PSMKK:n palkitut 2010 - Emma ja Pyry

Share |

Lauantai 26.3.2011 klo 11.23 - Marja J


emma_ja_palkinto_23.3.2011_pieni_copy.jpg

Emma (Joenpenkan Ehtoisa-Emma) valittiin keskiviikkona 23.3.2011 kerhon kevätkokouksessa Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerhon vuoden tulokkaaksi ja velipuoli Pyry (Joenpenkan Aito-Artturi) oli luolakoirakisan kakkonen!

Vuoden tulokas, vuoden veteraani ja vuoden veri(vesiriista)koira valittiin tänä vuonna ensimmäisen kerran. Lisäksi palkitaan monipuolisesti näyttelyissä ja kokeissa tuloksia saanut mäyräkoira vuoden parhaana mäyräkoirana sekä näyttely-, luola-, ajo- ja mejäkoira parhaiden koetulosten perusteella.

Vuoden tulokkaan palkinnon saa koira, joka on aloittanut koe- ja näyttelyuransa ko. vuoden aikana ja joka on menestynyt monipuolisesti. Vuoden tulokas -palkinnolla kerho haluaa innostaa nuoria koiria ja heidän omistajiaan jatkamaan hyvin alkanutta monipuolista harastamista koiransa kanssa.

Emman kaikki näyttelytulokset ovat tulleet vuoden 2010 aikana, sillä Emma kävi vuonna 2009 vain Siikajoen pentunäyttelyssä. Lisäksi tuloksia on tullut mejässä, luolakokeissa, vahissa ja koekäyntejä on myös mäyräkoirien ajokokeissa.

Pyry valioitui luolilta tänä vuonna ja pisteet luolakoirakisassa ykköseksi tulleen Kasteniityn Sunnan kanssa olivat samat. Unnalla oli vuodelta 2010 hienosti tulokset LUT A50 ja LUME1, joten Unna oli luolakoirakisan ehdoton ykkönen.

Emma KoiraNetissä

Pyry KoiraNetissä

Kaikki kerhon palkitut mäyräkoirat löytyvät täältä

Avainsanat: Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi