Aurinkoista kevätpäivää!

Share |

Torstai 26.2.2009 klo 12.12 - Marja J


Pojat ja Nora ovat olleet tänään tosi virkkuja, sillä ulkona on sopivat kelit (-5 pakkasta) ja aurinko paistaa jo lämpimästi.

Nora on jo saanut maistella tuhtimpaa penturuokaa ja tänään mamma sai matokuurin kuten pojatkin. Tänään on nimittäin tiineyden 40. päivä ja nuo viekkaat suolinkaisen ja hakamadon toukat lähtevät liikkeelle ja möyrivät istukoita pitkin pentuihin jo valmiiksi. Ja jos se ei ole onnistunut, seuraavan hyökkäyksen ne tekevät sitten, kun pennut imevät maitoa emosta ja kulkeutuvat nisien kautta pentuun. 

Kuulostaapa kamalalta! Mutta varsinkin suolinkaiset ovat koirilla tosi yleisiä, melkeinpä kaikki koirat ovat jossain elämänsä vaiheessa niitä kantaneet. Nora ja pojat madotettiin laajakirjoisella lääkkeellä heti kun mamman juoksu alkoi. Nyt kaikki saavat taas loishäädön, pojat omalla ja Nora toisella, tiineelle koiralle sopivalla merkillä.

Kunhan pennut ovat syntyneet, ne saavat lisäksi loishäädön kolmen, viiden ja seitsemän viikon ikäisinä kuten Norakin. Luulisi kyllä matojoukon tästä hätkähtävän! Eipä ainakaan viimeksi Noran pennuilla ollut mato-ongelmia ja muutenkin ne olivat tosi terveitä ja  mahat hyvässä kunnossa koko pentuajan.

nora_26.2.2009.jpg

Nora haluaa jo sisälle. Meillä on ollut tuo ulko-oven koiraluukku käytössä koko talven. Vain muutamana tosi kovan pakkasen päivänä siihen on laitettu toppausta, ettei eteinen mene liian kylmäksi.

 pyry_26.2.2009.jpg

Pyry - kukkulan kuningas! Pyrtsi on trimmattu vajaa viikko sitten. Vielä pitäisi siistiä naamataulua ja kaivaa sieltä karvojen alta esiin komea karkkaripoika. Rungostakin pitäisi nyppiä vielä pois yksittäiset hapsukarvat. Turkki oli jo melkoinen kuontalo varsinkin selästä ja rinnasta. Olin trimmannut Pyryn viimeksi lokakuun puolivälissä ja siistinyt joulukuun alussa. Luulin ensin, että karva ei irtoa kunnolla, mutta homma hoitui tosi helposti. Pyry pötkötti pöydällä ja oli tosi kiltisti - onkohan se aikuistunut?! 

Avainsanat: terveys