Pyryn terveysuutiset - sydäntutkimukset ja hammashuoltoa

Maanantai 2.12.2019 - Marja J

Pyryterveys2019.jpg

Sydänasioita

Syyskuussa kävimme Pyryn kanssa taas ELL Outi Niemelän luona Oulun KAMUssa endokardoosikontrollissa. Ensimmäisen kerran Pyryn sydän tutkittiin tarkemmin viime syksynä ja Pyry sai sydäntä vahvistavan lääkityksen. Pyryllä ei vielä ole ollut mitään vajaatoiminnan oireita ja ultrassa katsottiin mikä sydämen tilanne on nyt. Sivuääni oli nyt 5/6 ja sairaus etenee kohtalaista vauhtia. EKG:ssa näkyi nyt myös kammioperäisiä lisälyöntejä, rytmihäiriö, jota päätettiin seurata ja Pyrylle suositeltiin verenpaineen mittausta.

Sisäelimet tutkittiin ja ultrattiin myös jos mahdollisesti löytyisi rytmihäiriöiden aiheuttaja, mutta kaikki oli kunnossa. Otettiin myös tarkemmat testit verestä, eikä sielläkään ollut mitään normaalista poikkeavaa. Seuraavaksi on ohjelmassa taas hammashuolto, mutta sitä ennen mittaillaan verenpainetta. Vointi Pyryllä on ollut tosi vielä tosi hyvä. On virkku, syö ja nukkuu hyvin. Vähän nuo rytmihäiriöt kyllä huolettavat. Pyryn hengitystiheyttä on seurattu säännöllisesti jo pari vuotta, eikä siinä ole muutoksia ollut. Hengitystiheyden seuranta on ainut kotikonsti, millä sydänterveyttä voi seurata, jos mitään rasitusoireita tai käyttäytymismuutoksia ei vielä ole.

Ja ne verenpaineet....

Syyskuun lopulla parin päivän aikana mittailtiin Pyryn verenpainetta KAMUsta lainatulla eläinten verenpainemittarilla. Homma kuulostaa helpolta, mutta miten saat mitattua mäyrkoiran paineet koiran ollessa aivan rentona lepotilassa, jos koira inhoaa ja säikkyy mittausta? Pyry nimittäin säikähti mittarin surinaa ja tunnetta kun mansetti puristui tassun ympärille. Paineet piti mitata monta kertaa päivän aikana usean kerran sarjana mittaukset aina 3 – 5 minuutin välein. Mittaus tehtiin tassusta ja myös hännästä. Valitettavasti mittausten tuloksista ei saatu kunnolla tietoja, eikä mitään lääkitysmuutoksia nyt tehty. Olisi tarvittu pitempi aika totuttaa koira mittaukseen ja laitteisiin pikkuhiljaa, jolloin mittaus olisi saatu täysin rentoutuneesta koirasta ja tulos olisi varmempi.

Purukaluston tarkistus ja huoltotoimenpiteet

Sydänultran ja verikokeitten jälkeen ruvettiin suunnittelemaan hammashuoltoa. KAMUssa Pyryn sydänlääkäri Outi Niemelä ja hammaslääkäri Anne Karttimo-Mäkynen tekevät koirakohtaisen nukutusohjelman nimenomaan koiran sydämen kunto huomioon ottaen.

Vasta marraskuun lopulle saatiin Pyrylle aika hampaiden vuosihuoltoon. Nukutusohjelma oli Pyrdelle räätälöity riskianestesia ja lääkitys, rauhoitteet suunniteltu sen mukaan että sydän ei rasitu liikaa. Aikaa varattaessa oli varauduttu myös siihen, että sydänlääkäri on hammashoitopäivänä paikalla, jos jotain ongelmia tulisi. Pyrde sai ensin rauhoitteen, joka vaikutti rauhassa puolisen tuntia. Hoidossa käytettiin inhalaatioanestesiaa ja sydäntä seurattiin koko toimenpiteen ajan. Nyt mahdollisia ongelmia lisäsi vielä todettu rytmihäiriö. Purukalusto oli nyt muuten kunnossa, mutta ylhäältä löytyivät murtuneet P4 ja yksi etuhammas, jotka piti poistaa. Aiemmin murtunut poskihammas oli vielä kunnossa, eikä sille tarvinnut vielä tehdä mitään. Hammaskivi poistettiin, mutta onneksi ei löytynyt tulehdusmuutoksia.

Eipä tarvitse ihmetellä yhtään ukkelin viime aikojen vastustelua hammasputsissa, sillä on tuo haljennut poskihammas ollut varmaan kipeä. Jotain vähän epäilin, kun ihan kaikista kovin purtava ei ole vähään aikaan maistunut ja ukkeli on maiskutellut tavallista enemmän suuta.

Tihkuvuodon välttämiseksi Pyrde on nyt ollut pari päivää sairaslomalla, saa antibioottia ja kipulääkettä. Pyry toipui toimenpiteestä tosi hyvin niin kuin viimeksikin. Herkkukaapilla piti olla kerjäämässä heti toimenpiteestä tulon jälkeen ja olohuoneessa Hannulta piti saada makkaraleipää. Pyry on yrittänyt saada myös päivittäiset kovat herkkutikut, mutta valitettavasti muutama viikko mennään nyt pehmeällä ruualla.

Suun ja hampaiden kunto vaikuttaa tosi paljon koko koiran kuntoon, terveyteen ja varsinkin sydämen toimintaan, joten purukalusto on hyvä röntgenkuvata, tarkistuttaa ja putsauttaa säännöllisesti ammattilaisella ja vieläpä mieluusti hampaisiin erikoistuneella eläinlääkärillä.

Kevyt hammaskiven poisto esim. ultralla on vain kosmeettinen hampaiden harjaamiseen verrattavissa oleva puhdistus. Vain eläinlääkärin rauhoituksessa tekemällä röntgentutkimuksella pystytään tutkimaan tarkemmin koiran suuta ja nähdään hampaiden kiinnitystä heikentävän parodontiitin aiheuttamat vauriot ja pienet hammasmurtumat. Myös hampaiden säännöllinen kotihoito, tarkastukset ja harjaaminen ovat tosi tärkeitä, ettei hampaan pinnallakaan pääse ientulehduksen bakteerimyrsky vaikuttamaan ja etenemään parodontiitiksi asti.

Kiitos taas KAMUn osaavalle henkilökunnalle Pyryn hyvästä hoidosta!

Pyryn edellinen terveysraportti ja hyödylliset linkit

 

Avainsanat: Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi, terveys, hammashoito, mäyräkoiran terveys, endokardoosi, sydänterveys, hammashuolto

Pyryn terveysuutisia

Maanantai 17.9.2018 - Marja J

Pyry.jpg

Kuvassa Pyry vasta trimmattuna syyskuun ilta-auringossa. Pyry Instagramissa:  @pyrythedachshund

Pyry sydäntutkimuksissa

Elokuun alussa 6.8. kävimme Pyryn kanssa tarkemmissa sydäntutkimuksissa KAMUssa Oulussa sydänasioihin erikoistuneen eläinlääkäri Outi Niemelän luona. Sivuääni on kuulunut jo pari vuotta ja nyt sydänultrassa näkyi lieviä laajentumamuutoksia, mutta ei vielä varsinaista vajaatoimintaa.

Ultraäänitutkimuksen mukaan sydämen osastojen suhteet ovat lähes normaalit, aavistuksenomainen vasemman kammion tilavuuskuormitus ja vasen eteinen on lievästi oikeaa isompi. Sydänlihas on tasakaikuinen, supistuu symmetrisesti ja tehokkaasti, väliseinä on ehyt ja papillalihakset normaalit. Vasemmassa eteis-kammioläpässä todetaan kohtalainen läppävuoto (kuuntelussa 4/6 sivuääni). Valtimoläpät ovat normaalit, eikä merkityksellisiä läppävuotoja todeta. Vasemman kammion lepomitta on normaalin ylärajalla, työvaiheen mitta normaali, supistuvuus hyvä. Vasen eteinen – aortta  -suhde normaalin ylärajalla. Aortan ja keuhkovaltimon virtauskuvio ja maksimivirtaus ovat normaalit ja EKG:ssa näkyi normaali sinusrytmi koko tutkimuksen ajan.

Löydökset ovat tyypillisiä endokardoosille eli läppävialle, mikä on aika yleinen vanhempien mäyräkoirien tauti. Onneksi Pyryn sairaus on vielä melko varhaisessa vaiheessa. Pyryllä todetaan hyvin lieviä laajentumamuutoksia, mutta ei vielä varsinaista vajaatoimintaa. Nyt aloitettiin tätä oireetonta vaihetta pidentävä Vetmedin-lääkitys. Sydäntutkimuksen lisäksi otettiin myös verikokeet ja tulosten pohjalta tehdään tarkka nukutussuunnitelma tulevaa hammashuoltoa varten. Pyry todettiin virkeäksi, lihasmassaltaan ja painoltaan passeliksi ja myös kaikki Pyryn veriarvot olivat kunnossa, verenkuva ja peruselinarvot kaikki normaalialueilla.

Kuuma ja helteinen kesä hankaloitti Pyryn ja monen muunkin koiran elämää. Pappaan tuli ihan uutta virtaa lääkityksen aloituksen ja kelien viilentymisen jälkeen. Pyry on hyväkuntoinen, mutta seuraillaan nyt edelleen hengitystiheyttä, mikä on hyvä mittari sydänterveydessä. Ja kuulemma ainut mittari, jolla voi kotikonstein seurata sydämen kuntoa. Hengitystiheyden mittaus on aloitettu säännöllisenä tämän vuoden alussa, joten se on meille jo tuttua.

"Hengitystiheyttä lasketaan 1 - 2 viikon välein koiran nukkuessa. Normaali tiheys koirilla on 15 – 25 (30) hengitystä minuutissa. (Pyryllä tämä on 17 – 18 hengityskertaa.) Jos koiran hengitystiheys nousee aikaisemmasta 10 hengityksellä selvästi tai jos hengitystiheys ylittää ylittää 40 minuutissa, on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin tilannearviota varten. Hengitystiheyttä laskemalla huomataan kehittyvät ongelmat ennenkuin vajaatoiminnan oireet pääsevät liian pahaksi. Lääkityksen säätäminen ajoissa, ennen näkyvien oireiden kehittymistä voi estää hengenvaarallisen keuhkoödeeman kehittymisen." (Kotiutusohjeet, tietoa endokardoosista, Outi Niemelä, Eläinlääkäriasema Kamu, Oulu)

Pyryn sydämen tilannetta ollaan osattu seurata, sillä tiedän sukurasitteen taustalta. Pyryn emä Nora, menehtyi 13,5-vuotiaana vain kuudessa tunnissa pari vuotta sitten, eikä 4 kuukautta käytössä ollut sydänlääkitys ehtinyt Noralla auttaa. Nora oli reipas ja oireeton, mutta sydäntä kuuntelutettiin säännöllisesti Noran täytettyä 8 vuotta sen jälkeen kun veli kuoli äkillisesti sydänongelmiin. Kannattaa aina selvittää tarkemmin oman koiran mahdolliset sukurasitteen ja terveysriskit ja kysellä hyvin taustat kasvattajalta varsinkin jos pennun mukana ei saa tarkkaa yhdistelmän terveysselvitystä.

Ja hammashuollossa

Elokuun sydäntutkimuksessa jo suunniteltiin tarkempaa hammashuoltoa KAMUussa ja aika varattiin hammasasioihin erikoistuneelta eläinlääkäri Anne Karttimo-Mäkyseltä. Tiesin että muutama hammas oli murtunut, niitä oli seurailtu, mutta röntgenkuvien perusteella hampaille ei tarvinnut onneksi tehdä nyt mitään. Mutta ylä- ja alaleuasta piti poistaa ihan takimmaisia M-hampaita (yläleuan oikea ja vasen M1, alaleuan oikea ja vasen M2), koska ientaskut olivat jo syventyneet parodontiitin takia liikaa. Eli 4 takahammasta lähti nyt papalta. Valitettavasti Pyrde ei ole oikein ollut harjausmyönteinen ja ne ihan takimmaiset perukat ovat jääneet mammalta kunnolla putsaamatta.

Pyry kävi tarkoissa sydäntutkimuksissa ja verikokeissa elokuussa ja papalle tehtiin sopiva nukutussuunnitelma. Kun aikaisin perjantaiaamuna 14.9. menimme Anne Karttimo-Mäkysen vastaanotolle, siellä olikin jo rauhoituspiikki Pyryä odottamassa ja Pyrde sai vaipua puolen tunnin aikana hitaasti sopivan rentoon tilaan. Mutta häntä heilui, kun lääkäri kaappasi Pyrden kainaloon. Pyry sai sydänvikaiselle parhaiten sopivan inhalaatioanestesian, jossa koiran tilaa pystytään seuraamaan tarkasti ja reagoimaan nopeasti toimenpiteen aikana jos on tarvetta. Kun palattiin 3 tunnin jälkeen KAMUn, oli Pyry jo tolokusti omilla jaloillaan meitä odottamassa. Loppupäivä kotona meni hyvin vaikkakin vähän höntissä olossa. Pyrde jopa huomioi ruoka-ajat, eli ruoka olisi maistunut ja muutkin toiminnot olivat kunnossa. Pyrde sai kipulääkettä ja antibiootit mukaan ja nyt ruoka on pari viikkoa pehmeää, että suu pääsee kunnolla paranemaan.

Kannattaa kyllä putsata koiran hampaat säännöllisesti, tarkistuttaa ja hoidattaa ne välillä kunnolla rauhoituksessa. Olen nähnyt aivan karmeassa kunnossa olevia plakin ja hammaskiven peittämiä purukalustoja ja Pyrden suu on näyttänyt aina melko siistiltä, mutta niinpä vaan parodontiitti oli päässyt heikentämään hampaiden kiinnitystä.

Jos mitään erikoista ei aikaisemmin ilmaannu, mennään vuoden päästä taas tarkistuttamaan sydämen ja purukaluston kunto. Nyt voi emäntäkin vähän huokaista ja jatketaan reipasta elämää Pyrden kanssa!

Lämmin kiitos KAMUn väelle, osaaville eläinlääkäreille ja taitavalle henkilökunnalle ystävällisestä palvelusta Pyryn hyvästä hoidosta!

LUE LISÄÄ

Hyödyllistä luettavaa ja tietoa koirien hammasasioista Eläinlääkäriasema Anidentin sivuilla. Linkki mm. Helena Kuntsi-Vaattovaaran artikkeliin: Koira ja kissa  parodontiittipotilaana

Niemelä Outi, Koirien tavallisimmat sydänsairaudet, Evidensia 

Suomen Kennelliitto, Koirien sydänsairaudet ja niiden diagnostiikka


Avainsanat: Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi, terveys, sydän, endokardoosi, sydänterveys, hampaat