LUT-harjoituksia ja pikkupentuja....

Maanantai 15.3.2010 klo 10.47 - Marja J

Eilen oli taas koiraharrastusten täyttämä päivä, sillä olimme seuraamassa Oulussa Haukkukeitaalla Emman ja Empun LUT-harjoituksia, jotka pidettiin aamupäivän LUT-kokeiden jälkeen. Pyry osallistui lauantaina LUT-kokeeseen, mutta ei nyt sunnuntaina ollut mukana kokeessa ollenkaan. Pyryllä jäi edelleenkin puuttumaan se vihoviimeinen A-koe, sillä tuloksena oli C 39. Pyry mekasti intoa täynnä aivan liikaa tyhjässä luolassa. Riistakokeessa se meni heti ketun tuntumaan, mutta ei kuitenkaan painostanut toivotulla tavalla. Pyry pitääkin nyt koetauon ja jatkaa sitten myöhemmin kesän jälkeen.

Luolaharjoituksissa oli todella runsaasti koiria, yhteensä 38. Ensin oli sytyttelijöiden vuoro, sitten ahdinkoharjoittelijat ja lopuksi putkiharjoitukset edistyneemmille. Mäyräkoiriakin oli mukana todella paljon, kaikkia karvanlaadut edustettuina.

 

emppu_14.3.2010.jpg

Molemmat koirat olivat tosi innoissaan ja veto hallille ja muiden koirien luo kova. Tässä Empun tyylinäyte.

Emppu oli sytyttelijöissä ja kylläpä pojasta irtosi komea ja kuuluvan miehekäs haukku! Emppu pysytteli turvallisen välimatkan päässä ketusta ja haukkui sinnikäästi. Kouluttaja vähän mittaili Emppua, josko poika on liian suuri ahdinkoon. No, jos intoa löytyy mäykkyhän menee vaikka kuinka pieneen koloon, mutta Empulla on varmaan enemmän taipumusta ajopuolelle.

emma_14.3.2010.jpg

Emmakaan ei meinannut pysyä paikallaan....

Emma kokeili jo ahdinkoputkea. Eipä tarvinnut kauaa aikaa houkutella, kun tyttö keksi mitä pitää tehdä ja sujahti ahdingosta läpi. Välillä meinasi keskittyminen herpaantua ja ympäristö kiinnostikin kettua enemmän. Mutta Emmahan on vielä tosi nuori ja kehitys kesken. Kouluttaja antoikin neuvon kypsytellä juttuja nyt ihan rauhassa - hyvää alkua ei kannata pilata turhalla kiirehtimisellä. Nuoren koiran pitää saada vielä kypsyä ja kehittyä rauhassa, eivätkä haasteet saa olla nuorelle liian vaativia.

fannin_pennut_14.3.2010.jpg

 

Kun olimme palelleet iltapäivän Haukkukeitaalla, lähdimme vielä katsomaan Fannin eli Merkaleen´s Tiffanyn pientä viisikkoa. Voi, miten nättejä pentuja Fannilla!

Lisää juttua Fannista ja Fannin vekaroista löytyy täältä

Avainsanat: LUT, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Emppu, Joenpenkan Empivä-Emppu

Ilves kävi valokuvassa

Sunnuntai 14.3.2010 klo 12.02 - Marja J

Tänä aamuna saatiin ikuistettua ilves riistakameran kuvaan. Ilveksethän ovat kierrelleet tässä lähimaastoissa pitkin talvea ja käyneet melkein pihassa. Kuva on otettu tänä aamuna 9.34. rantasaunan kohdalla joen toisella puolella.Ovat kyllä hiippailleet aivan saunarannassakin pihan reunalla. Laitetaanpa kamera taas kuvaamaan, josko saisimme lisää kuvia tupsukorvasta.

ilves_14.3.2010.jpg

Kellonaika on oikein, mutta päiväys kuvassa väärin.

 

Avainsanat: luontohavainnot, ilves

Hyvä mieli kiertää!

Keskiviikko 10.3.2010 klo 22.45 - Marja J

 

sunshineblogaward.jpg

 

Sain Pyryn velipuoli Jimin sekä tämän "pikkuveljen" Jonen emännältä aurinkoiset kukkaterveiset päivän piristykseksi - lämpimät kiitokset Kontionimen sheriffeille sekä huoltojoukoille!

Kiitokset mukavista jutunaiheista kekseliäille pojille sekä emännälle poikien puuhien taltioinnista ja välittämisestä myös muiden iloksi!

Käykääpä muutkin kurkkaamassa Kontioniemen vauhdikkaitten sheriffien elämään! Jimin ja Jonen jutut löytyvät täältä.

Ja hyvä mieli laitetaan kiertoon, antamalla tämä kukka edelleen Noran pentujen mukaville ja aktiivisille perheille kiitokseksi siitä, että näillä Joenpenkan kotisivuilla on ollut jatkuvasti uutta luettavaa ja kuvia katseltavana! 

Onnea 7-vuotiaalle Noralle!

Perjantai 5.3.2010 klo 21.00 - Marja J

Nora täyttää tänään 7 vuotta -

Sydämelliset onnittelut tälle iloiselle matamille!

5.3.2010.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nora, meidän ahmatti ja herkkusuu, odottelee synttärikakkua!

Tässäpä linkki Noran kuviin! Lisää löytyy A- ja E-pentujen kuva-albumeista sekä Koiranelämää-albumeista....

 

Nora kiittää kuonopusuilla kaikkia

onnittelijoita!

 

Tässä kakkua kaikille!

Avainsanat: Nora, Rowanberrie´s Feenix

Viikko sitten perjantaina.....

Perjantai 5.3.2010 klo 20.49 - Marja J

Päivästä oli tulossa mukavan leppoisa – aurinko paistoi ja ilmassa oli jo kevään tuntua. Koirat juoksentelivat pihassa ja Pyry sekä Nora kaivelivat innoissaan myyriä aidan varressa. Olin juuri valokuvaamassa nättiä päivää ja koirien pihaleikkejä, kun kaikki muuttui silmänräpäyksessä.

Pyry oli juuri tonkimassa aidan vierustalla puoleksi lumen alla, kun Miro tuppasi siihen yllättäen nokkansa – ja sitten alkoi rähinä! Sain koirat kovalla työllä erilleen, mutta vahingoilta ei vältytty. Paljain käsin ei saisi mennä erotuomariksi, kun koirat tappelevat – kyllähän minä sen tiesin! Olin juuri valokuvaamassa ja heittänyt pois nahkahanskat, eikä kättä pitempää kuitenkaan löytynyt siihen hätään. Tuskin kumpikaan pojista olisi antanut periksi ja ainakin koirat välttyivät nyt pahemmilta vaurioilta. Kummallakin oli korvissa hampaan jälkiä ja ruhjeita, Mirolla myös silmän alla. Miro kävi lauantaina päivystyksessä ja kumpikin riitapukari sai antibioottikuurin ja salvaa ruhjeisiin. Nyt haavat ja ruhjeet ovat jo todella hyvin parantuneet molemmilla.

Erotuomarille kävi huonommin! Limingan terveyskeskuksen ensiavun jälkeen vauhdilla suoraan OYS:iin päivystykseen ja tarkistuttamaan, oliko oikean käden pikkurillin jänteissä vikaa. Jänteet olivat kunnossa, mutta sormessa olikin murtuma. Lastoituksen jälkeen pääsin viikonlopuksi kotiin. Maanantaina selvisi OYS:n käsipoliklinikalla, että en pääsekään vain kipsauksella vaan sormi on leikattava ja murtuma naulattava. Koko tiistain odottelin leikkausta osastolla, mutta pääsinkin operoitavaksi vasta keskiviikkona aamupäivällä.

Sain pikkusormeni murtumaan narkoosissa kaksi metallinaulaa, jotka sojottavat ikävästi sormen ulkopuolella. Pikkurillin ja nimettömän tukena ja naulojen suojana on lasta, jota pidän seuraavat 4 viikkoa. Tikkejä saa napsia pois jo aikaisemmin. Myös muita ruhjeita oli molemmissa käsissä, mutta ne alkavat olla jo parantuneet. Viikko on nyt kulunut, josta neljä päivää yhteensä meni OYS:ssä. Lasta on hankalan pitkä ja tavallisten hommien tekeminen kuten myös näppistyöskentely vaivalloista ja hidasta. Läppärin hiiren vaihdan vasurille, joten nyt ei taida uusia kirjoituksia paljon tulla.

Pojat ovat rauhallisia, eivätkä ärhentele tai näytä kantavan kaunaa toisilleen, mutta saavat nyt ainakin jonkin aikaa olla erillään. Mutta paluuta entiseen mukavaan ja huolettoman yhteiseloon tuskin on – keskenään ja valvomatta niitä ei koskaan enää jätetä.

Lämpimät kiitokset Limingan terveyskeskukseen Halmeen Arjalle, joka antoi ensiavun – hän olikin tuttu mätsäreistä ja mejä-kokeista! 

Suurkiitokset OYS:n yhteispäivystykseen sekä osasto 6:n osaavalle ja auttavaiselle henkilökunnalle!

Nuo kolme päivää osastolla kuluivat kaikesta huolimatta leppoisasti – kiitokset siitä mukaville huonekavereille Ylivieskaan, Posiolle ja Ouluun – pikaista paranemista ja aurinkoista kevättä kaikille!

helmik_2010.jpg 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä pojat sulassa sovussa muutama minuutti ennen yhteentörmäystä.

jlyhdyt_2010.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jäälyhtyjä kevätauringossa

Avainsanat: terveys, Pyry, Miro, Joenpenkan Aito-Artturi, Semilain Omar

Pyry Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerhon luolakoirakisan kakkonen

Torstai 25.2.2010 klo 19.54 - Marja J

Eilen pidettiin Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerhon kevätkokous, missä palkittiin näyttelyissä ja kokeissa menestyneitä kerhon koiria.

Vuoden 2009 parhaan näyttelykoiran tittelin sai kku Welmu Weli Xavier "Bruno" om. Mirjam Laisalmi. Paras mejä-koira oli kkn Könkäänvaaran Parkki-Birkko "Ursula" om. Marja Launonen ja Kari Kotila ja paras ajava koira oli kku Krogvikens Castor "Günther" om. Lotta Seppinen.

Paras luolakoira oli kkn Kasteniityn Sunna "Unna" om. Tero Tiinanen - ja meidän Pyry oli kakkonen häviten Unnalle pisteellä! Pyryn emä Nora on saanut kerhon parhaan luolakoiran tittelin vuonna 2005 ja Miro puolestaan tuli kolmannelle sijalle vuonna 2008.

Vuoden 2009 mäyräkoiraksi valittiin näyttely- ja koetulosten perusteella pkku Caelestis Shoot-'em-up "Leevi" om. Piia ja Ville Porthan.

Joenpenkan väki onnittelee menestyneitä mäyräkoiria ja heidän tukijoukkojaan!

lut-kunniakirja_2009.jpg

 

Avainsanat: Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi

Elmo kävi kylässä

Lauantai 20.2.2010 klo 22.33 - Marja J

Elmo oli reissussa kotiväkensä kanssa Kuusamossa ja pistäytyi pentukodissaan meitä tervehtimässä kotimatkalla Alajärvelle. Elmosta oli kasvanut todella komea ja hyvätapainen nuorimies! Lomareissu Kuusamoon oli mennyt kuulemma tosi hyvin. Elmo on sutjakka poika, turkki on niukka ja mukavan karkea. Elmo ajaa jo hyvin kaurista kuuluvalla haukulla ja on menossa maaliskuussa ensimmäiseen näyttelyynsä.

elmo_kylss_20.2_9.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elmo osaa seisoa tosi hienosti!

elmo_kylss_20.2_6.jpg

Elmo käyttäytyi todella mallikkaasti, eikä turhia hötkyillyt vaan maisteli aivan rauhassa melkein kaikki puruluut. ;)

Täällä lisää kuvia Elmosta kyläreissulla

Avainsanat: Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo

Empussa on oikeaa "mäyräkoira"-asennetta!

Perjantai 19.2.2010 klo 11.13 - Marja J

Empun isäntä Esko kirjoitteli pojan viimeisimmistä seikkailuista ja kylläpä nauratti kovasti Empun vekkuli mäyräkoiramainen toiminta!
Tässä Eskon tapauskertomus: "Olimme Empun kanssa viime sunnuntaina iltapäivällä lenkillä. Kesken rauhallisen kulkemisen Emppu loikkasi yli puolimetriseen koskemattomaan umpihankeen, jossa se kulki muutaman metrin matkan ja alkoi kaivamaan.Annoin pojan tehdä tovin aikaa kaivuuhommia, sitten alkoi ärinä ja haukkuminen. Ajattelin, että hiiren tai myyrän hajut olivat niin voimakkaita, että niistä kannatti jo pitää moista meteliä. Yritin itse mennä lähemmin tutkimaan "löytöä", mutta Emppu oli niin hurjana, ettei siihen arvannut kinttaitaan työntää. Tonkimista jatkui vielä jonkin aikaa, kunnes suuren mielenkiinnon kohde selvisi - tyhjä olutpullo! Oma operaationsa oli saada Emppu pois pullonsa kimpusta."
Mietin, että oliko Empusta tullut raivoraitis oluen vihaaja vai onko valinta aivan toinen eli viinamäen suuntaan. Tosin saattoihan nuorukainen olla herkistynyt luonnon roskaamiselle... Vai oliko sittenkin kysymys koirankekseistä! Emppuhan oli jo pentuna tunnettu herkkusuu, eikä jättänyt yhtään ruokailukertaa väliin. Tarkkana poikana Emppu varmaan halusi toimittaa pullon kauppaan ja hankkia  palautusrahalla koirankeksejä!
No, sehän tiedetään, että monet koirat tykkäävät oluesta. Meidän edesmennyt seropimme Teri tunki grillipaikalla aina kielensä olutpulloon - ja aivasteli sitten kamalasti! Ja "mäyräkoira" tunnetaan nykyisin aivan muista ansioistaan, eikä silloin puhuta perinteisen metsästyskoirarodun ominaisuuksista.
Hannu tunnettuna mäyräkoiramiehenä sai työkavereiltaan pari vuotta sitten 50-vuotissyntymäpäivälahjaksi aivan oman rotumuunnoksen. Koiran mukana tulivat neljän rotumuunnoksen määritelmät eli esittelyssä: Karjalan karhumäyräkoira, Lapin kultainen mäyräkoira, Olvin savolainen seuramäyräkoira ja Sinebrykoffin venäjän hevosmäyräkoira.
Rotutietoutta neljästä uudesta mäyräkoiramuunnoksesta  löytyy täältä


hannun_oma_myrkoira.jpg

Tässä Hannulle luovutettavaa mäyräkoirien mäyräkoiraa asetellaan näyttelyposeeraukseen.

Avainsanat: Emppu, Joenpenkan Empivä-Emppu

Hyvää Ystävänpäivää!

Lauantai 13.2.2010 klo 20.37 - Marja J

ystavanpaiva2010.jpg

Pyry sai terveisiä siskopuoleltaan Helsingistä

Lauantai 13.2.2010 klo 10.17 - Marja J

Sain jokin aika sitten mukavia yllätysterveisiä Pyryn siskopuolen Nakin emännältä Annikalta Helsingistä. Nakki on viralliselta nimeltään Taxman Karamelli. Nakki on yksi kolmesta 12.5.2007 syntyneestä Taxman Ineksen ja Pipon eli Freunds Kaneelboomin pennusta.

Nakki on metsästyskäytössä ja sen kanssa pyydetään etupäässä peuraa ja kaurista. Jänistäkin tyttö kuulemma pöllyttelee silloin tällöin, mutta emäntä on yrittänyt saada Nakin erikoistumaan sorkkaeläimiin. Nakin perheessä on myös suomenajokoira, jota käytetään jänis- ja kettuajossa. Nakki ei olen käynyt vielä kokeissa, mutta kuulemma tulevana kesänä on tarkoitus testata tytön kiinnostusta verijäljellä mejäkokeissa

Annika on saanut myös oman kennelnimen Magiska ja tulevalle syksylle on pentuesuunnitelmia. Kunhan Magiskan kotisivut valmistuvat, löytyy sinne linkki myös Joenpenkan sivuilta ja Nakin elämää voi käydä sieltäkin kurkkaamassa.

Tässä muutama kuva Nakista - ovatpa kovin samannäköisiä meidän Pyryn kanssa! :)

Kiitoksia paljon Annikalle Nakin terveisistä ja kuvista!

Aurinkoista kevättä Nakin kotiväelle sekä menestystä Nakille tulevissa kokeissa ja näyttelyissä. 

Menestystä myös Magiska kennelille ja mukavia hetkiä koiraharrastuksen parissa!

nakki_24.2.2008_3.jpg 

Nakki 24.2.2008

nakki_2.2.2010_3.jpg 

Nakki hienossa villapaidassaan 2.2.2010

Käykääpä kurkkaamassa myös Pyryn kuvat - kyllä huomaa että sukua ovat! :)

PS 15.2.2010

Linkki onkin ollut joskus sivuilla, mutta käykääpä nyt myös täällä Pyryn velipuoli Jimin eli Chesthill´s Koronan sivuilla - eri äiti, sama isä ja samaa näköä Pippo-iskän perintönä!

Voi kunpa saisi tänne myös kuvia Pyryn ja Rassin lapsista - huhuuuu, missä olette Setsun M-pentue?

Avainsanat: Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi

Pyry sai Eräkoira 2009 -tittelin!

Perjantai 12.2.2010 klo 22.16 - Marja J

Limingan-Temmeksen Metsästysyhdistys valitsi koe- ja näyttelytulosten perusteella vuoden 2009 Eräkoiraksi Joenpenkan Aito-Artturin eli Pyryn. Pyryn emä Nora on saanut tittelin vuosina 2005 ja 2006 ja Miro vuonna 2007.

Pyry_erakoira_2009.jpg

Tämä pikkukuppiko vain tuli! - ihmettelee Pyry. Kunhan saadaan kiertopalkinto taas vuodeksi hyllyyn, otetaan kunnon kuva.

Avainsanat: Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi

Pyry ja muumion kirous

Maanantai 8.2.2010 klo 21.14 - Marja J

Pojat Pyry ja Miro tuppaavat aina kavereiksi, kun vaihdan lakanoita. Puhtaisiin lakanoihin pitää heti hinkata omat hajut! Ja, onpa mammaa niin mukava kiusata ja hankaloittaa kodinhoitohommia.

Pyry_ja_Miro_helmik_2010.jpg

Ja mitähän sieltä oikein paljastuikaan..... vastaus arvoitukseen löytyy täältä!

Avainsanat: Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi, Miro, Semilain Omar

Luolakoiran ensiapu

Maanantai 1.2.2010 klo 11.07 - Marja J

Suomen Jackrusselin Terrierit ry:n sivuilta löytyi mielenkiintoinen ja hyödyllinen artikkeli luolakoiran ensiavusta. Artikkelin Luolakoirat , luolakäytön terveyshaitat ja niiden ehkäisy on kirjoittanut eläinlääkäri Ilkka Kvist Lahden Eläinlääkäriasemalta.

Avainsanat: terveys

Tekijänoikeuksista.....

Perjantai 29.1.2010 klo 14.09 - Marja J

Tuonne sivun oikeaan reunaan on ilmestynyt tänään laatikko, jossa on muistutus tekijänoikeuksien kunnioittamisesta. Tekijänoikeuksista muistutetaan myös pentuinfon sivuilla.

Löysin viime viikolla aivan sattumalta toisen rodun kasvattajan kotisivuilta tuttua tekstiä. Näillä sivuilla oli Joenpenkan kuudestatoista pentuinfosivusta suoraa lainausta melko tasan puolet - tervetulotoivotusta, rakennetta ja linkkejä myöten, vieläpä kappaletolkulla ja sanasta sanaan. Joenpenkan kenneliä ei mainittu missään. Nyt asia on kunnossa ja lähde mainittu! :)

Olen laatinut pentuinfosivut kasvattieni omistajille ja tutustumista varten tuleville mäyräkoiran omistajille. Kun meille tuli ensimmäinen mäyräkoira, jouduin etsimään tietoa monesta paikasta ja lähteestä. Omille kasvateilleni halusin antaa jo valmiiksi "eväspaketin", jonka ohjein yhteinen elämä uuden perheenjäsenen kanssa olisi helpompi aloittaa.

Kesällä 2007 A-pentueen synnyttyä kokosin noita hyödyllisiä asioita sivuille. Halusin laittaa ne myös julkisiksi, enkä vain jakaa ohjeita omille kasvateilleni. Kun jokin uusia asia tai ratkaistava ongelma tulee vastaan, koitan etsiä tietoa ja päivitän jatkuvasti myös pentuinfoa. Tieto löytyy näin helposti ja on aina ajan tasalla. Käyttämäni lähteet löytyvät pentuinfon esittelysivulta. Sivuilla on myös paljon erilaisia mäyräkoirien harrastuksiin liittyviä linkkejä.

Sivuilla on paljon kävijöitä ja olen iloinen, että nämä asiat kiinostavat koiran omistajia. Toivon kuitenkin, että tekijänoikeuksia kunnioitetaan ja pyydetään aina lupa tekstin käyttöön tai sivujen linkitykseen - niin kuin nettietiketin mukaan hyvä tapa on. Yhteydenoton helpottamiseksi sivuilta löytyy mm. yhteydenottolomake, jolla asia hoituu nopeasti. Sivut elävät ja täydentyvät jatkuvasti - uusia ajatuksia ja ideoita otetaan mielellään vastaan!

Miro täyttää tänään 4 vuotta!

Lauantai 23.1.2010 klo 16.32

Miro, Miikkusti, Miikkulainen meidän oma Pölhä-Kustaa täyttää tänään 4 vuotta! Emännällä on myös synttärit, mutta vuosia tulee täyteen hieman enemmän.....

Joenpenkan väki onnittelee lämpimästi Miroa! 

 

Miro23.1.2010.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Miro trimmattiin joulun aikaan, eikä turkki ole vielä kasvanut.

Empun talvisia harrastuksia

Maanantai 18.1.2010 klo 22.04 - Marja J

Emppu ja Empun isäntä Esko tekevät pitkiä yhteisiä retkiä niin kotona Kuivasjärvellä kuin mökkimaisemissa Oulujärvellä. Viime aikoina Emppu on ottanut tuntumaa myös riistan jälkiin.

Tässä Esko-isännän tarinaa viime päiviltä: "Olen Empun kanssa käynyt lähes päivittäin, pakkasen niin salliessa, Kuivasjärven takana metsämaastossa, jossa on nyt aika mukava liikkua jalkaisin kelkkojen tekemiä uria pitkin. Jäniksen jälkiä emme ole havainneet lainkaan. Viikonlopuksi menimme Oulujärven rantaan mökillemme toiveena löytää muutamia hajujälkiä. Ja niitähän löytyi: pihassa oli rusakon jättämiä yöllisiä jälkiä.  Päästin koemielessä Empun irti ja niinhän poika säntäsi heti jäljille suuntana naapureiden mökit ja pihat. Sain Empun onneksi kiinni pusikoissa.

Päästin Empun irti uudelleen pihassa, josta se otti rusakon tulojäljet nuuskittavaksi ja samantien otti suunnan järvelle suoraan kohti parin kilometrin päässä olevia saaria. Parikymmensenttinen lumi ei tuntunut hidastavan Empun vauhtia - minun kylläkin. Eipä kestänyt kauan, kun Empusta näkyi vain pieni piste järven selällä, jonne se näytti suorastaan lentävän - ainakin korvalehdistä päätellen. Pysähdyin itse, koska en enempää jaksanut juosta ja huutelin perään. Onneksi Emppu kääntyi takaisin ja palasi takaisin.

Sunnuntaina aamulla olimme jälleen liikkeellä, kun huomasin tuoreet kauriin tulojäljet mökkitielle. Emppu huomasi myös nuo jäljet ja taas mentiin - tällä kertaa kuitenkin kytkettynä. Suopursua kasvava metsämaasto ja sitä seuraava vaikeakulkuinen hakkuuaukea mentiin jälleen lennokkaasti - minulla ainakin tuli hiki. Emme voineet enempää jatkaa, joten houkuttelin Empun tutkimaan muita juttuja ja näin sain pojan pois metsästä. Parin kilometrin päässä autotiellä Emppu otti ilmasta hajun ja meni nuuskutellen lähellä olleelle metsään johtavalle tielle, jonka vieressä oli jälleen kauriin jälkiä. Kiinnostuksen kohteena oli nyt isokokoinen lumen peittämä painauma, jota Emppu alkoi tonkia ja pian se löysikin painaumasta verijälkiä. Tulipahan mieleeni, että olikohan ilves ollut asialla.

Viikonlopun kokemuksien perusteella voin sanoa, että Empulla on riistavietti kohdallaan kuonon päässä - vain kaato toistaiseksi puuttuu. Mutta se tulee aikanaan."

Kyllä koirien kanssa on mukava liikuskella metsässä ja maastoissa. Niiden kanssa oppii kiinnittämään huomion aivan uusiin asioihin ja katsomaan luontoa eri silmin. Innostunutta koiran nenätyöskentelyä on todella ilo seurata!

Monia yhteisiä seikkailuja Empulle ja isännälle sekä kiitokset mukavasta jutusta!

Avainsanat: Emppu, Joenpenkan Empivä-Emppu, metsästys

Nellin kuulumisia ja kaikki pentujutut

Maanantai 18.1.2010 klo 21.13 - Marja J

Nellistäkin on tullut aikamoinen koirapakkaus, joka tykkää tosi paljon ihmisistä! Vieraille koirille pitää aluksi vähän murista, mutta kun tuttavuutta on tehty, ollaan hyviä kavereita. E-pennut ovat nyt koirien murrosiässä, mikä sekin saattaa aiheuttaa ärinöitä ja aikaisemmin opittujen hyvien tapojen unohtamista!

Nellin leikkikaverina on oman perheen Söpö-pystiksen lisäksi ollut myös tolleri Inka. Välillä meno Inkan kanssa yltyy liian rajuksi, toisia läpsitään kuonoon ja vähän äristäänkin ja varastellaan toisten leluja. Luonnetta Nellissä kuten siskossaan Emmassa tuntuu olevan, periksi ei annettaisi ja Nellikin puolustaa Riikka-mammaa - taitaa olla vähän mustasukkainenkin. Söpön kanssa ei tarvitse Nellinkään räyhätä, kun Nelli on pennusta asti kasvanut Söpön kaverina.

Nelli on muuttanut lastenhuoneeseen nukkumaan Söpön kanssa ja Nelli vääntäytyy Samulin viereen peiton alle nukkumaan ja aamulla onkin sitten kiire herättämään Riikkaa koiramaisella kasvojenpesulla. Nelli tykkää myös rentoutua saunan lämmössä. Valitettavasti ennen Kajaanin näyttelyä Nellillä oli porttikielto saunaan, että turkki pysyisi hyvän karhena. Moni mäyräkoira taitaa tykätä saunoa ja saunan lämpö rentouttaa mukavasti lihaksia esimerkiksi pitkän metsäreissun jälkeen. Osaavatpa jotkut mäykyt jopa vaatia ihmistä saunan lämmitykseen! :)

nelli_idin_kulta_2.jpg

Nellistä on kasvanut todella kaunis, tumma ja kiiltäväturkkinen kaunokainen. Nellillä meni tosi hienosti Kajaanin näytettelyssä, missä tulokseksi tuli "erittäin hyvä". Sitä vaaleanpunaista ruusuketta ei vielä kuitenkaan tullut, niinpä Nelli sai ekalta näyttelymatkaltaan muistoksi ÄIDIN KULTA -ruusukkeen.

Juttuja Nellin ensimmäisiltä vuosilta

Nellin syysterveiset 3.10.2009

Riikka on ollut lintumetsällä Söpö-pystiksen kanssa ja Nellikin on kovasti ollut kiinnotunut saaliista. Riikka kertoo: "Nelli oli todella kiinnostunut linnuista ja olisi syönnyt ne heti suihinsa. Sai tuliaisiksi linnunpyytö reissuilta sydäntä, maksaa ja kivipiiraa. Kylläpä ne olivat herkkua ja katosivat parempiin suihin alta aikayksikön. Isäntä vähän purnasi kun piirat syötin koirille."

Nellille on jo hankittu varusteita tulevia metsästysreissuja varten. "Nyt odotellaan jo lumen tuloa jotta jäniksen jäljet näkyisivät. Uusi hieno tutkakin on ostettuna (Pointer). Ja liivit tietenkin siihen saatiin kaupanpäälle.Nyt on Nellin vuoro päästä metsälle. En viitsinyt sotkea vielä tälle syksyä linnustusta Nellin pyytö reissuihin. Jospa ensi syksynä molemmat pääsevät vuorotellen linnunpyyntiin. Nelliä kyllä kiinnosti myös vesilinnut, ajoi heinikosta 5 koskeloa haukkuen lentoon. En ampunut kun eivät ole kovin herkullisia vesilintuja."

Nelli on näyttänyt jo mäyriksen todellisen luonteen ja protestoinut koiramaisella tavalla;-) "Ompa Nelli osannut myös näyttää mielenosoituksia. Äiti on ollut liian paljon töissä ja yhtenä päivänä oli minun tyynyllä sängyssä kakkaläjä. Sitten sai Nellin oma tuoli kyytiä, yhteistyössä Söpön kanssa. Kaukosäädinkin meni samalla uusiksi. Täytyyhän sitä välillä näyttää,että on olemassa."  

"Iltaisin alkaa iltavillitys jolloin mennään lujaa ympäri huushollia jokin pehmo suussa. Monta pehmoa on jo suolistettuna. Viimeistään kymmenen aikaan virta alkaa loppua ja köllötellään sohvalla ennen nukkumaan menoa. Minun peiton alla edelleen nukkuu ja viimeisenä aamulla nousee ylös. Sittenkin päiväunet voittavat jo tunnin parin sisällä."

Riikka on hienosti trimmannut Nellin. Trimmauksesta löytyy kuvia katsittavaksi Nellin omassa kuva-albumissa.


Nellin kuulumisia 19.8.2009

Nelli ja perhe käväisivät menomatkalla etelään meidän luona. Tulomatkalla Nellillä oli matkaseurana Riikan ystävän sheltti Boris, joka etukäteen matkusti Ivaloon loman viettoon muun perheen tullessa myöhemmin perässä. Näin kertoilee Riikka Nellin uudesta kaverista Boriksesta. ”Nelli makoili omassa boxissa selällään ja nautti olostaan. Välillä olivat samassa boxissa perässä ja leikkivät ja nukkuivat yhdessä. Tosi kivan "poikaystävän "Nelli sai Boriksesta. Olivat heti kavereita ja kyllä meno oli rivitalossa välillä sellainen että kumma jos naapurit eivät hermostuneet. Boris ei meinannut malttaa nukkua ollenkaan kun vahti Nelliä vuorokauden ympäri. Loppulomasta molemmat koirulit nukkuivat minun vieressä.”

Riikka kertoo kesän kuulumisia: ”Ennen etelän reissua oltiin metsässä lasten ja koirien kanssa melkein viikko. Kalasteltiin, hillasteltiin ja nautittiin olostamme. Joka päivä kyllä sateli vähän vettä, mutta emme antaneet sen haitata. Ukkostakin pideltiin teltassa ja se oli kyllä Nellin mielestä aika pelottavaa. Kattelikin taivaalle monena päivänä sen jälkeen, että tuleeko ukkonen uudestaan. Kalaa sai kaikki syödä yllin kyllin ja Nellihän olisi syönyt varmaan itsensä halki jos olisi antanut. Hillajängällä kyllä väsähti ja piti välillä kantaa repussa. Hyvin pysyi leirissä eikä lähtenyt reviirejä laajentelemaan omin päin. Teltassa nukkuminen oli lystiä kun sai kaivautua äitin makuupussin perälle nukkumaan. Lähtöpäivänäkin teltta purettiin jo ympäriltä ja Nelli vain koisaili makuupussin perällä, eikä olisi halunnut lähteä kotiinpäin. Kyllä molemmilla koirilla maistui unet paripäivää, kun tultiin kotiin. Nytkin jos otan repun kaapista, olisi Nelli heti lähdössä kyytiin. Luulee varmaan, että aina mennään mettään kun reppua tarvitaan.”

nelli_mettreissulla.jpg

Nelli mettäreissulla

nelli_vshtneet_kaverukset_sp_ja_nelli.jpg

Söpö ja Nelli - väsähtäneet kaverukset :) - ihana kuva!


Nellin kuulumisia 15.7.2009

Riikka kirjoitteli Nellin viimeisimmät uustiset. Nelli on päässyt ajelemaan veneellä, mutta kyyti taisi olla tytölle liian kova ja koko matka pitikin ulista! Soutuveneellä soutelu pasaa kuulemma paljon paremmin. Uimassa Nelli on käynyt jo monta kertaa. Riikka kertoo: "Ensin kyllä käveli vain rannalla, mutta kohta jo seurasi minua kun kahlailin. Vesi oli kyllä minulle liian kylmää uida vaikka lapset ja koirat siellä temusivatkin. Nellin mielestä oli parasta maistella hienoa märkää hiekkaa ja kaivella oikein luvan kanssa!Kävelin metsään "piiloon" ja kyllä Nelli etsi ja haki hyvin kadoksissa ollutta emäntää ja voi riemua kun löytyi!"

Nelli on saanut oman kopinkin häkkiin, joka on Söpön häkin vieressä. "Saimme tuttavalta melkein uuden kopin maalia vain vailla. Kopin koko on kyllä mäyräkoiran egolle sopiva. Korkeutta ja kokoa löytyy niin paljon että lapsetkin mahtuvat sinne mönkimään. Kyllä monet naurut on naurettu kun vieraita on käynnyt ja Nelli käy esittelemässä koppiaan. Ajateltiinkin laittaa siihen välieteinen ja madaltaa kattoa. Häkissä on saanut käydä kaivelemassa luvan kera ja aikamoisia onkaloita sinne aina ilmaantuu. Juuri kerkeän toisen kuopan peittää niin uutta jo kaivellaan. Mutta nyt on saanut nurmikko ja kukat olla rauhassa." Niinpä - mäykyllä pitää olla paljon paljon tekemistä! :)

junttila_nelli_heink_2009_4.jpg

Nelli omassa kopissa heinäkuussa 2009

Nellin kuulumisia 23.6.2009

Riikka kirjoitteli Nellin uusimmat kuulumiset ja lähetti kuvia tytöstä. Nelli se vain kaunistuu ja on kasvanutkin kovasti - paino oli 23.6. 4650 g.  Nellin ja Söpö-koiran yhteiselämä sujuu muavasti ja Riikka kirjoittaa: "Söpö ja Nelli ovat kuin majakka ja perävaunu kun mennä viipottavat pihalla. Nellin seura on kyllä tehnyt Söpölle tosi hyvää! Nyt onkin mukava kun Söpö vaihtaa kesäkarvaa, Nellin suussa on välillä sellaisia karvatupsuja ettei paljon tartte harjailla."

Nelli on opetellut koirien hyviä taitoja ja osaa jo seisoa hyvin - tietenkin makupalan toivossa. Taito on hyvä oppia, sillä ehkäpä tapaamme Nellin seuraavana juhannuksena Rovanimen näyttelyssä :) Riikka tarkistaa hampaat joka päivä ja Nelli antaakin ne tutkia hyvin. Mutta kynnenleikkuu ei ole lempipuuhaa. Kun pari kynttä on leikattu Nelli saa makupalan ja taas jatketaan.  Myös Nellin turkki on alkanut kasvaa karkeampaa karvaa ja partakarvojakin on tullut lisää. Riikka kertookin, että "Nyt on alkanut Nellille kasvaa myös selkään melkein mustaa karkeaa karvaa. Jaloissa ja korvissakin on puhumattakaan ihanasta parrasta! Väritys ja karvan laatu ovat todella kauniita, kehuja tulee kaikilta jotka Nellin näkevät. Emännältä varsinkin."

"Ruohonleikkuri on kyllä aika pelottava otus jota pitää mennä kuistin penkin alle piiloon haukkumaan. Katuharjakin on oman osansa rähinästä saanut. Eilen meidän pihalla kävi jänis ja heti Nellin kanssa mentiin jälkiä haistelemaan. Haku oli valtava, nenä maassa ja häntä suorana. Harmi vain kun kerkesi jänis lähteä ennenkuin Nelli sen näki. En uskaltanut laskea irti kun tien vieressä oltiin. Olisi kyllä ollut menossa jälkien perään. Loppuviikosta lähdetään metsään kalareissulle ja teltassa nukutaan. Saapa nähdä mitä neiti tykkää teltassa nukkumisesta. Varmaan tulee minun makuupussin sisälle nukkumaan,niinkuin kotonakin yöllä mönkii minun peiton alle nukkumaan. Sitten saapi Nellikin olla irti haistelemassa metsän hajuja ja ekalle venematkallekin pääsee."

Mukavaa kesäreissua Nellille ja perheelle!

Ps. Ruohonleikkuri, harjat ja pölynimuri taitavat olla monelle koiralle joko kauhistus tai sitten "riistaa", jota pitää jahdata. 

 nelli_23.6.2009-400.jpg

23.6.2009

nelli_23.6.2009_3-400.jpg

23.6.2009

nelli_ja_sopo_23.6.2009-400.jpg

Nelli ja Söpö 23.6.2009

nelli_20.6.2009.jpg

Nelli 20.6.2009

junttila_nelli_2.6._2009.jpg

Nelli 2.6.2009

Nellin tarinaa 4.6.2009

Nellin korvat ovat parantuneet hyvin lääkekuurin ansiosta ja kohta tyttö saa ensimmäiset rokotukset. Sitten voikin laaajentaa reviiriä lähimetsää kauemmaksi. Tämä on varmaan mukavaa, sillä Nelli tykkää kovasti kaivella ja haistella koloja ja mättäitä. Nelli on jo tapaillut tuttuja koiria kuten tolleri Inkaa. Vauhti menee Inkan kanssa välillä kuulemma villiksi, mutta Nelli osaa lopettaa riehumisen itse, kun siihen kyllästyy. Nellillä on luonnetta ja se osaa pitää kyllä omasta reviiristä huolen!

Nelli ja Söpö-pystis olivat omatoimisesti ruvenneet hortonomeiksi ja kaivelleet pensaan ympärillä niin että multa oli lentänyt metrien päähän. Kun Riikka oli tullut komentamaan ja lopettamaan puuhat, koirat olivat paenneet paikalta yhteistuumin kuin eivät olisi ollenkaan olleet pahan teossa. No, Nelli joutui sitten pesulle, eikä tykännyt yhtään. Saunomiseen tyttö kuitenkin on jo ottanut tuntumaa, istuskellut lattialla, eikä löylyn heittäminen kuulemma pelottanut yhtään!

Nellin tarinaa 30.5.2009

Perheen Söpö-pystis on ystävystynyt hyvin Nellin kanssa ja ne leikkivät jo kovasti pihalla. Nelli osaa koirien arvojärjestyksen ja menee ihan matalala madellen ensin vanhemman koiran luo. Huomasin, että jo pentukotona Nelli osasi nämä koirien hyvät tavata, kun teki tuttavuutta Miron kanssa.

junttila_nelli_ja_sp_3.jpg

junttila_nelli_ja_sp.jpg

Nelli tykkää kuulemma kovasti lohesta, jota sai maistaa pari kertaa myös pentukotona ja kotimatkalla Ivaloon, kun halusi parhaat palat Riikan lohikeitosta! Nelli menee aivan sekaisin, kun haistaa kalan. Onneksi Nelli on päässyt perheeseen, jossa myös muut pitävät kalasta ja sitä syödäänkin usein.  

junttila_nelli_ja_pehmolelut.jpg

Nelli leikkii. Nellillä on kuulemma aika monta pehmolelua! Toivottavasti Nelli ei ala aivan vielä niitä "suolistamaan" ! :)

junttila_nelli_27.5.jpg

Nelli 27.5.2009

Nellin kuulumisia 16.5.2009

"Matka meni tosi hyvin! Nelli ilmoitti muutaman kerran matkan aikana että nyt pissattaa ja niinhän sitten tehtävät tuli tehtyä. Kakkakin tuli pari kertaa ja yhtään ei voinut pahoin. Syötiinkin välillä ja lohikeitosta piti saada kalaa, kun itse söin. Todella rohkea pikku neiti, rohkeasti tutkii joka paikan ja on niinkuin olisi aina täällä ollut. Kiitos teille aivan ihanasta mäykkyvauvasta! Ihanampaa ei olisi voinut muualta saada!

Riikka kertoi vielä Nellin ensimmäisistä päivistä uudessa kodissa: "Yhtään ei itkenyt yöllä, emännän kainalossa nukkui koko yön. Virtaa on riittänyt noin tunniksi kerrallaan ja sitten jo uni voittaa. Kovasti on minun perään, heti etsii, jos häviän näköpiiristä. Itku tulee, kun kaapinpeilistä näkyy oma kuva eikä kaveri tule leikkimään. Savustimme tänään ruuaksi lohta ja voi kun haju kerkesi Nellin nenään! Ei meinannut nahoissaan pysyä kun kala haisi! Päiväruokaan sekoitin vähän lohta sekaan ja meinasi lautanenkin tulla syödyksi. Näyttäisi olevan herkkua! " No niinhän se olikin - parhaiten pennuille maistui keitetty lohi!

junttila_nelli_2_16.5..jpg

Nelli matkalla suureen maailmaan!

 junttila_nelli_16.5..jpg

Nelli sai heti oman hienon hihnan ja pannan - pinkkiä, tottakai! Kasvattaja antoi vielä mukaan rullan pinkkejä kakkapusseja....

junttila_nelli_nukkuu_16.5..jpg

Söpöläinen!


junttila_nelli_istuu_17.5..jpg

junttila_nelli_laatikossa_19.6..jpg

Nelli tottui jo pentukotona leikkimään omassa "luolassa".

Perheen Söpö-pystykorva on hieman pelännyt Nelliä, kun ei oikein tiedä mikä kumma se oikein on. Nyt Söpö-pystis on jo rohkaistunut haistelemaan Nelliä, mutta ei ole uskaltanut vielä aloittaa kunnon leikkiä. Luulen kyllä, että näistäkin tytöistä tulee hyvät kaverit, ovathan muutkin pennut jo totutelleet lajikumppaneihin. Kun Nelli tapasi meidän Miron ensimmäistä kertaa, tyttö kiemurteli ison koiran edessä ihan oikein elkein.

Nelli on ihan selvästi Riikka-mamman koira, mutta on valloittanut myös muiden perheenjäsenten sydämet! Riikka on ollut kotona "äitiyslomalla" Nellin kanssa ja Nelli riemastuu kovasti kun perheen lapset ja isä tulevat kotiin. Nellin kodin etupiha on nyt aidattu ja tyttö saakin olla vapaana pihalla. Yhtenä yönä oli satanut lunta ja Nelli oli ollut ihan kummissaan ja ihmetellyt mitä valkoista maassa oikein oli. Tyttö oli juoksennellut tohkeissaan ympäriinsä ja olihan sitä valkoista pitänyt maistellakin! Muilla pennuilla tuo ihmeaine on vielä kokematta!

 

 

 

Avainsanat: Nelli, Joenpenkan Eloisa-Ella

Emman viikonlopun jahtireissut

Sunnuntai 17.1.2010 klo 18.03 - Marja J

Emma oli saanut oman gps-paikantimen ja sitä oli nyt testattu luonnossa. Pauliinalta tuli taas mukavaa juttua Emman viikonlopun reissuista.

"Emman viikonloppu on taas kerran ollut jahtipainotteinen. Lauantaina 16.1. käytiin allekirjoittaneen synttäripäiväjahdissa ja Emma löysi pupun "heinäluolasta" keskeltä peltoaukeaa, joka oli pienten tutkimusten jälkeen lähes kolme metriä pitkä luolasto. Eipä tyttö aikaillut yhtään luolaan menoa, kun hajut oli vahvat. Pupulla kun ei mahdollisuuksia ollut, se hyppäsi hangen läpi ja metsään pakoon. Kaadon olisi pystynyt tekemään, mutta jäätiin odottamaan kunnon ajoa. Jonkin aikaa Emma ajoikin, kylläkin katkonaisin haukuin. Metsä oli täynnä jälkiä ja pupu totisesti eksytti meidät kunnolla.

Jahdin jälkeen ajettiin Temmekselle, katsomaan naapurikylän kahta kauriskaatoa ja tietysti Emman mielestä kauriit oli hänen, ei epäilystäkään. Tyttö sai kotiinviemiseksi kauriinjalan, kovin tuntui mieluiselta herkulta murinasta päätellen.

Sunnuntaina käytiin isommalla porukalla katsomassa pientä metsä/peltopaikkaa, josta voi hyvinkin sanoa, että se on täynnä riistaa. Emma löysi ilmavainulla useamman sadan metrin päästä kolme kaurista, joita ajoi mallikkaasti kovalla äänellä. Paikka on niin lähellä tietä, että Kari otti tytön hihnaan tunnin ajon jälkeen, kun kaatoihin ei ole lupaa. Sai kuitenkin todella hyvää treeniä ja kokemusta."

 

Emma_17.1.2010.jpg

Emma on sitä mieltä, että "Nämä on nyt MINUN!"

 

Avainsanat: Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, metsästys

Pyry LUT-kokeissa 16.-17.1. Oulussa

Sunnuntai 17.1.2010 klo 16.44 - Marja J

Ei tullut Pyrystä vielä luolavaliota! Pyry oli ilmoitettu A-kokeeseen, mutta lauantaina tulokseksi tulikin B 43. Kävimme yrittämässä A-koetta vielä sunnuntaina, mutta tuomari ei nyt hyväksynytkään tyhjän luolan tarkastusta, eikä Pyry päässyt jatkamaan riistakokeessa.

Nyt ei Pyryn tarvinnut enää nikotella ahdinkoputken edessä, vaan poika sujahti salamana putkeen. Pyry meni kuin höyryveturi tyhjänluolan tarkastuksen - täydellisesti ja sunnuntaina vieläpä tehden tyhjässä luolassa kaksi kierrosta. Molempina päivinä oli intohaukkua, mutta sunnuntaina sitä oli tuomarin mielestä kuitenkin liikaa ja homma tyssäsi siihen.

Lauantain kokeessa irtosi luukulla hyvä haukku. Pyry törmäsi ensin väärään kulmaan palaten kuitenkin kuuluvasti haukkuen riistan perässä vasempaan kulmapesään, jossa vaihtoi iskuja ketun kanssa. Pyry painosti riistan peräpesään kuuluvasti haukkuen ja jatkoi iskujen vaihtoa ahdingon alla. Nyt koira kuitenkin vetäytyi ja jäi kauemmas haukkumaan, lähestyen välillä aivan lähituntumaan vaihtamaan iskuja ketun kanssa. Lopussa Pyry kuitenkin jäi liian kauas, eikä painostanut tarpeeksi riistaa.

Pyryn kunto kesti erinomaisesti ja kaiken kaikkiaan tuomari piti suoritusta erittäin hyvänä. Kokeen jälkeen tuomari antoi heti suullisen arvostelun ja mainitsi, että iskuja annettiin jo siinä määrin, että hän olisi voinut keskeyttää kokeen. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan A-tulos ja valionarvo vaihtui B-tulokseen ja uuteen yritykseen. Ja sunnuntain yritystä ei sitten tullutkaan, kun Pyry ei päässyt jatkoon riistakokeeseen.

Pyryn LUT-koepöytäkirjat

Avainsanat: LUT, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi

Paikallislehti Rantalakeuden ilvesjuttu

Keskiviikko 13.1.2010 klo 20.28 - Hannu P

Kuluneen talven aikana lähiympäristössämme on tehty kymmeniä havaintoja ilveksistä. Lakeuden alueella niitä näyttäisi asustelevan ainakin seitsemän jälki- ja näköhavainnoista päätellen.

Ja juuri hetki sitten soitti naapurin rouva kilometrin päästä, että tänään klo 12.30 oli ilves kävellyt Temmesjoen jäällä moottorikelkan jälkeä heidän rannassaan.

Tänään oli paikallislehti Rantalakeudessa Ilkka Ylitalon kirjoittama juttu: Ilves kotiutui Rantalakeudelle. Pari emoa pentuineen liikkuu Alatemmeksellä

Rantalakeus verkossa

Juttu kokonaisuudessaan

 

Avainsanat: luontohavainnot, ilves

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »