Vieraita esineitä suolia tukkimassa - ja vähän muuallakin....

Sunnuntai 24.2.2013 klo 13.44 - Marja J

noran_kiekko_16.11.2007.jpg

Vierasesine mäyräkoiran leukaperissä eli Noran alakulmureiden taakse 16.11.2007 jumittunut ja irti sahattu ydinluukiekko

Mäyräkoira on tehokasleukainen ja hyvähampainen koira, jonka purutöissä niin omat lelut kuin muutkin kodin kohteet saavat murskakäsittelyn. Pehmolelut suolistetaan heti, vanut ja vinkupillit vedetään ulos ja nahkat muokataan. Tuolin jalat kalutaan, matot, pedit ja muut pehmusteet saavat myös tehokasta muokkausta mäykyn hampaissa. Ulkona napostellaan kiviä, jyrsitään myyräkaivauksilla puitten juuria ja napsitaan eteen tulevia pajuja silpuksi.

Olen aikoinani monta kertaa kaivanut meidän Noran kitalaesta paksuja puutikkuja, kun leuat ovat napsahtaneet yhteen ja katkennut oksankappale on jäänyt hampaiden väliin. Hampaiden väliin tai kitalakeen jumittuneita luunkappaleita on kaivettu myös edesmenneitten ajokoiran ja pystiksen kidasta.

Noralla oli pentuna ikävä tapa kiusata ihmistä – se napsi maasta pieniä kiviä ja napsutteli niitä sitten hampaissa. Kivet kopisteltiin sisälle tullessa kidasta riviin eteisen ikkunalaudalle. Onneksi paha tapa saatiin pois, kun koiraa ei huomioitu. Noralla on edelleenkin paha tapa jyrsiä reikiä fleecepeittoihin, mutta onneksi nämä pikkupalat ovat tulleen kakan mukana mahasta.

Meillä ei heitellä pehmoja, eikä harrasteta enää vetoleikkejäkään. Eikä meidän koirilla ole leluja koko ajan näkösällä. Muutama turvallinen pehmo kyllä on, mutta ne otetaan esille vain silloin kun treenataan kevyesti sisätiloissa noutamista tms. hyötyhommaa. Pihassa heitellään umpikumisia ja vahvatekoisia renkaita tai lättyjä. Koirat ovat jo sen ikäisiä, että ne saavat kyllä riittävästi toteuttaa itseään ihan oikeissakin koirien töissä. Ja pihassa kuluu tuntikausia aika kun nuuskuttellaan, kaivellaan myyriä tai etsitään sinne piilotettuja pikkunameja.

Nora-teräsleuan kanssa opin, että mäykyn hampaissa ei kestä mikään! Naruleluistakin leikkasin aina varmuuden vuoksi pois pisimmät hapsut. Noralla ei mennyt kuin hetki kun solmut olivat auki ja lattia lankaa täynnä. Epätoivoisena tein jopa itse huonekalukankaasta omia leluja, jotka täytin turvallisella luonnonmateriaalilla eli meriheinällä, kun mikään pehmo ei kestänyt koiran käsittelyä. Solmullisen puruluutkin vaihtuivat turvallisempiin solmuttomiin. Herkkujenkin kanssa saa olla tarkkana – mitä maukkaampi herkku, sitä nopeammin se pitää ahnehtia. Koiramme syövät luunsa kukin omissa rauhassaan ja osastoissaan, ettei tarvitse hotkia tai kytätä toisen (parempaa) herkkua.

Vierasesineitä voi suoliston lisäksi joutua myös korviin ja silmiin, varsinkin kesäaikana kun koirat möyrivät pihassa ja luonnossa. Silmät ja korvat voivat olla hiekkaa ja heinänsiemeniä täynnä.

Onpa Nora saanut tungettua vierasesineen myös alaleukansa ympärille. Ostin aikoinaan kolmikolle herkuiksi ydinluukiekkoja. Valitettavasti kerran yksi kiekko oli Noralle "liian sopiva" ja se sujahtikin alakulmahampaiden taakse. Eläinlääkäriasema Akuutissa Nora rauhoitettiin ja kiekko saatiin pois sahaamalla se kahtia. Eikä tapaus kuulemma ollut Akuutin ensimmäinen!

Meillä on kotona varastossa aina tankoparsaa. Parsan sitkeät kuidut kietoutuvat pienten vieraspalojen ympärille ja kuljettavat niitä eteenpäin suolessa. Jos koira ei ole niellyt mitään terävää esinettä, voi koiraa yrittää oksennuttaa suolan avulla. Kotiapteekissa on aina parafiiniöljyä, jota voi antaa myös ummetuksen hoitoon (annostus esimerkiksi 5 ml/10 kg 3 x päivässä). Ummetusta on ollut aikoinaan vain Noralla, jonka kakka oikeittein luitten syömisen jälkeen muuttui aivan sementiksi. Nykysin koiramme syövät raakapakasteita, joissa luut ja rustot on murskattuina. Jos epäilee koiran syöneen sopimattoman vierasesineen, suositellaan antamaan parafiiniöljyä 1 – 2 ml/painokiloa kohti tarpeen mukaan esim. 2 – 6 kertaa päivässä. Jos koira oksentaa heti öljyn, sitä ei saa enää antaa, koska on syytä epäillä tukkeumaa.

Auli Koponen (eläinlääketieteen lisensiaatti, elintarvikehygieenikko ja farmaseutti) on kirjoittanut hyödyllisen teoksen ”Koiran ensiapu ja kotilääkintä", (Jyväskylä 2004) ja sain kirjoittajalta luvan kopioida ja julkaista otteita teoksesta koskien vierasesineitä. Kirjassa on esitelty oireet, ensiapu ja hoito kun koiralla on vierasesine korvassa, maha-suolikanavassa, suuontelossa, ruokatorvessa, ohutsuolessa, paksu- ja peräsuolessa. Lisäksi on tietoa ummetuksesta ja silmän vierasesineestä. Jos epäilee, että koira on syönyt jotain sopimatonta, ei kipuilevan tai oksentelevan koiran kanssa kannata kovin kauan aikaa odotella, vaan on syytä ottaa mahdollisimman pian yhteyttä eläinlääkäriin!

Tämän vuoden aikana on sattunut monta hankalaa tilannetta vierasesineiden kanssa omalle kasvatille sekä lähipiirin koirille. Maurin (Joenpenkan Arvo-Aapeli) kamppailua vatsaoireiden kanssa seurasimme alkuvuodesta. Mauri leikattiin viime hetkillä, eikä vierasesine näkynyt röntgenissä, ultrassa eikä varjoainekuvauksessakaan. Mauri parani hyvin leikkauksesta, mutta menehtyi suruksemme ihan muun syyn vuoksi. Myös muutama muu tuttu koira on jouduttu leikkaamaan, kun suolistoon on joutunut lelun palanen tai erittäin vaarallista, sulamatonta polyesterivanua.

Kannattaa kyllä olla tarkkana koiran lelujen sekä puruluiden kanssa ja valvoa koirien leikkejä ja herkuttelua! Mäyräkoiralla on tehokas purukalusto ja lelujen tulee olla laadukkaita ja todella kestäviä. Koiran hampaisiin voi eksyä myös monenlaista muuta sopimatonta ja vaarallista, joten kodin ja koirapihan tulisi olla koiralle mahdollisimman turvallinen.

Auli Koponen: Koiran ensiapu ja kotilääkintä, Jyväskylä 2004, s. 122, 133 - 134, 138 – 142 (julkaistu kirjoittajan luvalla)

Univet, Lemmikinomistajan tietopankki

Juha Kares, Kennel ChicChoix 22.1.2013, Varokaa koiralle hengenvaarallisia leluja

Tietoa koirakodin turvallisuudesta myös Joenpenkan koirainfossa

YLE Kotimaa 8.3.2016, Silmälasit, henkseli, talipallo ja pullonkorkki – Lemmikin vatsaan voi päätyä mitä tahansa

Avainsanat: terveys

Potkurikonsulentit....

Tiistai 19.2.2013 klo 21.57 - Marja J

kaleva_19.2.2013_1.jpg

Pääsimme eilen Pyryn kanssa esittelemään Kalevan toimittajalle Sanna Räihälle ja valokuvaaja Janina Tapanille potkuttelun ihanuutta. Pyry ei olisi malttanut pysyä ollenkaan paikallaan vaan ihmetteli, miksi suhikimme vaan eestaas pyörätietä.

Lue koko juttu:Potkukelkka tekee paluuta - Koiraihmiset ja kuntoilijat ovat ottaneet perinteisen kulkuvälineen omakseen, Kaleva 19.2.2013

Tässä Kalevan nettijuttu 19.2.2013 - Potkukelkat käyvät nyt hyvin kaupaksi

Avainsanat: Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi

Lisää suru-uutisia: Mauri 29.6.2007 - 6.2.2013

Torstai 7.2.2013 klo 12.39 - Marja J

Mauri (Joenpenkan Arvo-Aapeli) 29.6.2007 - 6.2.2013

Vasta äsken seurasimme Maurin kamppailua vatsaoireiden kanssa ja selviämistä viime hetkillä tehdystä vierasesineleikkauksesta. Eilen sain suru-uutisen - Mauri oli nukahtanut ikiuneen. Mauri sai niskaoireita sunnuntaina ja kaularangassa todettiin välilevytyrä. Maurihan oli jäänyt jokunen vuosi sitten hevosen jalkoihin ja saanut niskaoireita, ilmeisesti tyräytyminen liittyy tähän vanhaan traumaan. Tyrä oli hankalassa paikassa, joten operoitunakin Maurin tervehtymisennuste olisi ollut huono.

Ihana poika, kaikkien ystävä Mauri Mäyräkoira lähti luotamme.

Oli ilo tavata reipas Mauri tervehtymässä leikkauksen jälkeen, silloin en tiennyt että tapaaminen jäisi viimeiseksi. Mauri oli Tiinalle ja Samille todella rakas perheenjäsen.

Osanottomme Maurin kotiväen suureen suruun - olet aina muistoissamme Mauri!

Joenpenkan väki: Marja, Hannu, Norä-emä sekä Pyry-veli

Avainsanat: Mauri, Joenpenkan Arvo-Aapeli

Miro 23.1.2006 - 1.2.2013

Maanantai 4.2.2013 klo 22.45 - Marja J

Joenpenkalla on enää kaksi karkkaria, sillä Miro (FIN KVA-L Semilain Omar) nukahti ikiuneen perjantai-iltana 1.2. klo 19.35 Petcremossa Tyrnävällä.

Miro ja Pyry napsahtivat yhteen torstai-iltana, mutta onneksi Hannu oli kotona ja saimme pojat nopeasti irti toisistaan. Pahemmilta vaurioilta vältyttiin ja vain Miro sai pienen reiän korvalehteensä. Edellisestä poikien painiottelusta olisi tullut helmikuun lopussa kuluneeksi kolme vuotta. Silloinkin pojat selvisivät vähillä vaurioilla. Vain emännälle kävi pahasti, kun poikia erotellessa pikkurilli murtui ja se piti leikata kaksi kertaa.

Olimme päättäneet, että jos tilanne kärjistyy uudelleen, Miron on lähdettävä. Miron tilannetta oli mietitty vakavasti jo monta kertaa näitten seitsemän yhteisen vuoden aikana. Viime vuodet olivat kuitenkin olleet rauhallista aikaa ja Miron allergiakin oli paranemassa, mutta nyt olimme vaikean päätöksen edessä.

Mirosta löytyi mäyräkoiran kaksi ääripäätä: rakastettava ikuinen poikaviikari ja rasittava rauhaton riehuja. Miro oli meidän pentukoira, joka ei osannut koskaan kasvaa aikuiseksi. Miro oli helposti syttyvä ja periksi antamaton, helposti stressaantuva ja välillä aika rasittavakin. Ongelmakäyttäytymistä ja stressiä tutkittiin jo kun Miro oli vajaa puolivuotias. Miro hermostui herkästi uusissa paikoissa, autossa, kun tuli vieraita – aina kun tapahtui jotain erilaista, uutta ja arkirutiineista poikkeavaa. Onneksi moni paha tapa kuitenkin korjaantui vuosien aikana.

Miro oli mitä rakastettavin koira, mutta koko ikänsä monella tavalla yliherkkä ja ylireagoiva - otti helposti kierroksia, mutta oppi kyllä onneksi rauhoittumaan nopeasti. Metsällä Miro oli innokas ja periksi antamaton, eikä jättänyt hommiaan kesken - uuvuttikin usein itsensä kun ei malttanut lopettaa ajoissa. Miro kastroitiin 2008 ja se hieman onneksi rauhoitti poikaa.

Miro oli mamman lohduttaja! Miro aisti herkästi myös ihmisen tunnetilat pienimmästäkin nyyhkäisystä tai tuhahduksesta ja oli heti lohduttamassa ja pusuttelemassa. Mirolla oli tapana tulla usein syliini nukkumaan, kun olin tietokoneella ja Miro oli aina ensimmäisenä tulossa kainaloon päikkäreillä.

Mirolla oli ollut koko elämänsä ajan tapana rapsutella itseään, jyrsiä tassujaan ja tämä lisääntyi kun allergia pääsi pahaksi. Mirolla oli monenlaisia oireita, kutinaa, näppyjä ja vaiva paheni aina keväisin ja syksyisin. Pahimmillaan kosteilla syyskeleillä tuli pahaa märkänäppylää. Mirolle tehtiin allergiatesti 2010, mikä helpotti jatkohoitoa kun ruokavaliosta poistettiin sopimattomat aineet mm. kaikki maitotuotteet ja kala ja siirryimme raakaruokintaan. Miro sai myös tueksi jatkuvan kortisonilääkityksen. Mutta ikävä kyllä, tämä innokas metsästyskoira oli allerginen etupäässä luonnolle! Miro tervehtyi kuitenkin niin hyvin, että viime vuoden aikana ei näppyjä enää ilmestynyt ja tämän vuoden alussa jätettiin myös kortisoni pois. Miro pääsi myös rakkaimpaan hommaansa eli metsälle parin viime syksyn aikana.

Miro oli luonteeltaan aikamoinen häiläri ja hökeltäjä - Miro oli se meidän karkkarikolmikon erilainen kolmas pyörä. Koirat tulivat kyllä kotona hyvin toimeen keskenään ja Mirolla meni hyvin kun arjessa oli tietty tuttu ja turvallinen rutiini. Yhdessä käytiin lenkillä (molemmat pojat vetämättä!), juostiin ja nuuskuteltiin pihassa, pötkötettiin sohvalla ja otettiin porukalla päikkärit. Ruuasta ei koskaan tullut kisaa, mutta puruluut syötiin kuitenkin omissa tiloissa. Poissa ollessamme kaikki koirat olivat omissa osastoissaan - turvallisuuden ja kunkin koiran omankin rauhan takia. Vakavikot Nora ja Pyry sietivät Miroa, mutta vetäytyivät usein omaan rauhaansa. Talon elämä pyöri paljon Miron ympärillä, kun piti muistutella poikaa asioista ja huolehtia ettei menisi överiksi. Kastroinnista huolimatta Miro oli "urosten uros" ja Pyryn kilpailija. Jännitteitä varmaan oli ja tasapainosta ja rauhasta huolimatta nämä viimeiset kolme vuotta saatiin olla valppaina ja ennakoida ettei konflikteja pääsisi syntymään.

Miron kanssa olen joutunut ottamaan selvää ja opettelemaan monenlaisia hyödyllisiä asioita koirista yleensä, mäyräkoirista erityisesti, koirien käyttäytymisestä, koulutuksesta, sairauksista, luonnonmukaisesta ruokinnasta jne. Tuntui että koska Miro kävi ylikierroksilla se myös jossain vaiheessa vanheni nopeasti. Eikä Miro elämä helppoa ollut, kun piti stressata.

Miro oli omalla tavallaan vaativa koira ja hankala tapaus ja teinkin paljon töitä sen hyvinvoinnin ja mielenrauhan vuoksi. Tämän takia Mirosta tulikin minulle erityisen rakas! Miro oli se meidän ikuinen pikkupoika, rakastettava mussukka – mamman oma hapsuturkki Miro Miikkulainen! Katselin jo vähän vanhoja valokuvia ja Mirosta löytyi eniten hauskoja tilannekuvia!

Muistoissani näen Miron viipottavan haukkuen ja häntä heiluen pitkin pihaa tai kaivautuneena sänkyyn päiväpeitteen alle niin että kuonon pää vaan näkyy. Näen myös Miron makoilemassa olohuoneen tai keittiön ikkunalaudalla lintuja tarkkaillen tai odottamassa tulevatkohan puput taas pihaan...

Suurin osa Miron elämästä sujui rauhallisesti. Viimeisinä vuosina Mirosta löytyikin vielä se lupsakka ja rakastettava pikkupoika! Miron tummista silmistä löytyi rauhaa ja seesteisyyttä - tiesin että pojalla on kaikki hyvin ja hyvä olla! Miro oli monella tapaa herkkä koira, jolta sain erittäin paljon. Mirolla oli tehtävänsä meidän elämässämme ja edelleenkin paikka sydämissämme!