Joenpenkan vuosi 2012

Maanantai 31.12.2012 klo 17.38 - Marja J

Onnellista ja Menestyksellistä Uutta Vuotta 2013!

 

Lämpimiä lipaisuja, pehmeitä pusuja, kosteita kuonoja, tomeraa tuhinaa, ärhäkkää ärinää, rentouttavia retkiä, hupaisia hetkiä, jännittäviä jahteja, onnistuneita osumia, toteutumattomia toiveita, pieniä pettymyksiä, täpäriä tilanteita, helpotuksen hetkiä, odottamatonta onnea, ihmeellistä iloa

– ihanaa elämää mäyräkoiran kanssa!

 

Kiitokset kuluneesta vuodesta kaikille Joenpenkan kasvattien omistajille! Vuosi on taas vierähtänyt ja rakastettavien perheenjäsenten kanssa on puuhailtu kaikenlaista mukavaa. Kiitokset innokkaille, koiriensa kanssa harrastaville Joenpenkan kasvattien omistajille ja kiitokset mukavista terveisistä, tarinoista ja kuvista vuoden varrelta – ne ovat aina tervetulleita!

Jahtipuolella joenpenkkalaiset ovat osoittaneet eriomaisia taipumuksia niin luola- kuin ajometsästykseen ja käytännön jälkihommissakin ovat koirat olleet suurena apuna.  Tänä vuonna erityisesti Elmo ja Eeti ovat hommailleet luolametsällä. Pääsipä Pyrykin keväällä supijahtiin.  Pupuja on saatu eräksi ja tämän vuoden toiseksi viimeisenä päivänä Emmalle ammuttiin peräti kaksi metsäkaurista.

Menestystä on tullut mäyräkoirien ajokokeissa,  MEJÄ- ja VAHI-kokeissa sekä  luolakokeissa. Uusia valioitakin Joenpenkalle saatiin kaksi. Ajopuolella kunnostautunut Elmo kiinnostui kevään aikana myös luolapyynnistä ja valioitui kesän aikana kolmessa kokeessa. Pyry piipahti menestyksellisesti Ruotsissa jälkikokeessa ja sai myös Ruotsin jälkivalion tittelin.

Näyttelyitä ei tänä vuonna ole harrastettu kovin ahkerasti. Vuoden huippuhetki oli kun Nora-isomummi sai 9,5-vuotiaana ensimmäisen sertinsä 23 nartun joukossa! Nora oli mukana näyttelyssä neljän vuoden tauon jälkeen ja ensimmäistä kertaa veteraaniluokassa.

Keväällä koettiin jännittäviä aikoja ja muutama työntäyteinen kuukausi, kun Joenpenkalle syntyi kolmas eli I-pentue sijoitusnarttu Emmalle. Emman ja Nemon viisi terhakkaa ipanaa saivat mukavat ja harrastavat kodit ja ehkäpä saamme myös innokasta väkeä mukaan mäyräkoiratoimintaankin.

Vuoden varrella on ollut mukava tavata omia kasvatteja, Pyryn jälkeläisiä ja ystäviä - ihmisiä ja koiria! Porukalla on hommailtu kaikenlaista mukavaa ja hyödyllistäkin mm. harjoiteltu jälkijuttuja, käyty Haukkukeitaalla luolaharjoituksissa, mätsäreissä ja I-ipanoille järjestettiin myös oma trimmaustapahtuma.

Pyrykin tuli kaksi kertaa isäksi – Peurakankaan  sekä Merkaleen´s kenneleihin syntyivät terhakat pentueet. Vuoteen on mahtunut myös monenlaista puuhaa PSMKK:n MÄAJ- ja VAHI-kokeiden järjestely- ja huoltotehtävissä, talkoilua näyttelyissä ja tiedotustehtävissä.

vuoden_2012_tapahtumia.gif

Tässä katsaus kuluneen vuoden 2012 ”virallisiin” Joenpenkan kasvattien tuloksiin näyttelyissä ja mäyräkoirien kokeissa

 

PALKINNOT 2012

Emma (Joenpenkan Ehtoisa-Emma)

  • Pohjois-Pohjanmaan kennelpiiri, MÄAJ-PM 2. sija
  • Limingan-Temmeksen Metsästysyhdistys, Eräkoira 2011, kolmas sija
  • Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho, Vuoden luolakoira 2011, toinen sija
  • Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho, Vuoden ajokoira 2011, kolmas sija

Nelli (Joenpenkan Eloisa-Ella)

  • Pohjois-Lapin Koirakerho, Vuoden 2011 Metsäkoira

Pyry (Joenpenkan Aito-Artturi)

  • Limingan-Temmeksen Metsästysyhdistys, Eräkoira 2011, toinen sija
  • Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho, Vuoden mejäkoira 2011, toinen sija

VALIOT

SE JVA – Pyry

FI KVA-L – Elmo (Joenpenkan Ehtivä-Elmo)

METSÄSTYSKOIRIEN JÄLJESTÄMISKOE

1 x AVO3 – Emma

 

METSÄSTYSKOIRIEN JÄLJESTÄMISKOE, RUOTSI

Öppen klass pris 1 - Pyry

 

VAHINGOITTUNEEN HIRVIELÄIMEN JÄLJESTÄMISKOE

VAHI1 – Pyry, Emma

 

MÄYRÄKOIRIEN AJOKOE

MÄAJ-1 - Emma

MÄAJ-2 - Emma

2 x MÄAJ-3 - Emma, Nelli

 

LUOLAKOIRIEN TAIPUMUSKOE

1 x LUTA - Elmo

3 x LUTB - Emma, Elmo

1 x  LUO1 - Elmo

 

NÄYTTELYTULOKSET

1 x serti – Nora

Rotunsa paras Veteraani - Nora

2 x ERI, SA – Nora, Emma

1 x EH – Pyry

JOENPENKAN JÄLKIKASVU

Joenpenkan I-pentue s. 18.4.2012 (Joenpenkan Ehtoisa-Emma – FI MVA, FI KVA-L, FI JVA TinyTrotter´s Nobleman)

  • Joenpenkan Ihana-Iira IIRA
  • Joenpenkan Iloinen-Ilmi HERTTA
  • Joenpenkan Innokas-Iikku OIVA
  • Joenpenkan Iskevä-Ippo ELMERI
  • Joenpenkan Iso-Iiro AATU

 

Pyryn jälkeläisiä

  • emä: Konemiehen Ooppera 24.8.2012 6 pentua  
  • emä: Merkaleen´s Zoraja 21.3.2012 6 pentua

Pyryn jälkeläisten menestystä kokeissa ja näyttelyissä

  • FI KVA-L Setsun Marru – FI KVA-M
  • Koivukujan Moona  2 x EH
  • Koivukujan Roosa  2 x ERI, EH
  • Koivukujan Pipsa EH, MEJÄ AVO1
  • Merkaleen´s Diandra ja Dennis ROP-pentuja

 

 

 

Avainsanat: vuosi 2012, vuoden 2012 tulokset