Kaksi isoa koiranäyttelyä Oulussa

Share |

Maanantai 12.7.2010 klo 19.01 - Marja J


Viime viikonloppuna olimme Hannun kanssa perjantaista sunnuntaihin talkoilemassa Oulun Äimäraution raviradalla, missä järjestettiin kaksi isoa kansainvälistä koiranäyttelyä. Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho oli yksi näyttelyn järjestelyistä vastaavista koirakerhoista. Hannu oli järjestysmiehenä ohjaamassa liikennettä ja minä keittiötiimissä, joka vastasi talkoolaisten ja kehien muonituksesta.

Keittiöporukan päätehtävänä oli huolehtia, että talkoolaisilla parkkivalvonnassa, lipunmyynnissä, rokotusten tarkastuksessa jne. oli tarpeeksi juomaa ja syötävää. Pisteestä toimitettiin kahvit, sämpylät ja juotavat myös kehiin tuomareille ja kehäsihteereille. Koko viikonloppu oli helteisen kuuma ja juomaa haettiinkin koko ajan lisää. Nyt meillä on auto täynnä tyhjiä juomapulloja, jotka pitäisi palauttaa. Saapas nähdä montako sataa pulloa siellä on?

oulu_kv_10.7_2.jpg

 

Emman isäntäväki Pauliina ja Kari olivat näyttelyssä sekä lauantaina että sunnuntaina talkoilemassa. Pauliina oli myös Emman kanssa kehässä molempina päivinä ja sunnuntaina Kari esitti myös isänsä kasvatin jämtlanninpystykorva Rockyn.

Lauantaina Emma sai ruotsalaiselta tuomarilta Ewa Nielseniltä laatuarvostelussa EHn ja sijoittui kilpailuluokassa kolmanneksi. Emma oli nyt ensimmäistä kertaa nuorten luokassa. Sunnuntaina tuomarina oli suomalainen Perttu Ståhlberg, joka tutki koirat todella perinpohjaisesti. Häneltä Emma sai arvosanan H eli hyvä.

Emman näyttelyarvostelut voi lukea täältä

Näyttelykuvia lauantailta ja sunnuntailta. Kansioissa on kuvia Emman kehistä sekä yleiskuvia näyttelystä.

Kyllä Emma meni taas hienosti kehässä Pauliinan handlaamana ja jaksoi olla mukana pitkän päivän tuossa kamalassa helteessä.

Avainsanat: näyttelyt, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma