Jokilaaksojen Mäyräkoirat ry. - Vuoden luolakoira 2019Sunnuntai 22.11.2020 klo 15:29 - Marja J Roihu ja virtuaalipokaaliJokilaaksojen Mäyräkoirat ry. julkisti vuoden 2019 toimintakilpailujen palkitut ja valioituneet koirat jo keväällä ja nyt viime perjantaina pidettyjen vuosikokousten jälkeen oli vuoden luolakoiraksi valitun Roihun virtuaalipokaalin aika. Poikkeuksellinen aika on vaikuttanut monella tavalla myös koiraharrastuksiin, joten yhteistuumin sihteerin kanssa päädyttiin tähän uudenlaiseen, aineettomaan virtuaalikiertopalkintoon. Tosi kätevää ja sopii hyvin minimalisti-emännälle, joka on luopunut esineistä ja laittanut kiertoon vanhoja pokaaleja ja ruusukkeita. Harrastajaryhmissä ja esimerkiksi naapurikylän kepparikisoissa ne tuottavat tosi paljon iloa saajallen. Roihu on käynyt luolatreeneissä ja OSTYn LUT-kokeista olivat viime vuoden tulokset.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Roihu, Joenpenkan Oona-Onnenapila, LUT, vuoden luolakoira 2019, Jokilaaksojen Mäyräkoirat ry. LUT-kokeet |
Joenpenkkalaisten koetuloksia 2016Maanantai 18.7.2016 - Marja J Kiitokset harrastamisesta Joenpenkan kasvattien kanssa! Koetulokset ovat dokumentoitua tietoa mäyräkoiran taipumuksista ja kasvatustyöstä - tulokset ovat tervetulleita kotisivuille! HERTTA - Joenpenkan Iloinen-IlmiMEJÄ-koe, Pyhäntä 12.6.2016, PYYKKÖNEN MARJA-MAIJA
MEJÄ-koe, pyhäntä 29.5.2016, NURMIRANTA OLAVI
OIVA - Joenpenkan Innokas-IikkuMEJÄ-koe, Pyhäntä 29.5.2016, NURMIRANTA OLAVI
ELMERI - Joenpenkan Iskevä-IppoLUT-koe, Oulu 9.4.2016, SUNDFORS ROLAND
LUT-koe, Oulu 10.4., SUNDFORS ROLAND
MUSU - CurlyCo Where Is My FoxLUT-koe, Oulu 30.1.2016, AIRIAINEN KARI
Musun juoksu oli juuri alkanut, eikä tyhjä luola kiinnostanut tällä kertaa ollenkaan. LUT-koe, Oulu 4.10.2015 CARLSON JOHAN
Musu antoi liikaa ääntä ja intohaukkua tyhjän luolan tarkastuksessa, eikä päässyt varsinaiseen riistakokeeseen |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tulokset, MEJÄ, LUT, vuosi 2015, vuoden 2015 tulokset, Joenpenkan Innokas-Iikku, Oiva, Joenpenkan Iskevä-Ippo, Musu, CurlyCo Where Is My Fox |
Tietoa mäyräkoirien harrastuksistaTorstai 28.4.2016 - Marja J Jos mäyräkoira kiinnostaa rotuna, niin lisätietoa mäyräkoiran eri koemodoista ja käytöstä metsästyksessä löytyy Joenpenkan tietopaketista Monipuolinen mäyräkoira 2011 Jos jäljestys kiinnostaa, niin metsästyskoirien jäljestyskoetta, vahingoittuneen hirvieläimen jäljestyskoetta, käyttännön jäljestystä ja mäyräkoiran treenaamista jäljelle on esitelty tietoapaketissa Jäljestyksen ABC 2012 Tietopaketit on tarkoitettu Joenpenkan kasvateille ja yksityiskäyttöön, joten ne on suojattu salasanalla. Kysy salasana sähköpostilla tai lomakkeella |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koemuodot, LUT, VAHI, MÄAJ, VERI, LUT, LUME, metsästys |
Joenpenkkalaisten koetuloksia 2014Maanantai 10.11.2014 - Marja J Oulun Seudun Terrieriyhdistyksen LUT-koe, OuluLauantai 8.11.2014Tuomari: Jani Mustalahti Musu (Curlyco Where Is My Fox)
Musulla on nyt kaksi LUT B - tulosta ja pitääkin kokeilla hiekkaestettä A-koetta varten. Musu palkittiin myös toisen kerran kokeen lupaavimpana koirana - hieno juttu! Elmeri (Joenpenkan Iskevä-Ippo)
Onnittelut tuloksista!Oulun Seudun Terrieriyhdistyksen LUT-kokeet, OuluTuomari: Johan Carlson Lauantai 13.9.2014Musu (Curlyco Where Is My Fox)
Elmeri (Joenpenkan Iskevä-Ippo)
Sunnuntai 14.9.2014Musu (Curlyco Where Is My Fox)
Elmeri (Joenpenkan Iskevä-Ippo)
Onnittelut tuloksista ja erityisonnittelut Elmerille valioitumisesta!Hertta, Hailuoto MEJÄ-koe 27.7.2014 VOI 2Hertta (Joenpenkan Iloinen-Ilmi) sai Pohjois-Pohjanmaan Kultaisten järjestämässä kokeessa Hailuodossa hienon tuloksen VOI 2 pistein 38, vaikka koeviikonlopun kuuma ja helteinen keli oli todella rankka ja vaativa. Hertta etenee maa- ja ilmavainuisesti ja suhteellisen jälkitarkasti, katkolla pieniä tarkistuksia ja makaukset merkataan hyvin. Kolmannen osuuden loppupuolella tuomitaan hukka. Hertta oli kuulemma vaikuttanut vähän uupuneelta, mutta työskenteli kuitenkin sinnikkäästi vaikeassa maastossa jäljen kaadolle asti. Tuomari Tuula Svan totesikin koekertomuksen lopussa: "Sitkeä suoritus pieneltä koiralta kuumassa maastossa". Oiva, Pyhäntä MEJÄ- koe 15.6.2014 AVO 1Oiva (Joenpenkan Innokas-Iikku) oli ensimmäisessä MEJÄ-kokeessaan Pyhännällä 15.6. ja sai heti AVO 1 -tuloksen 45 pisteellä. Tuomarina kokeessa oli Marika Ahola. Lämpimät onnittelut Oivalle ja ohjaaja Villelle hienosta avauksesta jälkikokeissa! Tästäpä on mukava jatkaa harrastamista Oivan kanssa! Hertta, Hailuoto MEJÄ-koe 1.6.2014 VOI 1Hertta (Joenpenkan Iloinen-Ilmi) sai kesän toisessa sai kesän toisessa MEJÄ-kokeessa ensimmäisen VOI 1 -tuloksen pistein 45. Hirvet olivat pyörineet jäljellä, mikä teetti kovasti töitä, mutta Hertta jatkoi kuitenkin itsenäisesti jäljestystä. Katkokulma oli myös ollut vähän hankala, mutta hakulenkkien jälkeen jatko löytyi. Koe oli Hailuodossa ja tuomarina oli Juha Pelttari. Hertta, Pyhäntä MEJÄ-koe 25.5.2014 VOI 3
Onnittelut tuloksesta - tästä on mukava aloittaa kesän jälkihommat! Nelli, LUT-koe Muurola 24.5.2014 LUT ANelli (Joenpenkan Eloisa-Ella) valioitui eilen 24.5. Muurolassa OSTY:n ja Lapin Mäyräkoirakerhon järjestämässä LUT-kokeessa 46 pisteellä. Tuomarina oli Kari Airilainen. kaksi miinuspistettä tuli äänekkäästä tyhjän luolan tarkistuksesta. Nelli haukkui kettua sinnikkäästi täyden erän eli 20 minuuttia aivan lähitunutumassa periksiantamatta ja kettua painostaen. Lämpimät onnittelut Nellin emännälle Riikalle ja huoltojoukoille! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tulokset, Musu, CurlyCo Where Is My Fox, LUT, Oiva, Joenpenkan Innokas-Iikku, Nelli, Joenpenkan Eloisa-Ella, LUT, Hertta, Joenpenkan Iloinen-Ilmi, MEJÄ |
Elmerin kuulumisiaMaanantai 9.12.2013 klo 12:32 - Marja J Elmeri kävi Itsenäisyyspäivänä Pauliinan kanssa Oulun Koirakerhon järjestämässä Match Showssa. Elmeri ei turhista hötkyile vaikka olisi vähän vipinää ympärillä ja meni kehässä hienosti kuin vanha kehäkettu. Elmeri pärjäsi oikein hyvin ja sijoittui pieneten aikuisten neljänneksi. Onnittelut Elmerille! Kävimme Hannun kanssa Haukkukeitaalla OSTY:n LUT-treeneissä 1.12. ja meillä oli mukana Elmeri sytyttelyissä. Eipä Elmeri haukkukeitaallakaan paljon ennen harjoituksia hötkyt, mutta tasi kyllä muistaa jotain ekasta treenistä hallilla. Elmeri oli nyt toista kertaa sytyttelemässä kettukiinnostusta ja ekasta kerrasta aikaa oli kulunut vuosi. Poika oli saanut kypsyä rauhassa ja vuoden aikana oli tullut jo vähän riistatuntumaakin. Ensin Elmeri oli vähän ihmeissään hallissa, nuuskutteli ja katseli ympärilleen, mutta pian löytyi levyn takaa piilosta häkki, jossa oli jotain tosi paljon kiinnostavampaa. Vähään aikaan ei kuulunut yhtään mitään ääntä, vaikka poika seurailikin tiiviisti liikkuvaa häkkiä. Sitten paukahti komea ja miehekäs haukku! Elmerillä on tosi kuuluva haukku, jota sitten jatkui tasaisesti harjoituksen loppuun asti. Hannu kyllä vähän valitti, että meinasivat korvat mennä lukkoon. Poika oli selvästi kypsynyt ja syttyi nyt jo hyvin riistalle. Tästä on hyvä nyt jatkaa treenejä! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elmeri, Joenpenkan Iskevä-Ippo, näyttelyt, LUT |
Menestystä Emmalle ja Nellille!Maanantai 20.5.2013 klo 14:53 - Marja J Viime viikonloppuna oli Oulun Haukkukeitaalla Oulun Seudun Terrieriyhdistyksen luolataipumuskokeet ja Nelli eli Joenpenkan Eloisa-Ella sai heti ensimmäisissä kokeissaan tulokset LUTB 43 pistettä ja LUTB 42 pistettä. Nelli suoritti hyväksytysti myös luonnonluolan tarkastuksen. Nelli pääsi harjoittelemaan myös hiekkaestettä tulevaa A-koettaan varten. Nellin koepöytäkirjat18.5.2013 Oulu, tuomari Reijo Malila Ahdinkoputken läpäisy: Nopea, Tyhjän luolan tarkastus: Nopea Koe alkoi klo 18.59 ja päättyi 19.00 Koira luolastoon. Kuuluva ilmoitushaukku. Kettu oikeaan kulmapesään, jonne koira seuraa ja aloittaa painostuksen. Riista hyökkää ja koira kestää hyvin riistan karkoitusyritykset. Koe keskeytetään vahinkojen välttämiseksi. LUT B 43 pistettä LUO1 19.5.2013 Oulu, tuomari Reijo Malila Ahdinkoputken läpäisy: Nopea, Tyhjän luolan tarkastus: Lähes äänetön, vajaa. Koe alkoi 12.03 ja päättyi 12.04 Koira luolastoon, ilmoitushaukku. Kettu t-pesään, jonne koira seuraa ja käy tiiviiseen iskujen vaihtoon. Koira kestää hyvin hyökkäykset eikä peräänny. Koe keskeytetään vahinkojen välttämiseksi. LUT B 42 pistettä Emma-sisko (Joenpenkan Ehtoisa-Emma) oli lauantaina puolestaan Ruotsissa Piteån kansallisessa koiranäyttelyssä. Emmalla meni myös hienosti ja laatuarvosteluksi käyttöluokassa tuli erinomainen. Emma oli narttujen paras, sai sertin ja valittiin kaiken lisäksi rotunsa parhaaksi! Emman näyttelyarvostelu18.5.2013 Piteå, Ruotsi, tuomari August de Wilde Good size and proportions. Normal temp. Good hard coat. Very good head. Good ears. Good neck. Slightly weakness in topline. Good brisket and very good angulation. Moving free. EXC CC1 BEST BITCH1 CERT BIR (ERI SA PN1 SERT ROP) Lämpimät onnittelut vielä kerran upeista tuloksista Nellin ja Emman kotiväelle! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: LUT, näyttelyt, Nelli, Joenpenkan Eloisa-Ella, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma |
Emmasta luolavalio!Sunnuntai 17.3.2013 klo 8:59 - Marja J Emma (Joenpenkan Ehtoisa-Emma) on nyt FI KVA-L!Eilisessä Osty:n järjestämässä LUT-kokeessaa Emma yllätti todella iloisesti ja haukkui täydet pisteet A 50 ja sai luolavalion arvon. Tuomarina kokeessa oli johan Carlson. Nyt Joenpenkan kasvateista ja Noran pennuista kolme on luolavalioita - hieno juttu! Lämpimät onnittelut!KoearvosteluKoe alkoi 17:54, koe päättyi 18:06 Ahdinkoputken läpäisy: Hyväksytty Tyhjän luolan tarkastus: Täydellinen, äänetön Kaivaa hiekan nopeasti. Hyvä haukku luukulla. Kettu siirtyy oikeaan päätepesään. Koira käy ensin vasemalla, mutta korjaa nopeasti ja löytää ketun oikeasta päätepesästä. Aloittaa painostavan haukkutyöskentelyn edeten sentti sentiltä kestäen ketun iskut. Ei väistä vaan etenee hitaasti ketulle asti. Koe joudutaaan keskeyttämään eläinsuojelullisista syistä. Tulos: LUT A50 |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: LUT, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma |
LUT-harjoituksissa Haukkukeitaalla 8.12.2012Maanantai 10.12.2012 klo 18:30 - Marja J Viime lauantaina osallistui Oulun Haukkukeitaalla iso joukko Teräsmummo Nora jälkeläisiä Oulun Terrieriyhdistyksen eli OSTY:n järjestämiin luolaharjoituksiin. Harjoituksissa ja mahdollisesti myöhemmässä vaiheessa LUT-kokeissa testataan taipumuksia ja sopivuutta luolatyöskentelyyn luonnonluolilla. Harjoittelun tarkoituksena on herätellä koiran riistavaisto ja totuttaa koira ahdinkoputken läpäisyyn, luolaputkissa liikkumiseen sekä hiekkaesteen läpäisyyn. Aivan aloittelijat osallistuvat nk. sytyttelyyn, osa harjoittelee ahdinkoputkea ja edistyneimmät treenaavaan koetta varten. Noran tyttö Emma oli hakemassa viimesilausta tammikuun A-koetta varten ja Emman sisko Nelli oli tullut Ivalosta asti tutustumaan ensimmäistä kertaa häkkikettuun. Myös Emman pikkupojat Elmeri ja Aatu tulivat ihmettelemään ensimmäisen kerran häkkikettua. Pojat ovat vielä nuoria, vasta vajaa kahdeksan kuukautta, joten kaikki muu kuin itse kettu tuntui kiinnostavan. Mutta kun poikia vähän houkuteltiin, kiinnostus lisääntyi ja Aatulta irtosikin lopulta komea haukku. Pojat tarvitsevat vielä aikaa kehittyäkseen ja saadakseen riittävästi luolakoirien tarvitsemaan itsevarmuutta ja rohkeutta, joten jatkoharjoittelulla ei vielä ole mikään kiire. Aatu terhakkana Tiian sylissä. Nelli on jo syttynyt riistalle, eikä siinä kummempia houkutteluja tarvittu! - Nelli ei empinyt yhtään, vaan ryntäsi raivokkaasti haukkumaan häkkikettua. Nelli saikin lainaksi meidän ylipitkän ahdinkoputken, että pääsee treenaamaan jatkossa lisää. Paikalla olivat myös Pyryn tytöt Koivukujan Kerttu Torniosta ja Pipsa Oulusta. Kertulla olikin jo vähän riistakokemuksia, mutta sytyttelyssä Kertun kanssa ei oltu käyty. Pipsa oli kokeillut sytyttelyä jo aikaisemminkin, mutta jatkoa varten molemmat tarvitsevat vielä vähän lisää rutistusta - ärhäkkyyttä ja itsevarmuutta riistan kanssa. Luolakoirien koulutusohjeissa suositellaan, että sytyttelyt ja tutustuminen keinoluolastoon aloitettaisiin noin 8-9 kuukauden iässä ja vaativammat putkiharjoittelut oikean riistan kanssa vasta lähempänä tuota 15-kuukauden koeikää. Tässäkin on tietysti koirakohtaisia eroja, mutta näissä vaativissa luolahommissa ei kannata kehittymättömän, nuoren koiran kanssa turhaa kiirehtiä. Koiralle pitää antaa harjoitusten välillä tarpeeksi aikaa kypsytellä kokemiaan asioita ja harjoituksissa suoritus pitää aina jättää just siihen makeimpaan kohtaan, niin että koiralle jää positiivinen vire ja mukava kutkutus hommaan. Harjoitusrupeamat eivät saa olla liian pitkiä ja rasittavia. Ei kannata myöskään turhan paljon harjoitella, että koiran kiinnostus säilyisi. Noran ja Miron kanssa sytyttelyt ja putkiharjoituksen on aloitettu vasta noin 1,5-vuotiaina ja molemmat valioituivat hieman yli kaksivuotiaina. Pyryn kanssa kävimme nuuskuttelemassa häkkiketulla noin 10-kuukauden ikäisenä, mutta homma ei kiinnostanut poikaa yhtään. Pidimmekin pitemmän tauon harjoittelussa ja kun Pyry oli juuri tuon 15-kuukautta, ärhäkkyyttä ketulle löytyi jo aivan eri tavalla. Kaikille meidän koirille ahdinko on tuottanut aluksi vaikeuksia, mutta kun into lisääntyi ja kotona harjoittelimme omalla ahdinkoputkella, ei kokeissa ollut enää vaikeuksia. Lisää intoa ja potkua kokeisiin antoivat onnistuneet riistatapahtumat luonnonluolilla. Suurimpana ongelmana kaikilla kolmella omalla koiralla on ollut liika intoilu ja äänen anto tyhjän luolantarkastuksessa. Ja on myös muistettava, että kaikilla luolataustaisillakaan mäyräkoirilla ei välttämättä ole riittävästi intoa ja taipumuksia luolakoiran vaativiin tehtäviin. Jos ei halua kasvattaa koirastaan ärhäkkää luolakoiraa, eikä sen kanssa ole tarkoitus käydä luolilla, niin ei ole mitään syytä myöskään sytytellä koiraa riistalle. Onneksi mäyräkoirille on myös muita hyödyllisiä ja koiraa kiinnostavia harrastuksia ja koemuotoja, joissa se pääsee toteuttamaan mahdollisia muita taipumuksiaan. Nora-isomummin ensimmäinen käynti keinoputkessa - Vietti vie Noraa ketun luo, Kaleva 5.11.2004 (eihän Nora mikään kettuterrieri kuitenkaan ole....) Lisätietoa mäyräkoiran koulutuksesta luolakokeita ja luolatyöskentelyä varten
Kiitokset Kaisa Tapolalle ja Eero Suomukselle julkaisuluvista! Ja Pauliinalle kiitos Aatun kuvista! |
2 kommenttia . Avainsanat: LUT, Nelli, Joenpenkan Eloisa-Ella, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Aatu, Joenpenkan Iso-Iiro, Elmeri, Joenpenkan Iskevä-Ippo |
Joenpenkan Ehtivä-Elmo - FI KVA-LSunnuntai 9.9.2012 klo 11:37 - Marja J Alajärvellä asuva Elmo on nyt Suomen käyttövalio luolilta, kun Ilmajoella tuli A-tulos pistein 47! Elmo on suorittanut LUT-kokeensa tämän kesän aikana ja valioitui minimikoemäärällä. Poika toimii erinomisesti myös luonnonluolilla ja tänä keväänä Villellä ja Elmolla on ollut paljon onnistuneita luolametsästyspäiviä. Elmo on myös kunnostautunut ajavana koirana ja hyvin tuloksin: MÄAJ-1 ja MÄAJ-2. Onnittelut Elmolle ja kotiväelle Satulle ja Villelle! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: LUT, Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo |
Lisää mukavia koekuulumisia!Sunnuntai 19.8.2012 klo 20:47 - Marja J Emma (Joenpenkan Ehtoisa-Emma) haukkui tänään Oulun Haukkukeitaalla hienosti heti mammaloman jälkeen tuloksen LUTB 40 pisteellä. Koe keskeytettiin 4 minuutin tehokkaan työskentelyn jälkeen. Nyt Emmalla ja Elmolla (Joenpenkan Ehtivä-Elmo) puuttuu enää hyväksytty LUTA-tulos luolavalion arvosta. Pyryn (Joenpenkan Aito-Artturi) ja Lilin tyttö Koivukujan Pipsa sai ensimmäisessä MEJÄ-kokeessaan Pyhännällä tänään hienosti AVO1-tuloksen. Hieno viikonloppu: Pyry-isästä Ruötsin jälkivalio ja ensimäinen jälkitulos Pyryn jälkeläiselle! Onnittelut Emman kotiväki Pauliina ja Kari sekä Pipsan kotiväki Anna-Kaisa ja Ville! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: LUT, MEJÄ, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma |
Joenpenkkalaisille menestystä viikonloppunaMaanantai 6.8.2012 klo 19:58 - Marja J Joenpenkan koirilla oli vilkas viikonloppu, kun koiria osallistui näyttelyyn ja kokeisiin. Perjantaina olimme Pauliinan ja Emman kanssa Kuopiossa näyttelyreissulla ja matkaseurana menomatkalla oli vielä Purasten karkkari Pipsa, joka oli menossa sulhasen luona käymään. Emma (Joenpenkan Ehtoisa-Emma) oli nyt ensimmäistä kertaa näyttelykehässä keväisen mammalomansa jälkeen ja eipä olisi uskonut, että Emmalla oli vasta pennut - niin hyvässä ja timmissä kunnossa tyttö oli! Karkkarinarttuja oli mukana 14 ja Emma sijoittui hienosti narttujen viidenneksi ja käyttöluokan kakkoseksi saaden erinomaisen laatuarvostelun ERI SA eli erinomainen ja sertin arvoinen. Onnittelut Emmalle ja Pauliinalle!Lauantaina tuli Elmon (Joenpenkan Ehtivä-Elmo) isännältä Villeltä Alajärveltä terveiset, että Elmo oli saanut toisen LUTB-tuloksen pistein 42 Ilmajoen kokeessa. Elmo oli antanut kuulemma liikaa ääntä tyhjässä luolassa, mutta varsinaisessa riistakokeessa koe keskeytettiin kuten ensimmäinen koekin turhien vahinkojen välttämiseksi. Elmo suoritti myös luonnonluolan tarkastuksen ja nyt on edessä kolmas eli A-koe syyskuun alussa. Onnittelut Elmolle ja Villelle!Lauantaina valmistelimme Pauliinan ja Hannun kanssa oman kerhon sunnuntain VAHI-koetta. Keskuspaikkana oli Ala-Temmeksen kylätalo, joka on oikein hyvä paikka kokeiden keskuspaikaksi. Päivä alkoi klo 7 aamupalalla ja kohta porukka siirtyi jälkien tekoon Temmekselle Linnakankaantien varteen. Minulla oli kaverina Emman tyttö Hertta (Joenpenkan Iloinen-Ilmi), jonka isäntä Mika oli kokeessa maalimiehenä. Hertta on terhakka tyttö, ja tykkäsi olla ihmisten rapsuteltavana. Kun väki alkoi tulla jäljiltä syömään ja kahville, ei hälinä ja puheensorina häirinnyt tyttöä, joka nukkui kaikessa rauhassa omassa häkissään. Loppupäivästä Hertan keveriksi tuli myös veli Elmeri (Joenpenkan Iskevä-Ippo), jonka kanssa piti kisuta ja riekkua. PSMKK:n kolmanteen VAHI-kokeeseen osallistui viisi koiraa ja nyt koe mentiin läpi uusilla säännöillä. Jälki tulee olla nyt 2 - 36 tuntia vanha, tuomari on koirakon mukana vain ensimmäiselle makaukselle ja koiran on löydettävä makauksilta yhteensä kaksi kapulaa. Kokeen voi suorittaa myös todellisessa haavakko/kolaritilanteessa. Emmankin piti osallistua kokeeseen, mutta Emma pääsikin suorittamaan kokeen luonnonjäljestystilanteessa, kun ylituomari Mikko Taipaleenmäelle tuli aamulla pyyntö jäljittää Rantsilassa kolarihirvi. Emma onnistui jäljityshommassaan ja sai hyväksytyn tuloksen. Myös varsinaiseen kokeeseen osallistuneet 4 mäyräkoiraa ja labradorinnoutaja saivat hyväksytyn - eli päivä oli kaikin puolin onnistunut! Pyry meni jäljen todella hyvin ja kaikilta osa-alueilta arvosteluksi tuli erinomainen. Myös makaus oli merkattu hyvin ja Pyry löysi makauksilta kaikki 5 kapulaa. Pyryn VAHI-kokeetEmman VAHI-kokeetOnnittelut Emma ja ohjaaja Kari sekä Pyry ja ohjaaja Hannu!Nyt Emmalla ja meidän Pyryllä on kaksi hyväksyttyä tulosta VAHI-kokeesta ja molemmat kokeilevat lumien tultua hirvikoirien jäljestyskoetta. VAHI-kokeen suorittivat onnistuneesti Pyryn ja Emman lisäksi myös karkkari Ursula, pitkikset Risto ja Bantsu sekä labbis Sara. Onnittelut kaikille!Kuvia VAHI-koepäivältäVAHI-kokeen tulokset |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hertta, Joenpenkan Iloinen-Ilmi, jäljestys, näyttelyt, LUT, VAHI, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo |
Elmolle LUT B-tulos!Tiistai 10.7.2012 klo 11:49 - Marja J Joenpenkan Ehtivä-Elmo Alajärveltä ohjaajanaan Ville Toppinen on saanut luolakoirien taipumuskokeessa Ilmajoen Koskenkorvalla tuloksen LUT B 40 pisteellä. Kokeen tuomarina oli Roland Sundfors. Elmo oli antanut tällä kertaa liikaa ääntä tyhjän luolan tarkastuksessa ahdinkojen alla, joten miinuspisteitä oli tullut. Varsinainen riistakoe olikin sitten päätynyt minuutin jälkeen keskeytykseen. Tässä Villen koekertomusta: Kokeessa Elmo eteni nopeasti hakupesälle ja ilmoitti hyvin löydön. Luukkujen avauduttua kettu jäi haarapesään kytikselle ja Elmo pyrki määrätietoisesti pesään eikä peruuttanut ketun iskuille ja koe keskeytettiin vahinkojen välttämiseksi. Elmo on kunnostautunut ajavana koirana niin kokeissa kuin käytännön metsälläkin. Elmolla on mäyräkoirien ajokokeista tulokset MÄAJ-1 ja MÄAJ-2 viime syksyltä. Luolametsästykseen Elmo tutustui enemmän alkuvuonna ja riistaakin on saatu. Onnittelut Elmolle ja kotiväelle! Pidetäänpäs peukkuja myös elokuun alussa, kun Elmo on menossa taas kokeeseen! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: LUT, Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo |
Martta on nyt FI KVA-L ja FI KVA-M!Perjantai 30.12.2011 klo 11:33 Meidän Pyryn ja Setsun Rassin tyttö Martta (Setsun Marru) on suorittanut toisen LUME-kokeensa Keminmaassa keskiviikkona, joten Martasta tuli tämän vuoden aikana kaksoisvalio. Marttahan suoritti LUT-kokeensa minimikoemäärällä ja huippupistein kesän aikana ja palkittiin myös LUTB-kokeessa lupaavimpana koirana. Martalla on myös yksi näyttelykäynti ja tuloksena ERI SA. Lämpimät onnittelut Martan kotiväelle Mirkalle ja Jonille Muurolaan! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: LUME, LUT |
Pyry on nyt virallisesti kaksoisvalioMaanantai 31.10.2011 klo 11:51 - Marja J FI JVA FI KVA-L Joenpenkan Aito-Artturi
Pyryn FI JVA-arvo on varhvistettu 28.10.2011 Suomen Kennelliitossa. Uutinen on mennyt aivan ohi silmien, sillä perjantai ja lauantaina ja vielä sunnuntaikin meni MÄAJ Pohjan lohkon koejärjestelyissä. Itse menin jo perjantaina Kestilään Ristironkkelin leirikeskukseen, sillä vajaa 20 henkeä ohjaajia ja tuomareita oli tulossa jo illalla koepaikalle. Ja emännällä oli aikainen herätys, sillä aamupala piti olla valmiina klo 06.00. Pyryn jälkikesä on mennyt todella erinomaisesti! Pyry kävi neljässä kokeessa ja kolmesta tuli ykköstulos, yhdestä kakkonen (sekin hukaton). Ja jälkihommista tuli vielä hyväksytty VAHI-tuloskin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MEJÄ, LUT, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi |
Koiraharrastuksia riittää....Keskiviikko 31.8.2011 klo 15:29 - Marja J Viime viikonvaihteessa oli taas monenlaista koirahommaa ja tulevana viikonloppuna on Pyryllä vielä viimeinen MEJÄ-koe Pyhännällä. Perjantaina piipahdimme Emman ja Pauliinan kanssa Kruunupyyssä kokeilemassa LUT-koetta. Mukava reissu, vaikka tulosta ei nyt tullutkaan. Itse olen ollut LUT-kokeissa Noran, Miron ja Pyryn kanssa vain Ostyn hallilla Oulussa, Muurasjärvellä, Kuusamossa ja Terrileirillä Utajärvellä, joten uusiin koepaikkoihin ja ihmisiin on aina mukava tutustua. Eikä tuo Kruunupyy niin kovin kaukana edes ole.... Emma on harjoitellut tyhjän luolan tarkastusta ja on tehnytkin sen hyvin ja äänettömästi. Nyt Emmaa eivät kuitenkaan kiinnostaneet putkihommat ollenkaan ja koe tyssäsi heti alkuunsa, kun Emma ei edennyt hakupesällekään. Tytöltä puuttui nyt kokonaan luolahommissa vaadittava into ja hinku putkeen ketun perään, vaikka Utajärvellä oli tullut komeasti tulos B 43! Lauantaina PSMKK järjesti MÄAJ-koetoimitsija- ja MÄAJ-palkintotuomarikurssit Ala-Temmeksen kylätalolla. Itse olin menossa sinne emännäksi ja Hannu oli mukana palkintotuomarikurssilla, kun koetoimitsijakurssi on jo suoritettuna. Kouluttajina olivat teoriaosuuksilla Pekka Hautamäki ja maastossa Lotta Seppinen. Lotan koira Günther (E-pentujen isä) oli tuomarikokelaille harjoituskoirana maastossa. Joenpenkan E-pentujen kotiväestä mukana koetoimitsija 2 -kurssilla olivat Nellin emäntä Riikka Ivalosta sekä Emman kotiväki Pauliina ja Kari. Itsekin pääsin kuuntelemaan kurssin nyt jo toisen kerran kahvinkeiton lomassa ja tulipa tuo palkintotuomariteoriakin kuunneltua....Olisipa pitänyt suorittaa aikaisemmin koetoimitsija ykkönen, niin olisi tullut nyt kakkonen suoritettua :) Puolilta päivin jatkettiin palkintotuomarikurssilla ja mukaan liittyivät Hallan ja Karun isäntä Vesa sekä Turjan isäntäväki Rovaniemeltä. Lopuksi kokelailla oli vielä maastoharjoittelu, jossa he pääsivät seuraamaan ajavan koiran työskentelyä ja arvostelemaan sitä. Uusilla palkintotuomareilla on vielä edessä tuomarointiharjoittelut ennen pätevöitymistä. Hieno juttu, nyt saatiin pohjoiseen uusia tuomareita! Ja tuntuu kyllä mukavalta, että E-pentujen omistajat Riikka, Pauliina ja Kari ovat tosi kiinnostuneita koepuolesta ja hankkivat koetoimitsija- ja tuomarikortit! Emma ja Nelli aloittavat nyt MÄAJ-koe- ja jahtikauden - toivottavasti tulee hyviä tuloksia! Sunnuntaina vauhtiin pääsi puolestaan Pyry, jolle tuli morsianvieraita. Pyry oli heti innostunut hommista, mutta morsiota tämä juttu ei kiinnostanut sitten yhtään! Ikävä kyllä kunnon tulosta ei nyt tullut, sillä morsiamen juoksu oli alkanut vaivihkaa ja sunnuntaina tärppipäivät olivatkin jo ohi. Jäämme innolla odottamaan Pyryn kanssa tytön ensi kevään juoksuja. Tulevan sunnuntaina Pyryllä on sitten tämän kesän viimeinen MEJÄ-koe Pyhännän tutuissa maisemissa. Pyryn MEJÄ-kesähän on mennyt erinomaisesti ja tavoitteet on ylitetty moninkertaisesti. Nyt on mahdollisuus yrittää sitä vihoviimeistä valionarvoon tarvittavaa VOI-ykköstä vielä tälle kesälle. Jos sitä ei nyt tule, niin jatketaan sitten taas ensi vuonna. Tässä omia ja Pauliinan ottamia kuvia lauantain kurssilta PSMKK:n kuva-albumissa
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: LUT, MEJÄ, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi |
Viikon pokaaliposeeraukset ja muuta mukavaaSunnuntai 14.8.2011 klo 13:14 - Marja J Viikko on ollut taas kiireinen ja koiraharrastuksia täynnä! Maanantaina oli Limingassa oman kerhon järjestämänä VAHI-koe ja viikonlopulla luolakokeita Oulun Seudun Terrieriyhdistyksen järjestämällä terrileirillä Utajärven Sotkan Helmessä. Emman edellinen LUT-koe oli Oulussa 30.10. viime vuonna. Kypsyttelyjakso oli tuottanut tulosta ja Emma saikin perjantaina hienosti B-tuloksen pistein 43! Emma tarkasti tyhjän luolan rauhallisesti ja aivan äänettä ja ahdinkoputkestakin sujahdettiin vaivatta. Riistakokeessa Emma meni ensin hieman varovaisesti luolastoon ja kului hetki aikaa ennen kuin pellit avattiin ja Emma pääsi ketun perään. Emma työskenteli tosi rohkeasti kulmapesällä, eikä antanut ketulle ollenkaan periksi vaan kesti erinomaisesti ketun monet karkoitusyritykset. Emma ja kettu tahisivat lähituntumassa pesällä ja kohta tuomari laittoikin luukun väliin ja koe keskeytettiin 9 minuutin jälkeen eläinsuojelullisista syistä. Tässä koekertomus perjantailta, tuomarina oli Jani Mustalahti Utajärvi 12.8.2011 Ahdinkoputken läpäisy: Hyväksytty, rauhallinen Tyhjän luolan tarkastus: Hyväksytty, rauhallinen, äänetön Arvostelu: Koira hieman varoen luolastoon, ilmoitushaukku vaatii aikaa. Peltien avauduttua kettu siirtyy vasempaan päätepesään, koira seuraa varoen haarapesälle, jossa kerää rohkeutta, jonka jälkeen siirtyy kulmapesälle työskentelemään. Koira kestää ketun useat karkoitukset ja koe keskeytetään eläinsuojelullisista syistä. LUT B 43 pistettä Lauantai olikin sitten toisenlainen päivä, eikä Emmaa oikein tuntuneet putkihommat kiinnostavan. Tyhjän luolan tarkastuksessa ahdinkoputki tuotti nyt vähän hankaluuksia ja Emma jäikin sitten hakupesälle, eikä enää edennyt luolastoon. Niinpä koe loppuikin sitten siihen, eikä Emma päässyt jatkamaan varsinaiseen riistakokeeseen. Nyt voivat sitten luolahommat jäädä, kun Emman ajokoekausi starttaa syyskuun alussa. Tämä laji taitaakin olla Emmalle se kaikkein mieluisin! Hyvin on mennyt Emmalla koepuolella ja tyttö on näyttänyt monipuoliset taipumuksensa: VAHI1, MEJÄ AVO1 ja nyt hienosti LUTB! Ivalon Nelli kävi toisessa MEJÄ-kokeessaan Kemijärvellä 7.8., mutta tulosta ei nyt tullut. Nelli osaa kyllä jäljestää, mutta ikävä kyllä myyrät ja tosi runsas sopulikanta tahtovat tuoreilla hajuillaan viedä voiton vanhasta verijäljestä. Nelli pääsi hukkien jälkeen onneksi vielä harjoittelemaan loppujäljellä kaadolle asti. Mutta pääsipä Nelli tosi toimiin heti kokeen jälkeisenä päivänä ja näytti, että osaa hommansa! Tieltä oli löytynyt verijälki, poro oli ilmeisesti joutunut auton töytäisemäksi ja juossut maastoon. Nelli pääsi jäljelle ja oli seurannut verijälkeä taitavasti, eikä nyt ollut mitään haittaa sopuleista tai myyristä! Saipa Nelli hyvää harjoitusta ja ihan tosi tilanteessa. Luulen, että Nelli nyt kiinnostuu enemmään näistä jälkikoehommistakin. Nelli oli myös näyttelyreissulla etelässä ja kuulemma erittäin tarkalta tuomarilta Tarmo Viirilältä tuli Valkeakoskella tulokseksi EH. Myös Nelli aloittaa MÄAJ-koehommat heti syyskuun alussa. Nelli kävi kesällä Ivalossa haukkumassa myös konekarhu Penua, eikä taaskaan tarvinnut mäyräkoiran hävitä taidoissaan karhukoirille! Kiitokset Emman ja Nellin omistajille aktiivisuudesta koiraharrastuksissa! Nyt ruvetaankin odottamaan jännityksellä ajokoetuloksia molemmilta tytöiltä!Tässä vielä Pyry pokaalinsa kanssa
|
2 kommenttia . Avainsanat: LUT, MEJÄ, VAHI, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi |
Tänään Martalle toinen B-tulos!Sunnuntai 15.5.2011 klo 19:36 - Marja J Kuva: Joni Halttu Martta poseeraa superviikonlopun jälkeen - tuloksena 2 x LUT B 44 pistettä (eli huippupistein), molemmat riistakoeet keskeytyksellä 2 ja 1 minuutissa sekä lauantailta kokeen lupaavimman koiran palkinto! Onnittelut vielä kerran Martalle hienoista suorituksista sekä onnittelut koiranohjaaja Jonille ja Martan tukijoukoille kotona!Tästäpä on mukava jatkaa näyttelytuloksen ja A-kokeen metsästystä! |
2 kommenttia . Avainsanat: LUT |
Pyryn tyttö Martta ekassa LUT-kokeessa - hienosti meni!Lauantai 14.5.2011 klo 22:33 - Marja J Martta (Setsun Marru) oli tänään Oulun Haukkukeitaalla ensimmäisessä LUT-kokeessaan. Martta oli tutustunut keinoputkiin kerran harjoituksissa ja kouluttajien mukaan tyttö oli valmis kokeeseen. Tämänpäiväiseen kokeeseen osallistui yhteensä 15 koiraa ja Martta oli ainut mäyräkoira. Olin paikalla Martan riistakokeessa ja se sujui todella nopeasti ja Martta työskenteli pelottomasti ja taitavasti, kuten koekertomuksesta selviää. Kokeen lopuksi tuomari mainitsi, että työskentely oli todella erinomaista mäyräkoiralle ja yleisö aplodeerasi suoritukselle! Riistatyöskentelystään Martta sai B-tuloksen parhain pistein 44. Lisäksi Martta palkittiin kokeen lupaavimpana koirana! Tässä Jonin tuoreeltaan lähettämä koekertomus: Kokeen paikka ja aika: Oulu 14.5.2011 Koe alkoi 13:55 päättyi 13:57 - Kokeen kesto 2 minuuttia!Ahdinkoputken läpäisy: vaivaton, läpi Tyhjän luolan tarkastus: täydellinen, muutama haukahdus, nopea Arvostelu: Koira innolla luolastoon, luukulla kuuluva haukku. Avauksesta kettuvasempaan kulmaan. Koira seuraa tiiviisti ja aloittaa painostuksen haukkuen pitkällä madalluksen alla. Kettu lyö, mutta ei saa koiraa perääntymään. Koira pakottaa ketun siirtymään peräpesään. Yhteys riistaan säilyy hyvänä ja painostus jatkuu aivan riistan lähituntumasta. Koira ei peräänny ketun puolustuksesta vaan käyttää sen hyödykseen. Tuomari keskeyttää vahinkojen estämiseksi. Saavutettu kehitysaste: B 44 pistettä Ylituomari Matti Hartikka Tuomarin kommentit koirasta: Tavattoman hyvä mäyräkoira, omistaja voi olla todella ylpeä koirastaan. Lämpimät onnittelut Martalle ja Joni-isännälle todella hienosta suorituksesta!Huomenna jännitetään Martan toista koetta :) |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: LUT |
Marttaa tapaamassa luolatreeneissäSunnuntai 17.4.2011 klo 19:55 - Marja J Tänään olimme Hannun kanssa Oulun Haukkukeitaalla seuraamassa Pyryn ja Setsun Rassin tytön Martan ekaa luolatreeniä keinoputkilla. Martta eli virallisesti Setsun Marru on syntynyt 23.7.2009 ja asuu Muurolassa Rovaniemellä. Martta on pienikokoinen ja niukkaturkkinen, sirpakka tyttö - ja hyvin paljon Pyry-isän näköinen. Martalla on jo kokemusta erähommista: jäniksen ja kauriin ajosta, jäljestyksestäkin. Luolahommia Martta on päässyt jo treenaamaan luonnonluolilla ja muutama kettu on saatu saaliksi. Martta pääsi tutustumaan keinoluolastoon nyt ensimmäistä kertaa. Ahdingosta tyttö sujahti vaivattomasti ja aloitti haukun hakupesällä. Kun luukut aukaistiin tyttö seurasi kettua vasempaan peräpesään äänettömästi ja haukkui sitten hyvin luukulla. Martan työskentelyä oli ilo seurata, sillä koira eteni luolastossa sujuvasti ja äänettömästi ja haukkui vasta riistan lähituntumassa. Hieno juttu! Toukokuussa Martta osallistuu ensimmäiseen LUT-kokeeseensa - pidetäänpä peukkuja! Olipa tosi mukava tavata Marttaa ja tytön kotiväkeä sekä karkkaripoika Turjan (Semilain Turja) isäntäväkeä! Tässä Martta odottaa innokkaana pääsyä halliin, taitaa jo ketun haju houkutella... Lisää kuvia Martasta löytyy täältä
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: LUT |
Elmon ja Eetin syysterveisiäKeskiviikko 6.10.2010 klo 21:18 - Marja J Elmon Ville-isäntä lähetti eilen terveisiä Alajärveltä. Elmo oli aloitellut kesän jälkeen ajohommia ja hyvin nuo tuntuvat alkaneen. Poika on kokeillut myös luolakoiran hommia niin luonnonluolilla kuin keinoputkillakin. Ville kirjoitti niin hyvin Elmon kaurisjahdista ja luolahiommista, että lainaan jutun suoraan tähän blogiin. "Kaurisjahti alkoi vihdoin ja viimein viime viikonloppuna. Sitä ennen syksyllä käytiin useita kertoja kiertelemässä, mutta lähes joka kerta Elmo löysi hirven tai hirvet ja seuraili niitä pitkiä matkoja. Aina tietenkin yritin ottaa koiran pois jäljeltä mahdollisimman pian. Kaurisajoja saatiin alku syksystä tasan yksi, joka ei sekään kestänyt kuin kymmenisen minuuttia. Hirvelle Elmo ei antanut kunnolla ääntä, haukkui vaan aina kun hirvet pysähty. Kaurisjahti lähestyi ja alkoikin mietityttämää, että onkohan Elmo unohtanut kokonaan haukkumisen :) Lauantaina en kerennyt kuin Vaikka vieläkään ei tullut ensimmäistä kauriskaatoa antoi se taas uskoa tulevaan :) Lauantain iltana epäiltiin että ei taida Elmo jaksaa sunnuntaina metsälle, mutta aamulla se oli ensimmäisenä ovella vinkumassa mukaan. Syksyllä hankittu kova peruskunto näytti kyntensä nopealla palautumisella. Sunnuntaina ei löydetty Elmon kanssa kuin jänis, mutta sitä ei nyt voitu ampua kun yritettiin kaurista. Huomasimme että se haukkui isomman puun alla, ja ajattelimme että se ei siitä enää pääse eteenpäin. Niinpä viimein saimme Elmon houkuteltua ulos kolosta ja laitoimme sinne kaverini terrierin. 10 min se työsti äännellen puun alla ja sitten kuului puun toiselta puolelta töminää ja murinaa. Muutaman kerran tarvi lapiolla kääntää maata pois kun osuttiin koloon ja terrieri veti perässään ulos poika kettua. Kuollutta kettua Elmo haukkui ja välillä intoontui repimään. Putkillakin on käyty kuolleella supilla treenaamassa ja hyvin Elmo menee putkiin ja jää haukkumaan pesän suulle. Jonkun ajan päästä olisi tarkoitus mennä putkille reenaamaan tarhaketulla, niin näkisi miten se elävälle elukalle siellä sanoo."
Kiitokset Satulle sekä Villelle Elmon terveisistä ja mukavaa jahtisyksyä Elmon kanssa!Toni lähetti myös Eetin viimeisimmät terveiset. Toni ja Eeti olivat muuttaneet Saarijärveltä Kannonkoskelle. Eeti oli päässyt Tonin kanssa lintujahtiin ja vähän riepotellutkin metsoa. Kovasti siellä jo odoteltiin ensilunta, että pojat pääsisivät supijahtiin. Hirviä tuntuu Eetikin paremman puutteessa ajelevan ja haukkuvan. Terveiset myös Tonille ja Eetille ja vauhdikasta jahtisyksyä teillekin! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: LUT, luolametsästys, metsästys, Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo, Eeti, Joenpenkan Etevä-Eeti |
Joenpenkan Elämää