Empun luona kylässä

Sunnuntai 20.12.2009 klo 22:52 - Marja J

Tänään käväisimme kyläilemässä Empun eli Joenpenkan Empivän-Empun kotona Oulun Kuivasjärvellä. Empusta oli kasvanut todella terhakka ja mukava poika! Empulla oli todella tiivis ja karkea turkki ja vatsassakin hyvin suojakarvaa. Turkki oli tumma ja kiiltäävä. Emppu tykkääkin syödä paljon kalaa, mikä kyllä näkyi hyvässä turkin laadussa.

Emppu on hyvin sosiaalinen ja viettää viikoittain paljon aikaa muiden koirien kanssa joko ihan kodin lähellä olevassa koirille varatussa puistossa tai Tuiran koirapuistossa. Emppu tekee päivittäin pitkiä lenkkejä Kuivasjärven mukavissa maastossa Esko-isännän kanssa - ja välillä sitten huilataankin yhdessä.

Empulla oli vielä tallessa pentukotoa muistoksi saatu pehmohampurilainen - tosin vain kuoret olivat enää jäljellä! :) Kun istuimme kahvipöydässä, Emppu toi rakkaan lelunsa Hannun jalkojen juureen ja nukahti siihen. Empulla oli pitkään myös pentukotoa mukaan saatu Tiikerityyny, joka sitten sai lopun Empun suolistaessa vanutäytteet pitkin taloa.

Hyvää Joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle Empulle sekä Empun kotiväelle Eskolle ja Helenalle!

empun_kotona_vierailulla_20.12_10.jpg

Emppu istuu hienosti!

empun_kotona_vierailulla_20.12_12.jpg

Emppu - komea pieni poika

Lisää kuvia Empusta

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Emppu, Joenpenkan Empivä-Emppu

Emma, Nelli ja Emppu trimmauskurssilla

Sunnuntai 18.10.2009 klo 19:18 - Marja J

Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho järjesti tänään 18.10. Pateniemen Honkapirtillä odotetun ja kovasti toivotun trimmauskurssin. Kurssin ohjaajana toimi itsekin mäyräkoiria kasvattanut ja pitkään ammattitrimmaajana toiminut Eija Riihimäki-van der Meer.

Kurssille osallistui yhteensä kuusi karkkaria: normaalikokoiset Pipsa, Imsa, Emma, Nelli, Emppu sekä kääpiökarkkari Ecky. Oli tosi mukava, että Noran pentuja oli mukana näin monta. Nellikin oli tullut Riikan kanssa ihan Ivalosta asti kurssille! Nelliä ja Emmaa oli jo trimmattu aikaisemmin, mutta Emppu oli hyvänä opetusvälineenä vielä kokonaan pentukarvassa.

Emma, Nelli ja Emppu jaksoivat olla todella nätisti koko ajan, vaikka ympärillä oli vieraita koiria, ihmisiä ja hälinää - ja turkkia nipisteltiin joka puolelta! Empulle pöydällä seisominen oli vielä uusi asia, mutta poika osasi ottaa homman tosi rennosti. Välillä koirat saivat levätä häkeissä ja käydä jaloittelemassa ulkona. Tyttöjä ei tarvinnut kuin vähän siistiä, mutta Empulla ja Eskolla oli suurempi urakka. Empun pentukarvan alta löytyikin todella komea nuoriherra!

trimmauskurssi_18.10.2009.jpg

Tässä kurssilaiset ja koirat loppupotretissa hienosti trimmattuina!

Lisää kurssikuvia löytyy täältä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: trimmaus, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Nelli, Joenpenkan Eloisa-Ella, Emppu, Joenpenkan Empivä-Emppu

E-pennut nyt jo puolivuotiaita!

Sunnuntai 4.10.2009 klo 19:52 - Marja J

Syyskuun 23. päivä E-pennut täyttivät puoli vuotta! Ivalon Nelli ja Oulun Emppu ovat käyneet kylässä pentukotona samoin kuin Limingan Emma, jonka kanssa kävimme yhdessä jo näyttelyssäkin.  Myös Saarijärven Eetin ja Alajärven Elmon kuulumisia on tullut kesän aikana. Erityisen mukava on ollut saada kuvapostia! Kaikki pennut ovat kasvaneet ja alkavat näyttää jo komeilta ja kauniilta karkkareilta.

Emma ja Nelli on jo trimmattukin ja luulenpa että myös Emppu pääsee kohta pentukarvastaan, kun menemme porukalla trimmauskurssille parin viikon päästä.

Vauhtia ja vipinää on riittänyt pennuilla ja ehkä vähän aikaisempaa enemmän myös kotiväellä! :) E-pentujen juttuja löytyy jokaisen omalta sivulta. Emmalle, Nellille, Empulle ja Elmolle on jo laitettu oma albuminsa ja Eetikin saa kohta omansa.

Tässäpä kuvat komeasta viisikosta!

nelli_lokakuu_20092.jpg

Nelli - Joenpenkan Eloisa-Ella. Nelli nättinä trimmauksen jälkeen. 

emma_siikajoki_19.9_2.jpg

 Emma - Joenpenkan Ehtoisa-Emma. Emma valppaana ensimmäisessä näyttelyssään Siikajoella.

emppu_syyskuu_2009.jpg

 Emppu - Joenpenkan Empivä-Emppu. Emppu pentukodin pihassa.

eeti_syyskuu_2009.jpg

Eeti - Joenpenkan Etevä-Eeti. Eeti on pörröisessä pentukarvassaan aivan kuin emänsä Nora.

elmo_syyskuu_2009.jpg

 Elmo - Joenpenkan Ehtivä-Elmo. Elmo vauhdissa!

Kiitoksia pentujen kotiväelle yhteydenpidosta, mukavista jutuista ja kivoista kuvista! Kuvat ja uutiset ovat jatkossakin erittäin tervetulleita.

Vauhdikasta syksyä ja mukavaa talven odotusta kaikille!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: E-pentue, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Emppu, Joenpenkan Empivä-Emppu, Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo, Eeti, Joenpenkan Etevä-Eeti, Nelli, Joenpenkan Eloisa-Ella

Empun pentuaikojen kuulumiset

Lauantai 26.9.2009 klo 20:24 - Marja J

Emppu kävi kylässä 26.9.2009

Tänään Emppu kävi kylässä pentukotonaan yhdessä Esko-isännän kanssa. Koirakolla oli mukavana tuomisenaan CD-levyllinen kuvamuistoja Empun ensimmäisestä kesästä omassa perheessä.

Empusta oli kasvanut todella komea poika! Emppu oli pikkupentuna joukon lupsakkain kaveri! Emppu osasi olla omassa rauhassaan ja oli aina paikalla ruoka-aikana. Ja sellainen on Emppu edelleenkin! Emppu on tosi mukava kaveri, joka istahti kaikessa rauhassa pihaan tuumailemaan ja tutkailemaan maisemia.

Nora-mamma ei oikein tykännyt, että Emppu tuli vierailulle - niin kuin ei ole tykännyt kenenkään lapsensa vierailusta (kumma mamma!). Pyrykin suhtautui kilpailijaan hieman ärhäkästi, joten poika sai olla nyt jäähyllä kaltereiden takana. Välillä pojat kyllä nuuskuttelivat toisiaan ihan rauhassa ja hännät heiluivat.

Emppu on toimelias poika ja jo nyt aikamoinen komistus! Poika puuhastelee kaikenlaista mukavaa Oulujärven mökillä, tutkii metsän hajuja, tekee pitkiä tutkimusmatkoja yhdessä Eskon kanssa ja purkaa energiaa koirapuistoissa muitten koirien kanssa. Empulla onkin paljon mukavia koirakavereita. Vauhtia riittää, mutta Emppu osaa myös rentoutua. Erityisesti poika tykkää loikoilla auringon lämmössä.

Emppu on tutustunut jo metsän hajuihin mökkimmaastoissa ja pääseekin varmaan pian nuuskimaan myös riistanjälkiä.

Mukavia yhteisiä hetkiä jatkossakin Empulle ja perheelle!

Emppu_26.9.2009.jpg

Emppu terävänä - komea poika!


Empun terveisiä 6.8.2009

Emppu on viettänyt lomaa Oulujärven maisemissa. Tässäpä Empun terveiset isännän kertomana:

"Empun kanssa olemme olleet Oulujärven rantamaisemisssa ja saarissa. Veneessä Emppu tykkää olla, ajon aikana ottaa nokoset ja muutaman kerran on jopa rannassakin halunnut mennä veneeseen, jossa on sitten nukkunut.

Värkkäsin pojalle oman palahuopakattoisen kopin, johon laitoin matoksi teiltä saamamme "tassumaton". Koppi piti tietenkin ulkopuolelta nuuskia ja tarkistaa ja pyöreästä kulkuaukosta sisällekin kurkistaa. Matto ei ilmeisesti sopinut tyyliin, koskapa se piti repiä sieltä pois ja vieläpä äänekkäästi. Jospa "huone" kiinnostaa sisältäkin, kun viikonloppuna olemme jälleen rannassa.

Poika on kasvanut kovasti ja ruokahalu on kuten ennenkin. Tosin juuri nyt on hieman hankalaa pureskella, sillä alaleuan etuhampaat ovat "kadonneet jonnekin" ja uusia näyttää olevan tulossa. Muutama päivä sitten yläleuan etuosasta lähti hampaat, joten poika on aikamoinen näky, kun suuhun katsoo.

Tosin kulmahampailla saa aikaan ihmeitä. Itse kävin parturissa ja Emppu oli mukana. Kun silmä vältti niin jopahan poika ennätti tehdä tuhoja parturin mattoon."

Voi, voi Emppua! :)

Empun kuulumisia 22.6.2009

Empun isäntä kirjoitteli pojan viimeisimmästä kuulumisista: "Emppumme kanssa olemme viikonloput olleet Oulujärven maisemissa ja juhannuspäivänä olimme jo vesilläkin - kaikilla tietekin veneliivit yllä. Emppu ei alkuun oikein tykännyt moisesta asusta, mutta veneessä ei varuste tuntunut haittaavan, sillä Helenan sylissä tuntui olevan turvallisinta olla. Poikettiin läheiseen saareen, jossa oli runsaasti uusia hajuja tarjolla.

Emppu on "miehistynyt", sillä haukkuääni on mitä melkoinen ja ruoka maistuu... Empulla on säilynyt "yhteys viheltämisestä ja ruoasta", sillä pienikin vislaus, niin poika tulee kuin tuulispää paikalle. Huono puoli tuossa on, kun radiosta sattuu kuulumaan vaikkapa musiikkia, jossa vihelletään... Ja asiointi ulos alkaa olla rutiinia, kun vaan hoksaa Empun liikehtimiset ja viime aikoina Empuu on jo oveakin "tassullaan osoittanut"."

Emppukin on jo käynyt rokotuksilla ja tohtoritädin työhuoneessa oli ollut niin paljon nuuskittavaa, ettei poika meinannut malttaa lähteä pois.

Mukava kuulla, että pennuista on tulossa reippaita mäyräkoiria!

lms_kylmharjoittelu_20.6.2009.jpg

Ensin harjoittelua veneliivin kanssa kuivalla maalla.....

lms_kurssilainen_20.6.2009.jpg

Ja, sitten ollaankin jo veneessä! Emppu aloittelee veneilykautta Oulujärvellä 20.6.2009.

Empun kuulumisia 3.6.2009

Emppu on säilyttänyt hyvän ruokahalunsa ja on kasvanut kovasti. Emppu on päässyt taas mukaan Oulujärven mökille ja auttanut isäntää veneen huoltotoimissa ja etenkin "maansiirtotehtävissä". Emppu on siis löytänyt jo mäyräkoiramaiset ja ehkäpä kaikkien koirien parhaat huvit! Kottikärryä ja lapiota oli kuulemma pitänyt ihmetellä isoon ääneen, sillä eihän poika ollut aikaisemmin mokomia vempaimia tavannut.

Emppu oli tavannut myös Onni-kissan ja työntänyt nokkansa kissan mielestä aivan liian lähelle. Onni oli säikähtänyt ja juossut karkuun - ja Emppu tietenkin perässä! Toivottavasti Emppu kuitenkin antaa Oniille oman rauhan, eikä turhaan kiusaa kaveria ajelemalla takaa. Ikävä kyllä tämäkin on sitä koirien perinteistä huvia....

lamsa_emppu_31.5.2009.jpg

Emppu 31.5.2009. Empun nenä on hieman savessa maansiirtotöiden jälkeen. Voi, mikä katse Empulla onkaan!

Empun kuulumisia 25.5.2009

Esko kirjoitti Empun viikonlopun tapahtumista: "Viikonloppuna olimme mökillämme Oulujärven rannalla - matka mennentullen sujui hyvin ja Emppu oli autossa kuin kotonaan. Otimme mukaan, kaiken varalta, Onni-kissan käytössä olleen "kuljetuskopin", jonne Emppu automatkan aikana menikin ja nukkui kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunutkaan. Perillä Emppu tutki rakennuksen tarkoin ja mitä ilmeisimmin hyväksi havaitsi, koskapa otti niin sikeitä nokosia.

Rantamaisemissa Emppu sai juoksennella aika vapaasti, tosin laitoin kaulapantaan parin-kolmen metrin mittaisen talustusnarun, jonka käyttöä olimme jo opetelleet kotipihassa. Ja ruoka maistui! Näytti, että Empun jalat eivät kuistin lattiaa koskettaneet, kun ruoka-asiat olivat esillä. Ukonilmaa Emppu ihmetteli kuistilla ja katseli järvelle josko sieltä moinen kolina kuului. Helenan kuistilla käyttämä katuharja sai äänekkäät ihmettelyt, samoin kuin rannassa pienet aallot."

Kaikki pennut osaavat matkustaa rauhassa autossa, mikä on tosi hyvä juttu! Onneksi Nora-mamman ukkosen pelko ei ole tarttunut Emppuun... Kyllä on pienillä mäyriksillä paljon uutta ihmeteltävää!

emppu_ja_harja_24.5.jpg

 

emppu_ja_puruluu_24.5.jpg

Emppu kuistilla - harja on näköjään saatu taltutettua ja Emppu mutustelee puruluuta. Empullakin alkavat olla jo partahaivenet aluillaan.

Empun kuulumisia 17.5.2009

Empun matka omaan kotiin oli mennyt tosi hyvin niin kuin muillakin pennuilla. Empun isäntä kirjoitti Empun terveiset: "Emppu on tutkinut liikkumatilansa tarkoin ja löytänyt kodinhoitohuoneesta oman paikkansa, jossa sillä on oma peti ja tutut tuoksut, Eilen (kotiintulopäivänä) pari lirua tuli lattialle, mutta myös sanomalehtien päälle, johon myös kakkasi. Hieno juttu! Yö meni hyvin, kolmen korvilla Emppu oli herännyt ja liruttanut lehtien päälle ja se jälkeen tietenkin ihmetteli ääneen. No, pidimme seuraa toisilemme tunnin verran ja taas riitti unta. Ruoka maistuu ja puuhaa riittää. Kävimme aamupäivällä (su) tutustumassa pihanurmikkoon, johon oli näemmä mukava lirauttaakin. Ja ennen kaikkea ottaa spurtteja - siihen malliin, että tällä hetkellä Emppu on unten mailla."

Pentukotona Emppu oli aina paikalla ruoka-aikana. Vihellys oli merkkinä siitä, että ruoka oli lautasella. Vaikka Emppu olisi ollut sikiunessa, pää nousi heti, kun vihellys kuului ;-) Esko kertoi, että Emppu on oppinut tunnistmaan ruoka-astiastaan aiheutuvat äänet - tarkka poika! Emppu oli kommentoinut myös varsin äänekkäästi jotain telkkarista tulevaa ohjelmaa - liekö ollut joku luontodokumentti (kasvattajan huomio)!

lms_emppu_ja_kpy.jpg

Emppu ja käpy

emppu_tarkkana_19.5.jpg

Emppu tarkkana omalla kotipihalla 19.5.

lms_emppu_panta_kutittaa.jpg

Panta kutittaa Emppua - pitänee vielä totutella tuohon kapistukseen.... Pk mäyrispoika Tenholle (Sagotax Drömmare) olivat pentupannat käyneet jo liian pieniksi ja Ulla-emäntä lahjoitti niitä Noran pennuille - kiitos vain Ulla-emännälle!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Emppu, Joenpenkan Empivä-Emppu

« Uudemmat kirjoitukset