Mirolle meinasi käydä tosi huonosti!

Sunnuntai 27.1.2008 klo 17.59 - Hannu Pietiläinen

Kuluneen talven aikana on sääolojen takia kuulunut poikkeuksellisen paljon surullisia kertomuksia heikkoihin jäihin menehtyneistä koirista. Liikkeellä ja metsäretkillä oltaessa toki kaikki on mahdollista, mutta eipä sitä tule ajatelleeksi, että juuri oma koira joutuisi heikkoihin jäihin.

Lauantaina 26.1. olin Miron, metsäkaveri Vellun ja hänen veljenpoikansa kanssa menossa jäniksiä etsimään. Miro lähti hakureissulle ja siinä kahvitellessamme huomasin parin sijainnin tarkistuksen jälkeen ettei gps-panta anna paikkatietoa. Ihmettelin mikä laitteeseen on tullut ja lähdin etsimään koiran jälkiä. Tuossa vaiheessa epäilin sääoloja, lumista metsää tms. tilapäisen yhteyskatkon syyksi. Kävellessäni yritin useasti turhaan saada yhteyttä koiraan ja aloin epäillä, että se oli mennyt maan alle ketun tai supin reikään.

Löysin koiran jäljet ja kiersin pahimmat tureikot, josta se oli kulkenut. Tein taas kerran pienen kaarroksen ja olin juuri hakemassa jälkiuraa, kun kuulin koiran haukkuvan. Kuljin haukun suuntaan ja huomasin, että ääni tuli vuolaasti virtaavan metsäojan varrelta. Oja mutkitteli ja siellä täällä oli aukkoja jääkannessa, paikoin taas kansi kesti kävellä minuakin. Olinhan jo pari kertaa ylittänyt ojan alajuoksulla.

Menin haukkua kohden ja huomasin heti koiran jälkien päättyvän sulan reunalle. Koiran alta oli jääkansi romahtanut noin neljän metrin matkalta ja Miro haukkui kolmisen metriä aukon reunasta alajuoksulle jääkannen alla. Onneksi talvinen tulvavesi oli laskenut huomattavasti ja veden ja jääkannen välissä oli 30-40 cm tyhjää tilaa. Virta oli vienyt koiraa kannen alle, mutta Miro oli onneksi saanut kiinni ojassa olleesta kivikosta, jolla se seisoi puoliksi virtaavassa vedessä.

Aikaa kahvittelustamme oli kulunut jo puolisen tuntia, joten kovin kauaa koira ei enää olisi jaksanut pysytellä kivikossa, eikä sillä olisi ollut mitään mahdollisuutta päästä ojasta ylös muutenkaan, sillä pystysuorat penkat ja vuolaasti virtaava vesi olisivat estäneet kaikki yritykset. Paikka oli sellainen, että irtipäästyään koira olisi ajautunut syvälle jääkannen alle ja seuraava aukkopaikka oli kymmenien metrien päässä. Reppu ja haulikko lensivät nyt tosi nopeasti penkalle ja yhtään arvelematta laskeuduin ojaan, jossa oli vettä reittä myöten.

Kahlasin varovasti jääkannen reunalle ja kyykistyin kannen alle. Näin Miron ja ehdin jo hätäisesti sanoa "Tänne", mutta sitten tajusin, että toivottavasti koira ei yritä liikahtaakaan, muuten virta vie sen kadoksiin. Sanoin koiralle "Odota" ja kyyristelin jääkannen alla rintamus vettä hipoen ja hiissasin itseäni lähemmäs koiraa. Niin kauan kuin sain vasemmalla kädellä pidettyä jääkannen reunasta kiinni kaikki meni hyvin, mutta sitten tuli aika halju olo, kun ote oli irrotettava. En yltänyt koiraan muuten kuin menemällä syvemmälle kannen alle. Lopulta sain käteni koiran kuonolle ja vielä hieman siirtymällä sain tutkapannasta kiinni. Vedin voimakkaasti koiraa ja samalla yritin tulla vauhdilla takaisin. Vesi roiskui ja kohisi ja siinä vaiheessa kastui takkikin, mutta sain kuitenkin Miron jääkannen reunalle ja itsenikin kieräytettyä ylös ojasta.

Koira tärisi kuin haavanlehti kylmissään ja minulla oli saappaat täynnä vettä, housut litimärkinä reittä myöten ja takin etumus valui vettä. Tyhjensin saappaat pikaisesti, puristin enimmät vedet villasukista ja kun ne eivät enää saappaisiin menneet, työnsin ne reppuun, otin koiran syliin ja lähdin tarpomaan autolle. Soitin Vellulle mitä oli tapahtunut ja samalla yritin lämmittää Miroa, joka tutisi koko kahden kilmetrin kävelyn. Pari kertaa laskin koiran maahan kävelemään ja loppumatkasta koiralla ei enää näyttänyt isompaa hätää olevankaan. Itsellä alkoi jalkoja kylmätä, kun saappaat oli märät ja kuivanakin melko tuhdit Rokka-saappaat painoivat märkinä varmaan monta kiloa. Onneksi pakkasta ei ollut kuin pari astetta - muutoin kävely olisi ollut kyllä tosi hankalaa.

Illalla alkoi sitten kurkkua pistellä ja yö olikin jo kiemurtelua flunssan kourissa. Kävimme seuraavana iltapäivänä flunssasta huolimatta kuvaamassa paikkaa, josta oli tulla Miron viimeinen. Onneksi Lautuanoja ei ollut pahimmillaan ja tällä kertaa oli todella onni matkassa, kun selvittiin Miron kanssa vain säikähdyksellä ja kylmällä kylvyllä.

 Miron jäljet loppuvat avannon reunaan.

Tuolla Miro sinnitteli kolmen metrin päässä jääkannen alla - ja osasi onneksi haukkua apua!

Hannu ja Pyry tutkailevat paikkaa, jossa jääkansi romahti Miron tassujen alla.

MIRO - Semilain Omar tänään 2-vuotias!

Keskiviikko 23.1.2008 klo 14.36 - Marja Junttila

ONNEA MIROLLE SYNTYMÄPÄIVÄN JOHDOSTA!

Mirolle on tapahtunut monia mukavia asioita viime vuoden aikana ja (yli)vilkkaasta pojasta on kasvamassa todella hieno ja mukava metsäpoika! Oli tosi mukava nähdä miten hellästi ja isovelimäisesti Miro suhtautui Noran pentuihin ja leikki näiden vauhtihirmujen kanssa. Katselin jokin aika sitten vanhoja videonpätkiä Pikku-Mirosta ja vauhtia kyllä riitti Mirollakin! Nyt Pyry peuhaa ja kiusaa Miroa niin kuin Miro aikoinaan  riepotteli Noraa.

Miro on ollut kova vetämään hihnassa ja pyrkisi mielellään julkisille paikoille dogmaileja tutkimaan ja viesteihin vastaamaan. Kakkakaan ei tahdo oikein tulla omassa pihassa, lieneekö sosiaalinen suoli? Nyt kun Miro on herännyt ihan tosissaan riistalle, on lenkkien vauhti hidastunut ja kaikki jäljet pitää haistella tarkkaan.

Viime keväänä, kun näitä kotisivuja tehtiin, suunnitelmissa oli harjoitella Miron kanssa ajohommia ja siinä sivussa kokeilla myös LUT-jutttuja. Haukkukeitaalla LUT-harkoissa olemme käyneet Miikkustin kanssa joitain kertoja ja Hannu on treenannut ajoa minkä säät ja aika ovat vain sallineet. Harmi vaan, että jäniksiä on meidän seudulla ollut aivan liian vähän ajettavaksi. Jänisten puutteessa Miro onkin eksynyt hirvien perään. Onneksi Miro on ollut taitava hirviajoissaan. 

Ensimmäisiä kaatoja saatiin odottaa kauan, vaikka Miro kyllä on ajanut pitkään ja taitavasti. Viime marraskuussa Miron ajosta sitten ammuttiin ensimmmäinen jänis ja aivan äsken hienosta kaurisajosta ensimmäinen metsäkauris. Todella yllätys oli, että  Miikkusti pärjäsi LUT-kokeissakin kahden B-tuloksen verran! Ovatpa Hannu ja Miro kokeilleet mäyräkoirien ajokoettakin Lohtajalla nyt viime joulun jälkeen, mutta tulosta ei vielä tullut. Sää oli pahin mahdollinen, eikä riistaakaan alueelta löytynyt. Miron kanssa jatkamme metsästysharrastusta ja kokeissa käyntiä - tästä on hyvä jatkaa! - Ja täytynee hieman päivitellä myös näitä kotisivuja Miikkustin osalta kun kaadotkin ovat parantuneet räkättirastaasta ;-)

Miro kaurisjahdissa

Perjantai 11.1.2008 klo 18.00 - Hannu Pietiläinen

Tänään sitten vihdoinkin onni potkaisi oikein syylinki jalassa! Miron kanssa on pitkin viime syksyä ajeltu hirveä, kaurista ja jänistä, mutta vain yksi jänis on tähän mennessä saatu eräksi. Tuuri on vaihdellut huonosta vielä huonompaan, joten ensimmäistä kauriskaatoa on saatu odottaa. Eilisen lumisateen jälkeinen nollakeli lupaili hyviä mahdollisuuksia tälle päivälle, jos vain ajettavaa löytyisi.

Aamulla oltiin hyvissä ajoin liikkeellä ja hämärässä kierreltiin Miron kanssa kaurispeltoja, mutta jälkiä ei löytynyt. Siirryttiin metsätielle, jossa Miro äkkäsi vanhan jälkijonon ja kävi ensin toisella puolen tietä lyhyen hakulenkin, tuli takaisin ja siirtyi nopeasti jälkijonoa pitkin syvemmälle kuusikkoon. Intoa oli kovasti, vaikka jäljet eivät tuoreita olleetkaan. Tutkan mukaan koira kävi reilun kolmensadan metrin päässä ja lähestyi tietä, kun yhtäkkiä kuului pari herättelyhaukkua ja sen jälkeen ajohaukku.

Ajoa oli kuulunut pienellä alueella tiheässä taimikossa kymmenisen minuuttia, kun kaksi kaurista kävi tien penkan takana aivan lähellä. Tiheikkö esti kuitenkin ampumisen ja huomattuaan passin kauriista toinen kääntyi tulojäljilleen ja toinen lähti omia teitään alueelta pois. Miro jatkoi ajoa takaisin kääntyneen kanssa ja ajo jäi pyörimään tiheikköön hyvin pienelle alueelle yli tunniksi. Haeskelin parempaa passipaikkaa, mutta en onnistunut näkemään ajettavaa.

Sitten alueelle tuli toinenkin koira jänisajossa ja kauris siirtyi muutaman sata metriä pois tiheiköstä. Kohtaaminen tapahtui sitten metsätiellä, kun kauris oli palaamassa takaisin tiheikköön karkkolenkin jälkeen. Rihlakon luotipiipulla pääsin ampumaan n. 60-70 metrin päästä. Kauris hypähti, otti pitkän loikan metsään ja katosi. Kävelin ampumapaikalle ja samassa Mirokin tuli siihen haukkuen. Koira jatkoi tien yli ajoa, mutta pysähtyikin tienpenkan taakse äheltämään. Nuori uroskauris oli kuolleena ja koira pöllytteli karvaa innoissaan.

Tyytyväisinä palasimme kotiin Miron kanssa. Päivä oli tosi upea ja Miron ajo kesti kaikkiaan 80 minuuttia. Huomenna maistellaan kaurispaistia pitkästä aikaa!

Lisää kuvia löytyy Kuva-Albumista - Miron eräkuvat

Kaurista maisteltiinkin vasta sunnuntaina, tässä maistiaisia:

Syötiin Miikkustin ensimmäisen kauriin kunniaksi sitten oikein juhla-ateria, tässä ruokalista:

• Kantarellikeitto ja Väinämöisen palttoon napit
• Kevyesti valkosipulilla ja riistamausteilla maustettu kaurispaisti
• Valkosipulikermaperunat
• Uunissa paahdetut juureskuutiot
• Mustaherukkahyytelö
• Suklainen Cassismousseleivos
• Viini: Kangaroo Ridge Cabernet Sauvignon

Kyllä maistui! Kiitokset Mirolle, Hannulle sekä tietenkin metsän väelle Tapiolle ja Tellervolle apujoukkoineen.

Lue lisää »

Noran kanssa Kajaanissa

Keskiviikko 9.1.2008 klo 20.33 - Marja Junttila

Sunnuntaina 6.1. kävimme Noran kanssa pitkästä aikaa taas näyttelyssä pentuloman jälkeen. Vuosi sitten Kajaanissa Nora sai kuuden hienon EH-putken jälkeen ensimmäisen ERI:nsä samoin kuin Miro. No, nytpä ei sitten mennytkään yhtä loistavasti, kun tuomarilta pätkähti arvosteluksi HYL - eli hylätty! Yhdeksässä aikaisemmassa näyttelyssä ja jalostustarkastuksen todella tarkassa syynissä ei ole tuomareilla ollut hammaskalustosta mitään huomauttamista, mutta nyt tuomarin mielestä Noralla oli kuitenkin tasapurenta!

Mäyräkoirien rotmääritelmän mukaan koiralla tulee olla leikkaava purenta ja poikkema tästä, kuten tasapurenta, on virhe. Rotumääritelmän mukaan tasapurenta ei kuitenkaan ole hylkäävä virhe kuten ala- ylä- tai ristipurenta. Vähän tympäsi, kun Noran hyvästä turkista ei tuomarilla ollut mitään sanottavaa. Koko syksyn ajan Noraa on treenattu missikuntoon ja turkinkin kanssa ollaan tehty kovasti töitä. Näin tällä kertaa!

Noran näyttelyarvostelu oli todella yllätys ja pettymys. Näyttelyissä on kuitenkin tosi mukava käydä. Nytkin tavattiin Noran Feksu-veli, paljon rowanberrisläisiä ja monia muita mukavia mäykkytuttuja.

Noran näyttelyarvostelu kokonaisuudessaan löytyy täältä:

Mamma-Nuukkis poikien kehystämänä 8.1.2008 - vasemmalla Pyry ja oikealla Miro.