Miro 23.1.2006 - 1.2.2013

Share |

Maanantai 4.2.2013 klo 22:45 - Marja J


miro_2011.jpg


Joenpenkalla on enää kaksi karkkaria, sillä Miro (FIN KVA-L Semilain Omar) nukahti ikiuneen perjantai-iltana 1.2. klo 19.35 Petcremossa Tyrnävällä.


Miro ja Pyry napsahtivat yhteen torstai-iltana, mutta onneksi Hannu oli kotona ja saimme pojat nopeasti irti toisistaan. Pahemmilta vaurioilta vältyttiin ja vain Miro sai pienen reiän korvalehteensä. Edellisestä poikien painiottelusta olisi tullut helmikuun lopussa kuluneeksi kolme vuotta. Silloinkin pojat selvisivät vähillä vaurioilla. Vain emännälle kävi pahasti, kun poikia erotellessa pikkurilli murtui ja se piti leikata kaksi kertaa.

Olimme päättäneet, että jos tilanne kärjistyy uudelleen, Miron on lähdettävä. Miron tilannetta oli mietitty vakavasti jo monta kertaa näitten seitsemän yhteisen vuoden aikana. Viime vuodet olivat kuitenkin olleet rauhallista aikaa ja Miron allergiakin oli paranemassa, mutta nyt olimme vaikean päätöksen edessä.

Mirosta löytyi mäyräkoiran kaksi ääripäätä: rakastettava ikuinen poikaviikari ja rasittava rauhaton riehuja. Miro oli meidän pentukoira, joka ei osannut koskaan kasvaa aikuiseksi. Miro oli helposti syttyvä ja periksi antamaton, helposti stressaantuva ja välillä aika rasittavakin. Ongelmakäyttäytymistä ja stressiä tutkittiin jo kun Miro oli vajaa puolivuotias. Miro hermostui herkästi uusissa paikoissa, autossa, kun tuli vieraita – aina kun tapahtui jotain erilaista, uutta ja arkirutiineista poikkeavaa. Onneksi moni paha tapa kuitenkin korjaantui vuosien aikana.

Miro oli mitä rakastettavin koira, mutta koko ikänsä monella tavalla yliherkkä ja ylireagoiva - otti helposti kierroksia, mutta oppi kyllä onneksi rauhoittumaan nopeasti. Metsällä Miro oli innokas ja periksi antamaton, eikä jättänyt hommiaan kesken - uuvuttikin usein itsensä kun ei malttanut lopettaa ajoissa. Miro kastroitiin 2008 ja se hieman onneksi rauhoitti poikaa.

Miro oli mamman lohduttaja! Miro aisti herkästi myös ihmisen tunnetilat pienimmästäkin nyyhkäisystä tai tuhahduksesta ja oli heti lohduttamassa ja pusuttelemassa. Mirolla oli tapana tulla usein syliini nukkumaan, kun olin tietokoneella ja Miro oli aina ensimmäisenä tulossa kainaloon päikkäreillä.

Mirolla oli ollut koko elämänsä ajan tapana rapsutella itseään, jyrsiä tassujaan ja tämä lisääntyi kun allergia pääsi pahaksi. Mirolla oli monenlaisia oireita, kutinaa, näppyjä ja vaiva paheni aina keväisin ja syksyisin. Pahimmillaan kosteilla syyskeleillä tuli pahaa märkänäppylää. Mirolle tehtiin allergiatesti 2010, mikä helpotti jatkohoitoa kun ruokavaliosta poistettiin sopimattomat aineet mm. kaikki maitotuotteet ja kala ja siirryimme raakaruokintaan. Miro sai myös tueksi jatkuvan kortisonilääkityksen. Mutta ikävä kyllä, tämä innokas metsästyskoira oli allerginen etupäässä luonnolle! Miro tervehtyi kuitenkin niin hyvin, että viime vuoden aikana ei näppyjä enää ilmestynyt ja tämän vuoden alussa jätettiin myös kortisoni pois. Miro pääsi myös rakkaimpaan hommaansa eli metsälle parin viime syksyn aikana.

Miro oli luonteeltaan aikamoinen häiläri ja hökeltäjä - Miro oli se meidän karkkarikolmikon erilainen kolmas pyörä. Koirat tulivat kyllä kotona hyvin toimeen keskenään ja Mirolla meni hyvin kun arjessa oli tietty tuttu ja turvallinen rutiini. Yhdessä käytiin lenkillä (molemmat pojat vetämättä!), juostiin ja nuuskuteltiin pihassa, pötkötettiin sohvalla ja otettiin porukalla päikkärit. Ruuasta ei koskaan tullut kisaa, mutta puruluut syötiin kuitenkin omissa tiloissa. Poissa ollessamme kaikki koirat olivat omissa osastoissaan - turvallisuuden ja kunkin koiran omankin rauhan takia. Vakavikot Nora ja Pyry sietivät Miroa, mutta vetäytyivät usein omaan rauhaansa. Talon elämä pyöri paljon Miron ympärillä, kun piti muistutella poikaa asioista ja huolehtia ettei menisi överiksi. Kastroinnista huolimatta Miro oli "urosten uros" ja Pyryn kilpailija. Jännitteitä varmaan oli ja tasapainosta ja rauhasta huolimatta nämä viimeiset kolme vuotta saatiin olla valppaina ja ennakoida ettei konflikteja pääsisi syntymään.

Miron kanssa olen joutunut ottamaan selvää ja opettelemaan monenlaisia hyödyllisiä asioita koirista yleensä, mäyräkoirista erityisesti, koirien käyttäytymisestä, koulutuksesta, sairauksista, luonnonmukaisesta ruokinnasta jne. Tuntui että koska Miro kävi ylikierroksilla se myös jossain vaiheessa vanheni nopeasti. Eikä Miro elämä helppoa ollut, kun piti stressata.

Miro oli omalla tavallaan vaativa koira ja hankala tapaus ja teinkin paljon töitä sen hyvinvoinnin ja mielenrauhan vuoksi. Tämän takia Mirosta tulikin minulle erityisen rakas! Miro oli se meidän ikuinen pikkupoika, rakastettava mussukka – mamman oma hapsuturkki Miro Miikkulainen! Katselin jo vähän vanhoja valokuvia ja Mirosta löytyi eniten hauskoja tilannekuvia!

miro_tammikuu_2013_custom.jpg

Muistoissani näen Miron viipottavan haukkuen ja häntä heiluen pitkin pihaa tai kaivautuneena sänkyyn päiväpeitteen alle niin että kuonon pää vaan näkyy. Näen myös Miron makoilemassa olohuoneen tai keittiön ikkunalaudalla lintuja tarkkaillen tai odottamassa tulevatkohan puput taas pihaan...

Suurin osa Miron elämästä sujui rauhallisesti. Viimeisinä vuosina Mirosta löytyikin vielä se lupsakka ja rakastettava pikkupoika! Miron tummista silmistä löytyi rauhaa ja seesteisyyttä - tiesin että pojalla on kaikki hyvin ja hyvä olla! Miro oli monella tapaa herkkä koira, jolta sain erittäin paljon. Mirolla oli tehtävänsä meidän elämässämme ja edelleenkin paikka sydämissämme!

Kiitos Miro, että olit meidän oma Miro Miikkulainen

Nuku rauhassa – nyt sinun on hyvä olla

Olet aina sydämissämme!


Joenpenkan väki: Marja, Hannu, Nora ja Pyry


Miron sivu

Miron ansioluettelo

Miron terveydestä

Miron kuva-albumi (Mirosta on tulossa lisää kuvia albumiin)


Avainsanat: Miro, Semilain Omar


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini