Rowanberrie´s Feenix NORA

dsc_0111.jpg







FIN KVA-L Rowanberrie´s Feenix 5.3.2003 - 20.9.2016

Karkekarvainen mäyräkoiratyttö Nora on syntynyt Kuusamossa Rowanberrie´s-kennelissä 5.3.2003. Noran emä on Rowanberrie´s Bumblebee eli "Kimu" ja isä Saksan tuontiuros FIN KVA-L Vero von der Tobelhalde Könkäänvaaran kennelistä. Vero menehtyi uudenvuodenaattona 2003 auto-onnettomuudessa vain kolmevuotiaana. Pentueeseen syntyi vain kaksi pentua. Noran veli Feksu asuu Kajaanissa ja on menestynyt ajokokeissa.

Jo ensimmäisen oman, yhteisen koiramme seropi Terin eläessä oli päätetty, että sitten kun Teristä aika jättää, hankimme uuden koiran iloksemme ja isännälle metsäkaveriksi. Oli Hannun ajatus hankkia karkeakarvainen mäyräkoira, eikä päätöstä kyllä ole tarvinnut katua! Emme ajatelleet Noralle mitään erikoisempaa näyttely- tai kilpakoiran uraa, mutta niin vain kävi että mäyräkoirat ja niihin liittyvät harrastukset ovat vieneet mukanaan.

Nora suoritti LUT-kokeet kahden perättäisen viikonlopun aikana toukokuussa 2005 ja sai käyttövalion arvon 19.7.2005. Jo samana vuonna rupesimme harjoittelemaan Noran kanssa jäljestystä ja ensimmäisissä MEJÄ-kokeissa Pyhännällä tuloksiksi tuli AVO 2 ja AVO 3. Nora on todella innokas "oikean" riistan perään ja tuoreet hirven tai lintujen jäljet verijäljen tuntumassa tahtovat viedä usein harhapoluille. Kesällä 2006 tuli ensimmäinen ykköstulos ja toinen kesällä 2008 ja Nora jatkaa jäljestämistä nyt VOI-luokassa. Oppejaan Nora on jo käyttänyt etsimällä haavoittuneita hirviä omalle hirviporukalle. Onpa Nora jopa hakenut kerran haavoittuneen sorsan uimalla Temmesjoen yli.

Näyttelyissä kävimme Noran kanssa nuorempana säännöllisesti noin kolme kertaa vuodessa. Ensimmäisten kahden H-tuloksen jälkeen jatkui tasainen tahti kuudella EH:lla. Ensimmäinen ja odotettu ERI-tulos tuli Kajaanin Tamminäyttelyssä 7.1.2007. Kajanissa meillä oli Noran kanssa suuri kunnia olla mukana myös Rowanberrie´s-kennelin kasvattajaryhmässä samoin kuin kesällä 2008 Oulussa. Näyttelyarvosteluissa Noraa on kehuttu tyypiltään hyväksi, ja moitteita on tullut lähinnä takajaloista ja takaliikkeistä.

26.8.2012 Nora palasi näyttelykehään 4 vuoden tauon jälkeen, nyt veteraaniluokassa. Yppärissä tuli hieno tulos: VET ERI 1 SA PN2 SERTI ROP VET. Nora on säilyttänyt nuorekkaan olemuksensa ja on edelleen kaikinpuolin hyvässä kunnossa.

Noran tiedot Suomen Kennelliiton KoiraNet-jalostustietojärjestelmässä löytyvät täältä:

Noran "ansioluettelo"

Näyttelyarvostelut

LUT-kokeet

MEJÄ-kokeet



Noran tittelit ja palkinnot

nora_ja_palkinnot_2006.jpg erkoira_2006_2.jpg

FIN KVA-L 19.7.2005

Suomen Mäyräkoiraliiton myöntämä hopeinen käyttöjalostuspalkinto 2013

Suomen Mäyräkoiraliiton myöntämä pronssinen käyttöjalostuspalkinto 2011

Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerhon palkitsema vuoden VETARAANI 2012

Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerhon palkitsema vuoden LUOLAKOIRA 2005

Limingan-Temmeksen metsästysyhdistyksen palkitsema ERÄKOIRA 2005 ja 2006


merkki.jpg

Nora on todella leikkisä ja ystävällinen, mutta välillä syrjäänvetäytyvä ja omaa rauhaa arvostava jurottaja. Norasta löytyy mukavuudenhaluinen nautiskelija ja herkkusuu. Toisaalta Nora on räväkkä ja periksiantamaton jahtimimmi, joka vie vaikka luun toisen suusta. Nora on todellinen metsäkoira ja jahti alkaa heti kotiovelta. Suurinta hupia Noralla jahtirupeamien välissä on myyrien ja pikkuhiirien jahtaaminen, missä lajissa siitä on kehittynyt todella taitava. Aikaisemmin Nora oli vakava puurtaja, mutta Miron ja Pyryn taloon tulon ja omien pentujen myötä Nora on tullut leikkisämmäksi ja pehmeämmäksi. Pennuilleen Nora on ollut todella huolehtivainen emo.


noramummoanimaatio_25.11.2014.gif

Nora vauhdissa 25.11.2014