Pyry - LiTeMyn Eräkoira 2010 - Emma kakkonen!Perjantai 18.2.2011 klo 11.00 - Marja J Pyry valittiin eilen Limingan-Temmeksen Metsästysyhdistyksen parhaaksi Eräkoiraksi vuonna 2010. Siskopuoli Emma oli pisteillään hienosti kakkosena ja kolmannelle sijalle tuli karhukoira. Parhaat eräkoirat valitaan vuoden näyttely- ja koetulosten perusteella. Pyrystä tuli luolavalio viime vuonna ja jälkikokeissa tuli toinen AVO1, joten pisteitä oli kertynyt 140, kun pari näyttelytulostakin laskettiin mukaan. Emmalla oli pisteitä 125. Pyry sai nyt tittelin toisena perättäisenä vuonna kuten Nora-emäkin 2005 ja 2006. Miro on saanut samaisen tittelin vuonna 2007. Titteli on ollut vuodesta 2005 mäyräkoirille, 2008 tittelin sai hirvikoira.
Ei muuta kuin taas kaiverruttamaan kiertopalkinnon laattaan, onneksi tarvii lisätä vain vuosiluku! :)
Onnittelut myös hienosti sijoittuneelle Emmalle - ja kiitokset Pauliinalle ja Karille aktiivisuudesta ja harrastamisesta Emman kanssa! |
|
Avainsanat: Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma |
Empun viimeisimmät terveisetPerjantai 18.2.2011 klo 10.44 - Marja J Empun Esko-isäntä lähetti taas mukavaa luettavaa ja uuden kuvankin Empusta. Emppu on viettänyt Eskon kanssa tiiviisti aikaa Oulujärven maisemissa ja kaupugissa he ovat piipahtaneet harvakseltaan. Päivittäistä hommaa ovat kovista pakkasista huolimatta olleet lenkit ja pupujen sekä ilvesten jälkien nuuskuttelureissut. Joulun aikaan niin lupsakan Empun maailma oli hieman järkyttynyt tomeran kääpiöpinseritytön vierailusta, josta Esko kirjoittaa niin mukavasti: Joulun aikaan meillä oli kylässä kääpiöpinseri-narttu, joka on hyvin toimelias ja komentelevainen. Emppu oli aivan tolaltaan, seinän vierustoja pitkin kulki ja ihmetteli moista otusta. Pieni yhteenottokin oli, kun Emppu ilmeisesti sattui kulkemaan nartun "reviirin" kautta. Emppu ärähti kunnolla, mutta fyysisiä vammoja ei kummallekaan tullut. Henkisiä ehkä. Narttu "omaisineen" lähti myöhemmin illalla kotiinsa ja näin Emppu alkoi tokenemaan. Seuraavana päivänä Emppu, liekö ollut riemuissaan tai muuten vaan kosti meille, otti ja söi pussilakan kulmat ja hajotti keinokuitutäytteisin tyynyn, jonka sisältöä se oli syönyt ties kuinka paljon. No, tästähän alkoi useamman vuorokauden mittainen ripuli. Kävimme lääkärissäkin, kun pelkäsin tukosta. Oikeilla lääkkeillä ja paastolla vatsa saatiin rauhoittumaan. Olipahan opetus tuokin. Emppuhan on rauhaa rakastava mitä hyvätapaisin mäykkypoika, mutta tyttökoiran komentelu otti varmaan koville. Tuo petivaatteiden pureskelu pitää kyllä tulkita selkeäksi mäyräkoiran mielipiteeksi: Ei enää narttukomentelijoita tänne, minä olen täällä kunkku!
Emppu on käynyt trimmattavana tammikuun lopussa ja sieltähän löytyi todella upea ja hyväkroppainen mäyräkoirauros! Aurinkoista ja puuhakasta kevättä Empulle ja kotiväelle! |
|
Avainsanat: Emppu, Joenpenkan Empivä-Emppu |
Ruoka-asiaaKeskiviikko 16.2.2011 klo 11.50 - Marja J
Nora odottaa, että mamman mainiot makupalakeksit valmistuvat uunissa. Tällä kertaa tein keksit pottumuussipohjaan (ei maitoa Mirolle), johon laitoin munia, öljyä, pellavansiemenrouhetta ja valmiina ostetettua kuivattua lihamurskaa. Lötkö taikina vaan levyksi kahdelle pellille, paistumaan ja lopuksi vielä kuivumaan kiertoilmaan. Taas saatiin koirien herkkukeksejä aikamoinen läjä! Koirat ovat syöneet nyt syksystä asti pääosin raakaa lihaa - hirveä, kaupan jauhelihoja - sekä erilaisia Murre-Mixejä, joissa on jo valmiina vihreitä vihanneksia, hyviä öljyjä, valkosipulia, merilevää jne. Nora ja Pyry saavat aamuruualla vähän nappulaa: Nora Proformancen ylläpitoruokaa ja Pyry rasvaisempaa Masteryn nappulaa. Pyry on saanut energialisänä vielä rasvaista sianlihaa ja joskus jopa läskistä siansivua. Välillä kaikkien kupissa on rasvaisempaa sikanautaa. Maitotuotteita piimää ja raejuustoa saavat harvakseltaan vain Nora ja Pyry Miron maitoallergian takia, myös kala on jäänyt pois ruokavaliosta. Koitan välttää lisäaineita ja vehnää ja puurojakin olen antanut nyt entistä harvemmin. Lisäksi koirat saavat vielä ajoittain vitamiini- ja hivenainelisää sekä hyviä kasviöljyjä. Koirat ovat voineet erittäin hyvin! Korvat ja anaalit ovat olleet kunnossa ja hammaskiveäkin on ollut paljon vähemmän kuin aikaisemmin. Miro on ollut ilman kutinoita rauhallisempi, eikä ole rapsutellut tai kalvanut tassujaan. Miron iho on "vauvan ihoa" ja turkki ohutta kastraatiosta ja varmaan myös kortisonilääkityksestä johtuen. Miro saa vielä ylläpitolääkkeenä joka toinen päivä murusen kortisonia. Toivottavasti selviämme ilman näppylöitä ja kutinoita tulevan kevään siitepölykauden ja kesän heinäajan ohi! Kaikki kolme ainakin voivat todella hyvin tällä nykyisellä terveellisemmällä ja lisäaineettomalla ruokavaliolla! |
Hyvää Ystävänpäivää!Maanantai 14.2.2011 klo 11.09 - Marja J
Kolmikko saatiin hetkeksi poseeraamaan kun tarjolla oli palanen pakkasesta kaiveltua joulukinkkua! |
Lilille ja Pyrylle tulossa pentuja!Torstai 10.2.2011 klo 11.31 - Marja J Kannuksesta kuului mukavia uutisia - Lilille on tulossa pentuja! Lili vieraili meillä loppiaisaattona 5.1. ja lemmenhetki pihamökissä Pyryn kanssa on tuottanut toivottua tulosta. Lili on hyväluonteinen ja mukava tyttö ja kaikenlisäksi erittäin riistaverinen. Kannukseen odotellaan pentuja syntyväksi maaliskuun alkupuolella viikolla 10. Lisätietoja ja kuvia Lilistä sekä kasvattajan yhteystiedot Mukavaa odotusta Lilille ja terveiset kotiväelle!
Lili |
|
Avainsanat: Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi |
Uusi vieraskirja avattu!Maanantai 7.2.2011 klo 11.37 - Marja J Joenpenkan sivuille on avattu uusi Kotisivukoneen vieraskirja, sillä kyllästyin vanhan toimintahäiriöihin. Vanhan vieraskirjan terveiset löytyvät edelleen päävalikosta kohdasta Vanha vieraskirja. Jätähän terveisesi vieraskirjaan! |
Miro täyttää tänään 5 vuotta!Sunnuntai 23.1.2011 klo 11.13 - Marja J
Onnittelut Mirolle, joka täyttää tänään 5 vuotta! |
|
Avainsanat: Miro, Semilain Omar |
Rauhallista loppiaistaTorstai 6.1.2011 klo 18.25 - Marja J
Temmesjoen Käyräsuvanto eli joki kuvattuna rantasaunan kohdilta. Joen jäällä menee talvisin saunarannasta polku ja pääsemme suoraan yli metsätielle lenkkeilemään koirien kanssa.
Rantasauna kuvattuna joelta päin.
Olen käynyt Pyryn ja Miron kanssa vauhdikkailla potkurilenkeillä pyörätiellä. Nyt kelkka kulkee hyvin ja vauhdilla, kun hankittiin n 6 cm leveät muoviset hankijalakset. Täytyypä koettaa potkurointia joen jäällä moottorikelkkauralla. Tänään emme Pyryn kanssa päässeet kovin kauas pohjoisen suuntaan, sillä Tuokkulan suvannossa oli aika paljon sulaa vettä jään päällä.
Koirapihan lumihuurteista aitaa loppiaisen valossa. |
Vuosi 2010 kohta takana....Perjantai 31.12.2010 klo 0.20 - Marja J Hyvää Uutta Vuotta 2011!
Lämpimiä lipaisuja, pehmeitä pusuja, karvaisia kylkiä, kosteita kuonoja, tomeraa tuhinaa, ärhäkkää ärinää, rentouttavia retkiä, hupaisia hetkiä, jännittäviä jahteja, onnistuneita osumia, toteutumattomia toiveita, pieniä pettymyksiä, täpäriä tilanteita, suuria suruja, helpotuksen hetkiä, odottamatonta onnea, ihmeellistä iloa …..
Suurkiitokset kuluneesta vuodesta innokkaille ja aktiivisille koiriensa kanssa monenlaisia juttuja harrastaville ja koiristaan erinomaisesti huolehtiville Joenpenkan kasvattien omistajille!Jahtipuolella joenpenkkalaiset ovat osoittaneet erinomaista taipumusta niin luola- kuin ajometsästykseen ja kaatojakin on tullut. Tässä katsaus kuluneen vuoden 2010 ”virallisiin” Joenpenkan kasvattien tuloksiin näyttelyissä ja mäyräkoirien kokeissa. 1 x FI KVA-L 1 x LUT A 1 x LUT B 1 x LUT C 2 x LUT D 1 x LUO1 1 x MEJÄ AVO1 2 x MEJÄ AVO2 1 x MEJÄ AVO3 1 x MÄAJ3 1 x VAHI 1 x varacacib 1 x varaserti 4 x ERI 10 x EH 4 x H Joenpenkan A-ja E-pentueet KoiraNetissä Erityiskiitokset Emman, Nellin ja Elmon perheille aktiivisuudesta näyttely- ja koeharrastuksissa! - Tästäpä on mukava jatkaa tulevana vuonna....
Pyry ei oikein viitsinyt poseerata kuvassa.....
|
|
Avainsanat: vuosi 2010, vuoden 2010 tulokset |
Maurin jouluterveiset TupoksestaMaanantai 20.12.2010 klo 13.20 - Marja J Maurin eli virallisemmin Joenpenkan Arvo-Aapelin emäntä Tiina lähetti pojan jouluterveiset Limingan Tupoksesta. Mauri on aikamoinen velikulta ja poseeraa hienosti koiramaisessa jouluasetelmassa! Tiina viestitteli Maurin joulun odotuksesta: "Mauri odottaa kovasti Joulua! Kun on käynyt penkomassa lahjoja vaatehuoneessa, Mauri on istunu oven takana on piipannu, että eikö ne paketit sais jo! :) Kiitokset Maurin ja isäntäväen jouluterveisistä!
Mukavaa Joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle Maurille sekä kotiväelle Tiinalle ja Samille! |
|
Avainsanat: Mauri, Joenpenkan Arvo-Aapeli |
JOULUTERVEISET JOENPENKALTA!Perjantai 17.12.2010 klo 20.54 - Marja J |
Ivalon Nellin jouluterveisetPerjantai 17.12.2010 klo 19.03 - Marja J Nelli osallistui Satakunnassa marraskuun lopulla kahteen mäyräkoirien ajokokeeseen Riikan kanssa. Perjantaina 26.11. oli Karkun koe, josta tuli Joenpenkan kasvattien ensimmäinen mäaj-sijoitus eli kolmas palkintosija pistein 46,22 ja ajoeläimenä oli Nellille tuttu jänis. Oli Nelli haukahdellut peurallekin, mutta kunnon ajoa ei ollut syntynyt. Nelli oli ollut paljon kiinnostuneempi jäniksen jäljistä ja peura oli ajoeläimenä vielä vähän outo. Nelli oli törmännyt kokeessa myös tuoreisiin ilveksen jälkiin. Tämä sama ilves oli ilmeisesti sitten pistellyt poskeensa Nellin ajaman jäniksen muutamaa päivää myöhemmin. Nelli osallistui myös nk. pitkään kokeeseen Porissa Kiikoisten koemaastoissa 29.11. Keli oli todella vaativa ja raskas, sillä pakkasta oli koeaamuna -20! Nelli kuitenkin haki riistaa täydet 180 hakuminuuttia, mutta ei siten lähtenyt enää toiseen erään, sillä tassut aukesivat kovassa pakkasessa. Pisteitä tästä kokeesta tuli 16 ja vaikka keli oli todella kylmä, metsästysinnosta Nelli sai 9 pistettä, kun maksimi on 10. Ensi vuoden suunnitelmissa Riikalla ja Nellillä ovat ensimmäiset mejä-kokeet. Nelli ja Riikka ovatkin ottaneet jo tuntumaa tähän koirille mieluiseen lajiin ja harjoitelleet jälkihommia yhdessä tolleri Inkan ja tämän emännän kanssa. Ja tottakai Nelli jatkaa hyvin alkanutta ajokokeiden harrastamista, ja tietenkin metsästystä. Välillä voi varmaan käydä kehässäkin pyörähtämässä. Riikka-emäntä on mäyräkoiransa myötä kiinnostunut myös koetoimitsija- ja palkintotuomarihommista ja koetoimitsijakurssi ykkönen onkin jo käytynä. Nyt Nelli ja kotiväki valmistelevat joulua ja odottavat joulupukin tuloa. Nelli muisti vielä viime joulusta mieluisan telkkarin joulumainoksen ja katselee kuulemma pää kallellaan, että mistäs se pukki oikein tulee!
Nellin hymyä muutaman päivän takaa Riikan lähettämässä kännykkäkuvassa :) Onnittelut vielä Nellille ja emännälle Joenpenkan koirien ekasta MÄAJ-palkintosijasta!HAU-HAU-hauskaa Joulua Nellille ja koko perheelle sinne Ivaloon! Tulevalle vuodelle mukavia reissuja ja menestystä niin koemaastoihin kuin näyttelykehiinkin! |
|
Avainsanat: MÄAJ, Nelli, Joenpenkan Eloisa-Ella |
Helsinki Winner 2010, Voittaja 2010 - Emma ERINOMAINEN!Keskiviikko 15.12.2010 klo 11.47 - Marja J Olimme Pauliinan ja Emman kanssa viime viikonloppuna näyttelyreissulla lumisessa Helsingissä kahdessa isossa kansainvälisessä näyttelyssä. Perjantai oli matkustuspäivä, lauantaina Messukeskuksessa oli Helsinki Winner ja sunnuntain Voittaja-näyttelyn jälkeen ajelimme sitten takaisin kotiin. Ja Emmalla meni todella hienosti, sillä molempina päivinä laatuarvosteluksi tuli erinomainen! Lauantaina näyttelyyn oli ilmoitettu 39 karkkaria ja tuomarina oli arvostettu ja tarkka tuomari, mäyräkoirakasvattaja Zidy Munsterhjelm-Ehnberg. Tuomari oli todella tiukka ja tarkka, ja jopa muutamille valiokoirille tuli laatuarvostelussa arvosanaksi "vain" hyvä. Emman tulos lauantailta oli KÄY ERI KÄK 3 ja tässä arvostelu: Erittäin hyvän tyyppinen, sopivankokoinen. Sievä pää. Hyvä purenta. Kauniit silmät. Hyvät korvat. Hieman etuasentoiset lavat. Hyvä polvikulmaus. Hieman luisu lantio. Kaunis ylälinja. Hyvä rintakehä. Erinomainen karva. Kantaa häntäänsä turhan korkealla liikkuessa. Erinomainen luonne. Sunnuntaille oli ilmoitettu kaikkiaan 52 karkkaria ja tuomarina oli espanjalainen Benjamin Sancher Garcia, joka antoi lähes kaikille koirille laatuarvostelussa erinomaisen. Emman tulos sunnuntaina oli KÄY ERI KÄK 2 ja arvostelu: Very good head. I would like more substance in muzzle. Nice neck. Good topline. Correct angulation in front and behind. I would like longer upper arm. I would like better tailset. Good coat condition. She moves well. Erittäin hyvä pää. Kuono saisi olla jykevämpi. Hyvä kaula. Hyvä ylälinja. Oikeanlaiset kulmaukset edessä ja takana. Olkavarsi saisi olla pitempi. Hännän asento saisi olla parempi. Hyvä turkki. Liikkuu hyvin.
Emma esiintyi todella hienosti Paulinan kanssa, eikä hermostunut messukeskuksen koiramekkalassa ja tungoksessa. Tässä Emma odottaa omaa esiintymisvuoroaan. Emma osasi ihastuttaa myös muutamaa näyttelyvierasta. :) Reissu oli muutenkin todella mukava, kun sai tavata mäyräkoiratuttuja ja ihastella upeita kotimaisia ja ulkomaisia karkkareita. Emma pääsi esiintymään todella laatuseurassa! :) Onneksi olkoon vielä kerran Emmalle sekä Pauliinalle hienosti menneestä näyttelyreissusta! Tähänpä on mukava päättää Emman ensimmäinen näyttelyvuosi!
|
|
Avainsanat: näyttelyt, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi |
Eräkoira EetiTiistai 14.12.2010 - Marja J Eetin Toni-isännältä tuli jahtiuutisia viime viikonloppuna - Eetille oli ammuttu taas supi ja rusakko. Rusakkoja olisi ollut ajettavaksi enemmänkin, mutta ne pyörivät niin lähellä asutuksia ja teitä, että Eeti oli jouduttu ottamaan pois ajosta turvallisuussyistä. Supikoiriakin tuntuu Keski-Suomessa olevan taas paljon runsaammin kuin täällä päin. Toni kirjoitti, että Eetistä on kasvanut todella taitava ja innokas metsästyskoira, joka toimii niin ajossa kuin luolahommissakin ja saalista on tullut.
Tässä Eeti ja saaliiksi saatu supi 11.12.2010. Kuva: Toni Kauppinen |
|
Avainsanat: luolametsästys, ajometsästys, Eeti, Joenpenkan Etevä-Eeti |
Ilves-asiaa huomisen Kalevassa!Maanantai 6.12.2010 klo 18.09 - Marja J Ilvekset ilmestyneet pihoille ja taajamiin - Hannu esittelee meidän koiratarhaa kiertäviä ilveksen jälkiä netti-Kalevassa: Jänis tuo ilvekset pihalle Lisää juttua ilveksistä löytyy huomisen Kalevasta. |
|
Avainsanat: luontohavainnot, ilves |
Ilvekset liikkeellä - ja koirat jahdissaSunnuntai 21.11.2010 klo 22.29 - Hannu P Lumi on ollut maassa jonkin aikaa ja sen myötä jälkihavaintoja ilveksistä on alkanut tulla tasaiseen tahtiin. Yksinäisen ilveksen jälkiä on lähiseudulla ollut eri suunnilla, mutta 16. päivänä marraskuuta saatiin ensimmäinen pentuehavainto näiltä nurkilta. Naapurikylän mies näki töistä tullessaan illalla puoli kuuden aikaan ilveksen loikkivan nelostien yli. Jälkien tutkinta paljasti, että kyse oli emoilveksestä ja kahdesta pennusta. Havaintohetkellä pennut olivat ilmeisesti jo ehtineet tien yli kun vain yksi eläin näkyi tiellä. Seuraavana iltana koirien kanssa kävelyllä jälkitarkastelu osoitti, että ilvekset olivat ohittaneet kaksi naapuritaloa noin 40-50 metrin päästä. Kulkureitti on täsmälleen sama kuin viime talvena eli vanhoja tuttuja taitaa tuo emoilves olla. Saman viikon perjantaina Emma ja Kari olivat menneet jänisjahtiin ja eikös vaan Emma ollut törmännyt tuoreisiin ilveksen jälkiin. Alueella olivat liikkuneet samainen emo poikasineen. Emman haukkuääni oli ollut selvästi jänisajoa möreämpi ja kymmenisen minuuttia oli ajoa ehtinyt jatkua ennen kuin koira saatiin ilvesajosta pois. Jänistä Emma oli sitten myös ajanut mallikkaasti eikä harhautunut enää toistamiseen isojen kissojen jäljille. Eilen lauantaina 20. marraskuuta yritettiin Pyryn kanssa jäniksen pyyntiä. Pari kertaa se on ajellut lyhyitä pätkiä äänenkin kanssa, mutta nyt kun lunta on maassa, niin ääni on taas ollut ajossa tosi tiukassa. Eilen kävikin vielä niin, että Pyry innostui seurailemaan hirven jälkiä eikä jänis kiinnostanut lainkaan. Kahdeksan kilometrin hirvenjälkikokeen jälkeen otettiin koira kiinni. Tänään sitten taas Emman kanssa yritettiin jänistä, mutta parin pikku ajopyräyksen jälkeen jänikset menivät Emmalta hukkaan. Metsät ja pellot olivat niin täynnä jälkeä, ettei niistä saanut mitään tolkkua, kun uutta lunta ei tullut pitkään aikaan. Myös tänään näkyi ilveksen jälkeä – sekä vanhempaa että uutta, mutta kyseessä oli pienikokoinen yksinäinen kulkija. Ilvekset näyttävät tietävän tasan tarkkaan missä jäniksiä ja kauriita on, sillä jäljet menevät aina sellaisille alueille. Kunhan talvi etenee pidemmälle, niin varmaan selviää tarkemmin kuinka paljon noita tupsukorvia näillä seuduilla oikein liikkuu. Supit ovat kateissa ja ketun jälkiäkään ei paljoa näy. Arvattavasti niitäkin on ilvesten ruokalistalla ollut kesän ja syksyn aikana.
Pauliina ottama hieno kuva lauantain jahtipäivältä. Pyry siinä menossa vauhdilla eteenpäin ja Kari sekä Hannu pyssyt olalla.
|
|
Avainsanat: Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, ajometsästys |
Empun jahtiuutisetKeskiviikko 17.11.2010 klo 18.38 - Marja J Empun isäntä Esko lähetti pojan viimeisimmät jahtiterveiset. Emppu on päässyt jänisjahtiin isännän vanhoille jahtimaille, mutta vielä ei kaatoa ole tullut. Emppu on kuulemma hakenut todella innokkaasti ja ajoääntäkin löytyy. Poika osaa kuulemma ottaa hyvin kontaktia ja palannut välillä isännän luo. Olipa Emppu tehnyt pienen karkureissunkin ja lähtenyt jostain kumman syystä juoksemaan suoraan pitkin metsätietä kylän suuntaan. Onneksi reissu päättyi kuitenkin onnellisesti ja Emppu saatiin auton kyytiin, mutta syy tähän pikaspurttiin ei selvinnyt. Jahtireissuilla puput ovat vielä päässet jymäyttämään Emppua ja harhauttaneet kokemattoman ajurin alun. Mutta harjoittelun myötä taidot kasvavat ja koira oppii kyllä lukemaan ”jänistä”, etsimään jäljen ja selvittämään hukat. Esko kirjoittaa tiistailta 16.11.: ”Tänään olimme jälleen jahdissa - rusakon perässä lähes kolme tuntia. Empulla on erittäin kuuluva haukku, kun saalin haju on "parhaimmillaan". Rusakko pyöritti Empun moneen solmuun ja loppujen lopuksi jäi omille teilleen. Lumipeitteinen kynnöspelto ei ole parhainta juoksumaastoa noin lyhytjalkaiselle, mutta ei tuo näyttänyt ajoa estävän - hidastavan kylläkin.”
Emppu jahtireissun jälkeen 16.11.2010 Mukavaa alkavaa talvea ja hienoja jahtikokemuksia Empulle ja Eskolle! |
|
Avainsanat: ajometsästys, Emppu, Joenpenkan Empivä-Emppu |
LUNTA!Sunnuntai 7.11.2010 klo 11.31 - Marja J Yön aikana oli satanut lunta, nyt jo toisen kerran kesän jälkeen. Puuhastelimme koirien kanssa tunteroisen lumihommissa, sillä talkkari-Hannu oli ikävä kyllä lomalla ja metsästysreissulla Ruotsin Jarhoisissa. Pyry ja Miro ovat turkiltaan sellaisia, että uusikaan lumi ei niihin tartu. Nora puolestaan oli kuin kävelevä lumipallokasa. Tuuheissa kulmakarvoissakin oli lumipaakut! Kunhan käsi hieman paranee saa Noran pörröturkki kyytiä!
|
Emmalle taas jänis ja Pyryn ajohommatPerjantai 5.11.2010 klo 21.37 - Marja J Emma oli ollut taas metsällä Karin kanssa. Ensin oli ollut kettuajo, joka oli alkanut rähäkällä, kettu oli mennyt kuitenkin Emmalta hukkaan. Emma oli ollut hukasta niin turhautunut, että oli ulissut sydäntä särkevästi - taisipa vähän kiukuttaa! Emma oli saanut kohta sitten jänisajon, jonka tuloksena Kari oli saanut jäniksen eräksi. Hyvä Emma ja Kari! On meillä muitakin ajouutisia! Pyry on ruvennut ajamaan oikein äänen kanssa! Meidän Nora on niin tiukka luolakoira, että ajaa kyllä, mutta ei tule pihaustakaan. Noran poika Pyry on ollut yhtä tiukka, kun on ollut joskus ajossa, ja luulimme jo että ääntä ei tulekaan. Nyt Pyry on kuitenkin ruvennut antamaan ääntä useamman kerran ja ajoeläimenä on ollut jänis. Pyry on todella innokas ja sinnikäs poika ja tekee kovasti töitä hukkia selvitellessään. Ajot ovat olleet vielä lyhyitä, mutta odotamme että myös Pyrylle saataisiin kaato! |
|
Avainsanat: ajometsästys, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi |
Terveystuloksia - allergiaa, silmiä ja selkänikamiaMaanantai 1.11.2010 klo 15.17 - Marja J Mirolta otettiin Ouluvetissä verikoe 23.9. allergiatestiä varten ja tulokset tulivat vajaan 4 viikon kuluttua. Testin arvot 150 – 199 ovat raja-arvoja, positiivinen tulos on arvoilla 200 – 399 ja erittäin positiivinen arvosta 400 ylöspäin. Miron testissä rajatapauksia oli 5 ja positiivisia tuloksia 19, yhteensä testattavia aineita, kasveja, homeita, punkkeja, epiteelejä, hyönteisiä jne. oli 90. Tässä Spot Allergy Testin tulos. Ruoka-aineiden suhteen tilanne ei ole kovin hankala, sillä lihoista Miro on allerginen vain kanille (226) ja lampaalle (253), eikä näitä aineita ole kyllä syöty pitkään aikaan. Kannattaa varmaan varoa jäniksenkin lihaa tulevaisuudessa. Muita allergiaa aiheuttavia aineita ovat: maito (237), kaura (242), panimohiiva (287) ja kala (276). Nyt on jätetty ruokavaliosta pois kaikki maitotuotteet kuten juusto, raejuusto, kermaviili ja piimä ja muistakin ruuista tarkastetaan esimerkiksi onko niissä maitojauhetta. Hiivaa löytyy valmisruuista ja olenpa joskus tarjonnut koirille tuota panimohiivaakin, mutta en pitkään aikaan. Jotain puuroainesta ja kalaakin osasin jo epäillä ja mm. lohiöljy on vaihdettu jo aikoja sitten tästä syystä kasvipohjaiseen Nutrolin-öljyyn. Myös vehnäjauhot ovat meidän koirilta olleet kiellettyjä jo pitkään ja vehnä onkin rajalla arvolla 166. Onneksi sallittuja ruoka-aineita ovat: nauta, kana, sika, peura, kananmuna, riisi, kalkkuna, ohra, peruna ja porkkana. Ja oletan myös hirven lihan kuuluvan näihin sallittuihin ruoka-aineisiin. Kuivakoiranruuat ollaan jätetty nyt kokonaan Mirolta pois, sillä Miro on allerginen kahdelle varastopunkille (Tyrophagus 266, Acarus siro 211) ja yksi on rajalla (Lepido 188). Allergisoivia ovat myös 5 homesientä 13 testatusta. Näitä homeita näytti olevan juuri heinissä ja kasveissa, joille Miro on monelle allerginen! Listasta löytyy kattara, rölli, niittynurmikka, karvasmesiheinä, koiranheinä, heinäratamo, nokkonen, pujo, puna-apila ja kultapiisku. Röllejä ja kattaroita on satoja eri lajeja, enkä ole aivan tarkkaan vielä kerinnyt selvittämään mitä meidän pihaltamme löytyy – aivan tavallisilta heiniltähän nuo näyttivät! Ja sitten Miikkusti on allerginen koivulle ja listasta löytyvät myös pähkinäpensas, poppeli, jalava ja pyökki, joita ei onneksi meillä kasva. Ja sitten huippuna – Miro on allerginen kärpäselle! Mirohan tykkää jahdata kärpäsiä ikkunalaudalla temppuillen. Nyt tulee sitten loppu tälle harrastukselle! Nyt odotamme talvea, että tuo pihan heinämaa peittyisi lumivaippaan. Yliherkkysoireet kutenrapsuttelu, näppylät sekä tassujen kalvaminen ovat puhjenneet nyt kahtena keväänä ja tilannetta ovat pahentaneet kesän kosteus ja syksyn homehtuvat ja maatuvat kasvit. Mirolla on vielä kortisonilääkitys ja uusin eväin ollaan menty jo kaksi viikkoa. Namiherkutkin piti vaihtaa kevytnakeista kinkun paloihin ja muihin tuoretuotteisiin. Eilen paistoimme vanhan hirven paistin, josta saatiin monta pussillista luomuherkkupaloja. Korvat ovat olleet koko ajan ok, eikä näppylöitä ole ollut ja tassujen kalvaminenkin on jäänyt vähemmälle. Tuo tassujen nyrhiminen on varmaan suurelta osin myös pinttynyt paha tapa, joka juontaa juurensa jo Miron pentuajoilta. Mutta vaikuttaa siltä, että poika olisi muutenkin rauhoittunut, kun kutinat ovat poissa, eikä mammakaan kyttää näppyjä ja rapsuttelua. Myös Pyry ja Emma kävivät terveystarkastuksessa, kun PSMKK järjesti joukkotarkastuksen 2.10. Akuutissa Oulussa. Emman ja Pyryn silmät olivat OK ja Pyryn selkäkuvien tulos oli 4 kalkkeumaa – K4 (T3-T4, T7-T8, T8-T9,T9-T10) eli kalkkeumia oli neljässä nikamavälissä rintarangan alueella. Pyryn kohdalla Akuutin Kaisa Wikströmin lausunto piti täysin paikkansa, eikä muuttunut Anu Lappalaisen virallisessa lausunnossa. Nämä Pyryn kalkkeumat näkyivät omaankin silmään aivan selvästi, eikä muiden nikamavälien suhteen ollut mitään epäilyttävää, vaan ne olivat väljät ja puhtaat. |
|
Avainsanat: terveys, Miro, Pyry, Semilain Omar, Joenpenkan Aito-Artturi |
Joenpenkan elämää




















