Emppukin lähettää syysterveisiä!

Torstai 14.10.2010 klo 15.20

Ei ollut mennyt Emppu hukkaan, vaikka pojasta ei ole kuulunutkaan mitään kesän aikana. Emppu perheineen on viettänyt työn täyteisen kesän Oulujärven maisemissa rakennustöiden kimpussa.

Empun Esko isäntä kirjoittelee taas mukavasti pojan reissuista: "Mutta on Emppu riistan makuun päässyt: erään aamulenkin aikana se löysi metsästä teeren, joka mitä ilmeisimmin oli haukan tappama. Hyvin näytti pojalle lintu maistuvan, jäljelle ei jäänyt kuin pari sulkaa. Emppu teki myös selväksi, että muilla ei ole asiaa kosketellakaan lintua. Paikallisen hirviporukan jäljiltä löytyneet vasan sorkat ovat myös olleet makoisia.

Maanantaiyönä täällä satoi hieman lunta ja siksipä lähdimmekin aamulla jänisjahtiin seuduille, jossa nuorena miehenä kävin dreeverini kanssa. Parituntisen metsästyretkemme aikana emme saaneet kosketusta jäniksiin, mutta lentoon pyrähtäneet metsäkanalinnut saivat aikaan kiivaan ajon ja erittäin kuuluvan haukun."

Hyvä juttu, jos riista saa ääntä aikaiseksi! Ehkä Emppu pääsee piankin kunnon ajoon, tahtovat vain nuo hyvät tilanteet odotuttaa itseään.

Mukavaa syksyä Empulle ja kotiväelle!

emppu_29092010219_small.jpg

Empun häntä on kyllä siihen malliin pystyssä, että ei tuota lintua uskalla mennä suusta ottamaan! :)

Avainsanat: ajometsästys, Emppu, Joenpenkan Empivä-Emppu

Lisää jahtiuutisia - Eetille ammuttu kaksi supia

Sunnuntai 10.10.2010 klo 21.15 - Marja J

Eetin isäntä Toni lähetti pojan viimeisimmät terveiset - Eetille oli ammuttu perjantaina kaksi supia. Eeti pääsi hoitamaan sekä luolakoiran että ajokoiran tehtäviä. Eeti oli löytänyt vanhan tervahaudan ja aloittanut haukun. Toni sai muutaman kaverinsa kanssa yhden supin ammuttua, mutta toinen oli karannut. Pian Eeti oli löytänyt senkin kiven alta.

Toni kertoo Eetistä: "Eeti toimii supien kans hienosti eikä revitytä itseä. Yllätyin kuinka rohkeasti Eeti meni maan alle, eikä ollut moksiskaan - se oli ensimmäinen kerta. Ja sitkeästi jaksoi touhuta melkein 3h."

Eeti oli ajanut muutama viikko sitten myös kettua jonkin aikaa, mutta sitä ei Toni ollut kuitenkaan saanut ammuttua.

Vaikuttaa siltä että myös Eeti on taitava metsästyskoira ja toimii niin luolassa kuin ajossakin - hieno juttu! Jatkakaahan samaan malliin!

Avainsanat: luolametsästys, metsästys, Eeti, Joenpenkan Etevä-Eeti

Pyry hirven jäljillä

Sunnuntai 10.10.2010 klo 16.31 - Marja J

Pyrykin pääsi tänään oikeille hirven jäljille etsimään Hannun hirviporukalle ammuttua ja metsään karannutta hirveä. Taisipa Pyry vähän ihmetellä, kun jäljen päästä löytyikin kokonainen hirvi, eikä vain sorkka. Pyry oli riepotellut hirveä aika lailla ja haukkunutkin.

pyryn_jlki_10.10_8.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä Hannu Pyryn kanssa. Jälkivaljas ja pitempi jälkiliina ovat vissiin jääneet autoon....

Kiitokset Kylmäsen Aimolle kuvan otosta!

Täällä lisää kuvia...

Avainsanat: jäljestys, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi

Elmon ja Eetin syysterveisiä

Keskiviikko 6.10.2010 klo 21.18 - Marja J

Elmon Ville-isäntä lähetti eilen terveisiä Alajärveltä. Elmo oli aloitellut kesän jälkeen ajohommia ja hyvin nuo tuntuvat alkaneen. Poika on kokeillut myös luolakoiran hommia niin luonnonluolilla kuin keinoputkillakin.

Ville kirjoitti niin hyvin Elmon kaurisjahdista ja luolahiommista, että lainaan jutun suoraan tähän blogiin.

"Kaurisjahti alkoi vihdoin ja viimein viime viikonloppuna. Sitä ennen syksyllä käytiin useita kertoja kiertelemässä, mutta lähes joka kerta Elmo löysi hirven tai hirvet ja seuraili niitä pitkiä matkoja. Aina tietenkin yritin ottaa koiran pois jäljeltä mahdollisimman pian. Kaurisajoja saatiin alku syksystä tasan yksi, joka ei sekään kestänyt kuin kymmenisen minuuttia. Hirvelle Elmo ei antanut kunnolla ääntä, haukkui vaan aina kun hirvet pysähty.

Kaurisjahti lähestyi ja alkoikin mietityttämää, että onkohan Elmo unohtanut kokonaan haukkumisen :) Lauantaina en kerennyt kuin 50 m kävellä metsään ja niin alkoi komeasti haukku raikumaan. Vähän ajan päästä ilmoitettiin radiosta, että neljä kaurista oli liikkeellä ja Elmo n.150 m perässä. Tällä kertaa tulosta ei tullut, mutta useaan kertaan kauriit nähtiin. Elmo ajoi reilun tunnin isolla neva-alueella joka on tiheästi ojitettu, silloin tuli ensimmäinen hukka ja pääsin ottamaan koiran pois.

Vaikka vieläkään ei tullut ensimmäistä kauriskaatoa antoi se taas uskoa tulevaan :) Lauantain iltana epäiltiin että ei taida Elmo jaksaa sunnuntaina metsälle, mutta aamulla se oli ensimmäisenä ovella vinkumassa mukaan. Syksyllä hankittu kova peruskunto näytti kyntensä nopealla palautumisella. Sunnuntaina ei löydetty Elmon kanssa kuin jänis, mutta sitä ei nyt voitu ampua kun yritettiin kaurista.

Luolatoimintaakin on käyty vähän treenaamassa. Elmon ensimmäinen luolareissu tuli äkkiä kun isän hirvikoira oli ajanut supin tai ketun koloon. Sain mukaan kaverin jolla on paljon kokemusta luolahommista. Hän otti mukaan terrierinsä varalta jos Elmo ei syttyisikään. Koloja oli 6 kpl pienessä haapasaarekkeessa. Elmo ei kauaa pihalla vetkutellut kun se jo painui ensimmäiseen koloon. Aluksi se viihtyi maan alla pieniä hetkiä, kierrellen kolosta koloon.
Jonkun ajan päästä kaksi reikää haisi voimakkaimmin. Lopulta toinen kolo vei voiton ja siellä Elmo antoi ääntä n.20min.

Huomasimme että se haukkui isomman puun alla, ja ajattelimme että se ei siitä enää pääse eteenpäin. Niinpä viimein saimme Elmon houkuteltua ulos kolosta ja laitoimme sinne kaverini terrierin. 10 min se työsti äännellen puun alla ja sitten kuului puun toiselta puolelta töminää ja murinaa. Muutaman kerran tarvi lapiolla kääntää maata pois kun osuttiin koloon ja terrieri veti perässään ulos poika kettua. Kuollutta kettua Elmo haukkui ja välillä intoontui repimään.

Putkillakin on käyty kuolleella supilla treenaamassa ja hyvin Elmo menee putkiin ja jää haukkumaan pesän suulle. Jonkun ajan päästä olisi tarkoitus mennä putkille reenaamaan tarhaketulla, niin näkisi miten se elävälle elukalle siellä sanoo."

elmo_2.9.2010_pieni.jpg 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiitokset Satulle sekä Villelle Elmon terveisistä ja mukavaa jahtisyksyä Elmon kanssa!

 

Toni lähetti myös Eetin viimeisimmät terveiset. Toni ja Eeti olivat muuttaneet Saarijärveltä Kannonkoskelle. Eeti oli päässyt Tonin kanssa lintujahtiin ja vähän riepotellutkin metsoa. Kovasti siellä jo odoteltiin ensilunta, että pojat pääsisivät supijahtiin. Hirviä tuntuu Eetikin paremman puutteessa ajelevan ja haukkuvan.

Terveiset myös Tonille ja Eetille ja vauhdikasta jahtisyksyä teillekin!

Avainsanat: LUT, luolametsästys, metsästys, Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo, Eeti, Joenpenkan Etevä-Eeti