Hyvää uutta vuotta 2016 - Joenpenkan vuosi 2015

Perjantai 1.1.2016 - Marja J

vuosi_2016.jpg

Lämpimiä lipaisuja, kosteita kuonoja, tomeraa tuhinaa, ärhäkkää ärinää, rentouttavia retkiä, hupaisia hetkiä, jännittäviä jahteja, onnistuneita osumia, toteutumattomia toiveita, pieniä pettymyksiä, täpäriä tilanteita, hirmuista huolta, suurta surua…

Ihmeellistä iloa, mukavia muistoja -

onnellista elämää mäyräkoiran kanssa!

 

Kiitokset kuluneesta vuodesta Joenpenkan kasvattien omistajille sekä sijoitustyttö Musun kotiväelle!

Onnittelut menestyneille ja lämpimät ajatukset myös muille - olette kaikki rakkaita ja tärkeitä!

Kaikkea hyvää ja harrastamisen iloa tulevaan vuoteen kaikille koirakavereille!

Joenpenkkalaisten vuosi 2015

Joenpenkkalaiset ovat päässeet harrastavissa kodeissaan käyttämään monipuolisesti taipumuksiaan niin jäljellä, luola- kuin ajometsästyksessä ja monia mukavia reissuja ja riistatapahtumia on ollut kuluneen vuoden aikana.

Kuluneen vuoden aikana puuhailimme monenlaista sijoitustyttö Musun (CurlyCo Where Is My Fox) kanssa: on käyty kokeissa, näyttelyissä, jänis- ja kaurisjahdissa, ärisemässä supille ja harjoittelemassa jäljestystä mm. mukavan terrieriporukan kanssa.

Toivottavasti saamme jatkossakin kuulla uutisia ja lukea Joenpenkan kotisivuilta mukavia juttuja kasvattien elämästä ja harrastuksista – kuvat ja tarinat ovat tervetulleita! Toivottavasti voin kirjata sivuille myös näyttely- ja koetuloksia entiseen malliin.

Kuvat ja pikkutarinat ovat edelleenkin tervetulleita myös facebookin Joenpenkan ryhmään.

Joenpenkan A-, E- ja I-pentueet koiranetissä

Suomen Mäyräkoiraliiton pronssinen käyttöjalostuspalkinto

Joenpenkan kasvatustyöstä on myönnetty SML:n jalostuspalkinto Joenpenkan I-pentujen Hertan, Elmerin ja Oivan (s. 18.4.2012 i: FI KVA-L FI MVA FI JVA Tiny Trotter´s Nobleman)  näyttely- ja koetulosten perusteella pentueen emälle Emmalle (Joenpenkan Ehtoisa-Emma).

Palkinnon tarkoitus on edistää hyvän ulkomuodon omaavien, metsästysominaisuuksiltaan korkealuokkaisten mäyräkoirien jalostustyötä ja tulokset kertovat kyllä käyttötaipumuksista ja rodunomaisesta ulkomuodosta. Palkinto annetaan koirille, jotka ovat osoittaneet periyttävänsä yllämainittuja ominaisuuksia ja se myönnetään koiran jälkeläisten koe- ja näyttelytulosten perusteella.

Kiitos jalostuspalkinnosta kuuluu Joenpenkan I-pentujen omistajille, jotka ovat antaneet näyttöihin mahdollisuuden ja vieneet koiriaan rodunomaisiin kokeisiin ja näyttelyihin.

Joenpenkan valiot 2015

EMMA  Joenpenkan Ehtoisa-Emma – FI KVA-A

HERTTA Joenpenkan Iloinen-Ilmi – FI JVA

ELMERI Joenpenkan Iskevä-Ippo – SE MVA

Joenpenkkalaiset kokeissa

Metsästyskoirien jäljestämiskoe MEJÄ

  • HERTTA Joenpenkan Iloinen-Ilmi – VOI 3, 2 x VOI 1 – FI JVA
  • OIVA Joenpenkan Innokas-Iikku - MEJÄ AVO1, VOI2                  

Luolakoirien taipumuskoe LUT

  • MUSU CurlyCo Where Is My Fox – 3 x LUT C

Mäyräkoirien ajokoe MÄAJ

  • EMMA Joenpenkan Ehtoisa-Emma – MÄAJ-1 – FI KVA-A

Joenpenkkalaiset näyttelyissä

MUSU CurlyCo Where Is My Fox

  • KÄY ERI KÄK1 PN1 SA, SERT, ROP
  • KÄY ERI KÄK1 PN4 SA
  • KÄY ERI KÄK2 SA

HERTTA Joenpenkan Iloinen-Ilmi

  • KÄY ERI KÄK3
  • Ruotsi EH 4                   

ELMERI Joenpenkan Iskevä-Ippo

  • Ruotsi ERI1 PU2 SERT – SE MVA                                                           

 

 

TallennaTallennaTallennaTallenna

Avainsanat: vuoden 2015 tulokset, vuosi 2015

Jänisristeymiä tutkitaan - viimeisimmät tiedot DNA-testeistä

Maanantai 28.12.2015 - Marja J

janisristeymat_2013_5.jpg


Hannu on toimittanut Itä-Suomen yliopiston risteymätutkimukseen lokakuun lopun 2014 ja helmikuun 2015 aikana lähialueella ammutuista jäniksistä ja rusakoista ison erän näytteitä eli yhteensä 34 korvanäytettä. Hannun ampumia näistä jäniksistä oli 12 kappaletta ja loput näytteet on kerätty muilta metsästäjiltä ja porukkapyynneistä. Näytteitä ei ole kerätty kovin suurelta alueelta, vaan lähinnä Alatemmeksen kylän alueelta, alueelta jonka pituus on noin 5 km ja leveys noin 1,5 km. Viime ja tänä vuonna rusakko- ja metsäjäniskanta on ollut erittäin runsas täällä meidän alueella, eikä lämpimän ja pitkän syksyn jänisruttoepidemiakaan kerinnyt tällä alueella kantaa kovin paljon harventaa.

Syyskuulla tuli postia ja väliaikatietoja DNA-testien tuloksista Riikka Leväseltä tutkimusryhmästä. Tutkituista 34 näytteestä todennäköisiä risteymiä on 2 kpl, mutta ne analysoidaan vielä uudelleen tarkemmalla menetelmällä ensi vuoden puolella. Aikaisemmin lähetetystä kymmenen korvan erästä yksi oli DNA-tutkimuksen perusteella risteymä.

12 kpl oli metsäjäniksiä ja 17 kappaletta rusakoita. Muutamasta näytteestä ei saatu eristettyä DNA:ta analyysiä varten.

Näytteitä on kertynyt tutkimukseen kaiken kaikkiaan 300 kappaletta metsästyskauden 2014 – 2015 aikana ja koko tutkimuksen aikana on analysoitu 850 näytettä. Tutkimus jatkuu edelleen ja erityisesti toivotaan näytteitä Länsi- ja Lounais-Suomesta rusakoista, mutta myös metsäjänikset kiinnostavat edelleen. Korvien lisäksi tutkimusryhmä toivoo mukaan liitettäväksi kuvaa ja eläimen painotietoja.

Lisää tietoa tutkimuksesta ja lähetettyjen näytteiden DNA-analyysien tuloksista

Blogiteksti 14.11.2014: Jänisristeymistä Kalevassa 13.11.2014

Blogiteksti 27.10.2013: Hannu Pietiläinen, Outoja jäniksiä - jänisristeymiä?

Tutkimuksen tuloksista voi lukea myös netti-Kalevasta 13.11.2014: Pekka Rahko, Metsäjänis ja Rusakko risteytyvät Oulun seutua myöten.

Juttua viime syksyltä Kalevassa 27.10.2013: Pekka Rahko, Rusakon ja metsäjäniksen risteymiä tutkitaan

Lisätietoa tutkimuksesta sekä korvanäytteiden lähetysohjeet löytyvät Itä-Suomen yliopiston sivuilta.

Avainsanat: metsästys, luontohavainnot, jänis, jänisristeymät

Joenpenkkalaisten jahtikausi 2015 - 2016

Maanantai 21.12.2015 - Marja J

On aina mukava seurata miten mäyräkoira opettelee toimimaan metsällä, oppii käyttämään luontaisia taitojaan metsästystilanteessa ja toimimaan toivotulla tavalla riistan kanssa.

Yhteiset antoisat reissut koirien kanssa ovat tärkeitä, eikä se saalis ole aina pääasia, vaikka onnistuneet osumatkin ilahduttavat.

Muitakin kiinnostavat erilaiset jahti- ja jäljestystarinat ja tapausselostukset kuvineen ovat edelleenkin toivottuja ja tervetulleita!

Lämmin kiitos kuvista ja jahtijutuista!

Joenpenkkalaisten vanhemmat jahtitarinat kaudelta 2013 - 2015 löytyvät nyt palkista ERÄJUTUT


Sunnuntai 20.12.2015 - Musun (CurlyCo Where Is My Fox) työskentelystä supi eräksi

Musu pääsi ajohommien välillä luolillekin, kun Musu ja Jarmo-isäntä saivat kutsun  supiluolalle. Parin tunnin työskentelyn ja kaivuuhommien päätteeksi supi oli saatu maan pinnalle ja eräksi.

Päivälleen vuosi sitten Musu työskenteli tehokkaasti myös ketun luolassa. Onkohan tämä joku Musun joulunalusperinne?


Veljesten Eetin (Joenpenkan Etevä-Eeti) ja Empun (Joenpenkan Empivä-Emppu) jahtiterveiset marraskuulta

Toni läheti terveisiä Keski-Suomesta 22.11.2015

Eetille (Joenpenkan Etevä-Eeti) oli saatu eräksi Kalmarissa viikonlopun 22. – 23.11. aikana kaksi kettua – toinen ladon alta ja toinen ajosta. Piitu-siskokin oli päässyt ladon alle ketun hajua haistelemaan.

Ajot tuntuvat sujuvan hyvin ja monipuolisella Eetillä onkin ollut kysyntää lähialueen kauris- ja peurajahteihin.

eeti_21.11.2015_Small.jpg

Tässä Empun Esko-isännän terveisiä: Emppu syksymmällä kaivuhommissa ja jahtipuuhissa viime viikolla.

Emppu_multakurkku_2015_Medium_Small.jpg

Velipoika Emppu (Joenpenkan Empivä-Emppu) on kunnostautunut kesän ja lauhan syksyn akana lempipuuhissaan eli myyrän kaivussa (tullut ilmeisesti Nora-emäänsä).

Nyt jahtikaudella Emppu on päässyt taas myös kunnon jahtiin ja viime viikolla tuli jäniskin kaadettu Empun ajoon.

Emppu_janis_26.11.15.jpg


Tonin ja Eetin terveiset Keski-Suomesta 3.10.2015

Eeti (Joenpenkan Etevä-Eeti) oli päässyt taas Toni-isäntänsä kanssa naapuripitäjään peurajahtiin. Eeti pääsikin ajamaan peuraa, mutta ajo jäi tällä kertaa lyhyeksi, eikä jälkeä enää löytynyt. Täällä reissulla Eetille saatiin kuitenkin varma kaurisajo ja kauris eräksi.

Eeti_26.9.2015.jpg

Eeti ja kauris.

Seuraavana viikonloppuna eli lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Toni pääsikin sitten ampumaan peuran Eetin ajosta. Lauantaina aamulla Eetillä oli ollut tunnin ajo, mutta toisella lenkillä ei ajettavaa löytynyt. Myöhemmin päivällä Toni ja Eeti saivat kutsun tuoreille jäljille ja noin 20 minuutin ajon jälkeen saatiin Eetille peurakaato.

Eeti_3.10.2015_2.jpg

Eeti ja peura.

Eetin ”Pikkusisko” karkkari Piitukin on jo päässyt metsäreissuille ja päässyt myös noutohommiin, pari sorsaa ja haapana on jo haettu isännälle ja syttöjä haettu myös luolahommiin.

Kiitokset kuvista ja terveisistä! Mukavaa jatkoa hyvin alkaneelle jahtikaudelle Eetin ja Piitun kanssa!


TallennaTallenna

Avainsanat: jahtikausi 2015 - 2016, metsästys, Musu, CurlyCo Where Is My Fox, ajometsästys, Eeti, Joenpenkan Etevä-Eeti, luolametsästys, Emppu, Joenpenkan Empivä-Emppu

Keramiikkamäyrikset

Torstai 12.11.2015 klo 12.29 - Marja J

Maykyt.JPG

Lue lisää Keramiikkapaja TiinaMarin keramiikkakeskiviikon tuotoksista Juttuja Joenpenkalta -blogista!
Tallenna

Avainsanat: värkkäykset

Joenpenkkalaisten näyttelyvuosi 2015

Maanantai 24.8.2015 - Marja J

Tälle sivulle kootaan kaikki vuoden näyttelyuutiset niin virallisista näyttelyistä kuin mätsäreistäkin.

Jotta näyttelyarviostelut avautuisivat, kannattaa perehtyä hyvin mäyräkoiran rotumääritelmään, anatomiaan ja näyttelyterminologiaan.

Lisää tietoa näyttelyarvostelujen tulkintaan löytyy täältä.

Näyttelytulokset, kuvat ja arvostelut ovat tervetulleita!


Ruotsi, Överkalix 22.8.2015, tuomari Anette Edlander 

Joenpenkan E-sisarukset Elmeri ja Hertta (i: FI KVA-L FI MVA FI JVA Tiny Trotter´s Nobleman e: FI KVA-A FI KVA-L Joenpenkan Ehtoisa-Emma)

FI MVA Joenpenkan Iskevä-Ippo PU2 sert – SE MVA

FI JVA Joenpenkan Iloinen-Ilmi EH.

Onnittelut Joenpenkalta ja kiitokset harrastamisesta kasvattien kanssa!


Musu_Kajaani_16.8_2.JPG

Kajaani RN 1+4/6 16.8.2015

Tuomari: Ahlman-Stockmari Tanya

CurlyCo Where Is My Fox MUSU: KÄY ERI KÄK1 SA PN1 SERT ROP

Erinom. rotutyyppiä oleva, tasapainoisesti rakentunut narttu. Oikeanlainen pää. Vahva kaula, selvä säkä. Tasapainoiset kulmaukset. Erinom. pitkä rintakehä. Ei tänään parhaassa mahdollisessa karvapeitteessä. Liikkuu hyvin takaa, yhdensuuntainen eturaajojen liike. Kokonaisuudessaan voisi olla hieman jäntevämmässä kunnossa.


Musu_Kajaani_16.8_1.JPG

Musu pääsi rotunsa parhaana isoon ryhmäkehään, jossa mäyräkoirien lisäksi oli myös roturyhmän 6 koirat yhteensä 19 koiraa.

Lämpimät onnittelut vielä Terhille ja Jarmolle ja kiitokset Terhille Musun erinomaisesta esittämisestä näyttelyssä! Kaikinpuolin mukava reissu.

Oulu KV 11.7.2015

Tuomari: Victor Lobakin, Azerbaidzhan

CurlyCo Where Is My Fox MUSU: KÄY ERI KÄK2 SA

Good size and proportions. Good coat quality. Feet could be more stronger. Correct proportions and expression of head. Enough strong topline in movement. Good movement.

 Joenpenkan Iloinen-Ilmi HERTTA: KÄY ERI KÄK3

Oulu KV 12.7.2015

Musu_Oulu_KV_12.7.2015_c.jpg

Tuomari: Perttu Ståhlberg

CurlyCo Where Is My Fox MUSU: KÄY ERI KÄK1 SA PN4

Hyvä koko, riittävä raajaluuston vahvuus. Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Silmät saisivat olla tummemmat. Riittävä eturinta, alaosastaan liian kapea rintakehä, jonka vuoksi eturaajat kääntyvät ulospäin. Lyhyt ja turhan pysty olkavarsi. Karva saisi olla karkeampi, liikkuu tasapainoisesti hyvällä askelpituudella.

Lämpimät onnittelut Hertta ja Heidi sekä Musu ja kotiväki Terhi ja Jarmo!

Suurkiitokset Tuomelan perheelle sijoitustyttö Musun erinomaisesta hoidosta, treenauksesta ja Terhille erityiskiitos Musun trimmaamisesta!

Suurkiitokset myös Musun kasvattajalle Sari Vottoselle Kennel CurlyCo tästä ihastuttavan mukavasta tytöstä, neuvoista ja Musun esittämisestä sunnuntain kehässä! Kiitos Musun kuvasta Janne Seppäselle.

TallennaTallennaTallenna

Avainsanat: vuoden 2015 tulokset, näyttelyt, Musu, CurlyCo Where Is My Fox, Hertta, Joenpenkan Iloinen-Ilmi

Joenpenkkalaisten koetuloksia 2015

Maanantai 17.8.2015 - Marja J

MEJÄ-koe Pyhäntä 16.8.2015

Oiva (Joenpenkan Innokas-Iikku) VOI2 39 pistettä, tuomari Lukkariniemi Nina

Koepöytäkirja

Oiva on taitava jäljestäjä ja vauhdin hidastuessa myös tulosta tulee! Lämpimät onnittelut koirakolle Oiva ja Ville hienosti aloitetusta jälkikokeesta VOI-luokassa ja kiitokset harrastamisesta Oivan kanssa!


LUT-koe Kiiminki 14.8.2015

Musu (CurlyCo Where Is My Fox) LUTC 36 pistettä, tuomari Airiainen Kari

Koepöytäkirja

MEJÄ-koe, Tyrnävä 5.8.2015

Musu (CurlyCo Where Is My Fox) MEJÄ AVO0

Koepäytäkirja

Aivan kuonon edestä pompannut teeriparvi vei voiton verijäljellä ja LUT-kokeessakin A-tulos jäi loppurutistusta vaille, joten ensimmäinen MEJÄ-tulos ja valioituminen jäävät vielä odottamaan. Mutta niittenkin aika vielä tulee, taitava Musu!

Lämmin kiitos Musun kotiväelle Terhille ja Jarmolle Musun treenaamisesta!


hertta_14.6.2015.jpg

Hertta ja Hilla koepäivän iltana. Kuva: Heidi Takaluoma

MEJÄ-koe Pyhäntä 14.6.2015

Hertta (Joenpenkan Iloinen-Ilmi) VOI1 48 pistettä, tuomari Ville Porthan -> Suomen Jäljestämisvalio FI JVA

Hyvä ohjattu lähtö. Kaikki osuuden jälkitarkkaa maavainuista työskentelyä. Katko ensimmäisellä kulmalla, jäljestetään veretyksen loppuun. Uusi osuus löytyy saappaanjälkiä pitkin. 2. ja 3 kulma narunmitan pyörähdyksillä. Makauksista ensimmäisen nuuhkaisee häätäisesti, toisen ja kolmannen merkkaa. Neljännen menee hiuksen hienosti ohi. Kaato löytyy ja kiinnostaa.

Sydämelliset onnittelut koirakolle Hertta ja Heidi hienosta viimeisestä VOI-tuloksesta ja onnittelut tuoreesta valiosta Takaluoman perheelle!

Hertan edistymistä ja intoa jäljestykseen on ollut ilo seurata aivan pikkupennusta asti! Kiitokset harrastamisesta Hertan kanssa, kiitokset että olette vieneet tyttöä rodunomaisen ja koiralle mieluisan harrastuksen pariin, josta on hyötyä myös jatkossakin.


MEJÄ-koe Pyhäntä 31.5.2015

Oiva (Joenpenkan Innokas-Iikku) AVO1 47 pistettä -> Voittaja-luokkaan

Lämpimät onnittelut koirakolle Oiva ja Ville loistavasta tuloksesta ja samaa osaamista myös tuleville VOI-luokan jäljille!


MEJÄ-koe Muhos 24.5.2015

hertta_muhos_24.5.15.jpg

Hertta Muhoksella. Kuva: Heidi Takaluoma.


Hertta (Joenpenkan Iloinen-Ilmi) VOI 1 46 pistettä, tuomari Marja-Maija Pyykkönen

Alkumakaus nuuhkitaan, vauhdilla matkaan. Hyvää polveilevaa jäljestystä pienin pyörivin tarkistuksin. Makauksista osoittaa ensimmäisen, kolmannen ja neljännen, toisen ohittaa nopeasti. Katkokulma haetaan rengastaen, samoin toinen ja kolmas kulma pienellä renkaalla. Kaadon osoittaa ja nuuhkii. Hieno, pieni jäljestäjä, jolla tänään vauhtia menossa.

Lämpimät onnittelut koirakolle upeasta tuloksesta ja samaa varmuuta sekä  menoa myös viimeiseen kokeeseen!

MEJÄ-koe 17.5.2015 Hailuoto

Hertta 16.5.2015

Hertta Hailuodossa kokeen aattona 16.5.2015. Kuva: Heidi Takaluoma

Hertta (Joenpenkan Iloinen-Ilmi) VOI 3 25 pistettä, tuomari Juha Pelttari

Koiralle näytetään alkumakaus. Siitä itsenäisesti jäljelle. Edetään reipasvauhtisesti hypellen ilmavainua hyväksi käyttäen. Ensimmäinen osuus jälkitarkasti, mutta osuuden loppupuolella poikkeaa hirven jäljille, josta hukka. Puhdas jälki. Sama toistuu kolmennen osuuden lopussa, josta toinen hukka. Muuten edetään jäljen tuntumassa loppumatka. Toinen kulma, jolla katko, ensin veretyksen yli ja sieltä hakemaan jatko joka löytyy. Ensimmäinen kulma tarkasti, kolmas hieman sivusta, josta seuraavalle osuudelle. Kaikki makaukset merkkaa hyvin pysähtymällä. Sorkalle suoraan, joka kiinnosti. Hyvää perusjäljestystä tekevä koira. Valitettavasti pari kertaa poikkeaa sorkkajäljelle.

Onnittelut koirakolle koetuloksesta! Hyvää jäljestystä!


Oulun Seudun Terrieriyhdistyksen LUT-kokeet, Oulu

Musu (CurlyCo Where Is My Fox) - LUT A-koe

  • 31.1.2015 - LUTC 39 pistettä, tuomari Kari Airiainen
  • 1.2.2015 - LUTC 36 pistettä, tuomari Johan Carlson

Koepäytäkirjat


MÄAJ-koe Raasepori 9.1.2015.

Emma (FI KVA-L Joenpenkan Ehtoisa-Emma) MÄAJ-1 61 pistettä

Tulos oli Emman kolmas ykköstulos ja Emmasta tuli kokeessa ajovalio FI KVA-A.

Onnittelut Emmalla ja kotiväelle Pauliina ja Kari. Kiitokset harrastamisesta Emman kanssa!

Joenpenkalla on kolme pentuetta ja kasvateissa jo neljä luolavaliota, yksi kahden maan jälkivalio, muotovalio ja nyt myös yksi ajovalio. Ei voi kyllä olla kuin tyytyväinen kasvattien perheiden aktiivisuudesta!

Tallenna

Avainsanat: vuoden 2015 tulokset, Oiva, Joenpenkan Innokas-Iikku, Hertta, Joenpenkan Iloinen-Ilmi, tulokset, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Musu, CurlyCo Where Is My Fox

Noran ja Pyryn kanssa terveystutkimuksissa

Perjantai 10.7.2015 - Marja J

Nora_9.7.2015t.jpg

Nora-mummeli kävi eilen uusimassa rokotuksensa Ouluvetissä ja samalla tehtiin vähän tarkempi terveystutkimus veteraanille, ikäähän Noralla on kohta jo 12,5 vuotta. Olemme käyneet Ouluvetissä luottolääkärillä joitain poikkeuksia lukuunottamatta jo kymmenen vuotta, sitä ennen meillä oli Limingassa oma kunnaneläinlääkäri.

Nora on jotenkin aristanut etupäätään ja vähentänyt sohvalta hyppimistä, joten epäilin, että etuosassa saattaisi jo olla jotain kulumaa, ehkä kipujakin. Takapää on ollut viime aikoina vähän jäykempi, mutta Nora on kyllä koko ikänsä kulkenut vähän hyppimällä, ja taka-askel on ollut lyhyenlainen. Halusin tarkistaa muutenkin Noran kunnon ja nyt tehtiin myös joitain peruslabratutkimuksia, sillä me käymme oikeastaan tohtorilla aika harvoin, yleensä vain perusjuttujen takia.

Sydäntä kuuntelutan Noralta aina kun käydään lääkärissä. Vuoden 2014 alussa kävimme tulehtuneitten anaalien takia päivystyksessä, ja silloin kuului sydämestä pieni sivuääni. Syksyllä sitä ei kuitenkaan enää ollut. Nyt taas sydänkuuntelussa kuului jotain ylimääräistä, mutta sitä voi olla kuulemma jo tulehduksen tai stressaavan tilanteenkin takia. Eli tästäkään asiassa ei tarvitse sen kummemmin olla huolissaan.

Eturaajoissa löytyi jo liikerajoitusta, samoin takaraajoissa ja vasemman tassun polvi oli vähän löysä. Polvi on ollut tuolainen aina, mutta eipä se ole mitenkään oireillut. Nora on kyllä ollut koko ikänsä hyvässä kunnossa, liikkunut ahkerasti ja monenlaisissa maastoissa, hyppinyt ja pomppinut. Noralla ei ole koskaan ollut selkäongelmia, enkä muista edes mitään ontumisia sen elämän varrelta.

Ikäisekseen Nora on vielä pirtsakka ja hyväkuntoinen, vaikka iän tuomaa rapistumista jo alkaa näkyä. Silmät tarkastettiin virallisesti viimeksi 8,5-vuotiaana ja silmät todettiin terveiksi. Nyt saattaa olla jo jotain iän tuoma sameutta. Nora menee vielä täysillä, ja ikä taitaa näkyä enemmän emännässä! Meillä syövät niin ihmiset kuin koiratkin yksinkertaista, mahdollisimman käsittelemätöntä ja lisäaineetonta perusruokaa ja meillä onkin Noran kanssa käytössä ihan samoja lisäravinteita: aloe veraa, glukosamiinia, MSM:ää, magnesiumia, sinkkiä, biotiinia ja B-vitamiineja. Niin ja myös valkosipulia: koirilla koirille tarkoitettua Trixien valkosipuliraetta ja emännällä Kyolicia.

Noralle tehtiin myös laboratoriokokeet, eikä sielläkään ollut mitään erikoista: maksa-, munuais- ja sokeriarvot olivat ihan normaalit. Noralla on ollut vasemmassa reidessä jo keväästä 2009 selkeä, liikkuva rasvapallukka ja nyt oli uusi selvärajainen pallukka ilmestynyt myös mahan alle, nisän viereen. Näissä pallukoissa ei ollut kuitenkaan mitään hälyttävää, mutta seuraillaan nyt niitä. Tuohon takaosan jäykkyyteen pitää kokeilla hierontaa ensin kotioloissa ja hakea ehkä myöhemmin apua myös ammattilaisilta.

Noralla ja Pyryllä on molemmilla tosi tykätyt memory foam –patjat, jotka mukautuvat koiran kropan painosta ja tukevat mukavasti. Myös ihmisillä on omat memory foam –patjat ja tyynyt ja en kyllä enää muuhun vaihtaisi!

Nora sai Tohtorilta terveen paperit ja nyt on mukava taas jatkaa eloa Nora-mummelin kanssa, kun tietää että perusjutut ovat kunnossa ja nuo muut pikkuvaivat iän tuomia normaaleja muutoksia. Jatketaan Mummelin kanssa entiseen malliin ja toivotaan Noralle vielä monta hyvää ja puuhakasta vuotta!

Pyry oli eilen Noran kaverina Ouluvetissä ja molemmat koirat lahjoittivat verinäytteet Hannes Lohen johtamaan Koirien Geenitutkimukseen. Mäyräkoirilla on menossa mm. tutkimukset, jotka selvittävät välilevykalkkeuman ja epilepsian periytyvyyttä mäyräkoirilla. Kaikille roduille on lisäksi erilaisia tutkimuskyselyitä mm. koirien käyttäytymisestä.  

Hannes Lohen tutkimusryhmä kannustaa avoimuuteen ja rehelliseen tiedon jakamiseen – rodun ja koirien terveydeksi!

Käykääpä kaikki luovuttamassa verinäyte Koirien Geenitutkimukseen! Verinäytteen voi antaa vaikkapa omalla eläinlääkärillä rokotuskäynnin tai muun käynnin yhteydessä.

 

Lue lisää:

Koirien Geenitutkimus

Näytelomake, joka täyteään etukäteen: Naytelomake.doc

Tallenna

Avainsanat: terveys, Nora, Rowanberrie´s Feenix, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi, terveys

Onnittelut 8-vuotiaille Aaretille ja Pyrylle!

Maanantai 29.6.2015 klo 11.52 - Marja J

A-pennut_8_vuotta_2.jpg


Joenpenkan ensimmäinen pentue eli A-pennut syntyivät 29.6. 8 vuotta sitten.

Lämpimät onnittelut Aaretille (Joenpenkan Aimo-Aaretti) ja Pyry (FI KVA-L FI JVA SE JVA Joenpenkan Aito-Artturi).

Muistelemme myös rakkaita Ania, Mauria, Akua ja Aksua, jotka eivät ole enää täällä.

Pyry_23.JPG

Pyry takaterassilla juhannuksena 2015.

Juttuja Joenpenkalta -blogissa enemmän syntymäpäivän juhlinnasta

Avainsanat: A-pentue, Aaretti, Joenpenkan Aimo-Aaretti, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi

Onnittelut Noralle!

Torstai 5.3.2015 - Marja J

onnea_noralle_2015.jpg


Joenpenkan pirtsakka Vanha Emäntä Nora täyttää tänään 12 vuotta!
 
noran_tarina_2015.gif

Avainsanat: Nora, Rowanberrie´s Feenix

Joenpenkkalaisten jahtikausi 2014 - 2015

Tiistai 3.3.2015 - Marja J

On aina mukava seurata miten mäyräkoira opettelee toimimaan metsällä ja oppii käyttämään luontaisia taitojaan metsästystilanteessa ja toimimaan toivotulla tavalla riistan kanssa.

Yhteiset antoisat reissut koirien kanssa ovat tärkeitä eikä se saalis ole aina pääasia, vaikka onnistuneet osumatkin ilahduttavat.

Muitakin kiinnostavat erilaiset jahti- ja jäljestystarinat ja tapausselostukset kuvineen ovat edelleenkin toivottuja ja tervetulleita!

Joenpenkkalaisten vanhemmat jahtitarinat kaudelta 2013 - 2014 löytyvät nyt palkista ERÄJUTUT


2.3.2015 - Eetin (Joenpenkan Etevä-Eeti) helmikuisia kuulumisia

Tuli terveisiä Eetin isännältä Tonilta. Eeti on saanut kaverin, kun taloon muutti kk.mäykky Piitu. Piitukin on jo käynyt vähän nuuskuttelemassa supin ja ketun jälkiä.

Eeti on päässyt taas jahtiin ja Kivijärveltä oli saatu helmikuun viimeisenä päivänä eräksi kaksi supia ja homma jatkuu. Eeti pääsi mukaan myös syksyn peurajahtiin ja kovasti oli tullut kehuja. Ja vaikka ajoista ei nyt saalista tullutkaan, saivat Eeti ja Toni kutsun myös tulevalle jahtikaudelle. 

Eeti_helmikuu_2015.jpg


Vuoden alun kuulumiset Tonilta ja Eetiltä (Joenpenkan Etevä-Eeti)

Uusi vuosi on alkanut metsästyksen merkeissä Keski-Suomessa. 4.1. Eetiltä saatiin kaksi supia isosta kantokasasta. Rallia oli kestänyt kolme tuntia, ennen kuin turrikat oli saatu  pois.

6.1. Eeti oli päässyt taas Kivijärvelle peurajahtiin, mutta peuroja ei oltu saatu eräksi. Eeti oli kuitenkin ajanut niitä sitkeästi yhteensä kolme tuntia. Keski-Suomessakin lumikelit alkavat olla mäyräkoiralle jo aika hankalat.


Lauantai 20.12.2014 - Musun (CurlyCo Where Is My Fox) työskentelystä kettu eräksi

Ajoporukka oli Siikalatvalla jahdissa ja nuori ajokoira oli merkannut ketun luolan. Musulla  on jo vähän kokemusta koeputkilta, mutta tämä kerta oli ensimmäinen luonnonluolilla. Musu oli työskennellyt sitkeästi yli kaksi tuntia ja kettu saatiin viimein eräksi. Nyt tuli luomuharjoitus myös tulevaan A-kokeeseen, jossa koiran on ensin kaivettava itsensä hiekkaesteen läpi.



Eetin (Joenpenkan Etevä-Eeti) loka-marraskuun kuulumisia

eeti_syksy_2014.jpg

Tonilta tuli Eetin viimeaikojen kuulumisia. Eeti oli kunnostautunut taas monipuolisesti ja eräksi oli saatu muutama supi, kettuja niin ajosta kuin luoliltakin. Eeti oli päässyt myös peura-ajoon. Eeti on kunnon luolakoira, ja työskentelypaikan olosuhteet näkyvät myös koirassa.:)


Lauantai 22.11.2014 - Musu ja Emppu kaurisjahdissa Muhoksella

Hannu Pietiläinen

Emppu (Joenpenkan Empivä-Emppu) ja Musu (CurlyCo Where Is My Fox) osallistuivat perinteiseen Laitasaaren kaurisjahtiin Muhoksella. Emppu oli mukana jo viime vuonna ja nyt pääsi Musukin mukaan. Porukka jakaantui kahdelle alueelle ja molemmat koirat olivat omilla työmaillaan. Emppu ajeli alkuun rusakkoa ja Musu metsäjänistä, kunnes saatiin tieto tuoreista kauriin jäljistä. Musu otti neljä kaurista ajoon ja noin tunnin ajon jälkeen Emppu jatkoi hommaa. Kaatoa ei nyt saatu, mutta moni passimies sai näköhavainnon kauriista. Ehkäpä Emppu ja Musu pääsevät ensi vuonnakin taas näyttämään miten mäyräkoira toimii kaurismetsällä.


Viikonloppu 15. - 16.11.2014 - Musu ja suomenajurit ajoharjoituksissa

Hannu Pietiläinen

Rantsilassa asuvat mäyräkoira Musu (CurlyCo Where Is My Fox) sekä suomenajokoirat Metku ja Karu kävivät viikonloppuvisiitillä Limingassa. Tarkoitus oli saada ajokokemusta ja harjoitusta jänisten kanssa. Rantsilan seudulla susitilanne on ollut huolestuttava ja ilman lumipeitettä ei ole tietoa niiden liikkeistä. Koirien laskeminen ajoon on ollut riskialtista ja niinpä sovittiin, että koirat voivat tulla vierasmetsälle Liminkaan.
Lauantaina 15.11. totuteltiin nuorempien Musun ja Metkun kanssa uusiin maisemiin eivätkä ajot oikein meinanneet sujua. Vanhempi herra Karu teki pitkän haun, mutta ajo jäi tällä kertaa konkariltakin saamatta.
Sunnuntaina 16.11. olikin pikkuisen lunta maassa ja jäniksen jälki näkyi ojien pohjalla jään päällä sekä tien pinnalla. Keli oli hyvä ja heti aamulla Metku tekikin ylösoton ja ajoi komeasti vitivalkoista jänistä ensikertalaiselle hyvän tovin.

Musu jatkoi saman jäniksen jäljellä, kun ensin oli löytänyt tiheässä kuusikossa piilotelleen puppelin. Ajo kesti parikymmentä minuuttia kunnes hukka hiljensi koiran. Hiljaisuutta kesti jonkin aikaa, mutta sitten alkoikin kiivas ja matalaääninen paikallaan pysyvä haukku, jota luulimme ensin supihaukuksi. Lähettyville päästyämme haukku muuttui kiivaaksi ajohaukuksi, joka loppui lyhyen ajon päätteeksi. Ihmettelimme kovasti mistä oli kyse, mutta kun löysimme jäljet maastosta, niin selvisi, että Musu ja nuori, pienikokoinen ilves olivat kohdanneet toisensa tiheässä risukossa. Kauempana kuulunut toinen ajo oli ilmeisesti karkottanut ilveksen meidän suuntaan.
Musun haukusta oli helppo tunnistaa tapahtuman vaiheet. Jänisajo oli tiheää, korkeaäänistä ja hyvin kuuluvaa. Ilveshaukku taas oli matalaa, murahtelevaa ja kiivasta kuten haukku keinoluolilla ketun kanssa.

Lopulta Karukin pääsi saman jäniksen jäljelle ja ajoi pitkään jänistä pienellä alueella, joka alkoi olla jo täynnä koirien, miesten ja jäniksen jälkiä. Metsätiellä ajoa kuunnellessamme tielle ilmestyi jokin eläin melko kauas, emmekä heti tunnistaneet sitä. Ilvekseltä se alkuun näytti kohti tullessaan, mutta kääntyessään näkyi pitkä häntä ja kettuhan se oli, mutta todella pitkäjalkainen ja isokokoinen. Kettu kulki tien yli ja jatkoi kohti Karun ajoa. Ihmettelimme sen rohkeutta kun se oli kulkenut aivan auton ja savuavan nuotion vierestä ja jatkoi kohti koiran ajoa.
Tapahtumarikas päivä ja kokemuksia tuli sekä koirille että miehille. Seuraavalla kerralla otetaan ehkä pyssytkin mukaan.

Nellin (Joenpenkan Eloisa-Ella) jahtikuulumisia Ivalosta

nellin_jahtisyksy_2014.jpg


Emman (Joenpenkan Ehtoisa-Emma) ja Elmerin (Joenpenkan Iskevä-Ippo) jahtikuulumisia


emman_ja_elmerin_jahtisyksy_2014.jpg

Kuva kopioitu Facebookista, Joenpenkan kennelin ryhmästä.


Eetin (Joenpenkan Etevä-Eeti) syyskuun kuulumisia

Eetikin on päässyt taas jahtihommiin ja jatkaa ajohommia sekä pienpetojen pyyntiä entiseen, tehokkaaseen tyyliinsä.

Eiköhän taas saada Eetinkin kuulumisia.


Empun kettujahti 3.9.2014

Empun (Joenpenkan Empivä-Emppu) isäntä Esko kirjoitti taas lupsakkaan tyyliinsä Empun jahtihommista

Paljon on vettä virrannut Oulujärvestä jokea pitkin mereen siitä, kun viimeksi olimme yhteydessä. Aloitimme tänään uuden jahtikauden "tekopitäjäni" leikattujen viljapeltojen ja tosi tiheiden rantapusikoiden maisemissa. Emppu oli tapansa mukaan tohkeissaan päästessään kunnon jahtimaille - mökkirannan sammakoita kesän aikana on nuuskittu ja haukuttu aivan tarpeeksi ja pari karkumatkaa rusakon perässäkin on tehty.
Parituntisen, ajoittain hyvinkin kiihkeän ajon jälkeen saimme nuoren ketun kaadetuksi - ja kuten voi arvata niin Emppu oli suorastaan hurjana saaliin kimpussa. Emppu sai kontaktin kettuun Intian viidakkoa muistuttavassa pajupusikossa, joten meni tovin aikaa ennenkuin itse pääsin paikalle viimeistelemään saaliin.

Aatun (Joenpenkan Iso-Iiro) ensimmäinen supi 24.8.2014


aatun_supi_24.8.jpg

Avainsanat: luolametsästys, Musu, CurlyCo Where Is My Fox, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Elmeri, Joenpenkan Iskevä-Ippo, Nelli, Joenpenkan Eloisa-Ella, Aatu, Joenpenkan Iso-Iiro, Emppu, Joenpenkan Empivä-Emppu, Eeti, Joenpenkan Etevä-Eeti, metsästys, ajometsästys

Kiitokset kuluneesta vuodesta, onnea tulevaan! - Joenpenkan vuosikatsaus 2014

Torstai 1.1.2015 - Marja J

vuosi 2015

Lämpimiä lipaisuja, kosteita kuonoja, tomeraa tuhinaa, ärhäkkää ärinää, rentouttavia retkiä, hupaisia hetkiä, jännittäviä jahteja, onnistuneita osumia, toteutumattomia toiveita, pieniä pettymyksiä, täpäriä tilanteita, hirmuista huolta, suurta surua, helpotuksen hetkiä, odottamatonta onnea, ihmeellistä iloa ....


– elämää mäyräkoiran kanssa!



Sydämellinen kiitos kuluneesta vuodesta Joenpenkan A-, E- ja I-pentujen sekä sijoitustyttö Musun kotiväelle!

Onnittelut menestyneille ja lämpimät ajatukset myös muille - olette kaikki niin rakkaita ja tärkeitä!

Kaikkea hyvää, harrastamisen iloa ja menestystä tulevaan vuoteen!

On ilo, että koirat saavat kasvaa rakastettuina perheenjäseninä huolehtivissa, aktiivisissa ja harrastavissa kodeissa!

Joenpenkkalaisten vuosi 2014


Edellisten vuosien tapaan joenpenkkalaiset ovat päässeet käyttämään monipuolisesti taipumuksiaan niin luola- kuin ajometsästyksessä ja ovat myös olleet apuna käytännön jälkihommissa. E-penteesta erityisesti Eeti on kunnostautunut luolapyynnissä ja aivan loppuvuodesta sijoitustyttö Musukin rymysi luolassa hyvän aikaa ketun kanssa. E-pentueen ajokonkarit Nelli, Emma ja Emppu ovat olleet paljon metsällä, ajaneet kettua, jänistä, peuraa, kauriita ja kaatoja on saatu. Pääsipä Musukin Empun kanssa ajamaan Muhokselle loppuvuodesta kauriita.

Joenpenkkalaisten jahtikausi 2013 - 2014

Joenpenkkalaisten jahtikausi 2014 - 2015

Joenpenkan A-, E- ja I-pentueet koiranetissä

Joenpenkan valiot

Joenpenkalle saatiin kaksi uutta valiota, kun Nelli sai luolataipumuskokeesta A-tuloksen ja Elmeristä tuli Suomen muotovalio.

LUT-kokeisiin osallistuivat konkari Nellin lisäksi tänä vuonna myös Musu ja Elmeri. Elmerille tuli koekäynneillä kolme C-tulosta, Musulle yksi D-tulos ja kaksi B-tulosta. Musu palkittiin lisäksi kahdessa kokeessa kokeen lupaavimpana koirana.

MEJÄ-kokeissa kävivät I-pentueen Hertta ja Oiva. Helteisen ja kuuman kesän vaativissa keleissä Hertta sai kaikissa kolmessa VOI-luokan kokeessa tulokset, joista yksi oli VOI-ykkönen. Oiva sai ensimmäisessä MEJÄ-kokeessaan AVO-ykkösen.

MÄAJ-kokeisiin osallistui tänä vuonna vain Emma ja Emma sai toisen MÄAJ-1-tuloksensa. Emma tuli tuloksellaan toiseksi PSMKK:n kerhonmestaruuskisassa.

Näyttelymenestystä

Näyttelyissä kävivät Hertta, Oiva, Elmeri, Aatu ja Musu. Joenpenkkalaisten näyttelykesä oli todella erinomainen! Maalahden ryhmänäyttelyssä Elmeri oli ROP ja sisarensa Hertta VSP. Elmeri jatkoi vielä ryhmävoittoon ja oli lopulta BIS2 eli koko näyttelyn toiseksi paras koira. Sertejä Joenpenkalle tuli yhteensä viisi. Elmeri sai niistä kolme, Hertta ja Musu kumpikin yhden. Elmeri aloitti näyttelykäyntinsä viime vuonna ja myös valioitui saman vuoden aikana.

Koiramaista elämää

Vuoden varrella on ollut mukava tavata omia kasvatteja ja Joenpenkan jälkikasvua harrastuksissa ja kotona. On ollut ilo saada kasvatteja vierailulle pentukotiin. Iira on perinteisesti viettänyt pentukotonaan lomasen keväisin ja syksyisin. Oli myös mukava asia, että Ani oli meillä Kiran kanssa pariinkin otteeseen viimeisenä kesänään. Porukalla on käyty LUT-harjoituksissa ja järjestetty jälkitreeniä kasvateille.

Tuomelan perheessä Rantsilassa siojoituksessa oleva Musu aloitti tänä vuonna näyttelynsä ja osallistui menestyksellä myös LUT-kokeisiin. Hannu on ollut ahkerasti syksyn jahtikauden aikana metsällä Musun isännän Jarmon kanssa, ja Musu onkin kehittynyt kovasti viime syksystä.

Viime vuoteen on iloisten tapahtumien ja menestyksen lisäksi mahtunut myös ikäviä asioita ja huolta. Syksyllä surimme A-pentueen ainokaisen tytön Anin (Joenpenkan Anni-Ainokainen) menetystä.

Toivottavasti saamme myös tänä vuonna lukea Joenpenkan kotisivuilta mukavia juttuja kasvattien puuhailuista ja harrastuksista - kuvat ja tarinat ovat tervetulleita! Toivottavasti saan kirjata sivuille myös näyttely- ja koetuloksia entiseen malliin.

Kuvat ja pikkutarinat ovat tervetulleita myös facebookin Joenpenkan ryhmään.

Joenpenkan valiot ja palkittuja

  • NELLI Joenpenkan Eloisa-Ella  FI KVA-L
  • ELMERI Joenpenkan Iskevä-Ippo FI MVA
  • Vuoden Mäyräkoira 2013, Paras Luolakoira 2013, PSMKK - EMMA Joenpenkan Ehtoisa-Emma
  • Vuoden Luolakoira 2013, Lapin Kennelpiiri - NELLI Joenpenkan Eloisa-Ella
  • Vuoden 2013 Metsästyskoira, Pohjois-Lapin Koirakerho NELLI Joenpenkan Eloisa-Ella
  • 2 x Lupaavimman koiran palkinto LUT-kokeessa, OSTY - MUSU CurlyCo Where Is My Fox

Joenpenkkalaiset kokeissa

Metsästyskoirien jäljestämiskoe MEJÄ

  • VOI 1, VOI 2, VOI 3 - HERTTA Joenpenkan Iloinen-Ilmi
  • AVO 1 - OIVA Joenpenkan Innokas-Iikku

Luolakoirien taipumuskoe LUT

  • LUT A - NELLI Joenpenkan Eloisa-Ella
  • LUT D, 2 x LUT B  - MUSU CurlyCo Where Is My Fox
  • 3 x LUT C - ELMERI Joenpenkan Innokas-Iikku

Mäyräkoirien ajokoe MÄAJ

  • MÄAJ-1 - EMMA Joenpenkan Ehtoisa-Emma

Joenpenkkalaiset näyttelyissä

Musu - CurlyCo Where Is My Fox

  • NUO ERI NUK1 SA PN2 SERT
  • NUO EH NUK3
  • JUN EH JUK2

Hertta - Joenpenkan Iloinen-Ilmi

  • KÄY ERI KÄK1 SA PN4 VASERT
  • KÄY ERI KÄK2
  • KÄY ERI KÄK1 SA PN2 VASERT CACIB
  • KÄY ERI KÄK1 SA
  • KÄY ERI KÄK1 SA PN1 SERT VSP
  • KÄY EH KÄK

Oiva - Joenpenkan Innokas-Iikku

  • AVO ERI AVK2
  • NUO EH
  • NUO EH NUK4

Elmeri - Joenpenkan Iskevä-Ippo

  • VAL ERI
  • VAL ERI VAK4,
  • AVO ERI AVK1 SA PU1 SERT ROP
  • AVO ERI AVK2
  • AVO-ERI AVK3
  • AVO EH AVK2
  • AVO ERI AVK1 SA PU2 SERT VACACIB
  • AVO ERI AVK1 SA PU1 SERT ROP RYP1 BIS2
  • NUO ERI NUK2 SA PU4

Aatu - Joenpenkan Iso-Iiro

  • AVO ERI AVK1
  • AVO EH AVK4

 



Tallenna

Avainsanat: vuosi 2014, vuoden 2014 tulokset

Musu ja kaverit ajoharjoituksissa

Keskiviikko 19.11.2014 klo 11.30 - Hannu P

Rantsilassa asuvat mäyräkoira Musu sekä suomenajokoirat Metku ja Karu kävivät viikonloppuvisiitillä Limingassa. Tarkoitus oli saada ajokokemusta ja harjoitusta jänisten kanssa. Rantsilan seudulla susitilanne on ollut huolestuttava ja ilman lumipeitettä ei ole tietoa niiden liikkeistä. Koirien laskeminen ajoon on ollut riskialtista ja niinpä sovittiin, että koirat voivat tulla vierasmetsälle Liminkaan.

Lauantaina 15.11. totuteltiin nuorempien Musun ja Metkun kanssa uusiin maisemiin eivätkä ajot oikein meinanneet sujua. Vanhempi herra Karu teki pitkän haun, mutta ajo jäi tällä kertaa konkariltakin saamatta.

Sunnuntaina 16.11. olikin pikkuisen lunta maassa ja jäniksen jälki näkyi ojien pohjalla jään päällä sekä tien pinnalla. Keli oli hyvä ja heti aamulla Metku tekikin ylösoton ja ajoi komeasti vitivalkoista jänistä ensikertalaiselle hyvän tovin.

Musu jatkoi saman jäniksen jäljellä, kun ensin oli löytänyt tiheässä kuusikossa piilotelleen puppelin. Ajo kesti parikymmentä minuuttia kunnes hukka hiljensi koiran. Hiljaisuutta kesti jonkin aikaa, mutta sitten alkoikin kiivas ja matalaääninen paikallaan pysyvä haukku, jota luulimme ensin supihaukuksi. Lähettyville päästyämme haukku muuttui kiivaaksi ajohaukuksi, joka loppui lyhyen ajon päätteeksi. Ihmettelimme kovasti mistä oli kyse, mutta kun löysimme jäljet maastosta, niin selvisi, että Musu ja nuori, pienikokoinen ilves olivat kohdanneet toisensa tiheässä risukossa. Kauempana kuulunut toinen ajo oli ilmeisesti karkottanut ilveksen meidän suuntaan.

Musun haukusta oli helppo tunnistaa tapahtuman vaiheet. Jänisajo oli tiheää, korkeaäänistä ja hyvin kuuluvaa. Ilveshaukku taas oli matalaa, murahtelevaa ja kiivasta kuten haukku keinoluolilla ketun kanssa.

Lopulta Karukin pääsi saman jäniksen jäljelle ja ajoi pitkään jänistä pienellä alueella, joka alkoi olla jo täynnä koirien, miesten ja jäniksen jälkiä. Metsätiellä ajoa kuunnellessamme tielle ilmestyi jokin eläin melko kauas, emmekä heti tunnistaneet sitä. Ilvekseltä se alkuun näytti kohti tullessaan, mutta kääntyessään näkyi pitkä häntä ja kettuhan se oli, mutta todella pitkäjalkainen ja isokokoinen. Kettu kulki tien yli ja jatkoi kohti Karun ajoa. Ihmettelimme sen rohkeutta kun se oli kulkenut aivan auton ja savuavan nuotion vierestä ja jatkoi kohti koiran ajoa.

Tapahtumarikas päivä ja kokemuksia tuli sekä koirille että miehille. Seuraavalla kerralla otetaan ehkä pyssytkin mukaan.

Ehkäpä seuraavalla kerralla otetaan myös kamerat mukaan.... (Toim. huom.)

Avainsanat: CurlyCo Where Is My Fox, Musu, metsästys, ajometsästys

Jänisristeymistä Kalevasssa 13.11.2014

Perjantai 14.11.2014 - Marja J

janisristeymat_2013_2.jpg

Juttua risteymistä nyt myös Kalevassa 27.10.2013, linkki nettijuttuun...

Suomessa ei rusakon ja metsäjäniksen risteytymistä ole tutkittu ollenkaan. Tiedot risteytymistä ovat metsästäjien ja luonnossa liikkujien omien havaintojen varassa eikä niiden lukumäärästä tai yleisyydestä ole tietoa. Itä-Suomen yliopisto on käynnistänyt risteytymiä koskevan tutkimuksen ja kaikista epäilyttävän näköisistä jäniksistä voi lähettää näytteen (korvan) DNA-tutkimusta varten.

Ruotsissa risteytymiä on tutkittu ja tutkimustietojen mukaan eteläisen Ruotsin metsäjäniskanta olisi korvautunut lähes kokonaan rusakolla. Keskisessä Ruotsissa on runsaasti havaintoja risteytymistä ja maan pohjoisosissa metsäjänis on ainoa jänis.

Suomessa rusakon levinneisyys kohti pohjoista tarkoittaa myös suurta risteytymien todennäköisyyttä. Aiemmin on uskottu etteivät risteymät ole lisääntymiskelpoisia, mutta ruotsalaisten tutkimusten mukaan näin ei ole asia. Risteymät lisääntyvät ja yleensä vielä rusakon kanssa heikentäen siten metsäjäniksen kantaa.

Itse törmäsin ensimmäistä kertaa ”epäilyttävän” näköisiin jäniksiin sunnuntaina 29.9.2013, kun ammuin ajokoiran ajosta kaksi jänistä samalta alueelta Ala-Temmeksellä. Molemmat jänikset olivat rusakon kokoluokkaa vaikka näyttivät äkkiseltään metsäjäniksiltä. Tarkemmin tutkittaessa molemmissa oli selviä piirteitä sekä rusakosta (pään muoto, korvat, häntä, tassut) että metsäjäniksestä (karvan laatu ja väritys, käyttäytyminen ajossa).

Otin yhteyttä Jaakko Pohjoismäkeen, joka vastaa viime talvena alkaneesta jänistutkimuksesta Itä-Suomen yliopistossa ja hän pyysi lähettämään korvat tarkempaa analyysia varten, jonka jälkeen saan toivottavasti varmuuden ovatko nuo risteytymiä.

Metsästäjä-lehdessä  (nro 5/2013, s. 63) oli myös tiedotus jänistutkimuksesta ja ohjeet näytteiden lähettämisestä. Tutkimusaineistoa kerätään koko ajan.

Mikäli havaitsette kummallisen näköisiä jäniksiä tai saatte niitä saaliiksi, niin ohessa ovat tiedot näytteiden lähettämisestä DNA-tutkimusta varten.

Jänisristeymiä kysellään myös Limingan-Temmeksen metsästysyhdistyksen kotisivuilta

Itä-Suomen Yliopisto: Uutinen rusakkotutkimuksesta ja ohjeet näytteiden lähettämiseen

Kaleva 27.10.2013 Rahko Pekka: Rusakon ja metsäjäniksen risteymiä tutkitaan

janisristeymat_2013_5.jpg

janisristeymat_2013_4.jpg

janisristeymat_2013_6.jpg

Avainsanat: luontohavainnot, jänis, metsästys, jänisristeymät

Joenpenkkalaisten koetuloksia 2014

Maanantai 10.11.2014 - Marja J

Oulun Seudun Terrieriyhdistyksen LUT-koe, Oulu

Lauantai 8.11.2014

Tuomari: Jani Mustalahti

Musu (Curlyco Where Is My Fox)

  • LUTB 43 pistettä
  • Kokeen lupaavimman koiran palkinto

Musun kokeen pöytäkirja

Musulla on nyt kaksi LUT B - tulosta ja pitääkin kokeilla hiekkaestettä A-koetta varten. Musu palkittiin myös toisen kerran kokeen lupaavimpana koirana - hieno juttu!

Elmeri (Joenpenkan Iskevä-Ippo)

  • LUTC 38 pistettä

Onnittelut tuloksista!


Oulun Seudun Terrieriyhdistyksen LUT-kokeet, Oulu

Tuomari: Johan Carlson

Lauantai 13.9.2014

Musu (Curlyco Where Is My Fox)

  • LUTD 32 pistettä
  • LUO1 hyväksytty

Musun kokeen pöytäkirja

Elmeri (Joenpenkan Iskevä-Ippo)

  • LUTC 36 pistettä

Sunnuntai 14.9.2014

Musu (Curlyco Where Is My Fox)

  • LUTB 42 pistettä
  • Kokeen lupaavimman koiran palkinto

Musun kokeen pöytäkirja

Elmeri (Joenpenkan Iskevä-Ippo)

  • LUTC 38 pistettä -> Suomen Muotovalio FI MVA

Onnittelut tuloksista ja erityisonnittelut Elmerille valioitumisesta!


Hertta, Hailuoto MEJÄ-koe 27.7.2014  VOI 2

Hertta (Joenpenkan Iloinen-Ilmi) sai Pohjois-Pohjanmaan Kultaisten järjestämässä kokeessa Hailuodossa hienon tuloksen VOI 2 pistein 38, vaikka koeviikonlopun kuuma ja helteinen keli oli todella rankka ja vaativa.

Hertta etenee maa- ja ilmavainuisesti ja suhteellisen jälkitarkasti,  katkolla pieniä tarkistuksia ja makaukset merkataan hyvin. Kolmannen osuuden loppupuolella tuomitaan hukka. Hertta oli kuulemma vaikuttanut vähän uupuneelta, mutta työskenteli kuitenkin sinnikkäästi vaikeassa maastossa jäljen kaadolle asti. Tuomari Tuula Svan totesikin koekertomuksen lopussa: "Sitkeä suoritus pieneltä koiralta kuumassa maastossa".


Oiva, Pyhäntä MEJÄ- koe 15.6.2014  AVO 1

oiva_meja_15.6.2014.jpg

Oiva (Joenpenkan Innokas-Iikku) oli ensimmäisessä MEJÄ-kokeessaan Pyhännällä 15.6. ja sai heti AVO 1 -tuloksen 45 pisteellä. Tuomarina kokeessa oli Marika Ahola.

Lämpimät onnittelut Oivalle ja ohjaaja Villelle hienosta avauksesta jälkikokeissa! Tästäpä on mukava jatkaa harrastamista Oivan kanssa!


Hertta, Hailuoto MEJÄ-koe 1.6.2014 VOI 1

hertta_voi1_1.6.14.jpg

Hertta (Joenpenkan Iloinen-Ilmi) sai kesän toisessa sai kesän toisessa MEJÄ-kokeessa ensimmäisen VOI 1 -tuloksen pistein 45. Hirvet olivat pyörineet jäljellä, mikä teetti kovasti töitä, mutta Hertta jatkoi kuitenkin itsenäisesti jäljestystä. Katkokulma oli myös ollut vähän hankala, mutta hakulenkkien jälkeen jatko löytyi. Koe oli Hailuodossa ja tuomarina oli Juha Pelttari.


Hertta, Pyhäntä MEJÄ-koe 25.5.2014 VOI 3

hertta_voi3.jpg


Hertta (Joenpenkan Iloinen-Ilmi) oli elämänsä kolmannessa jälkikokeessa ja nyt voittajaluokassa Pyhännän kokeessa 25.5. Jäljellä oli ollut pari tosi hankalaa ojan ylitystä ja riistan hajutkin olivat sekoittaneet vähän tyttöä, mutta muuten jäljestys oli ollut mallikasta. Tulokseksi MEJÄ VOI 3 23 pisteellä, tuomarina Juha Pelttari.

Onnittelut tuloksesta - tästä on mukava aloittaa kesän jälkihommat!


Nelli, LUT-koe Muurola 24.5.2014 LUT A

Nelli (Joenpenkan Eloisa-Ella) valioitui eilen 24.5. Muurolassa OSTY:n ja Lapin Mäyräkoirakerhon järjestämässä LUT-kokeessa 46 pisteellä.

Tuomarina oli Kari Airilainen. kaksi miinuspistettä tuli äänekkäästä tyhjän luolan tarkistuksesta. Nelli haukkui kettua sinnikkäästi täyden erän eli 20 minuuttia aivan lähitunutumassa periksiantamatta ja kettua painostaen.

Lämpimät onnittelut Nellin emännälle Riikalle ja huoltojoukoille!

Avainsanat: tulokset, Musu, CurlyCo Where Is My Fox, LUT, Oiva, Joenpenkan Innokas-Iikku, Nelli, Joenpenkan Eloisa-Ella, LUT, Hertta, Joenpenkan Iloinen-Ilmi, MEJÄ

Nuku rauhassa Ani!

Tiistai 14.10.2014 klo 13.03 - Marja J

ani_rip_2.jpg

Ilopilleriä ja kaikkien rakastamaa Ania suunnattomasti ikävöiden!

Joenpenkan väki, Nora-emä ja Pyry-veli


Anin tarinaa

Oli ilo saada Ani meille Kiran kanssa hoitoon pariinkin otteeseen tämän kevään ja kesän aikana ja mahdollisuus nauttia vielä Anin mukavasta ja touhukkaasta seurasta.
 
Sydämellinen kiitos sinulle Kastehelmi! Ani sai luonasi ja laumassasi parhaan mahdollisen elämän. Ania ikävöiden ja muistellen <3


Avainsanat: Ani, Joenpenkan Anni-Ainokainen

Limingan elokuinen näyttelyviikonloppu

Tiistai 9.9.2014 - Marja J

Liminka 30.8.14

Näyttelypaikka on valmiina lauantaiaamuna.

Sijoitustyttö Musun  (Curlyco Where Is My Fox) ja Joenpenkan kasvattien Hertan (Joenpenkan Iloinen-Ilmi) ja Aatun (Joenpenkan Iso-Iiro) näyttelykuulumiset tuli kirjattua jo tuoreeltaan Limingan lauantaisen ryhmänäyttelyn jälkeen.

Oma näyttelyihin valmistautuminen oli alkanut kuitenkin jo paljon aikaisemmin, sillä olin jo alkuvuodesta lupautunut Henrikssonin Ullan houkuttelemana toiseksi talkoolaisvastaavaksi Oulun Seudun Terrieriyhdistyksen (OSTY) järjestämään ryhmänäyttelyyn ja pentunäyttelyyn. OSTY:n toiminta on tullut tutuksi jo vuodesta 2003, jolloin olimme ensimmäistä kertaa Haukkukeitaalla näyttämässä keväällä syntynyttä Noraa kasvattajalle ja tutustumassa LUT-kokeisiin. Tämän jälkeen olemme osallistuneet OSTY:n LUT-harjoituksiin ja LUT-kokeisiin kolmen oman koiran kanssa ja käyneet luolaharjoituksissa ja kokeissa myös Joenpenkan kasvattien kanssa. Myös talkoilu tässä mukavassa porukassa on tullut tutuksi monissa näyttelyissä vuosien varrella.

OSTY:llä on runsaslukuinen, tehokkaasti toimiva ja innostunut jäsenistö, jolla on paljon kokemusta isojen näyttelyiden ja erilaisten tapahtumien järjestämisestä ja homma toimii todella hyvin. Näyttelyiden valmistelut ja taustatyö oli aloitettu jo vuosia aikaisemmin ja kesällä ruvettiin kokoamaan riittävästi talkoolaisia moninaisiin käytännön hommin toimistoon, keittiöön, kanttiiniin, siivoukseen, parkkiin, järjestyksenpitoon, tulospalveluun, rokotusten tarkastukseen, palkintojen jakoon jne. OSTY:llä on jo valmiina toimivia ja hommat hallitsevia porukoita eri tehtäväalueille ja lopulta kun kaikki värväsivät myös tuttavansa, perheen jäsenensä ja kaverinsa hommin oli vapaaehtoisia talkoilemassa viikonlopun aikana kaikkiaan noin 60 henkilöä.

Limingan Urheilukeskus on näyttelypaikkana tosi mukava – sopivan pieni, tiloiltaan toimiva ja ennen kaikkea nurmikkopohja on hyvin hoidettu ja kehien pohja tasaisen lyhyttä nurmea. Muutaman kerran ollaan siellä talkoiltu ja käyty näyttelyssä ihan muuten vaan. Kelitkin olivat parhaat mahdolliset, sateettomat, aurinko paistoi lämpimästi ja näyttelyväki tuntui olevan tyytyväinen järjestelyihin.

Ja mikä mukavinta – Musu sai oman kirkonkylän näyttelyssä ensimmäisen sertinsä ja myös kasvatit Hertta ja Aatu pärjäsivät erinomaisesti!

Lauantain 30.8. ryhmänäyttelyn tulokset

Joenpenkkalaisten näyttelyvuosi 2014

Tiistai 2.9.2014 - Marja J

Tälle sivulle kootaan kaikki vuoden näyttelyuutiset niin virallisista näyttelyistä kuin mätsäreistäkin. Kuvat ja näyttelyarviostelut ovat tervetulleita.

Jotta näyttelyarviostelut avautuisivat, kannattaa perehtyä hyvin mäyräkoiran rotumääritelmään, anatomiaan ja näyttelyterminologiaan.

Lisää tietoa näyttelyarvostelujen tulkintaan löytyy täältä.



Liminka RN 30.8.2014

Tuomari: Dusan Paunovic, Serbia

liminka__2_medium.jpg

Curlyco Where Is My Fox MUSU: NUO ERI1 SA PN2 SERT

19 months. Nice elegant young female correct in type. Correct female head elegant neck. Enough chest & bones for age.  Could be stronger in front. Good topline & behind angulation. Front moving should be better, correct from silhouette side.

liminka_small.jpg

Limingan narttujen parhaat: Bella, Musu, Kira ja Hertta. Kuva: Hannu Pietiläinen

Joenpenkan Iloinen-Ilmi HERTTA: KÄY ERI1 SA PN4 VA-SERT

2,5 years. Nice female. Correct proportions & type. Good female head & neck. Correct chest, forechest & bones. Good length between legs & chest. Enough correct topline and behind. Good condition. In front and behind movement could be more parallel, enough correct from silhouette.

Joenpenkan Iso-Iiro AATU: AVO ERI1

2.5 years. Good size & proportions. Good type, correct head & neck, correct chest & forechest. Enough bones, good topline, close in hocks, correct substance and coat. Behind moving could be better, little bit short front steps. Very nice temperament.

Lämpimät onnittelut Heidille ja Hertalle sekä Tiialle ja Aatulle sekä kiitokset harrastamisesta koirien kanssa!

Onnittelut myös Musun kotiväelle Terhille ja Jarmolle sekä kiitokset Musun hyvästä hoidosta ja treenaamisesta!

Kiitokset myös Kastehelmelle Musun esittämisestä ekalla kierroksella!

KUVIA

TULOKSET


Kuhmo RN 17.8.2014

Tuomari: Marjo Nygård

elmeri_kuhmo_2014.jpg

Joenpenkan Iskevä-Ippo ELMERI: AVO ERI AVK1 SA PU1 SERT ROP

Joenpenkan Innokas-Iikku OIVA: AVO ERI AVK2

Onnittelut Elmerille kolmennesta sertistä. Onnittelut myös Oivalle ERInomaisesta tuloksesta.

Kuva: Kastehelmi Kakko


Oulu KV 13.7.2014

Tuomari: Tuula Savolainen

Joenpenkan Iloinen-Ilmi HERTTA: KÄY ERI KÄK2

Joenpenkan Iskevä-Ippo ELMERI: AVO ERI AVK2

Joenpenkan Iso-Iiro AATU: AVO EH AVK4

Tiivis kokonaisuus. Kaunis ylälinja. Oikealinjainen, pitkä pää. Hyvät tummat silmät. Eturintaa voisi olla enemmän. Hyvät, suorat eturaajat. Tilava rintakehä voisi olla hieman pitempi. Hieman lyhyet olkavarret. Riittävästi kulmautunut takaa. Hyvä karvanlaatu, hieman lyhyt turkki. Kapeat edestakaisliikkeet, sivuliikkeessä etuaskel jää lyhyeksi. Hyvä häntä.

Musu

CurlyCo Where Is My Fox MUSU: NUO EH JUK3

1,5 v narttu. Saa vielä ylälinjaltaan vakiintua sekä seistessä, että liikkeessä. Hyvä pään pituus. Tummat silmät. Pehmeä, niukka partakarvoitus. Eturintaa tarvitaan lisää. Tilava, pitkä rintakehä. Hieman pitkä lanne. Hyvä, vahva lantio. Lyhyet, suorahkot olkavarret. Riittävästi kulmautunut takaa. Hyvä häntä. Kapeat etuliikkeet. Sivuliikkeessä askel saisi olla tehokkaampi. Hyvä runkoturkki, raajoissa pehmeämpi karva.

Lisää Musun kuvia


Rovaniemi KV 21.6.2014

Tuomari: Irina Poletaeva, Suomi

hertta_roi_21.6.2014.jpg

Joenpenkan Iloinen-Ilmi HERTTA: KÄY ERI KÄK1 SA PN 2 VARASERTI CACIB

Joenpenpen Iskevä-Ippo ELMERI: AVO EH AVK 2


Oulu KV 18.5.2014

Tuomari: Gertrud Hagström, Ruotsi

Oulun KV-näyttelyssä Joenpenkan Iskevä-Ippo ELMERI upeasti AVO ERI AVK1 SA PU2 ja toinen SERTI ja VACACIB ja sisarensa Joenpenkan Iloinen-Ilmi HERTTA KÄY ERI KÄK1 SA. 

Sijoitustyttö Curlyco Where Is My Fox MUSU esiintyi Terhin kanssa ensimmäisessä näyttelyssään ja tulokseksi tuli JUN EH JUK2.

elmeri_18.5.2014_pp.jpg

Joenpenkan Iskevä-Ippo ELMERI: AVO ERI AVK1 SA PU2 sert vacacib

Masculin huvud och uttryck. Ngt stora ögon. Bra hals och förebröst. Bra front. Bra krop och kors. Tillräckliga vinklar. Bra pälskvalite.

 hertta_oulu_18.5.2014_ht_6.jpg

Joenpenkan Iloinen-Ilmi HERTTA: KÄY ERI KÄK1 SA

Utmärk typ. Feminint huvud och utryck. Kunde har ngt längre nospartiet. Bra hals och förebröst. Kunde har rakare fromben. Bra kropp. Tillräckliga vinklar. Utmärkt päls. Rör sig väl, men bär sin svans lite högt i rörelser.

 musu_oulu_18.5.2014_jt_12.jpg

CurlyCo Where Is My Fox MUSU: JUN EH JUK2

Feminin huvud och uttryck, lite stora ögon. Bra hals. Skulle ha rakare framben. Lite knappa vinklar. Lite plant kors och hög ansätta svans. Bra päls för kroppen, men alltför mjuk på benen. Rös sig väl från sidan men fransyskt fram.

Tästäpä on mukava jatkaa Musun kanssa - kiitokset harrastamisesta tytön kanssa. Kiitokset Terhille Musun esittämisestä ja Jarmolle kuvista!

Onnittelut kaikille ja kiitokset harrastamisesta!

ELMERIN JA HERTAN KUVAT

MUSUN KUVAT


Maalahti RN FCI 3 & 4/6 3.5.2914

Tuomari: Kenneth Edh, Ruotsi

maalahti.jpg

Joenpenkan I-ipanat (i: FI MVA FI KVA-L FI JVA Tiny Trotter's Nobleman e: FI KVA-L Joenpenkan Ehtoisa-Emma) - sisarukset Hertta ja Elmeri rotunsa kaunein ja komein.

Elmeri jatkoi vielä hienosti RYP-kehässä ykköseksi ja oli näyttelyn toiseksi kaunein koira!

maalahti_hertta_ja_elmeri_kehys.jpg

Joenpenkan Iskevä-Ippo ELMERI: AVO ERI1 SA PU1 SERT ROP RYP1 BIS2

Fina proport. Tilltalande storlek. Vackert huvud o utryck. Fina öron o ögon. Fin hals o rygglinje. Utmärkt svans. Fina vinklar. Bra stamme o kropp. Kort länd. Sträv päls. Rör sig med fint steg och välburen svans.

Joenpenkan Iloinen-Ilmi HERTTA: KÄY ERI1 SA PN1 SERT VSP

Tilltalande storlek o proport. Vackert huvud o utryck. Fina öron. Utm. hals o överlinje. Antingen hög svans. Väl utv. kropp o stamme. Fint förbröst. Utm sträv päls i korrekt mängd. Rör sig med fint steg och resning.


KUVIA

TULOKSET


Pello, Rohki-halli 16.2.2014

Tuomari: Per-Harald Nymark, Norja

Hertta (Joenpenkan Iloinen-Ilmi) KÄY EH 2

hertta_pello_16.2.2014.jpg

1 år 10 månader. Kraftig tik. Mycket god typ. Feminin huvud. God rassprägel. Bra utvecklad bröst. Lite brant kors. Bär svansen lite höst. God benstomm. Lite stel skulder. Bra vinklar i bakbenen. God pälskvalitet. Gott temperament. Understälda bakbensrörelser.

Elmeri (Joenpenkan Iskevä-Ippo) NUO ERI NUK2 SA PU4

elmeri_pello_16.2.jpg

1 år 10 månader gammal. Kraftig hane, utmärkt typ. Masculint huvud. Rastypisk, väl utvecklad kropp. Lite brant kors under rörelser. Lite stel skulder, goda vinklar i bonen. Utmärkt pälskvalitet och temperament. Lite understälda rörelser.

Oiva (Joenpenkan Innokas-Iikku) NUO EH

1 år, 10 månader gammal. Stark byggd hane av en god typ. Huvudet har god längd, är masculin. Kraftig bröst, lite brant kors. God benstomme, lite stel skuldor, utmärkt hårlag och temperament. Understälda bakbensrörelser.


Kajaani, Pallohalli 11.1.2014

tuomari: Raija Tammelin

Oiva (Joenpenkan Innokas-Iikku) NUO EH NUK4

Maskuliininen, hyvät rungon mittasuhteet, aavistuksen korkearaajainen. Hyvä pää ja ilme. Ylä-P1 puuttuu molemmilta puolilta. Hyvä ylälinja ja rungon tilavuus. Niukka eturinta. Sopiva luusto. Hieman pysty lapa ja lyhyt sääri. Saisi liikkua pidemmällä askeleella edestä ja takaa. Hyvä karva. Kaunis käytös.

Oiva oli vuoden ensimmäisessä näyttelyssä eli Kajaanin tamminäyttelyssä. Pinja esitti ensimmäisen kerran Oivan ja tuomari oikein mainitsi arvostelussa kauniin käytöksen kehässä.


Avainsanat: tulokset, vuosi 2014, vuoden 2014 tulokset, näyttelyt, Musu, CurlyCo Where Is My Fox, Oiva, Joenpenkan Innokas-Iikku, Elmeri, Joenpenkan Iskevä-Ippo, Hertta, Joenpenkan Iloinen-Ilmi

Ani ja Kira - ihanat tytöt mummilassa

Perjantai 11.7.2014 - Marja J

Ani

Kastehelmen karkkaritytöt Ani (Joenpenkan Anni-Ainokainen) sekä meidän Noran serkku Kira (Rowanberrie´s Keep Up) olivat Joenpenkalla lomasella viime viikon. Viikko meni oikein mukavasti tyttöjen kanssa, olihan paikka jo molemmille entuudestaan tuttu. Anin kanssa käytiin moneen kertaan nuuskuttelemassa kaikki rannan ja lähitienoon mielenkiintoiset paikat.

Kira

Kiraa ei homma oikein kiinnostanut, mutta Kira pääsikin sitten kaverikoirailemaan, kun on oikein koulutettu siihen hommaan. Yhtenä päivänä kävimme tervehtimässä naapurissa asuvaa tätiäni ja Kira kipaisikin heti Helvin syliin rapsuteltavaksi. Myös naapurin Nico-poika kävi meillä Kiraa tervehtimässä.

Muutama kuva lisää

Avainsanat: Ani, Joenpenkan Anni-Ainokainen

Koirapiha kukkii

Perjantai 4.7.2014 - Marja J

koirapihasivu.jpg

Koirapihassa kukkivat luonnonkukat, sillä nurmikko on vanhaa heinäpeltoa, jota vaan on alettu leikkaamaan. Niinpä sieltä nousevat koiranputket, ojakellukat, leinikit, apilat, virnat, nätkelmät, saunakukat, päivänkakkarat, kissankellot, mesiangervot, lupiinit..... Pitää varmaan tehdä kasvi-inventaario ja luetteloida kaikki villit ihanuudet. Niin ja löytyyhän sieltä myös nokkosta, valvattia, juolavehnää... Mutta antaapa kaikkien kasvien kasvaa ihan rauhassa.

Piha on kulotettu muutaman vuoden välein ja polut suunnitellaan aina uusiksi. Aidanvierustan ulko- ja sisäpuolen nurmi pidetään matalana, eikä käärmeitä tai punkkeja ole pihasta löytynyt. Koirat saavat nuuskutella ja kaivella isolla pihalla aivan vapaasti ja sitä ne kyllä tekevätkin!

Avainsanat: omasta pihasta, koirapiha, koira-aita

Kesätunnelmaa....

Perjantai 27.6.2014 klo 19.16 - Marja J

saunasivu.jpg

Rantasaunan hämyistä tunnelmaa. Sauna on valmistunut vuonna 2001 ja se lämmitettiin ensimmäisen kerran vuoden viimeisenä päivänä, uudenvuodenaattona 2001. Hannu rakensi saunan Maalismaan suvun puretun riihen hirsistä, jotka olivat jo valmiiksi mustat, osin ihan hiiltyneetkin. Jämeristä hirsistä rakennettu riihi valmistui vuonna 1901, joten se sai uuden ja arvokkaan elämän Käyräsuvannon rannassa tasan sata vuotta myöhemmin. Saunan lauteet on tehty haavasta, joka kasvoi saunan paikalla, ison kuusen vieressä. Seinävaatteeseen kirjailin rannan asukkaat: tavin, rantasipin ja heinäsorsan.

Avainsanat: omasta pihasta, kotoilu

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »