Viikon pokaaliposeeraukset ja muuta mukavaa

Share |

Sunnuntai 14.8.2011 klo 13:14 - Marja J


Viikko on ollut taas kiireinen ja koiraharrastuksia täynnä! Maanantaina oli Limingassa oman kerhon järjestämänä VAHI-koe ja viikonlopulla luolakokeita Oulun Seudun Terrieriyhdistyksen järjestämällä terrileirillä Utajärven Sotkan Helmessä.

Emman edellinen LUT-koe oli Oulussa 30.10. viime vuonna. Kypsyttelyjakso oli tuottanut tulosta ja Emma saikin perjantaina hienosti B-tuloksen pistein 43! Emma tarkasti tyhjän luolan rauhallisesti ja aivan äänettä ja ahdinkoputkestakin sujahdettiin vaivatta.

Riistakokeessa Emma meni ensin hieman varovaisesti luolastoon ja kului hetki aikaa ennen kuin pellit avattiin ja Emma pääsi ketun perään. Emma työskenteli tosi rohkeasti kulmapesällä, eikä antanut ketulle ollenkaan periksi vaan kesti erinomaisesti ketun monet karkoitusyritykset. Emma ja kettu tahisivat lähituntumassa pesällä ja kohta tuomari laittoikin luukun väliin ja koe keskeytettiin 9 minuutin jälkeen eläinsuojelullisista syistä.

Tässä koekertomus perjantailta, tuomarina oli Jani Mustalahti

Utajärvi 12.8.2011

Ahdinkoputken läpäisy: Hyväksytty, rauhallinen

Tyhjän luolan tarkastus: Hyväksytty, rauhallinen, äänetön

Arvostelu: Koira hieman varoen luolastoon, ilmoitushaukku vaatii aikaa. Peltien avauduttua kettu siirtyy vasempaan päätepesään, koira seuraa varoen haarapesälle, jossa kerää rohkeutta, jonka jälkeen siirtyy kulmapesälle työskentelemään. Koira kestää ketun useat karkoitukset ja koe keskeytetään eläinsuojelullisista syistä.

LUT B 43 pistettä

Lauantai olikin sitten toisenlainen päivä, eikä Emmaa oikein tuntuneet putkihommat kiinnostavan. Tyhjän luolan tarkastuksessa ahdinkoputki tuotti nyt vähän hankaluuksia ja Emma jäikin sitten hakupesälle, eikä enää edennyt luolastoon. Niinpä koe loppuikin sitten siihen, eikä Emma päässyt jatkamaan varsinaiseen riistakokeeseen.

Nyt voivat sitten luolahommat jäädä, kun Emman ajokoekausi starttaa syyskuun alussa. Tämä laji taitaakin olla Emmalle se kaikkein mieluisin! Hyvin on mennyt Emmalla koepuolella ja tyttö on näyttänyt monipuoliset taipumuksensa: VAHI1, MEJÄ AVO1 ja nyt hienosti LUTB!

emma_lutb_43_12.8.2011_large.jpg

Ivalon Nelli kävi toisessa MEJÄ-kokeessaan Kemijärvellä 7.8., mutta  tulosta ei nyt tullut. Nelli osaa kyllä jäljestää, mutta ikävä kyllä myyrät ja tosi runsas sopulikanta tahtovat tuoreilla hajuillaan viedä voiton vanhasta verijäljestä. Nelli pääsi hukkien jälkeen onneksi vielä harjoittelemaan loppujäljellä kaadolle asti.

Mutta pääsipä Nelli tosi toimiin heti kokeen jälkeisenä päivänä ja näytti, että osaa hommansa! Tieltä oli löytynyt verijälki, poro oli ilmeisesti joutunut auton töytäisemäksi ja juossut maastoon. Nelli pääsi jäljelle ja oli seurannut verijälkeä taitavasti, eikä nyt ollut mitään haittaa sopuleista tai myyristä! Saipa Nelli hyvää harjoitusta ja ihan tosi tilanteessa. Luulen, että Nelli nyt kiinnostuu enemmään näistä jälkikoehommistakin.

Nelli oli myös näyttelyreissulla etelässä ja kuulemma erittäin tarkalta tuomarilta Tarmo Viirilältä tuli Valkeakoskella tulokseksi EH. Myös Nelli aloittaa MÄAJ-koehommat heti syyskuun alussa. Nelli kävi kesällä Ivalossa haukkumassa myös konekarhu Penua, eikä taaskaan tarvinnut mäyräkoiran hävitä taidoissaan karhukoirille!

Kiitokset Emman ja Nellin omistajille aktiivisuudesta koiraharrastuksissa! Nyt ruvetaankin odottamaan jännityksellä ajokoetuloksia molemmilta tytöiltä!

Tässä vielä Pyry pokaalinsa kanssa

pyry_vahi1_8.8.2011.jpg

 

 

Avainsanat: LUT, MEJÄ, VAHI, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi


Kommentit

15.8.2011 13:26  Outi ja tytöt

Onnittelut joenpenkkalaisille sekä koirille että ihmisille :)

16.8.2011 20:07  Marja J

Kiitokset onnitteluista! Homma jatkuu....


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini