Kevättä kohti....

Share |

Lauantai 21.2.2009 klo 11.19 - Marja J


Onneksi päästiin noista kovista pakkasta! Pahimmillaan mittari näytti -25. Pojatkaan eivät viitsineet vetää tavanomaista ralliaan pihassa kylmimpinä päivinä, vaan kakka- ja pissapyrähdyksetkin piti tehdä erikseen.

Mirolla on vielä niin ohut turkki jouluisen trimmauksen jälkeen, että laitoin sille manttelin päälle. Miro tuntui tykkäävän tästä halpiskaupasta ostetusta maastokuosisesta vaatekappaleesta. Poitsu viihtyi se päällä ulkona ihan hyvin, eikä tuo vaatetus vauhtiakaan hidastanut. Manttelissa on irrotettava huppu, mutta hupun karvareuna kiinnosti aivan liikaa kaikkia koiria, joten se piti irrottaa hupusta....

Tein Miron manttelin mukaan Noralle uuden lämpimän takin, jonka alakappaleeseen laitoin vielä jatko-osan lämmittämään mahaa. Eivät nuo kaupan valmiit takit aina ole mäykylle sopivia, mutta onneksi niitä voi sitten tuunata itse käyttökelpoisemmiksi.

Nora ei ole muutamana pakkaspäivänä mielellään lähtenyt pihalle vaan vötkisteli vain sisällä lämpimässä. Nyt kun on taas lauhempaa, ollaan tehty iltaisin vielä omat lenkit Noran kanssa. Nora ei millään haluaisi lähteä kävelemään valaistulle pyörätielle (jonne emäntä haluaisi mennä....) vaan laittaa jarrut päälle eikä inahdakaan. Mutta kun ehdottaa vastakkaista suuntaa, mamma lähtee juoksujalkaa eteenpäin. Kun valitaan tuo Noran mieleinen reitti, mennään yleensä metsätielle, jossa voi haistella pupujen, supien, kettujen ja kissojen jälkiä - ei nuo pyörätien hajut ole yhtään mukavia! 

pakkas_-20_16.2.2009.jpg

Miro ja Pyry vauhdissa. Miikulla on uusi takki päällä ja Pyry läpsyttelee korvia.  

nora_21.2.2009.jpg

Nora mamma levähtää keittiön sohvalla 21.2.2009. Takana odotusta nyt 5 viikkoa ja edessäpäin 4. Maha ei näytä tässä yhtään isolta, mutta kyllä se on jo hieman kasvanut. Täytyneepä ottaa illemmalla vielä kunnon massukuva.

Nyt Noralla ei ole ollut pahoinvointia ja ruoka tuntuu maistuvan liiankin hyvin. Täytyy yrittää pitää Nora hyvässä kunnossa ja välttää turhia kiloja. Tuhtimpaan ruokaan vaihdan vasta noin 6. tiineysviikolla. Nora on kovasti rauhoittunut ja tykkää istuskella sylissä rapsuteltavana. Joitain valmisteluja ollaan jo tehty ja mm runkopatjasängyistä ovat jalat jo lähteneet kuten viimeksikin. Saatiinpa taas tuollaiset modernit futonit! Ja toiselle ulko-ovelle pitää kohta laittaa luiska, kun porras siellä on niin korkealla.

Avainsanat: koiranelämää, koirapiha, koira-aita, Nora, Pyry, Miro