Roihulle VAHI-tulos 29.10.2022

Torstai 10.11.2022 - Marja J

Roihulle hyväksytty VAHi-tulos 29.10.2022

ROIHUvahi.jpg

Lauantaina 29.10. tuli osaavalle jälkikoiralle ja isännäle työkutsu metsästäjien avuksi ja Roihu pomppasi virkkuna mieluisiin hommiin kesken päiväunien. Päivä oli kylmän kolea ja sateisen märkä ja Roihu oli 1,7 kilometrin jäljellä vielä polskinut muutaman leveän kanavan yli. Jäljestys keskeytettiin, kun todettiin että hirvi jatkoi matkaansa hyvissä voimissa. Roihu kyllä olisi jatkanut pitempäänkin. Hyvä vaan kun lähtivät taas avuksi, sillä siinä samalla tuli suoritettua VAHI-koe!

Meidän kaikki mäyräkoirat, Roihun isä Pyry, mummi Nora sekä Miro ovat osallistuneet MEJÄ- ja VAHI-kokeiden lisäksi myös käytännön jälkitöihin SRVA-yhdyshenkilö Hannun apuna jo yli 15 vuoden ajan kukin vuorollaan. Kutsu voi tulla milloin vaan kolaripaikalle tai metsästystilanteeseen selvittämään tilannetta. Nyt tuli taas osaavalle koirakolle kutsu ja paikalla sattui olemaan myös MEJÄ- ja VAHI-koetuomari, joka esitti mahdollisuutta viralliseen kokeen suorittamiseen ja koiran osaamisesta tuli näin myös dokumentoitua tietoa KoiraNettiin.

Roihu_vahi_29.10.22.jpg

Lue lisää käytännön jäljestämisestä Joenpenkan blogista

Avainsanat: Roihu, Joenpenkan Oona-Onnenapila, VAHI, vahingoittuneen hirvieläimen jäljestyskoe, jäljestäminen, käytännön jäljestys, SRVA