Jäljestäminen - hyödyllistä ja mielekästä harrastamista koiran kanssa

Keskiviikko 21.10.2020 - Marja J

Jäljestäminen - hyödyllistä harrastamista

Blogiteksti kirjoitettu 3.12.2014, päivitetty 21.10.2020

Tänä vuonna olisi jälkihommia voinut treenata vielä näinkin myöhään vuodesta, sillä niin koe- kuin harjoitusjäljet tulee vetää aina lumettomalle maalle. Monet  kokeneet ja kokeissakin ansioituneet koirat ovat päässeet taas käytännön jälkitöihin etsimään kolaroituja eläimiä ja hirviporukoiden haavakkoja.

nora_ja_hirvi2_small.jpg

Nora (Rowanberrie´s Feenix) ja onnistuneen jäljestyksen päätteeksi kuolleena löytynyt hirvi. Onneksi hirvi löytyi pian osaavan jälkikoiran avulla, eikä ruho kerinnyt lämpimällä kelillä pilaantua.

Nyt käytännön jälkihommissa toimii ja MEJÄssä harrastaa jo Noran pojan Pyryn (Joenpenkan Aito-Artturi) tyttö Roihu (Joenpenkan Oona-Onnenapila).


Jäljestäminen on koiralle luontainen ja palkitseva työskentelymuoto, ja osaavien jälkikoirien käyttö haavakko- ja kolaritilanteissa on suositeltavaa myös eläinsuojelullisista syistä.


Eläinsuojelulaki, luonnonsuojelulaki ja metsästyslaki sisältävät velvoitteen luonnonvaraisen eläimen auttamiseksi ja näin haavoittuneet eläimet saadaan nopeasti pois luonnosta ja ne välttyvät turhilta kärsimyksiltä. Elossa oleva loukkaantunut eläin lopetetaan välittömästi asianmukaisella tavalla, eikä jäljestystä saa koskaan lopettaa ennen kuin ollaan aivan varmoja, että eläin on jatkanut matkaansa loukkaantumattomana.

VAHINGOITTUNEEN HIRVIELÄIMEN JÄLJESTYS


VAHI-kokeessa eli vahingoittuneen hirvieläimen jäljestämiskokeessa
testataan koiran ja koiran ohjaajan välistä yhteistyötä ja kykyä seurata vahingoittuneen hirvieläimen jälkiä. Kokeen voi suorittaa myös todellisessa kolari/haavakkotilanteessa. Kokeeseen osallistuva koiranohjaaja antaa koepöytäkirjassa luvan yhteystietojensa välittämiseen viranomaiselle ja lupautuu olemaan heidän käytettävissään jäljestystilanteissa.

pietilainen_hannu_miron_jalki_ja_hirvi_1_large.jpg

Miro (Semilain Omar) ja jäljen päästä löytynyt hirvi.

Hannu on myös koulutettuna Suurriistavirka-apuyhteyshenkilönä mukana SRVA-tehtävissä. SRVA on riistanhoitoyhdistysten ylläpitämä organisaatio, joka välittää poliisille metsästäjien virka-apua suurriistakonflikteissa. Tavallisimpia SRVA-tehtäviä ovat kolareissa loukkaantuneiden hirvieläinten, suurpetojen ja villisikojen jäljestäminen sekä suurpetojen karkotukset taajaan asutulta alueelta.

Toiminta perustuu poliisin ja riistanhoitoyhdistysten välisiin sopimuksiin ja metsästäjien, koiranohjaajien ja metsästysseurojen vapaaehtoisyhteistyöhön. Hälytysjärjestelmä käynnistyy poliisin tai hätäkeskuksen antamalla virka-apupyynnöllä.

Puhelinsoitto ja avunpyyntö voi tulla milloin vain ja Hannukin on lähtenyt monta kertaa yöllä tarkistamaan tilannetta joko ensin yksin tai tarvittaessa koiran kanssa. Kaikki koiramme Nora, Miro ja Pyry ovat osallistuneet MEJÄ- kokeiden lisäksi myös käytännön jälkihommiin. Pyryllä on lisäksi kaksi hyväksyttyä VAHI-tulosta ja MEJÄSSÄ Pyry on valioitunut Suomesta ja Ruotsista.

Vahingoittuneen eläimen jäljestyksen onnistumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeä metsästäjien muistaa muutamia käytännön asioita

  • Rauhoittaa tapahtuma-alue turhalta kulkemiselta (ei ylimääräisiä koiria tai ihmisiä), ampuja riittää
  • Merkitä ammuntakohta/paikka jossa eläimen viimeksi näki ja osoittaa haavakon kulkusuunta jos mahdollista. Pelkkä paikallaan olokin riittää!
  • Antaa työrauha jäljestävälle koiralle.

Jo nämä asiat helpottavat huomattavasti koiran työtä. Pimeät/hämärät illat ovat itsessään jo haasteellisia, jolloin suurin osa havereista sattuu ja silloinhan isännän silminä toimii koiran hajuaisti.

Koiran apu haavoittuneen eläimen etsinnöissä on erittäin tärkeä ja mäyräkoiria käytetäänkin paljon näissä tehtävissä. Meidän omista koirista Nora ja Miro ovat etsineen Hannun porukalle haavoittuneita hirviä ja poliisin apuna kolarikauriita ja Pyrykin pääsee näihin hommiin.

Lue lisää käytännön jäljestämisestä

Lisää tietoa haavoittuneen hirvieläimen etsimisestä ja ohjeita jälkikoiran työskentelyn helpottamiseksi löytyy mm. Metsästäjäin Keskusjärjestön julkaisemasta Metsästäjän oppaasta luvusta: Haavoittuneen riistan haku, hirvieläimet

Riista.fi: Toiminta riistaonnettomuuden sattuessa


Lue lisää jäljestämisestä

Oulun Seudun Terrieriyhdistyksen jäsenlehdestä Ostyposti 2/2014 s. 6- 11, Marja Junttila:  Jäljestäminen – mielekästä ja hyödyllistä harrastamista koiran kanssa. Ostyssä ollaan kehittämässä mejä-toimintaa ja jutussa esitellään lajia ja käytännön jäljestystä ihan yleisesti sekä annetaan vinkkejä pennun koulutukseen ja omatoimiseen harjoitteluun.

Sanomalehti Kaleva 20.10.2014, Anni Jyrinki: Jäljestäjä auttaa myös poliisia. Metsästysjäljestäjät etsivät haavoittuneita eläimiä.

Itä-Uudenmaan Poliisilaitos, Markku Tuominen, Kolumni 8.8.2014: Ilmoita eläinonnettomuus aina poliisille. Poliisi tiedottaa siitä, miten tulee toimia, jos kolaroi esim. hirven tai kauriin kanssa.

Jäljestyksen ABC-tietopaketti. Päivitetty versio 30.11.2014, tietopaketti on katsottavissa salasanan takaa Joenpenkan sivuilla.

Tekijänoikeudet ja käyttöoikeus on ainostaan minulla tekijänä, joten pyydä salasana niin pääset tutustumaan aineistoon.Tietopaketti on tarkoitettu vain omaan käyttöön ja sen jakaminen ja esittäminen ilman lupaa on tekijänoikeuslain mukaan kielletty.

Linkkien takana myös hyvää tietoa jälkihommista

Avainsanat: jäljestäminen, jäljestys, VAHI