|
Avainsanat: Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi, omasta pihasta, kotoilu |
Tuttuja turreja Mäyräkoiramme-lehdessäSunnuntai 22.9.2013 - Marja J Vasta ilmestyneessä Suomen Mäyräkoiraliiton julkaisemassa Mäyräkoiramme-lehdessä 3/2013 oli monta mielenkiintoista juttua mm. koiran ja omistajan lihaskuntoa kehittävästä DOBO-treenistä, viehejuoksusta, koirien erinomaisen hajuaistin hyötykäytöstä ja aina ajankohtaisista terveysasioista. Katse karvaan -jutussa esiteltiin mäyräkoirien kolme eri karvanlaatua - lyhytkarvainen, karkeakarvainen ja pitkäkarvainen - ja käytiin läpi turkin perushoitoa. Seuraavassa numerossa on tarkoitus perehtyä tarkemmin haasteelliseen trimmaukseen. Lehden toimittaja Jutta Rissanen oli eksynyt juttua kirjoittaessaan Joenpenkan sivuille ja löytänyt sieltä karkeakarvaisen mäyräkoiran turkinhoito-ohjeet. Joenpenkan sivuilla olin käyttänyt lähteenä mm. SML:n Apua - Minulla on mäyräkoira -kansion tietoja, Pyryn isän kasvattajan Arja Lidmanin artikkelia turkin hoidosta ja trimmauksesta Freunds-kennelin sivuilla. Omaa kokemusta oli kertynyt kolmen karkkarin verran, joilla kaikilla on erityyppinen turkinlaatu ja erilainen karvan kasvunopeus, jotka vaativat omat niksinsä turkinhoidossa.
Pyry nuorena poikana 2010. Pyryllä on todella helppohoitoinen, helposti trimmattava, karkea, niukahko ja aina siisti turkki. Tassukarvat ovat erittäin karkeat ja lyhyet, eivätkä kerää likaa tai lunta.
Pyryn Nora-emällä on puolestaan runsas ja työläästi hoidettava turkki. Trimmauksen jälkeen se kasvaa todella hitaasti, mutta on sitten hyvin tiivis, karkea ja pysyy pitkään siistinä. Tassukarvat ovat pehmeähköt ja pitkiksi päässeinä vanhat tassukarvat keräävät helposti pakkaslunta, niin kuin tässä vuoden 2010 ensilumilla.
Kuvassa Nora tammikuussa 2013 Kastehelmi Kakon trimmauksessa Koirasalonki Kastehelmessä, Kiimingissä. Karkeakarvainen mäyräkoira kannattaa trimmata säännöllisesti, sillä turkinhoito on myös tärkeä osa koiran hyvinvointia. Kannattaa opetalla itse trimmaamaan ja siistimään koiraansa, mikä onkin parhaimmillaan mukavaa yhdessäoloa. Jos koiran trimmaus ei kotikonstein onnistu, suosittelen käyttämään ammattitaitoista trimmaajaa, joka tuntee rodun hyvin. Trimmaajalta saa myös hyviä neuvoja turkinhoitoon liittyvissä asioissa. Hyvässä kunnossa oleva terve turkki on vettä ja likaa hylkivä, mikä on tärkeä ominaisuus käyttökoiralla. Turkin säännöllinen ja oikeanlainen trimmaus ei ole vain näyttelykoirien juttu - myös veteraanien ja metsästyskoirien toivoisi näyttävän hyviltä rotunsa edustajilta - kaunillta ja komeilta karkeakarvaisilta mäyräkoirilta! Katse karvaan, toim. Jutta Rissanen, Mäyräkoiramme 3/2013 s. 26 - 28. (Suurenna tekstiä, niin se näkyy selvemmin) Trimmaus - kuvia |
|
Avainsanat: trimmaus, Nora, Rowanberrie´s Feenix, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi |
Neljän karkkarin jälkitreenit Mäntyselässä 15.9.2013Maanantai 16.9.2013 - Marja J
Mukavat syyskelit jatkuvat, joten suunniteltiin Karvosen Leenan kanssa vielä yhteisiä jälkitreenejä Merkaleen´s kennelin ja Joenpenkan kennelin nuorimmille ja vasta jälkiharrastukset aloittaneille kasvateille. Jahtikausi on jo hyvällä alulla ja osa koirista oli jo ajohommissa ja jatkaa mahdollisesti jälkitreenejä ensi keväänä. Nyt mukaan ilmoittautuivat Rommin (Merkaleen´s Dennis) kotiväki Noora ja Aki, Wiirun (Merkaleen´s Erina) isäntä Seppo, Wiirun siskon Elisan (Merkaleen´s Eliza) emäntä Leena sekä Elmerin (Joenpenkan Iskevä-Ippo) emäntä Pauliina. Osa koirien omistajista oli osallistunut keväällä PSMKK:n järjestämälle jäljestämisen teoriakurssille ja jälkihommia oli harjoiteltu myös omatoimisesti koirien kanssa. ”Maastomestari” Hannu kävi katsastamassa Mäntyselän maastot ja sinne pystyi tekemään hyvin neljä hieman AVO-koejälkeä lyhyempää jälkeä. Launtai-iltapäivänä kävimme porukalla tekemässä jäljet ja jokaiselle koiralle tehtiin toivomusten mukaiset, sopivan pituiset avomerkityt jäljet. Kaikkien jälkien ikä jäljestettäessä oli noin 18 tuntia. Sunnuntaina kokoonnuimme heti aamusta varsinaisiin harjoituksiin koirien kanssa. Saimme harjoitella ihan rauhassa, eikä alueella onneksi ollut metsästäjiä koiriensa kanssa tai marjastajia. Riistahavaintoja jälkien tuntumasta kyllä löytyi niin kuin pitääkin. Ennen jälkihommia harjoiteltiin paukkukoetta. Hannu ampui haulikolla ensin kauempana ja kun yksikään koira ei hätkähtänyt, ampuminen toistettiin lähempää. Pamauksen kuullessaan kaikki koirat seisoivat terhakkana, katseet terävä. Rommille ja Wiirulle tehtiin vielä ihan oikea paukkukoe, koirat kytkettiin puihin ja ohjaajat seisoivat kauempana tiellä. Laukauksensietotesti meni niin kuin pitääkin. Wiirun jälki oli hieman vajaa 800 metriä ja maasto oli melko helppokulkuista sekametsää. Wiirun kiusana olivat kuitenkin monet tuoreet riistanhajut. Ensimmäisellä osuudella oli pyörinyt jänis ja toisella osuudella hirvi sekä mahdollisesti myös metsälintuja. Wiiru eteni ripeävauhtisesti ja hyvin, mutta välillä tuoreet riistanjäljet houkuttivat verijälkeä enemmän ja Seppo ohjasikin Wiirua takaisin jäljelle. Kaato löytyi ja Wiiru kantoi sitä ylpeänä. Rommin jälki oli noin 600 metriä, osaksi suopursurämettä, osaksi tiheää helppokulkuisempaa kangasmaastoa. Rommi eteni varmasti, rauhallista vauhtia, selvitti kulmat vaivatta ja merkkasi makaukset hyvin. Rommi oli ollut jäljellä vain kerran keväällä, ja Noora sekä Aki ilahtuivatkin kovasti Rommin taitavasta työskentelystä. Rommi tuli kaadolle ja esitteli pitkään ylpeänä löytöään. Elmerin jäljellä oli pituutta 460 metriä ja suurin osa oli suopursurämettä. Elmeri eteni jäljellä erittäin rauhallisesti ja jälkitarkasti, aivan lyhyen matkan ilmavainulla hieman jäljen sivussa, eikä vaikeakulkunen suopursualue tuottanut mitään vaikeuksia. Elmeri teki pieniä tarkistuslenkkejä varsinkin ojan pohjilla missä oli hirven jälkiä, mutta palasi sitten taas omatoimisesti jäljelle. Makaukset Elmeri merkkasi antaumuksella ja maisteli rauhassa maata. Kaadolla Elmeri omi sorkan ja kantoi sitä ylpeänä taukopaikalle, niin kuin Emma-emälläkin on tapana. Elisa ei ollut aikaisemmin ollut jäljellä ja Elisalle teimmekin lyhyemmän 100 metriä pitkän jäljen melko helppoon maastoon. Jäljellä oli vain yksi kulma ja kulmalla makaus. Elisalla ei ollut aikaisempaa kokemusta jäljellä. Tyttö lähti hyvin jäljelle ja menikin ensikertalaiseksi ihan hyvin. Elisa nautti metsäreissusta ja ihanat metsän hajut kiinnostivat välillä verijälkeä enemmän, ja Leena auttoi vauhdikasta tyttö takaisin jäljelle. Elisakin löysi kaadon ja toimi sen kanssa niin kuin pitääkin. Kaikki neljä karkkaria saivat hyvää harjoitusta ja omistajat vinkkejä omatoimiseen harjoitteluun ja yhteistyöhön koiran kanssa. Jälkien nuuskuttelun jälkeen istahdimme vielä tulille, paistoimme makkaraa ja joimme kahvit. Kaikki koirat pääsivät sorkalle - palkitsevinta onkin se mitä löytyi jäljen päästä! Osalla kaatona oli hirven, osalla kauriin sorkka. Kaadolla olevaa palkintoa tutkittiinkin innokkaasti, haisteltiin, nuoltiin ja kannettiin ylpeänä löytöä! Tästä on mukava jatkaa! Kiitokset mukavasta jälkiviikonlopusta ja yhteisestä ulkoilutapahtumasta kaikille!Ehkäpä vielä tapaamme tämän mielenkiintoisen, koiria kiinnostavan harrastuksen parissa myös tulevana keväänä!Kuvia: MEJÄ-treenit Mäntyselässä 15.9.2013 |
|
Avainsanat: MEJÄ, Elmeri, Joenpenkan Iskevä-Ippo, yhteistreeni, jälkitreeni |
Musun ensimmäinen jänisajo ja kaato 8.9.2013Maanantai 9.9.2013 klo 11.18 - Marja J
Musun isännän Jarmo Tuomelan tarinaa tytön ensimmäisestä jänisajosta. Ja pölläyttipä tuo ensin teeretkin puuhun ja jäi haukkumaan! :) "Lähdettiin Musun kans extemporee reissulle puolenpäivän aikaan kierteleen pellon laitoja, jos sattuisi löytymään vaikka kauriin jälkiä. Heti autolta lähtiessä Musulla oli vauhti päällä, kuten aina kun pääsee mettään vapaaksi. Jo sadan metrin kävelyn jälkeen tyttö ajoi teeripoikueen puuhun ja antoi seisonta haukkua kahdelle oksalle jääneelle teerelle. Pääsin näkemään tilanteen kolmestakymmenestä metristä. Tiesi linnut ettei jahti ole vielä alkanut, kun niin kestivät haukussa. ;) Tästä vauhtia saaneena Musu jatkoi matkaa lintujen lähdettyä samaan suuntaan. Sitten metsä repesi, tyttö törmäsi suoraan jänekseen! Tämän jälkeen mentiin erittäin kuuluvalla ja kiivaalla haukulla läpi metsikön, isolle vaikeakulkuiselle aukolle. Siellä jänes sai etumatkaa kasvatettua niin että tuli passiin ja tiensä päähän noin 5-10 min ennen kuin Musu sai kiemurat selvitettyä. Ajoaikaa kertyi haukun kanssa n.15 min ja matkaa lähes kilometrin verran."
Vaikuttaa siltä, että tulemme vielä kuulemaan Musun jahtitarinoita - kiitos jutusta ja kuvista ja mukavia metsästysreissuja jatkossakin!
|
|
Avainsanat: Musu, CurlyCo Where Is My Fox, metsästys, ajometsästys |
Handleritunti Kiimingissä 2.9.2013Tiistai 3.9.2013 - Marja J
Muutama joenpenkkalainen ja yksi Merkaleen´s kennelin kasvatti oli opettelemassa koiran esittämisen taitoja Kastehelmi Kakon opastuksella Koirakylpylä VesiPedon pihassa Kiimingissä. Mukana handleritunnilla olivat Musu (Curlyco Where Is My Fox) ja Terhi, Oiva (Joenpenkan Innokas-Iikku) ja Pinja sekä Rommi (Merkaleen´s Dennis) ja Noora. Kastehelmi Kakolta (Koirasalonki Kastehelmi) voi tilata handlerikoulutus pienryhmille max. 4 koirakkoa ja kun kiinnostusta oli, kokosin ryhmän viime maanantai-illaksi. Jos vaan tulijoita on, niin ehkä uusimme koulutuksen vielä lähiaikoina. Tällä tunnilla jokainen koiran ohjaaja sai yksityiskohtaisia ohjeita oman koiransa esittämiseen parhaalla mahdollisella tavalla - miten tuoda esiin oman koiran parhaat puolet ja miten jatkaa harjoittelua kotona tulevia näyttelykehiä varten. Muuta kuva lisää.... |
|
Avainsanat: Musu, CurlyCo Where Is My Fox, näyttelyt, Oiva, Joenpenkan Innokas-Iikku |
Hertalle MEJÄ AVO1 49 pisteellä!Maanantai 2.9.2013 - Marja J
Hertta eli Joenpenkan Iloinen-Ilmi osallistui aivan ensimmäiseen MEJÄ-kokeeseensa Pyhännällä 1.9., eikä kyllä olisi ensikertalaisella voinut paremmin mennä - Hertta nuuskutteli hienosti ykköstuloksen huippupistein 49. Viime syksynä Hertalle ja Elmeri-veljelle tehtiin vain lyhyitä "pentujälkiä". Hertta aloitti harjoittelun tosissaan vasta tänä keväänä, joten kokemusta ei ole paljon vielä ehtinyt kertyä. Hertta on kuitenkin jo osoittanut kovaa kiinnostusta jälkityöskentelyyn, osaa työskennellä itsenäisesti, etenee jälkitarkasti ja merkkaa hyvin makaukset. Myös koiranohjaajana toiminut Heidi osallistui nyt ensimmäistä kertaa koejälkien tekoon ja opastukseen. Koepäivän etenemistä, jälkien tekoa ja opastamista on tähän mennessä opiskeltu vain teoriassa kevään MEJÄ-kurssilla ja muutamissa yhteisissä jälkiharjoituksissa. Huoltojoukoissa koepäivänä oli mukana myös Hertan emän Emman omistaja Pauliina, joka osasi neuvoa koeaamun hulinassa. Hertalla oli tuomarina Kari Hyytiäinen. Tässä Hertan koekertomus. Ohjattu kannustettu lähtö ja alkumakaus nuuhkitaan. Koira jäljestää pääsoin ilmavainulla lähes jäljen päällä edeten sopivaa vauhtia. Tekee muutaman pienen tarkistuksen jäljen sivuille. Makaukset merkataan ja kulmat hyvin pienillä tarkistuksilla. 3. osuuden lopussa käy tarkistamassa paluujälkeä n. 25 m, mutta palaa jatkamaan jäljestämistä sorkalle, jota nuuhkii. Erinomainen suoritus ensikertalaisilta. Muuta Pauliinan kuva vielä.... Lämpimät onnittelut koiran omistajille Heidille ja Mikalle - tästäpä on mukava jatkaa harrastamista Hertan kanssa!
|
|
Avainsanat: Hertta, Joenpenkan Iloinen-Ilmi, MEJÄ |
Viikonlopun koirahommia - koiravieraita ja jälkijuttujaTorstai 29.8.2013 - Marja J HuoltohommiaViime viikonloppu meni koiraharrastusten parissa. Ala-Temmeksen kylätalolla oli PSMKK:n järjestämä MÄAJ-palkintotuomarikurssi, jossa olimme huoltotehtävissä Hannun kanssa - minä emäntänä ja Hannu maastohommissa. Kuinkahan monta kertaa on jo tullut kuunneltua kahvinkeiton lomassa kyseisen koemuodon koetoimitsija- ja palkintotuomarikurssit?
Emma kylässäPerjantaista maanantaihin Joenpenkalla oli myös mukavia koiravieraita, kun Emma oli meitä ilostuttamassa Pauliinan, Karin ja Elmerin pohjoisen reissun ajan. Emma on meillä kuin kotonaan, eikä ihme kun vietti viime vuonna meillä niin pitkän ajan I-ipanoittensa kanssa. |
|
Avainsanat: Hertta, Joenpenkan Iloinen-Ilmi, MEJÄ, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma |
Musun ensimmäinen MätsäriTorstai 22.8.2013 klo 12.26 - Marja J Kävimme eilen Tuomelan perheen kanssa Musun ensimmäisessä Match Showssa Kaakkurissa Oulussa. Mukana kisaamassa oli lähes sata koiraa. Musu on treenannut Terhin kanssa ja tottunut olemaan koiratapahtumissa, eikä näyttelypaikalla turhia hötkyillyt. Kehässä Musu meni reippaasti ja osaakin jo seisoa tosi nätisti. Edellispäivänä Musu oli päässyt nuuskuttelamaan myös metsän hajuja tutkapanta kaulassa, lähtenyt reippaasti tukimaan maastoja, mutta myös ottanut hyvin kontaktia.
Musu odottaa omaa vuoroaan.
Musu Terhin kanssa kehässä. Musu sai punaisen nauhan ja pääsi loppukilpailuun. Sijoitusta ei tällä kertaa kuitenkaan tullut. Mukava aloitus näyttelyharrastuksille! Lisää kuvia: Musun eka Match Show, Kaakkuri 21.8.2013 |
|
Avainsanat: Musu, CurlyCo Where Is My Fox, näyttelyt |
Jarhoisissa lomasella koirien kanssaKeskiviikko 17.7.2013 klo 18.56
Olimme koirien kanssa reissussa Ruotsin talolla Jarhoisissa melkein viikon. Nyt kun koiria on vain kaksi, pääsin minäkin vihdoin katsomaan kesällä 2010 hankittua neljän omistajan kimppataloa. Miron kanssa emme voineet porukalla reissata, sillä poika hermostui niin herkästi kaikesta oudosta, joten Hannu on käynyt näissä maisemissa useamminkin metsästysreissuillaan ja kun minä olen jäänyt koirien kanssa kotimieheksi. Jarhoislaisen Kemin perheen ensimmäinen talo on ollut tällä paikalla jo vuonna 1934, mutta talo rakennettiin uudestaan vuosina 1953-1954. Pihassa on edelleenkin vanha navetta, mutta lato ja savusauna ovat hävinneet. Kulku taloon oli vanhastaan metsän läpi, ja tien paikka onkin vielä näkyvissä. Meillä oli ilo tavata yksi perheen 8 lapsesta, nuorimmainen, joka kertoili talon historiaa. Kun perheen isä sai talon vuonna 1954 valmiiksi, hän ikävä kyllä menehtyi. Emäntä kuitenkin eli 89-vuotiaaksi ja asui viimeisiin elinvuosiin asti talossa.
Matka meni oikein hyvin ja kävimme joka päivä pitemmillä lenkeillä lähimetsissä koirien kanssa. Maisemat olivat upeita ja metsät hyvin hoidettuja ja helppoa kulkea. Hyväkulkuisia metsäautoteitä pääsi vaikka minne ja kävimme ihastelemassa hienoja vaaramaisemia ja Jarhoisen koskea, jossa kyläläisillä on kokoontumispaikka. Muutaman kerran kävimme Pellossa asioilla ja sunnuntaina Pajalassa syömässä. Muuten päivät menivät taloa siivotessa ja pihaa järjestellessä, sillä kaikenlaista oli kertynyt nurkkapieliin. Pihaa ei oltu hoidettu, eikä nurmikkoa leikattu kolmeen vuoteen, mutta onneksi Hannu löysi viikatteen ja vanhan ruohonleikkurin, joka jopa saatiin käyntiin. Vähitellen talo saatiin esiin heinikon keskeltä. Pihassa kasvoi vanhoja pensaita - torniojoenruusua, juhannusruusua, syreeniä, tataria ja angervoa. Kaunis peurankello oli levinnyt kaikkialle, samoin päivänkakkara. Heinikosta löytyi myös vanha marjapensas ja raparperia.
Koiria emme tietenkään pitäneet irti, ja nuuskuttelut tehtiin aina hihnassa. Poro kävi kulkemassa pihassa joka päivä ja koirat menivät hajuista aivan villeiksi, mutta Norankin piti tyytyä vain sammakkojahtiin. Kelit olivat mukavat, aurinkoa ja tuultakin sopivasti, joten sääsket eivät pahemmin kiusanneet. Varmaan tulemme jatkossa käymään talolla useammin. Ikävä vaan, että kulkemista rajan yli hankaloittavat hieman EVIRA:n ekinokokkisäännökset. 28 vuorokauden säännön mukaan koirat on madotettava heisimatolääkkeellä 2 kertaa ennen Ruotsiin menoa ja Suomeen palun jälkeen 28 päivän sisällä toisesta madotuksesta. Tai matokuuri on annettava Ruotsissa 1 – 5 vuorokautta ennen Suomeen tuloa. Olisihan tuonne jäänyt vielä pitemmäksikin aikaa. Maisemat olivat todella upeita ja saimme nauttia luonnon rauhasta ja hiljaisuudesta. Paljon olisi ollut nähtävää, mutta kaikkea ei nyt keritty, kun piti puuhastella talollakin.
|
Komea kesäpoika ElmeriLauantai 6.7.2013 klo 10.25 - Marja J Pauliina lähetti Elmeristä muutaman kuvan. Elmerille kuuluu hyvää ja kunto kasvaa kohisten. Elmeri on ollut toipilaana toukokuun alusta. Elmeri sai rajuja vatsaoireita ja epäiltiin jopa suolitukosta, sillä poika tykkää napsia maasta käpyjä ja kaarnan palasia. Suoli avattiin, mutta tukosta ei löytynyt ja tutkimuksissa selvisi että suolen lisäksi myös haima oli tulehtunut. Elmeri oli erikoisruokavaliolla, mutta on saanut kontrollissa terveen paperit. Elmeri on kyllä aikamoinen komistus ja tosi lupsakka kaveri!
|
|
Avainsanat: Elmeri, Joenpenkan Iskevä-Ippo |
Noralle SML:n hopeinen käyttöjalostuspalkintoKeskiviikko 3.7.2013 - Marja J
Noralle (FI KVA-L Rowanberrie´s Feenix) on myönnetty Suomen Mäyräkoiraliiton kevätliittokokouksessa hopeinen käyttöjalostuspalkinto. Pronssisen Nora sai vuonna 2011.Palkinnon tarkoitus on edistää hyvän ulkomuodon omaavien, metsästysominaisuuksiltaan korkealuokkaisten mäyräkoirien jalostustyötä. Palkinto annetaan koirille, jotka ovat osoittaneet periyttävänsä yllämainittuja ominaisuuksia. Palkinto myönnetään koiran jälkeläisten koe- ja näyttelytulosten perusteella ja pisteisiin lasketaan parhaat tulokset vain yhdestä koemuodosta. Koiralla pitää olla sekä näyttely- että koetulos. Noralla on kaksi pentuetta - Joenpenkan A-pentue s. 2007 (isä: V-05 V-07 Freunds Kaneelboom) ja E-pentue s. 2009 (isä: FIN KVA-A SE KVA-A M-07 Krogvikens Castor). Jälkeläisillä on 5 valionarvoa: 3 x FI KVA-L, yksi FI JVA ja SE JVA. Lisäksi jälkeläisillä on tuloksia LUT-, MÄAJ-, MEJÄ- ja VAHI-kokeista sekä erinomaisia näyttelytuloksia. Eli jälkeläisillä on näyttöä monipuolisista käyttöominaisuuksista. Nora itse on luolavalio ja koetuloksia on lisäksi MEJÄ-kokeesta 2 x AVO1 sekä näyttelystä serti.
Palkinto tuli postissa Noralle 3.7.2013 Kiitokset Noran käyttöjalostuspalkinnosta kuuluvat jälkeläisten omistajille, jotka ovat vieneet koiriaan rodunomaisiin kokeisiin ja näyttelyihin! |
|
Avainsanat: Nora, Rowanberrie´s Feenix, jalostus, käyttöjalostuspalkinto |
Hertalla meni hienosti ekassa näyttelyssä!Sunnuntai 23.6.2013 - Marja J
Hertta eli Joenpenkan Iloinen-Ilmi (i: Tiny Trotter´s Nobleman e: Joenpenkan Ehtoisa-Emma) oli ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään Rovaniemellä Heidi-emännän ja Pauliinan kanssa, joka myös esitti Hertan kehässä. Nuorella Hertalla meni näyttelyssä todella hyvin, sillä Hertta oli junioriluokassa JUN1, sai SA:n ja sijoittui narttuluokassa erinomaisesti kolmanneksi ja sai varasertin. Narttuja kisassa oli 10 ja vain 3 sai tiukalta tanskalaistuomari Jens Martin Hansenilta SA:n.
Tässä Hertan arvostelu: 14 months bitch who already has come far development. Feminine head. Correct bite. Good neck. Shoulder should be a bit layed back. Good topline and hindquarters. Good body for her age. Moves well when she wants. Excellent coat. Good temperament. Joenpenkan väki onnittelee Herttaa ja kotiväkeä - tästäpä on mukava jatkaa harrastusta!
|
|
Avainsanat: näyttelyt, Hertta, Joenpenkan Iloinen-Ilmi |
|
Avainsanat: Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi, Nora, Rowanberrie´s Feenix |
Hertta ja Oiva tokoilevat uusimmassa Mäyräkoiramme-lehdessäTorstai 13.6.2013 - Marja J
Uusimmassa Mäyräkoiramme-lehdessä on juttua mäyräkoirien tottelevaisuuskoulutuksesta. Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho on järjestänyt nyt jo kaksi tokokoulutusta ja Outi Lehtisalo-Väyrynen on toiminut ohjaajana molemmilla kursseilla. Alkuvuoden kurssi oli suunnattu nuorille ja vasta-alkajille ja mukana olivat myös Hertta (Joenpenkan Iloinen-Ilmi) ja Oiva (Joenpenkan Innokas-Iikku) ohjaajina Heidi ja Pinja. Jutun kuvissa harjoittelevat Hertta ja Oiva ja Hertan emäntä Heidi kirjoitti myös Hertan tokoilusta lehteen. Tässä Mäyräkoiramme-lehden juttu kokonaisuudessaan |
|
Avainsanat: TOKO, Hertta, Joenpenkan Iloinen-Ilmi, Oiva, Joenpenkan Innokas-Iikku |
OSTY:n lehdessä hyödyllistä luettavaa hyvistä koiratavoistaKeskiviikko 12.6.2013 - Marja J Eilen ilmestyi Oulun Seudun Terrieriyhdistyksen jäsenlehti, jossa on Johanna Suutarin todella hyvä ja hyödyllinen juttu aina ajankohtaisesta aiheesta eli hyvistä koiratavoista: Koiranulkoiluttajan Kultainen Käytösopas Jutussa käydään läpi ihan arkipäiväisiä asioita ja käytösohjeita, joiden pitäisi olla tuttuja kaikille koiran omistajille - perussäännöt mm. toisen reviirin kunnioittaminen, irtipitosäännöt, miten ollaan koiran kanssa julkisilla paikoilla ja miten käyttäydytään koirapuistoissa. Sain Johannalta luvan julkaista artikkelin Joenpenkan sivuilla - kiitokset jutusta ja mielenkiintoisesta lehdestä!PS. Joenpenkan tietopaketit ja mm. 20.3.2013 julkaistu blogiteksti Missä on koirakuri - ovatko koiranpitoa säätelevät lait ja hyvät tavat unohtuneet? löytyvät nyt yläpalkista. |
Joenpenkan uusi sijoitustyttöMaanantai 27.5.2013 klo 11.16 - Marja J
Torstaina saapui Joenpenkalle uusi sijoitustyttö Helsingistä 6.1.2013 syntynyt reipas Curlyco Where Is My Fox (i: FI MVA FI KVA-L Ilko von der Dachsschlucht e: Curlyco Sweetie Fox). Junamatka sujui todella hyvin ja tyttö nukkui rauhassa boksissaan tai sylissä. Välillä leikittiinkin, kun matkaseuralainen pikku staffityttö Elma kävi pitämässä seuraa. Tämän reippaan ja rauhallisen tytön työnimenä on pentukotona ollut Pusu, sillä tyttö on todella seurallinen pusuttelija ja tykkää istua sylissä. Pusu ehti olla meillä vain vajaan vuorokauden, mutta valloitti mukavalla ja rauhallisella luonteellaan heti meidät kaikki! Pusu lähti perjantai-iltana omaan kotiinsa Rantsilaan Siikalatvalle Terhi ja Jarmo Tuomelan perheeseen. Tytön uuteen laumaan kuuluu myös ajokoiria ja parsonrusselinterrieri. Sijoituskoiran kotoa löytyy monipuolista koirakokemusta ja tuttuja ovat mm. VERI-, MEJÄ-kokeet, näyttelyt sekä tietysti monipuolinen metsästysharrastus. Onnellista yhteistä elämää "Pusulle" ja kotiväelle.Mukavia hetkiä monipuolisen rodun ja mukavien harrastusten parissa! |
|
Avainsanat: Musu, CurlyCo Where Is My Fox |
Menestystä Emmalle ja Nellille!Maanantai 20.5.2013 klo 14.53 - Marja J Viime viikonloppuna oli Oulun Haukkukeitaalla Oulun Seudun Terrieriyhdistyksen luolataipumuskokeet ja Nelli eli Joenpenkan Eloisa-Ella sai heti ensimmäisissä kokeissaan tulokset LUTB 43 pistettä ja LUTB 42 pistettä. Nelli suoritti hyväksytysti myös luonnonluolan tarkastuksen. Nelli pääsi harjoittelemaan myös hiekkaestettä tulevaa A-koettaan varten. Nellin koepöytäkirjat18.5.2013 Oulu, tuomari Reijo Malila Ahdinkoputken läpäisy: Nopea, Tyhjän luolan tarkastus: Nopea Koe alkoi klo 18.59 ja päättyi 19.00 Koira luolastoon. Kuuluva ilmoitushaukku. Kettu oikeaan kulmapesään, jonne koira seuraa ja aloittaa painostuksen. Riista hyökkää ja koira kestää hyvin riistan karkoitusyritykset. Koe keskeytetään vahinkojen välttämiseksi. LUT B 43 pistettä LUO1 19.5.2013 Oulu, tuomari Reijo Malila Ahdinkoputken läpäisy: Nopea, Tyhjän luolan tarkastus: Lähes äänetön, vajaa. Koe alkoi 12.03 ja päättyi 12.04 Koira luolastoon, ilmoitushaukku. Kettu t-pesään, jonne koira seuraa ja käy tiiviiseen iskujen vaihtoon. Koira kestää hyvin hyökkäykset eikä peräänny. Koe keskeytetään vahinkojen välttämiseksi. LUT B 42 pistettä Emma-sisko (Joenpenkan Ehtoisa-Emma) oli lauantaina puolestaan Ruotsissa Piteån kansallisessa koiranäyttelyssä. Emmalla meni myös hienosti ja laatuarvosteluksi käyttöluokassa tuli erinomainen. Emma oli narttujen paras, sai sertin ja valittiin kaiken lisäksi rotunsa parhaaksi! Emman näyttelyarvostelu18.5.2013 Piteå, Ruotsi, tuomari August de Wilde Good size and proportions. Normal temp. Good hard coat. Very good head. Good ears. Good neck. Slightly weakness in topline. Good brisket and very good angulation. Moving free. EXC CC1 BEST BITCH1 CERT BIR (ERI SA PN1 SERT ROP) Lämpimät onnittelut vielä kerran upeista tuloksista Nellin ja Emman kotiväelle! |
|
Avainsanat: LUT, näyttelyt, Nelli, Joenpenkan Eloisa-Ella, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma |
Hertan pikkujälkiharkatPerjantai 17.5.2013 klo 13.29 - Marja J
Tein aamulla Hertalle pienen jäljen pihamaalle. Pituus oli aloittelijalle aivan sopiva eli hieman yli 80 metriä. Jäljellä ei ollut edes oikeaa verta vaan MUSCH-raakalihapakasteen lientä, jota oli noin 2 desiä, joka tiputeltiin muovipulloon tehdystä pienestä reiästä. Näissä Hertan jälkiharjoituksissa käytettiin pienimuotoisesti ja mukaillen VAHI-, MEJÄ- ja pohjoismaisia jäljestyskoesääntöjä ja jäljen ikä olikin vain 2 tuntia niin kuin VAHI:ssa. Jäljellä oli muutama tapahtuma eli kaksi suorakulmaista mutkaa ja pieni katkos suoralla osuudella. Lähdöstä ei oltu rikottu maata ja yksi makauskin oli aivan pieni pläntti, samoin kaadolta vaan vähän sammalta revitty. Osoitin lähdön Hertalle ja kehoitin etsimään jälkeä. Hertta lähti heti aivan oikeaan suuntaan, hitaasti ja varmasti nenä maassa kiinni. Kulman Hertta selvitti hyvin pienellä tarkistuksella ja makauksen Hertta merkkasi tosi hyvin maata mutustellen. Hyvin meni myös pieni katko ja toinen kulma. Hertta huomasi heti kaadon eli kauriin sorkan jäljen päässä, nuuhkaisi, lipaisi ja otti sen suuhun. Ja olisi kyllä mieluusti ominut sen kokonaan, jos olisi vain saanut. Hertta hinkusi kovasti Hannun perään, joka vei sorkan takaisin pakastimeen. Hertta olisi mennyt heti takaisin jäljelle, mutta sitä ei tehty, sillä homma pitää lopettaa kun se on mukavimmillaan. Kyllä Hertasta vielä jälkikoira tulee - tästä on mukava jatkaa harjoittelua! Jos jäljestäminen ja sen harjoittelu kiinnostaa, niin saatavilla on tekemäni koulutusmateriaali 95 dian PowerPoint-esitys - kysy jos kiinnostaa! |
|
Avainsanat: MEJÄ, Hertta, Joenpenkan Iloinen-Ilmi |
Herttainen Hertta mummilassaTorstai 16.5.2013 klo 12.07 - Marja J
Hertta tuli keskiviikkona pentukotiin hoitoon muutamaksi päiväksi. Taisi Herttakin vielä muistaa tutun paikan, kun ei ihmetellyt yhtään Mika-isännän lähdettyä. Illalla nuuskuteltiin kovasti koira-aitauksessa ja yökin meni hyvin - mitä nyt vähän piti piipata ennen kuin uni tuli. Hertta on taitava tyttö ja tuo hienosti pallon! Hihnassa mennään myös nätisti niin kuin Iirankin kanssa mentiin - mukavat ja reippaat sisarukset! Tänä aamuna otettiin jo muutama aurinkoinen kuva Hertasta. Muutama kuva lisää Hertasta |
|
Avainsanat: Hertta, Joenpenkan Iloinen-Ilmi |
Ihana Iira mummilassaTiistai 14.5.2013 klo 10.40 - Marja J
Iira eli Joenpenkan Ihana-Iira oli meillä hoidossa viisi päivää viime viikonvaihteessa. Kylläpä Iirasta on kasvanut mukava tyttö! Viimeksi vietimme aikaa yhdessä, kun Iira oli meillä hoidossa viime syksynä. Silloin tapasimme myös muita I-ipanoita ja vietimme porukalla trimmauspäivää. Iira pääsi kaunistautumaan tälläkin kerralla, sillä turkki oli hyvin kypsynyttä ja talvitakki oli helppo vaihtaa kevätkuosiin. Iiralla on todella hyvä ja karkea ja helposti trimmattava turkki. Vaikka tassut näyttivät todella karvaisilta, nekin oli nopea ja helppo siistiä. Iira on kyllä rauhallinen ja kaikin puolin mukava ja hyväkäytöksinen tyttö. Iira oli rauhoittunut paljon pentuajoista ja huomasi kyllä, että oli myös pentukoulut käyty. Kävimme monta kertaa päivässä Iiran kanssa tutkailemassa lähimaastoja ja pääsipä vieras myös muutama kerran autoreissulle mukaan. Iira koitti pitää Nora-mummia ojennuksessa ja välillä oli toisinkin päin. Ja Pyry-eno tuntui olevan aikamoinen ihastuksen kohde! :) Tervetuloa toisetkin meille ja mukavaa kesää Iiralle ja kotiväelle!Kuvia Iirasta |
|
Avainsanat: Iira, Joenpenkan Ihana-Iira |
Joenpenkan elämää
































