Oma kylä siistiksi kilometri, roska ja paska kerrallaan!

Perjantai 10.5.2024 - Marja J

Kilometri, roska ja paska kerrallaan Ala-Temmes siistiksi!

Seuraa Instagramissa:
#joenpenkankennel
#pinkpooppatrol
#siistialatemmes
#roskapäivässä

Viimein tuli vastaan se vihoviimeinen kakkakikkare, joka katkaisi mäyrismummin hermon. Kakka vai kukka? 💩vai 🌼? Kumman sinä koiranomistaja valitset?

Olin jo vuosia siistinyt kotikylällä pyörätien pätkää. Sen kylän läpi kulkevan ainoan pyörätien pätkää, jota meidän on pakko kulkea jos lenkkeillään muualla kuin jokirannassa, pelloilla tai metsissä. Osa pyörätietä on vieläpä osa meidän kotikujaa, jota pitkin kuljemme joka päivä. Olin niin tympääntynyt ja surullinen tästä loputtomasta sotkusta ja välinpitämättömyydestä, että kirjoitin asiasta Joenpenkan instagram-tilillä @juttujajoenpenkalta 19.8.2019.

Kakat pois kulkupaikoilta -tempauksen (nykyisin #pinkkipaskapartio #pinkpooppatrol) teemaväriksi löytyi inhoamani väri eli pinkki! Nyt on sitten kakkapartiolla näkyvä teemaväri paskankeruussa: pinkki takki, pinkki huomioliivi, pinkit maastokuvioiset housut, pinkki OSTYn pipo ja pinkki maastokuviolippis. Löytyy myös pinkit hanskat ja kakkapussit tietenkin pinkit!


10.5.2024

Kilometrinen siivousurakka taas hoidettu

Tällä viikolla oli taas jokakeväinen nelostien pientareitten siivousurakka ja parin päivän aikana tuli siistittyä vähän yli kilometri 1295 kilometriä pitkää nelostien vartta. Ja kun siivottavaa on myös pyörätien laidoilla tuli siinä hyötyliikuntaa yhteensä 5 kilometrin verran. Ala-Temmeksen kylätoimikunta siistii taas omaa kylää ja yhteisiä kulkupaikkoja. Valitettavasti suurin osa roskasta löytyy nelostien pientareilta. Roskat heitetään surutta ulos ohi ajavista autoista tai jätetään levikkeelle kun pysähdytään.

Vuosittaiset siivousurakat on dokumentoitu ja vaihteluakin on.  Pyörätien varresta löytyy vain tieltä tuulen mukana kulkeutunutta roskaa ja yksittäisiä karkkipapereita, mutta nyt olivat uutena roskana jonkun nuhanenän paperinenäliinat, joita löytyi kymmeniä kilometrin matkalta.

Roskat6.5.24.jpg

Yleisimmät roskat ovat edelleen erilaiset ruoka- ja juomapakkaukset, kahvimukit, juomatölkit, tupakka-askit ja nuuskapurkit. Ja tietenkin ne pahimmat muoviroskat tupakantumpit! Nyt ei sentään löytynyt täysiä roskapusseja, mutta löytyipä homehtunut leipä muovipussissa. Banaaninkuoret jätin maastoon vain siinä tapauksessa, jos ne eivät olleet muovipussissa. Penkat olivat nyt siistimmät kuin koronavuosina, jolloin erilaisia ateriapakkauksia, hampurilaisateriakasseja, pitsalaatikoita ja tietenkin niitä maskeja oli paljon enemmän. Ikävän paljon löytyy juomatölkkejä, ehjiä ja liikenteen seassa litistyneitä oli taas runsaasti. Ja valitettavasti vieläkin heitetään lasipulloja tien penkalle.

Tympeimpiä kerättäviä ovat käytetyt vauvanvaipat ja rekkamiesten pissapullot, joita niitäkin taas löytyi. Löytyi myös harja, Makitan akku ja hanska. Raatojakin löytyy ja sielläpä oli suopöllö päättänyt päivänsä auton nokkaan. Löytyipä aika monesta paikasta myös aikakauslehden sivuja ja lopulta selvisi että lehti oli Apu. Oliko lehti lentänyt jostain keräyspaperikuormasta vai luettu lehti turkulaiselta Apu-lehden tilaajalta?

 Roskat3.jpg

Jyrkältä Temmesjoen penkalta en uskalla roskia kerätä, vaikka tuuli niitä sinne kuljettaakin. Sieltä ne sitten vähitellen kulkeutuvat virran mukana mereen. Myös ojia pitkin ryönä kulkeutuu jokeen ja koirien kanssa lenkillä yksi sipsipussi olikin kaukana tiestä pelto-ojassa matkalla kohti Temmesjokea.

roskat9.5.24.jpg

Nyt roskaa tuli 11 kassillista ja niillä osallistun myös Miljoona roskapussia -kampanjaan. Toivottavasti tässä ei käy niin että jotkut keräävät ja toiset sotkevat tai että kerätään vain muutama kuukausi ja jatketaan sitten roskaamista entiseen malliin. Kuulun myös Roska päivässä -liikkeeseen, jossa jokainen kerää vähintään sen yhden roskan joka päivä ja on tietenkin itse roskaamatta.

Kun olin ihailemassa uurastusten jäkiä ja melko siistejä tienpenkkoja lensi ohi ajavasta kuorma-autosta jonkun laitteen takuupaperi. Keräsin pois.


13.4.2023

Taas on se aika vuodesta

- että tienvarsien paskat ja roskat ovat ajankohtainen riesa ja puheenaihe

Lumet alkavat vähitellen sulaa tienvarsilta ja ihmisen jätteet, paskat ja autoista ulos heitetyt roskat alkavat taas ärsyttää suunnattomasti. Tympeä sotku kyllä pilaa muuten niin mukavat keväiset lenkit lähimaastoissa koirien kanssa. Koiria on ihan turha syyttää sotkuista ja paskaläjistä, sillä koirista huolehtiminen ja muitten ihmisten, koirien, luonnon huomioiminen on täysin ihmisen, koiranomistajan vastuulla. Luulisi jo nykyisin somen infotarjonnan myötä tietoa olevan riittävästi saatavilla, joten ongelma taitaa olla enimmäkseen asenteissa ja ihmisten huonoissa käytöstavoissa.

Minä, minä, minä -asenne näkyy koiranomistajissa ja vähät välitetään muitten koirien terveydestä, kulkupaikkojen siisteydestä tai ihmisten viihtyvyydestä. Ei ole iso vaiva ottaa riittävästi pusseja mukaan lenkille ja taivuttaa polvia sen verran, että saa läjän kauhottua pussiin ja kuskattua pussin kotipihaan jätesäiliöön. Itse en kyllä kehtaisi keräyttää omien koirien jätekasoja muilla kulkijoilla, mutta näitä vastuuttomia koiranulkoiluttajia valitettavasti edelleen löytyy.

ISO_PASKA.jpg

Tässä ei ole 9-kiloisen mäyräkoiran läjä, vaan ison, ehkä hieman huonomahaisen koiran omistajalta keräämättä jäänyt kasa.

Valitettavasti viesti tässä meidän naapurustossa ei ole vuosien aikana mennyt perille, vaikka jätösten keräämisestä on huomautettu useamman kerran ja keräämisen tärkeydestä mUistutetaan myös postilaatikolla olevalla kyltillä. On tosi tympeä, kun omat nenävetoiset mäyräkoirat kahlaavat tuolla lumipenkoilla isojen koirien paskaläjien seassa.

Itse en koiriani päästä kasoja nuuskimaan, sillä tiedä aikasemman giardia-kokemukseni ja tutkimustietojen perusteella miten helposti esim. giardiakysta koiraan tarttuu. Ja giardiahan leviää jopa täysin oireettomasta koirasta toiseen, joten ne läjät on kyllä täysi syy kerätä ja toimittaa pois maaperää saastuttamasta ja muita koiria sairastuttamasta.

Yle - Koirankakoista tuli poliisiasia 20 vuotta sitten – testaa, mitä tiedät kevään kestopuheenaiheesta

Helsingin Uutiset - Tiesitkö tämän koirasi niin sanotusta kakkosasiasta? – Siinä piilee hengenvaaran riski, sanoo Mustin ja Mirrin asiantuntija

Ja Dogio.fi:n hyvä blogi kakka-asiasta. Lopussa myös hyviä linkkejä.

PASKAKYLTTI.jpg

Ja sitten sitä roskaa!

Olen kaivannut myös isompaa roskien keräyskampanjaa ja nyt on Ylellä alkanut mljoonan roskapussin keräys. Lähetin tästä tosi hyvästä kampanjasta viestiä myös omaan kotikuntaan Liminkaan ja vielä kyselinkin perään kun nimeä ei osallistujalistassa näkynyt. Ilokseni asia oli edennyt ja myös Liminka on mukana roskia keräämässä. Samalla kun kerää sen roskan, voi ihan hyvin kerätä myös sen viereisen paskan. Ja tietenkin kaikki muistavat olla itse roskaamatta ja omien koirien paskat kerätään.

Yle - Miljoona roskapussia


14.8.2022

Muitten jälkien siivoamiseen kyllästyneen Kakkahattutätin roskapostaus 2022

Osallistuin taas tänäkin keväänä koko kylän siivoustalkoisiin ja oma osuus, edes se yksi kilometri, nelostien ja pyörätien vartta tuli taas siistittyä ja paskansiivo dokumentoitua. Uutena asiana siivosin jo pitkään ärsyttäneen vanhan maitolaiturin sotkut ja laituriin laitoin toiveen roskattomuudesta. Ongelmana (kuten aikaisempinakin vuosina) on tuo siivouspätkän ainut pysähdyspaikka, levike jossa sotku on aivan mahdotonta. Nyt sieltä löytyi jopa rusakon raato! Valopylvääseen kiinnitin myös muistutuslapun, mutta se oli kyllä aika pian jo hävinnyt.

Jätettä, josta osan olisi voinut ihan hyvin jopa kierrättää, kertyi taas säkkikaupalla eli 45 kiloa. Eniten oli taas juomamukeja, ruokapakkauksia, tupakka- ja nuuskarasioita, juomapurkkeja, pulloja ja tölkkejä. Löytyi myös maskeja ja koronatestejä, lasisia lastenruokapurkkeja, viinapulloja, kuudet hanskat, pipo, kolme täyttä roskapussia ja kolme rekkaväen pissapulloa, jotka ovat kyllä inhottavimmasta päästä ihmisten jätettä. Pelkästään pysähdyspaikalta keräsi 17 kiloa jätettä. Todella tympeää ja niin surullista!

Ala-Temmeksen kyläyhdistys talkoilee omaa kotikylää siistimmäksi ja roskat kootaan yhteen paikkaan, mistä Limingan kunta hoitaa ne eteenpäin oikein hävitettäväksi. Tuskinpa nämä roskaajat kotona miettivät kierrätysasioita ja jätteiden lajittelua, kun kokonainen roskapussi jätetään surutta meidän kyläläisten, täällä asuvien riesaksi ja luontoa, maisemaa sotkemaan ja rumentamaan.

Levikkeen roskat neljänä vuonna - eipä ole mitää psykologista vaikutusta siistityllä paikalla!

2019.jpg


2020.jpg

2021.jpg

2022.jpg

roskat.jpg

roskalaituri.jpg

Alaroskaa-lappu.jpg


#siistialatemmes -kampanjan kilometri nyt siivottu

7.5.2021

Vähän yli kilometri siistitty Valtatie nelosta, E75, 32 km Oulun eteläpuolella. Roskaa tuli nyt 25 kg, 8 säkillistä. Suunnilleen saman verran tuli kuin edellisinäkin vuosina. Valitettavasti! Roskakasat ovat levikkeeltä, missä oli taas aikamoinen sotku.

Toivoin psykologista vaikutusta ja vähemmän roskaa, mutta petyin. E75 on Suomessa 1295 km pitkä. Entäpä jos joka kilometriltä löytyy saman verran siivottavaa? Nyt löytyi mm. 3 roskapussia, 6 hanskaa, verkkarit, lasten kenkä, hirveästi kahvimukeja, tupakka-askeja, juomatölkkejä, vain 6 maskia - ja timpurin saha.

Nämä 25 kiloa maastoon ja luontoon kuulumatonta roinaa on heitetty surutta ulos auton ikkunasta tai vaan jätetty levikkeen pissapaikalle. Liikenne etelän ja pohjoisen välillä on kova, jopa entisestään lisääntynyt. Tuskinpa oman kylän väki kotikyläänsä näin sotkee, vaan roska ja sotku on ohiajavien matkailijoitten, rekkaväen tekosia.

roskat2021sotku.jpg


roskat2021kooste.jpg

roskat2021sakit.jpg


roskat2021pohjoiseensiisti.jpg

roskat2021etelaan.jpg


Ja sitä tärkeää kakka-asiaa!

7.4.2021

Miksi keräisin oman koirani jätökset? Lue hyvä blogiteksti DogScentin sivuilta niin et enää keksi yhtään hyvää tekosyytä olla keräämättä.

"Koiran ulkoiluttajalla on kaksi vaihtoehtoa:

  1. Jätös kerätään vastuullisesti ja hävitetään se sekajätteen mukana
  2. Jätös hylätään yleisten käytösnormien vastaisesti maastoon.

Kummanko vaihtoehdon koiran omistaja valitsee, vaikuttaa koiranulkoiluttajan pelko tulla sakotetuksi (joka suomessa harvinaista, koska resurssit), oma moraalikäsitys ja kyky ajatella muita, näkemys koiranjätösten maastosta keräämisen määräyksen tottelemisesta, sekä näkemys itsestä yhteiskunnan jäsenenä tai pelkästään yksilönä. Mikäli koet itsesi vastuulliseksi koiranomistajaksi, kerää koirasi jätökset ja hävitä ne asianmukaisesti sekajätteeseen."

Tästä pääset suoraan blogitekstiin

KakkaDogScent.jpg


Kakkahattutätin roska/paskakampanja Kalevassa 26.4.2021

28.4.2021

Olen jo vuosia ollut tänä keväänä 21 vuotta täyttävän Roska päivässä -liikkeen jäsen ja yrittänyt pitää edes yhtä kilometriä kotikylän pyörätien penkkaa siistinä kaikenlaisesta roskasta - ja paskasta. Valitettavasti tienpientareet ovat taas täynnä talven aikana autoista heitettyä sotkua. Teimme Kalevan toimittajan Pekka Rahkon ja valokuvaaja Jarmo Kontiaisen kanssa viime viikolla roskakävelyn, eikä kuvauskohteita tarvinnut kummemmin kyllä etsiä. Sieltä löytyi jopa täysi roskapussi, josta pursusi kierrätyskelpoista tavaraa: banaaninkuori ja lasipullo, joka valitettavasti oli mennyt rikki pientareelle.

Eikä tuo todella ikävä koiranpaskaongelmakaan ole vähentynyt vaikka sitä jo niin toivoin. Nyt on onneksi puhuttu paljon myös tämän ongelmajätteen terveysvaikutuksista maaperän saastuttajana ja koirien, zoonooseissa myös ihmisten, sairastuttajana. Pikkuhiljaa tulee toivottavasti lisää ymmärrystä ja vastuullisuutta lemmikkienpitoon. Työtä on ollut Kakkahattutätillä kyllä muitten sotkujen siivoamisessa.

Homma jatkuu taas Ala-Temmeksen kyläyhdistyksen talkoissa. Yhdistys järjestää jo kolmannen kerran koko kylän siivoustapahtuman jossa siistitään meidän kaikkien kylää mukavammaksi paikaksi. Pientareet ja sotkupaikat on tarkoitus siistiä äitienpäivään mennessä.

Tervetuloa kaikki mukaan Roska päivässä -liikkeeseen! Kerätään edes yksi roska päivässä, eikä itse roskata. Ja kutsutaan vähintänkin yksi kaveri mukaan.

Olen lähettänyt 16.4. haasteen Limingan, Lumijoen ja Tyrnävän kunnanjohtajille. Mukaan Roska päivässä -liikkeeseen lupautunut Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala on aikonut ottaa asian esille kuntapäätäjien palaverissa. Toivottavasti saadaan kunnanjohto haastamaan oman paikkakunnan väki mukaan tähän hyötyliikkeeseen ja talkoilemaan siistimmän ja mukavamman kotiseudun puolesta!

Roska päivässä -liikkeen kotisivut

Roska päivässä -liike löytyy myös facebookista


Kaleva 26.4.2021: Kakkahattutäti näyttää roskankeruun mallia: Roska päivässä -liike täytti 21 vuotta ja haastaa nyt kaupunginjohtajia mukaan Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala haastaa kaikki oululaiset keräämään yhden roskan päivässä.

Kaleva26.4.2021.2.jpg

Kaleva26.4.2021.1.jpg


Kaleva26.4.2021.3.jpg


Ja paskaa riittää!

18.4.2021

Keräsin vain 160 metrin matkalta tästä meidän kotikujan ja postinhakureitin varrelta jo aikaisemmin 20 ison koiran paskaläjää ja laitoin alueelle kyltin muistutukseksi vastuullisesta koiranpidosta ja toisten koirien ja koiranomistajien huomoimisesta. Jokainen luontoon ja yhteisille kulkupaikoille jätetty läjä ei ole vain rumaa sotkua vaan myös iso terveysriski, sillä koiran jätökset ja saastunut maaperä levittävät loisia ja taudinaiheuttajia, joista valitettavasti osa on zoonooseja eli voivat tarttua myös ihmiseen.

Kylteillä tai sanomisilla ei näytä olevan mitään vaikutusta, sillä tänään putsasin taas samalta alueelta 7 läjää, joista osa vieläpä tuoretta tavaraa eikä vain menneen talven paskoja.

Lämpimikseni keräsin myös tältä pikkupätkältä muutkin roskat. Vielä jäi siivottavaa ja käyn tämän oman pätkäni kaksi pyörätien penkkaa ja nelostien reunat läpi vielä myöhemmin kunhan kaikki lumi on sulanut. Ala-Temmeksen kyläyhdistyksellä on tulossa taas kylän yhteinen siivouskampanja ja siinä tietenkin taas mukana talkoilemassa siistimmän kotikylän puolesta.

27paskaa.jpg

kakkakollaasi18.4.21.jpg



Myös Suomen Kennelliitto muistuttaa Koiranpäivän tiedotteissaan vastuullisesta koiran omistamisesta ja koiran jätösten keräämisestä. Vastuu on aina omistajalla koiran tekemisistä, eikä koiranpidosta saa olla mitään haittaa luonnolle, muille ihmisille, eläimille tai koirille.

Koirakin sen ymmärtää - mutta miten on omistajan ymmärrys?


Miksi sotket?

6.4.2021

Kotikylämme Ala-Temmeksen läpi menee kaikkien kyläläisten yhteinen ulkoilureitti pyörätie, jonka varrella voimme ihastella komeaa maalaismaisemaa ja tietä seuraavaa Temmesjokea.

Miksi joku haluaa pilata tämän ainoan kulkureitin sotkemalla ja jättämällä koiran isot kakkaläjät pyörätien pientareelle? Sotkua tulee myös ohi ajavista autoista ja vaikka onkin korona-aika liikkumisrajoituksineen, on vapaa-ajan liikenne ollut tavallista runsaampaa.

Miksi siis sotket? Kulkureiteille jätetty koiran paska ei ole vain surullisen tympeää sotkua vaan vakava terveysiski koirille, jopa ihmisille, sillä taudinaiheuttajat ja esim. Giardia-alkueläintä levittävät kystat jäävät pitkäksi aikaa saastuttamaan maaperää. Valitettavasti myös oireeton koira voi levittää taudinaiheuttajia ja sairastuttaa muita.


kakka5.4.2..jpg

Ensimmäinen kevätsiivous on tehty ja enimmät paskaläjät raivattu nyt sotkemasta. Läjiä löytyi pyörätieltä ja meidän kujana toimivalta pyörätien pätkältä muutaman sadan metrin matkalta lähes 20. Kunhan pientareet kuivahtavat jatkan siivoamista ja kerään myös muut roskat kuten aikaisempinakin vuosina.

Nyt pahimmille sotkupaikoille on laitettu uudet kyltit muistuttamaan hyvistä koiratavoista ja koiran omistajan vastuusta.

kakka5.4.1.jpg



kakka5.4.3.jpg

Jätätkö sinäkin koirankakat keräämättä ja muitten kiusaksi sotkemaan ja sairastuttamaan? Lue lisää:

Eläinlääkäri Sophie Lundqvist muistuttaa, että koirankakat kannattaa kerätä myös terveyssyistä.


Kakka vai kukka?

1.3.2021

Tuolla pyörätiellä kakkapussi kädessä kulkiessa mietin hyvää ja tietysti myös teemavärissä näkyvää systeemiä kakkapusseille. Näissä pussukoissa kohtaavat kakka ja kukka.

Nuukailu toteutuu myös näissä tekeleissä, sillä mitään ei ole ostettu projektia varten. Kakkapussukoita on ollut jaossa ja myös muuta teemaan liittyvää tavaraa kuten aloittelijalle hyvin sopivia vaniljantuoksuisia sydänkakkapusseja.

Kakkavaikukka.png





Kakkatalkoot jatkuvat

2.2.2021

Koirankakkakampanja on edelleen voimissaan ja jopa saanut uutta virtaa varsinkin tämän meidän jouluisen giardia-yllätyksen myötä. Joenpenkan kennelin instagram-tilillä helsinkiläinen terhakka terripoika, norwichinterrieri Jalmari löysi myös yhteisen asian ja Jalmarille lähetin kakkakampanjan pinkkejä tarroja.

Myös Jalmari kutsuu kaikki vastuulliset koiranomistajat kakkatalkoisiin siistimmän ja terveellisemmän ympäristön puolesta. Muistetaan hyvät koiratavat!

Kiitos kuvasta @jalmari_suuri ! Ja tervetuloa kakkapartiolaiseksi.

Jalmari_suuri.jpg


Giardiasta: Vauhtia joulusiivoukseen - Testaa terveeltä koiraltasi giardia!

11.1.2021

Tässä blogiteksti. Toivottavasti tulee vauhtia myös koirankakkojen keräykseen!


V***U MITÄ PASKAA!

23.11.2020

Tässä hyvä kirjoitus paska-asiasta ja jokaisen koiran omistajan vastuusta koskien kulkupaikkojen siisteyttä ja muitten koirien huomioimista. On kysymys koirien ja jopa ihmisten terveydestä, eikä vain pimahtaneitten kukkahattutätien pikkumaisesta siisteysintoilusta

DogScent - V***u mitä paskaa ja muita koirankakka-keskusteluja

"Ja lukijoille tässä vaiheessa tiedoksi, että en ole mikään paskanatsi, joka kerää jokaisen pipanan pois luonnosta, mutta seuraavia tapoja noudatan ja joita suosittelen sinullekin.

-Korjaa koiran jätökset AINA, jos ne ovat suoraan kävelyreitillä tai muuten sopimattomassa paikassa. Varsinkin, jos ne ovat toisten pihassa tai hoidetuilla nurmialueilla, kävelyteistä puhumattakaan.

-Metsälenkeillä, jos liikut paikassa missä liikkuu muitakin, niin kakat kannattaa siirtää pois polulta esimerkiksi kepin avulla pusikkoon maatumaan. Ei jättää polulle toisten tallottavaksi.

-Jos koirallasi on ripuli, on entistä tärkeämpää kerätä ne ripulit sieltä nurmikolta pois, koska ne sisältää niitä samoja bakteereja tai viruksia tai alkueläimiä, mitkä oman koirasi vatsan on vetänyt vikkeläksi. Eihän se helppoa ole sitä kuravelliä siitä maasta kerätä, mutta ota vaikka reilummalti maa-ainesta mukaan ympäriltä. Koska on aika epäreilua laittaa paska uudelleen kiertoon.

-Kerää koiran jätökset tavalliseen (paska)pussiin, ei biojätepussiin. Ja jos oikein haluat kukkahatun vetää syvälle päähän, niin pussin hiilijalanjälkeä voit pienentää valitsemalla vanhan leipäpussin.

-Vie koirankakat roskikseen. Älä vaan heitä maatuvassa pussissa luontoon äläkä kompostiin, vaan SEKAJÄTTEESEEN! Sieltä ne menevät menevät poltettavaksi, jolloin kaikki tautipesät katoaa tuhkaksi.

-Jos selkä ei taivu, polvia kolottaa tai muuten vain olet kankea kuin rautakanki, niin paskanpoimintaan on kehitetty myös apuvälineitä. KVG.

Lopuksi… jos se paskankeruu edellämainituista kohdista huolimatta tuntuu muuten vaan hankalalta, niin vaihda kissaan. Sen paskat haisee sisällä. Eli kanna vastuusi, hoida tonttisi ja kerää ne paskat."

Ei tästä loisasiasta kyllä turhaan puhuta!

Onko pentukoirallasi tai nuorella koiralla ollut outoja mahaoireita jotka tulevat ja menevät, maha välillä parempi, välillä huonompi, ruuan imeytymisessä ongelmia, laihtumista, löysää, haisevaa kakkaa, eikä ongelmien syytä löydy? Oletko miettinyt missä vika, vaihdellut ruokamerkkejä, etsinyt sopivaa ruokaa, mutta ongelma ei häviä.

Kannattaa tutkituttaa tarkemmin koiran jätöksen giardian varalta joka omatoimisesti tai eläinlääkärin kautta. Vaikka koira tervehtyisi, mutta se ei ole saanut tarvittavaa ja riittävän pitkää loishäätöä, se levittää edelleen kystia luontoon ja pahimmillaan sairastuttaa muita koiria.

Viime vuonna tutkitutin Movetissa Pyryn pökäleet, eikä mitään loisiin viittaavaa löytynyt. Viime viikonlopulla keräsin Roihun pökäleet kolmelta päivältä ja lähetin Movetiin tutkittavaksi. Loisia tai ookystiä ei löytynyt, mutta nyt tehtiin myös giardiatesti oli positiivinen.

Ei mikään kovin mukava asia kun tämmöinen yllätys tulee ihan odottamatta ja ilman että koiralla on mitään tavallisiakaan mahaoireita! Häätö onnistuu hyvin riittävän pitkällä Axilur-kuurilla, mutta lisäksi teen koko talon supersuursiivouksen apuna kloriittipesut, höyrypesut, saunottaminen jne. Kaikki puhdistetaan ihan vain varmuuden vuoksi: lelut, kupit makuualustat, matot, kaikki kodin tekstiilit joko vaihdetaan, pestään 60-asteessa tai saunotetaan.

Koirapihasta olen kakat siistinyt heti pois, joten siinä ei enää parantamisen varaa ole. Olen myös kerännyt omien koirien jätökset jo vuosia pois tuolta pyörätieltä ja neuvonut myös muut niin tekemään. Koirapiha on 1200 neliötä ja nyt toivon tosi kuivaa pakkastalvea.

Arvailla vaan voi, mistä tämä ylläri on meille tullut? Ei tästä asiasta todellakaan ihan huvikseen puhuta.

GIARDIASTA

Annukka Sulonen, Giardia- ja Cryptosporidiumalkueläinten esiintyminen suuressa koiratarhassa Lisensiaatin tutkielma Helsingin yliopisto Eläinlääketieteellinen tiedekunta Elintarvike- ja ympäristöhygienian laitos Ympäristöhygienia 2009

Giardiasta Movetin sivuilla

"Nuorilla yksilöillä giardiaasi on yleensä oireellinen. Tyypillisiä oireita ovat oksentelu, vaalea rasvainen ripuli ja laihtuminen. Kasvavien yksilöiden kasvu voi hidastua. Myöhemmin vastustuskyvyn kehittyessä oireet saattavat hävitä, mutta eläin levittää yhä kystia ulosteiden mukana ympäristöönsä. Kenneleissä ja kissaloissa giardia-infektiot voivat lisätä pentukuolleisuutta ja heikentää pentujen kasvua."


Paskatalkoot jatkuvat

29.11.2020

Kevään tehosiivouksen ja kohdennetun infon jakamisen jälkeen kakkatilanne omilla reiteillä ei ole ollut enää niin paha kuin aikaisemmin. Muutenkin olemme nyt reippailleet pitkin luonnonpolkuja metsissä ja pelloilla ja pyörätiellä kukua on vältetty. Toivottavasti tilanne talven jälkeen ei ole enää niin kammottavan paha kuin tänä keväänä.

KAKKATARRAT.JPG

Uudet kakkatarrat


Nelostien itäpuoli roskavapaaksi vajaan 2 kilometrin matkalta

6.5.2020

Roskaa tuli yhteensä neljä jätesäkillistä ja näistä suurin osa eli 2,5 säkillistä pelkästään levähdyspaikalta, levikkeeltä. Levikkeeltä johtaa metsän suojaan kaksi pissa/kakkahätäisten polkua, mutta sinne en sentään lähtenyt sotkuja siivoamaan. Tänä keväänä löytyi vain yksi pitsalaatikko, mutta kahvimukeja, hampurilaispakkauksia, juomapulloja, ruokapakkauksia jne. kyllä riittää. Saa kyllä ihmetellä miksi pantillisia pulloja tai tölkkejä ei viitsitä palauttaa? Löytyi myös kolmet kinttaat ja parit sandaali. Ja mitä mahtaa kertoa ihmisistä West ja L & M -tupakkamerkki? Näitä askeja ja tietysti nuuskarasioita löytyi kymmeniä. Ja matkaa siis vain vajaa 2 kilometriä.

roskat6.5.20.jpg

Tässä levikkeen roskaa. Mitään psykologista vaikutusta ei tuntunut viime kevään siivoamisella olevan, sillä roskaa riittää. Nyt puuttuivat kyllä vauvan vaipat, joita tässä oli useita viime vuonna. Löytyi myös roskapusseja, jotka oli van heitetty ulos autosta.

roskat6.5_20.jpg

Nelostien levike ennen ja jälkeen siivoamisen. Siistiä jälkeä viimeisessä kuvassa. Nyt kaikki neljä säkillistä ja muutamat tieltä löytyneet koiranpaskat on viety ent. kyläkoulun keräyspisteeseen.


Kilometri paskattomaksi ja roskattomaksi

30.4.2020

Nyt on kilometrin matka pyörätien eteläpäätä siistitty roskasta ja paskasta. Neljä pussillista autoista heitettyä roskaa ja 72 keräämättä jäänyttä paskaläjää lähtevät keräyspisteeseen.

Projekti jatkuu ja raivaan vielä nelostien itäpuolen ja pysähdysalueen. Nyt on jo paljon mukavampi kulkea tuolla pyörätiellä koiran kanssa, kun läjät eivät ole rumentamassa. Eikä pikkoiran tarvitse loikkia isojen koirankakkojen seassa. Paljon kivempaa ja terveellisempää kaikille!

PASKAA30.4.2020.JPG


Ala-Temmeksen kyläyhdistys järjestää taas koko kylän siivoustalkoot #siistialatemmes

28.4.2020

Kyläläiset siistivät yhteisiä kulkupaikkoja ja itse keskityn omaan lähialueeseen eli kylän läpi kulkevan kaikkien yhteisen olohuoneen, pyörätien, eteläpäähän.

Tässä 28.4. aloitetun projektin tuotteita. Lyhyeltä matkalta pyörätieltä ja yhdeltä bussipysäkiltä löytyi pari pussillista roskaa, aurauskeppejä ja taas kymmeniä koiran läjiä vaikka alue oli putsattu jo melko hvyin muutama viikko sitten.

Ja tässä osuva teksti kaikille koiranomistajille!

Rantalakeus 13.3.2019, Heidi Arffman, Siivoa koirasi jätökset!

Paskaa_27.4.2020.JPG


Paskansiivoa

11.4.2020

Kun ei ole enää tarvinnut huolehtia Pyrystä papan kuoleman 24.3. jälkeen, on ollut paremmin aikaa sivota tuota tosi ikävän näköistä ja likaista pyörätietä.

VASTUULLISTA KOIRAN OMISTAMISTA

- kerätään kakat!
- pidetään yhteiset kulkupaikat siistinä
- muistetaan hyvät tavat ja hyvät koiratavat
- otetaan muut kulkijat huomioon
- ei sotketaan luontoa ja ympäristöä
- vältetään terveysriskit

Evidensia 4.4.2018 - Koiran kakka levittää loisia ja tauteja

Agria: Miksi kerätä koiran kakat?


PASKAT_11.4.2020.jpg

paskaa2.jpg


Kilometri kerrallaan pyörätie Ala-Temmeksellä paskavapaaksi!

11.4.2020

Valitettavasti kaikki koiranomistajat eivät vielä ole sisäistäneet omistajan vastuuta yhteisten kulkupaikkojen siisteydestä. Jos jokainen tekisi velvollisuutensa, olisi kaikilla niin koirallisilla kuin koirattomillakin mukava käyttää kylän yhteistä kulkureitiä ja ulkoilupaikkaa. 💩

Helposti pysyisi kyllä koko kylänraitti siistinä, jos jokainen keräisi vähintäänkin ne oman koiran jätökset. 💩 Siinä samalla voi tuoda sekajätteeseen hävitettäväksi myös muuta roskaa mitä tuolta tien varrelta löytyy. 💩 Luonnosta ja maisemasta huolehtiminen lähtee oman portin pielestä. 💩Kakkojen kerääminen on vastuullista, toiset huomioivaa koiranomistamista. Kerääminen on tärkeää myös terveysriskien minimoimiseksi. 💩 Ei pilata koiranomistajien mainetta, eikä herätetään turhaan koiravihaa. 💩

Olen hoitanut muutaman päivän kotona vatsatautista, sydänvikaista Pyryä ja sinä aikana tuohon meidän kohdalle oli taas ilmestynyt monta ison koiran läjää. 💩💩💩 Ilmeisesti siinä on jonkun naapuruston koiran ulkohuussi.

Useamman vuoden olen jo kantanut paskaa ja kerännyt tien varrelta roskia omaan jätepönttöön ja toivon että tämä sotkeminen loppuu NYT!

Meidän postilaatikossa on ollut jaossa kakkapusseja myös ohikulkijoille, mutta asenteissa ja vastuullisuudessa on kyllä paljon parantamisen varaa.

VASTUULLISTA KOIRAN OMISTAMISTA

- kerätään kakat!
- pidetään yhteiset kulkupaikat siistinä
- muistetaan hyvät tavat ja hyvät koiratavat
- otetaan muut kulkijat huomioon
- ei sotketaan luontoa ja ympäristöä
- vältetään terveysriskit

Haastan kaikki koiranomistajat kakkatalkoisiin!

Pidetään Ala-Temmes @alatemmeksenkylayhdistys ja koko Liminka @limingankunta siistinä! Haastan kampanjoimaan myös paikalliset koirayhdistykset ja lemmikkiliikkeet @taavintassut ja @valiheikki.fi.

#joenpenkanelämää #juttujajoenpenkalta #omakoti #dachshund #dackel #teckel #mäyräkoira #pyrythedachshund #liminka #alatemmes #pidetäänluontopuhtaana #roskajapaskapäivässä #koiranloiset #sisäloiset #kerääkoirankakat @rantalakeus @kennelliitto #suomenkoirankasvattajatry #vastuullinenkoiranpito #vastuullinenkoiranomistaja #kakkapartio #kakkavaikukka #lakeudenluonto #kakkatalkoot #kakatroskiin #roskapäivässä #äläroskaa #äläsotke #siistialatemmes #siistiliminka #liminka #kakkapussi #paskatpois

PASKAA_2.jpg


Tästä kaikki lähti - Instagram @juttujajoenpenkalta 19.8.2019

Nyt tuli vastaan se vihoviimeinen kakkakikkare, joka katkaisi hermon.
Kakka vai kukka? 💩vai 🌼? Alatemmesläinen pyörätiellä kulkija ja koiranulkoiluttaja - kumman Sinä valitset? Jätätkö koirasi kakan muitten pyörätiellä kulkijoitten riesaksi ja kiusaksi rumentamaan ja likaamaan kylän yhteisiä ulkoilureittejä? Vai teetkö niin kuin vastuullinen ja muut huomioiva koiran omistaja tekee ja keräät koirasi kakat kakkapussiin ja hävität sekajätteessä. Näin neuvoo myös Suomen Kennelliitto. Lemmikkien pidosta ei saa aiheutua harmia, haittaa tai sotkua ympäristölle ja ihmisille. Pidetään kulkureitit ja luonto siistinä. Ratkaisu tähän on tosi helppo - kerätään oman koiran kakat!

kakkavaikukka.JPG


Olen keväästä asti kerännyt myös muitten kuin omien koirien kakat pyörätieltä vähän yli kilometrin matkalta ja tarjoan myös ohikulkijoille kakkapussit, jos ne jostain syystä ovat kotiin unohtuneet.

Kylätoimikunnalla oli roskienkeruutempaus keväällä. Haastetaan mukaan nyt kaikki keräämään omien koirien kakat ja muut roskat, niin kylä pysyy siistinä ja mukavana paikkana kaikille. Jospa kylälle järjestyy roskapönttö, johon kakkapussit voi jättää. Tai kylän oma eläinkauppa Väliheikki osallistuu tempaukseen.


Pidetään Ala-Temmeksen yhteiset kulkupaikat siistinä!

kakka_pyorea_pussi.jpg

Kakat pois kulkupaikoilta -tempauksen teemaväriksi löytyi inhoamani väri eli pinkki! Nyt on sitten kakkapartiolla teemavärit paskankeruussa: pinkki takki, pinkki huomioliivi, pinkki pipo ja pinkki lippis. Löytyy myös pinkit Hanskat ja kakkapussit tietenkin pinkit!


#joenpenkanelämää #juttujajoenpenkalta #siistialatemmes #roskapäivässä #koirankakkapussi #pidäsuomisiistinä #siistiympäristö #kerääroskapäivässä #ploggingfinland #plogging #paskapäivässä #kerääkoirankakat #liminka #alatemmes #pidetäänluontopuhtaana #roskajapaskapäivässä @kennelliitto @valiheikki.fi @alatemmeksenkylayhdistys #vastuullinenkoiranomistaja #vastuullinenkoiranpito #suomenkoirankasvattajatry @suomenluonto #alatemmeksenkyläyhdistys @juttujajoenpenkalta #limingankunta #nodogpoop #nodogpooping

Avainsanat: vastuullisuus, siistialatemmes, kerääkoirankakat

Pinkkiä kakka-asiaa nyt MiniBulletin-lehdessä

Perjantai 23.4.2021 - Marja J

Pinkkiä kakka-asiaa nyt MiniBulletin-lehdessä

Joenpenkan mäyrismummin pinkki kakkakampanja #pinkpooppatrol on päässyt Suomen Kääpiöbullterrierit yhdistyksen MiniBulletin 1/2021 -lehteen

MB-kooste.jpg


Lehdessä tärkeää ja ajankohtaista kakka-asiaa ja paljon muutakin kaikille roduille ja koiranomistajille hyödyllistä luettavaa. Lehti on tosi hyvin toimitettu ja taitto mielenkiintoisen pirtsakka ja lukemaan houkutteleva.

Lehdestä löytyy rotuasian lisäksi juttua mm. hampaiden hoidosta, kynsien leikkaamisesta, ikävästä (tassu)hiivasta. Lehdessä esitellään apukeinoja kun koira jumittaa, mietitään kasvattaja-asioita, kasvattajan ja jalostusuroksen omistajien vastuuta jne. Muihin rotuihin ja rotulehtiin on aina mielenkiintoista ja hyödyllistä  tutustua.

Kiitos tästä Nina Paakkari - Kennel Bullbugbear´s @bullbugbear

Voit lukea lehden jutut tästä

MiniBulletin_1-2021_PRINT_A41024_48.jpg

MiniBulletin_1-2021_PRINT_A41024_49.jpg

Avainsanat: vastuullisuus, siistialatemmes, kerääkoirankakat