Lunta, lunta ja lunta!

Share |

Keskiviikko 30.12.2009 klo 15.27 - Marja J


Lunta on nyt tullut kyllä jo ihan tarpeeksi! Syksy tuntui tosi pitkältä, kun maa oli pitkään ilman lunta ja kelit olivat plussan puolella. Vasta joulukuussa maat jäätyivät ja tuli ohut lumikerros - ja karvakolmikon likaiset kaivupuuhat loppuivat! Jouluksi sain sitten lattiatkin kuurattua, kun paljasta maata ei enää kaiveltu.

Nyt kaivurit ovat ottaneet hommakseen päästäisten jahtaamisen. Pikkupiiperöiden jalanjälkiä löytyykin joka aamu portaiden pielestä, joten hajuilla ovat. Mamma ja mamman poika ihan kilpailevat, kumpi ehtii pihalle ja parhaimmille jahtimaille ekana. Ja viime päivinä, kun pakkasta on ollut kymmenen miinusasteen huiteissa, koirat tuntuvat viihtyvän pihassa vaikka koko päivän. Kaikki ruohotupsut ja kolot on tarkasteltu ja aidanvarret nuuskittu.

Pyry ei välitä paukkupakkasistakaan ja viihtyy itsekseen ulkona vaikka kuinka pitkään. Miro on trimmattu ennen joulua ja on ollut pihassa tosipakkasilla takki päällä, sillä oma vaatetus on nyt niukkaa - kuka sitä nyt huonoissa kalsareissa pakkasessa tarkenis!

Jos toivat koirat syksyllä kuraa sisään, niin nyt sitten kannetaan mukana lumipaakkuja! Pyry saa lumet irti itsestään ravistamalla, mutta Nora tuo mukanaan isoja lumipalloja, kun uusi lumi tarttuu ohuempiin jalkakarvoihin. Mirolla tassukarvat on nypitty, joten lunta tarttuu vain partakarvoihin.

Emma oli ollut eilen Pauliinan ja Lumon kanssa metsälenkillä ja tytöstä oli tullut oikea Lumikoira! Saarijärven Eetilläkin lumi haittaa jo Toni-isännän mukaan ajamista, ja muutenkin siellä taitaa olla jo lunta enemmän kuin meillä.

29.12.2009lumiemma.jpg

Lumi-Emma! Vaan eipä tuo lumi tunnu Emman menoa hidastavan - lisää lumikuvia löytyy Emman albumista