Emma ja Emppu kinkkua sulattamassa

Share |

Sunnuntai 27.12.2009 klo 20.27 - Hannu P


- eli LUT-harjoitukset Oulussa 27.12.2009

Hannun päivän LUT-harjoitukset Oulun Haukkukeitaalla pidettiin kovien joulupakkasten jälkeen mukavassa talvisäässä kymmenen asteen pakkasessa ja lumisateessa. Halli oli entiseen tapaan kylmääkin kylmempi, mutta koiria oli paikalla runsaasti. Valtaosa oli luolakoiran uraansa aloittavia sytyttelijöitä, joille ketun tapaaminen lähietäisyydeltä oli uusi ja hieman hämmentäväkin kokemus. Hienoja suorituksia kuitenkin nähtiin ja kiivasta haukkua kuultiin, kun mäykyt ja territ tekivät rohkeita hyökkäyksiä ketun tuntumaan. Noran E-pennuista Emma ja Emppu olivat tulleen haistelemaan myös Haukkukeitaan tunnelmaa.

Emma on ehtinyt jo käydä metsällä useasti ja sen ajosta on pari jänistäkin kaadettu. Kettu oli kuitenkin uusi tuttavuus ainakin näin läheltä haisteltuna. Kiivaasti Emma antoi ketulle ääntä ja läheni pikku hiljaa ketun häkkiä kohti. Nuoren koiran varovaisuus näkyi vielä selvästi, mutta se on vain hyvä tuon ikäiselle koiralle.

Emppu oli ensimmäistä kertaa riistan tuntumassa, mutta tosi komeasti haukku kajahti ja harjoituserän lopulla Emppu oli jo aivan ketun häkin tuntumassa niskakarvat pystyssä. Nuori on Emppukin vielä luolatouhuihin, mutta harjoituksiin tuolla tyylillä kannattaa tulla toistekin. Ikä ja erilaiset kokemukset tuovat rohkeutta ja varmuutta ketun kohtaamiseen.

Molempia koiria uusi riistakokemus kiinnosti kovasti ja kumpikin pystyi hallitsemaan itsensä ja luonnollisen pelkonsa uudessa tilanteessa. Ketun lähituntumaan meno on kova paikka nuorelle koiralle, kun ei oikein tiedä mikä tuo kummallinen otus oikein on. Tärkeää oli myös reippaasti ja kuuluvasti irtoava haukku, joka jatkui kiivaana harjoituserän loppuun saakka kummallakin.

Hienoa Emma ja Emppu!

Emppu_lut_27.12.2009.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Emppu Haukkukeitaalla oman harjoitustuokion jälkeen.

Avainsanat: LUT, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Emppu, Joenpenkan Empivä-Emppu