Joenpenkkalaisten jahtikausi 2016 - 2017

Sunnuntai 26.2.2017 - Marja J

On aina mukava seurata miten mäyräkoira opettelee toimimaan metsällä, oppii käyttämään luontaisia taitojaan metsästystilanteessa ja toimimaan toivotulla tavalla riistan kanssa.

Yhteiset antoisat reissut koirien kanssa ovat tärkeitä, yhteistyö ja yhdessäolo oman koiran kanssa. Ei se saalis ole aina pääasia, vaikka onnistuneet osumatkin ilahduttavat.

Muitakin kiinnostavat erilaiset jahti- ja jäljestystarinat ja tapausselostukset kuvineen ovat edelleenkin toivottuja ja tervetulleita!

Lämmin kiitos kuvista ja jahtijutuista!

Joenpenkkalaisten vanhemmat jahtitarinat kaudelta 2013 - 2016 löytyvät nyt palkista ERÄJUTUT


Eetin (Joenpenkan Etevä-Eeti) viimeisimmät kuulumiset 19.2.2017

Eeti_sivu_2_2017.jpg


Todellinen metsästyksen Monitoimimäykky-Eeti on päässyt taas kauriita ajelemaan useaan kertaan ja kaatojakin on tullut. Supinpyynnissä Eeti on jatkanut entiseen tehokkaaseen tahtiin. Vanhemmalla iällä Eetiin on tullut entistä enemmän sitkeyttä ja pitkäjänteisyyttä, eikä ole harvinaista, että Eeti jaksaa puurtaa luolastossa jopa 10 tuntia. Ilman Eetin sitkeyttä, moni supi olisi kuulemma jäänyt kokonaan saamatta. Perheen toinen koira Eetiä paljon nuorempi Piitu pärjää kyllä jo hyvin mäyrän kanssa, mutta vielä ei sitkeys riitä niin pitkään puurtaa kuin Eetillä.

Eetillä on Tonin laskujen mukaan pyydetty nyt jo yli 100 supia ja koira on edelleen hyvässä iskussa ja fyysisessä kunnossa. Onneksi Toni on taitava ja kokenut luolapyynnissä ja osaa arvioida hyvin tilanteet myös koiran terveyden kannalta. Eeti on innokas ja taitava koira, joka ei turhaan anna revityttää itseään.

Kiitos taas mukavista terveisistä - Olette kyllä aivan loistava parivaljakko Toni ja Eeti!


O-veljesten Oivan ja Aatun jahtiuutisia

Oiva (Joenpenkan Innokas-Iikku) on osoittanut erinomaisia riistataipumuksia heti ensimmäisestä syksystään lähtien ja pojan kanssa onkin käyty paljon metsällä. Oivan Ville-isännältä tuli 18.9. jahtiuutisia ja kuva Oivan tämän syksyn neljännestä ammutusta jäniksestä.

Jahtivuosi on lähtenyt Oivalla taas hyvin vauhtiin! Onnistuneita metsäreissuja jatkossakin Oivalle ja jahtikavereille!

Oiva_syyskuu_2016.jpg

Myös Oivan veli Aatu (Joenpenkan Iso-Iiro) toimii hyvin metsällä niin ajossa kuin jälkitöissäkin. Aatun emännälltä Tiialta tuli kuva ja terveiset Aatun jälkihommista, missä Aatu oli jäljestänyt onnistuneesti osuman saaneen metsäkauriin.

Kiitokset terveisistä ja mukavaa ja puuhakasta jahtisyksyä myös Aatulle ja jahtikavereille!

Aatu_lokakuu_2016.JPG

TallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallenna

Avainsanat: luolametsästys, Eeti, Joenpenkan Etevä-Eeti, jahtikausi 2016 - 2017, metsästys, ajometsästys, Oiva, Joenpenkan Innokas-Iikku, Aatu, Joenpenkan Iso-Iiro, ajometsästys, jäljestys

Joenpenkkalaisten jahtikausi 2015 - 2016

Maanantai 21.12.2015 - Marja J

On aina mukava seurata miten mäyräkoira opettelee toimimaan metsällä, oppii käyttämään luontaisia taitojaan metsästystilanteessa ja toimimaan toivotulla tavalla riistan kanssa.

Yhteiset antoisat reissut koirien kanssa ovat tärkeitä, eikä se saalis ole aina pääasia, vaikka onnistuneet osumatkin ilahduttavat.

Muitakin kiinnostavat erilaiset jahti- ja jäljestystarinat ja tapausselostukset kuvineen ovat edelleenkin toivottuja ja tervetulleita!

Lämmin kiitos kuvista ja jahtijutuista!

Joenpenkkalaisten vanhemmat jahtitarinat kaudelta 2013 - 2015 löytyvät nyt palkista ERÄJUTUT


Sunnuntai 20.12.2015 - Musun (CurlyCo Where Is My Fox) työskentelystä supi eräksi

Musu pääsi ajohommien välillä luolillekin, kun Musu ja Jarmo-isäntä saivat kutsun  supiluolalle. Parin tunnin työskentelyn ja kaivuuhommien päätteeksi supi oli saatu maan pinnalle ja eräksi.

Päivälleen vuosi sitten Musu työskenteli tehokkaasti myös ketun luolassa. Onkohan tämä joku Musun joulunalusperinne?


Veljesten Eetin (Joenpenkan Etevä-Eeti) ja Empun (Joenpenkan Empivä-Emppu) jahtiterveiset marraskuulta

Toni läheti terveisiä Keski-Suomesta 22.11.2015

Eetille (Joenpenkan Etevä-Eeti) oli saatu eräksi Kalmarissa viikonlopun 22. – 23.11. aikana kaksi kettua – toinen ladon alta ja toinen ajosta. Piitu-siskokin oli päässyt ladon alle ketun hajua haistelemaan.

Ajot tuntuvat sujuvan hyvin ja monipuolisella Eetillä onkin ollut kysyntää lähialueen kauris- ja peurajahteihin.

eeti_21.11.2015_Small.jpg

Tässä Empun Esko-isännän terveisiä: Emppu syksymmällä kaivuhommissa ja jahtipuuhissa viime viikolla.

Emppu_multakurkku_2015_Medium_Small.jpg

Velipoika Emppu (Joenpenkan Empivä-Emppu) on kunnostautunut kesän ja lauhan syksyn akana lempipuuhissaan eli myyrän kaivussa (tullut ilmeisesti Nora-emäänsä).

Nyt jahtikaudella Emppu on päässyt taas myös kunnon jahtiin ja viime viikolla tuli jäniskin kaadettu Empun ajoon.

Emppu_janis_26.11.15.jpg


Tonin ja Eetin terveiset Keski-Suomesta 3.10.2015

Eeti (Joenpenkan Etevä-Eeti) oli päässyt taas Toni-isäntänsä kanssa naapuripitäjään peurajahtiin. Eeti pääsikin ajamaan peuraa, mutta ajo jäi tällä kertaa lyhyeksi, eikä jälkeä enää löytynyt. Täällä reissulla Eetille saatiin kuitenkin varma kaurisajo ja kauris eräksi.

Eeti_26.9.2015.jpg

Eeti ja kauris.

Seuraavana viikonloppuna eli lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Toni pääsikin sitten ampumaan peuran Eetin ajosta. Lauantaina aamulla Eetillä oli ollut tunnin ajo, mutta toisella lenkillä ei ajettavaa löytynyt. Myöhemmin päivällä Toni ja Eeti saivat kutsun tuoreille jäljille ja noin 20 minuutin ajon jälkeen saatiin Eetille peurakaato.

Eeti_3.10.2015_2.jpg

Eeti ja peura.

Eetin ”Pikkusisko” karkkari Piitukin on jo päässyt metsäreissuille ja päässyt myös noutohommiin, pari sorsaa ja haapana on jo haettu isännälle ja syttöjä haettu myös luolahommiin.

Kiitokset kuvista ja terveisistä! Mukavaa jatkoa hyvin alkaneelle jahtikaudelle Eetin ja Piitun kanssa!


TallennaTallenna

Avainsanat: jahtikausi 2015 - 2016, metsästys, Musu, CurlyCo Where Is My Fox, ajometsästys, Eeti, Joenpenkan Etevä-Eeti, luolametsästys, Emppu, Joenpenkan Empivä-Emppu

Joenpenkkalaisten jahtikausi 2014 - 2015

Tiistai 3.3.2015 - Marja J

On aina mukava seurata miten mäyräkoira opettelee toimimaan metsällä ja oppii käyttämään luontaisia taitojaan metsästystilanteessa ja toimimaan toivotulla tavalla riistan kanssa.

Yhteiset antoisat reissut koirien kanssa ovat tärkeitä eikä se saalis ole aina pääasia, vaikka onnistuneet osumatkin ilahduttavat.

Muitakin kiinnostavat erilaiset jahti- ja jäljestystarinat ja tapausselostukset kuvineen ovat edelleenkin toivottuja ja tervetulleita!

Joenpenkkalaisten vanhemmat jahtitarinat kaudelta 2013 - 2014 löytyvät nyt palkista ERÄJUTUT


2.3.2015 - Eetin (Joenpenkan Etevä-Eeti) helmikuisia kuulumisia

Tuli terveisiä Eetin isännältä Tonilta. Eeti on saanut kaverin, kun taloon muutti kk.mäykky Piitu. Piitukin on jo käynyt vähän nuuskuttelemassa supin ja ketun jälkiä.

Eeti on päässyt taas jahtiin ja Kivijärveltä oli saatu helmikuun viimeisenä päivänä eräksi kaksi supia ja homma jatkuu. Eeti pääsi mukaan myös syksyn peurajahtiin ja kovasti oli tullut kehuja. Ja vaikka ajoista ei nyt saalista tullutkaan, saivat Eeti ja Toni kutsun myös tulevalle jahtikaudelle. 

Eeti_helmikuu_2015.jpg


Vuoden alun kuulumiset Tonilta ja Eetiltä (Joenpenkan Etevä-Eeti)

Uusi vuosi on alkanut metsästyksen merkeissä Keski-Suomessa. 4.1. Eetiltä saatiin kaksi supia isosta kantokasasta. Rallia oli kestänyt kolme tuntia, ennen kuin turrikat oli saatu  pois.

6.1. Eeti oli päässyt taas Kivijärvelle peurajahtiin, mutta peuroja ei oltu saatu eräksi. Eeti oli kuitenkin ajanut niitä sitkeästi yhteensä kolme tuntia. Keski-Suomessakin lumikelit alkavat olla mäyräkoiralle jo aika hankalat.


Lauantai 20.12.2014 - Musun (CurlyCo Where Is My Fox) työskentelystä kettu eräksi

Ajoporukka oli Siikalatvalla jahdissa ja nuori ajokoira oli merkannut ketun luolan. Musulla  on jo vähän kokemusta koeputkilta, mutta tämä kerta oli ensimmäinen luonnonluolilla. Musu oli työskennellyt sitkeästi yli kaksi tuntia ja kettu saatiin viimein eräksi. Nyt tuli luomuharjoitus myös tulevaan A-kokeeseen, jossa koiran on ensin kaivettava itsensä hiekkaesteen läpi.



Eetin (Joenpenkan Etevä-Eeti) loka-marraskuun kuulumisia

eeti_syksy_2014.jpg

Tonilta tuli Eetin viimeaikojen kuulumisia. Eeti oli kunnostautunut taas monipuolisesti ja eräksi oli saatu muutama supi, kettuja niin ajosta kuin luoliltakin. Eeti oli päässyt myös peura-ajoon. Eeti on kunnon luolakoira, ja työskentelypaikan olosuhteet näkyvät myös koirassa.:)


Lauantai 22.11.2014 - Musu ja Emppu kaurisjahdissa Muhoksella

Hannu Pietiläinen

Emppu (Joenpenkan Empivä-Emppu) ja Musu (CurlyCo Where Is My Fox) osallistuivat perinteiseen Laitasaaren kaurisjahtiin Muhoksella. Emppu oli mukana jo viime vuonna ja nyt pääsi Musukin mukaan. Porukka jakaantui kahdelle alueelle ja molemmat koirat olivat omilla työmaillaan. Emppu ajeli alkuun rusakkoa ja Musu metsäjänistä, kunnes saatiin tieto tuoreista kauriin jäljistä. Musu otti neljä kaurista ajoon ja noin tunnin ajon jälkeen Emppu jatkoi hommaa. Kaatoa ei nyt saatu, mutta moni passimies sai näköhavainnon kauriista. Ehkäpä Emppu ja Musu pääsevät ensi vuonnakin taas näyttämään miten mäyräkoira toimii kaurismetsällä.


Viikonloppu 15. - 16.11.2014 - Musu ja suomenajurit ajoharjoituksissa

Hannu Pietiläinen

Rantsilassa asuvat mäyräkoira Musu (CurlyCo Where Is My Fox) sekä suomenajokoirat Metku ja Karu kävivät viikonloppuvisiitillä Limingassa. Tarkoitus oli saada ajokokemusta ja harjoitusta jänisten kanssa. Rantsilan seudulla susitilanne on ollut huolestuttava ja ilman lumipeitettä ei ole tietoa niiden liikkeistä. Koirien laskeminen ajoon on ollut riskialtista ja niinpä sovittiin, että koirat voivat tulla vierasmetsälle Liminkaan.
Lauantaina 15.11. totuteltiin nuorempien Musun ja Metkun kanssa uusiin maisemiin eivätkä ajot oikein meinanneet sujua. Vanhempi herra Karu teki pitkän haun, mutta ajo jäi tällä kertaa konkariltakin saamatta.
Sunnuntaina 16.11. olikin pikkuisen lunta maassa ja jäniksen jälki näkyi ojien pohjalla jään päällä sekä tien pinnalla. Keli oli hyvä ja heti aamulla Metku tekikin ylösoton ja ajoi komeasti vitivalkoista jänistä ensikertalaiselle hyvän tovin.

Musu jatkoi saman jäniksen jäljellä, kun ensin oli löytänyt tiheässä kuusikossa piilotelleen puppelin. Ajo kesti parikymmentä minuuttia kunnes hukka hiljensi koiran. Hiljaisuutta kesti jonkin aikaa, mutta sitten alkoikin kiivas ja matalaääninen paikallaan pysyvä haukku, jota luulimme ensin supihaukuksi. Lähettyville päästyämme haukku muuttui kiivaaksi ajohaukuksi, joka loppui lyhyen ajon päätteeksi. Ihmettelimme kovasti mistä oli kyse, mutta kun löysimme jäljet maastosta, niin selvisi, että Musu ja nuori, pienikokoinen ilves olivat kohdanneet toisensa tiheässä risukossa. Kauempana kuulunut toinen ajo oli ilmeisesti karkottanut ilveksen meidän suuntaan.
Musun haukusta oli helppo tunnistaa tapahtuman vaiheet. Jänisajo oli tiheää, korkeaäänistä ja hyvin kuuluvaa. Ilveshaukku taas oli matalaa, murahtelevaa ja kiivasta kuten haukku keinoluolilla ketun kanssa.

Lopulta Karukin pääsi saman jäniksen jäljelle ja ajoi pitkään jänistä pienellä alueella, joka alkoi olla jo täynnä koirien, miesten ja jäniksen jälkiä. Metsätiellä ajoa kuunnellessamme tielle ilmestyi jokin eläin melko kauas, emmekä heti tunnistaneet sitä. Ilvekseltä se alkuun näytti kohti tullessaan, mutta kääntyessään näkyi pitkä häntä ja kettuhan se oli, mutta todella pitkäjalkainen ja isokokoinen. Kettu kulki tien yli ja jatkoi kohti Karun ajoa. Ihmettelimme sen rohkeutta kun se oli kulkenut aivan auton ja savuavan nuotion vierestä ja jatkoi kohti koiran ajoa.
Tapahtumarikas päivä ja kokemuksia tuli sekä koirille että miehille. Seuraavalla kerralla otetaan ehkä pyssytkin mukaan.

Nellin (Joenpenkan Eloisa-Ella) jahtikuulumisia Ivalosta

nellin_jahtisyksy_2014.jpg


Emman (Joenpenkan Ehtoisa-Emma) ja Elmerin (Joenpenkan Iskevä-Ippo) jahtikuulumisia


emman_ja_elmerin_jahtisyksy_2014.jpg

Kuva kopioitu Facebookista, Joenpenkan kennelin ryhmästä.


Eetin (Joenpenkan Etevä-Eeti) syyskuun kuulumisia

Eetikin on päässyt taas jahtihommiin ja jatkaa ajohommia sekä pienpetojen pyyntiä entiseen, tehokkaaseen tyyliinsä.

Eiköhän taas saada Eetinkin kuulumisia.


Empun kettujahti 3.9.2014

Empun (Joenpenkan Empivä-Emppu) isäntä Esko kirjoitti taas lupsakkaan tyyliinsä Empun jahtihommista

Paljon on vettä virrannut Oulujärvestä jokea pitkin mereen siitä, kun viimeksi olimme yhteydessä. Aloitimme tänään uuden jahtikauden "tekopitäjäni" leikattujen viljapeltojen ja tosi tiheiden rantapusikoiden maisemissa. Emppu oli tapansa mukaan tohkeissaan päästessään kunnon jahtimaille - mökkirannan sammakoita kesän aikana on nuuskittu ja haukuttu aivan tarpeeksi ja pari karkumatkaa rusakon perässäkin on tehty.
Parituntisen, ajoittain hyvinkin kiihkeän ajon jälkeen saimme nuoren ketun kaadetuksi - ja kuten voi arvata niin Emppu oli suorastaan hurjana saaliin kimpussa. Emppu sai kontaktin kettuun Intian viidakkoa muistuttavassa pajupusikossa, joten meni tovin aikaa ennenkuin itse pääsin paikalle viimeistelemään saaliin.

Aatun (Joenpenkan Iso-Iiro) ensimmäinen supi 24.8.2014


aatun_supi_24.8.jpg

Avainsanat: luolametsästys, Musu, CurlyCo Where Is My Fox, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Elmeri, Joenpenkan Iskevä-Ippo, Nelli, Joenpenkan Eloisa-Ella, Aatu, Joenpenkan Iso-Iiro, Emppu, Joenpenkan Empivä-Emppu, Eeti, Joenpenkan Etevä-Eeti, metsästys, ajometsästys

Joenpenkkalaisten jahtikausi 2013 - 2014

Maanantai 3.3.2014 - Marja J

Jahtikuvat (myös ilman saalista) tarinoiden ja tapausselostusten kera ovat tervetulleita! Eihän saalis ole se pääasia, vaan mukavat yhteiset reissut koiran kanssa - se millä tavalla mäyräkoira osaa käyttää taitojaan, toimia metsästystilanteessa ja riistan kanssa.


Lauantai 1.3.2014

eetin_mayra_1.3_2.jpg

Eetin (Joenpenkan Etevä-Eeti) ensimmäinen mäyrä.

Toni kertoo: "Hienosti Eeti kaivoi mäyrän perässä tulppaa auki noin 2 metriä ja sitten mäyrä jäi peräpesään mistä saatiin turrikka pois. Eeti ei saanut osumia ollenkaan vaan taitavasti painosti mäyrää puolen metrin päästä, välillä kävi vähän lähempää härkkimässä."


Keskiviikko 19.2.2014

eetin_saalis_19.2.2014.jpg

Tonilta tuli viimeisimmät jahtiuutiset ja kuva keskiviikolta 19.2.

"Eetin (Joenpenkan Etevä-Eeti) kanssa pidettiin parin viikon loma, kelit suosi meitä ja saatiin vähän saalistakin viisi supia kolme kettua ja näätä.

Eetillä saatiin 4 supia ja kettu. Kettuja oli tänä vuonna paljon, ajosta meni reikiin useampikin kettu, mutta paikat oli niin pahoja ettei uskaltanut laittaa koiraa. Täällä meinaa hankaloittaa se kun joka paikka on täynnä isoja kivikoita, maareiät on hakusessa."


Lauantai 25.1.2014

Eetin (joenpenkan Etevä-Eeti) oli päässyt peurajahtiin naapuripitäjään, tässä Tonin juttua viime lauantain jahtipäivästä.

Keli ei ollut paras mahdollinen, mutta Eeti oli ottanut tunnin haun jälkeen 1,5 tunnin ajon. Eeti oli ajanut peuran melkein kolmen passimiehen syliin, mutta kaatoa ei ollut tullut tällä kertaa. Jahdin lopussa Eeti ajeli peuran jälkeen vielä aikansa jänistä.

Tulistelun jälkeen porukka vaihtoi paikkaa ja Toni lähti Eetin kanssa tutkimaan metsään vanhoja peuran polkuja

"Kohta tuli soitto, että peurat olivat metsikön toisessa laidassa. Puolessa välin huomasin, että Eetin panta oli jäänyt autoon ja samassa alkoi ajo. Eeti löyti tuoreet jäniksen jäljet ja alkoi ajamaan niitä pari sataa metriä ennen peuroja.

Pari tuntia siinä vierähti jäniksen perässä ennen kuin sain mäykyn kiinni, mutta sitten oli jo jalat niin rikki ja poika sipissä että ajot loppui siihen. Pimeäkin alkoi painaa päälle... Nyt ollaan toipilaana, kun tassun pohjat ovat kipeät."

Mukava, että Eräkoira-Eeti pääsee monipuolisesti jahtiin ja koirakko saa kutsuja ajoon.


Lauantai 11.1.2014

Tonin juttua Eetin (Joenpenkan Etevä-Eeti) supijahdista.

"Lauantaina käytiin vanhoilla mäyrän pesillä, paikka on tosi laaja ja syvä, mutta pehmeää kaivaa. Eeti löyti supit nopeasti, mutta tutka näytti 3,5 metriä syvyyttä. Aikamme odotettiin alkaako supit liikkumaan, mutta Eeti piti supit peräpesässä. Saihan siinä lapiota heiluttaa muutaman tunnin, viimein kun tutka näytti 80 cm etäisyyttä niin Eeti lopetti haukkumisen, ralli alkoi. Toinen supi pääsi Eetin ohi ja vaihtoi paikkaa.

Ehdin juosta vanhaan kaivettuun luukkuun mistä pääsin supia ampumaan ja Eeti perässä. Osuma ei ollut niin tarkka vaan supi juoksi edellä ja Eeti perässä. Tällä kertaa tutka näytti 3,1 metriä. Enää ei ollut miehissä puhtia kaivaa vaan jäätin odottamaan... Haukku kuului hyvin valmiiksi kaivetuista vanhoista peräpesistä. Eeti otti siinä neljän tunnin erän ja tuli ulos, nenässä tosi pieni vekki.... Supi jäi todennäköisesti raatona maan alle eikä mäykkyä jaksanut enää raato kiinnostaa."


Sunnuntai 5.1.2014

emppu_ajo_5.1_3.jpg

Empun (Joenpenkan Empivä-Emppu) isännältä Eskolta tuli hyviä ajouutisia eiliseltä.

"Olimme eilen 5.1. Empun kanssa Niskan Erän järjestämässä kaurisjahdissa Utajärven ja Vaalan rajamailla. Aluksi Empulla oli ajossa jänis, mutta ajo muuttui pian kaurisajoksi, jota sitten kestikin yhtäjaksoisesti noin 4 tuntia = 13,5 kilometriä. Hanki onneksi osittain kantoi Empun, mutta ei kaurista. Neljän miehen passiporukka ei kuitenkaan kaatoa saanut. Hurjakuntoinen kaveri on tuo Emppu.

Kauriin makuun Emppu kuitenkin pääsi, sillä yhden passimiehen edestä lähti makuulta kauris, jota Emppu pääsi mutustelemaan."

Kuva: Matti Koistinen


Lauantai 4.1.2014

eeti_2014-01-04_13.53.jpg

Tämän vuoden ensimmäiset supit Eetille (Joenpenkan Etevä-Eeti) - kaksi supia eräksi. Turrikat löytyivät ajomaapenkasta ja vaikka paikka oli haasteellinen Eeti löysi riistan hyvin. Toni innostui kokeilemaan koiran toimivuutta myös keinoluolilla, mutta eipä tuota kokenutta luolakoiraa oikein keinoputket kiinnostaneet....


Lauantai 30.11.2013

emppu_30.11.2013.jpg

Hannu oli lauantaina seuraamassa Empun (Joenpenkan Empivä-Emppu) ajoa, kun Emppu pääsi Muhokselle jahtiin Esko-isännän kanssa. Nyt Emppu pääsi oikein kunnon kaurismaille ajamaan. Emppu on todella hyväkuntoinen ja sitkeä ajuri, joka ajaa myös jänistä ja kettua. Empulla on kuuluva ja kertova ääni – voimakkuus ja haukkutiheys vaihtelee sen mukaan miten lähellä koira on ajettavaa eläintä. Läheltäpiti-tilanteita oli ollut useita, mutta kaato jäi tällä kertaa kuitenkin saamatta.

Esko kertoili päivän tapahtumista Joenpenkan facebookryhmässä: "Oli todella mukava olla ensimmäisen kerran todellisessa kaurisjahdissa ja Emppuhan tilattiinkin jo ensi syksyn jahtiin. Alussa Emppu poikkesi totutusta - "herättelyhaukkuja" ei kuulunut, jota ihmettelinkin, mutta uusi maasto ja satanut lumi varmaankin vaikeuttivat hajujen löytymistä. Kun kauriista saatiin havaintoja niin ilmavainun perusteella Emppu otti suunnan ja niin ajo alkoi."


19. - 20.11.2013

emma_vesilahti_2013.jpg

Emma (Joenpenkan Ehtoisa-Emma) ja Kari olivat Vesilahdella Vesilahden Metsästysyhdistyksen järjestämässä peurajahdissa 19.- 20.11. Mukana jahdissa oli useampia mäyräkoiria ja jahtipäivien aikana tuli yhtensä 6 kaatoa, joista 4 oli ammuttu Emman ajoon. Nämä olivat Emman ensimmäiset peurakaadot ja ajoaikaa kahden päivän aikana oli kertynyt noin 7 tuntia.


15. - 17.11.2013

Tonilta tuli terveiset, että Eeti  (Joenpenkan Etevä-Eeti) ja Tonin porukka olivat osallistuneet Pienpetopyynnin SM-kisoihin Suomussalmella. Mukana oli ollut 13 joukkuetta, mutta vain voittajajoukkue oli saanut tulosta: pari kettua ja minkin. Keli oli ollut huono, eikä Tonin joukkueen alueelta ollut löytynyt luolia koirien koluttavaksi.

Eeti on jatkanut kotipuolessa pienpetopyytiä tuloksellisesti! :)


Sunnuntai 10.11.2013

emman_janis_10.11.2013.jpg

Emman (Joenpenkan Ehtoisa-Emma) metsäjänis viime sunnuntailta. Emma oli tehnyt hyvän vajaan tunnin ajon ja matkaa oli kertynyt kaikkiaan 7,5, km. Emma on saanut ääneen tänä syksynä uusia sävyjä ja ajohaukkuun on löytynyt kolmaskin ääni!


Lauantai 9.11.2013

Eeti_ja_kettu_2013-11-09.jpg

Eetin (Joenpenkan Etevä-Eeti) 

Nyt saatiin Eetin ajoon ammuttua ensimmäinen kettu. Alue oli sama missä kettu pari viikkoa aikaisemmin oli pyörittänyt koiraa. Iän myötä Eeti alkanut toimimaan hyvin myös ajossa ja pyysyy hienosti jäljellä ja ääntä tulee hyvin.


Lauantai 26.10.2013

Eetin (Joenpenkan Etevä-Eeti) isännältä Tonilta tuli jahtiuutisia.

Eeti oli ottanut haaskalta kettuajon ja kettu oli pyörinyt ensin peltojen välissä pienessä metsäpuskassa kuin jänis. Kohta kettu juoksi häntä suorana pellolla ja Eeti perässä ajaen 85 haukkua minuutissa. Erittäin hyvä ajo oli ollut, eikä yhtään hukkaa. Eeti ehti ajaa kettua hyvin tunnin ennen kuin kettu meni pikitien yli ja Toni otti koiran pois ajosta.

Samalla reissulla Eeti sai kiven alta supin yli tunnin työskentelyn jälkeen. Toni arvioi, että Eetille on tulossa taas työntäyteinen talvi kun riistaa on niin paljon. Eetille on saatu eräksi Tonin arvion mukaan nyt jo yli 20 supia ja yksi kettu. Eeti on saanut kovasti metsää ja toimii hyvin pysäyttävänä koirana, ajopuolikin toimii ja ajot paranevat koko ajan.


Sunnuntai 19.10.2013

emman_jalki_1910_3.jpg

Onnistuneen jahtiviikonlopun päätteeksi Emma (Joenpenkan Ehtoisa-Emma) oli päässyt vielä jäljestämään Ala-Temmeksen hirviporukalle hirven.

Perjantai 17.10.2013

emman_janis_17.10.2013.jpg

Emmalla ajo oli kulkenut hienosti perjantaina. Karilla oli useampi näköhavainto ajosta ja loppuun vielä pitkä tieajo - eikä yhtään hukkapätkää.


Lauantai 18.10.2013

Eetin (Joenpenkan Etevä-Eeti) haukusta oli saatu luolasta supi. Supi ei ollut tavalliseen tapaan ärhäköinyt koiralle vaan käynyt heti suoraan kiinni, joten homma oli mennyt lähityöskentelyksi. Oli kuulemma ollut kuin mäyrä supin nahkoissa. Eetikin sai hommassa vähän vaurioita ja parantelee itseään tovin tuleviin koitoksiin. Virtaa pojassa tuntuu olevan.


Sunnuntai 13.10.2013

nellin_janis_13.10.2013.jpg

Ivalon Nellin (Joenpenkan Eloisa-Ella) emännältä Riikalta tuli eilen vauhdikkaan jahtipäivän terveiset: Nelli oli ensin pölläyttänyt ketun liikkeelle luolasta, ajanut sitä 15 minuuttia ja temunnut vielä ketun kanssa kolossakin. Mutta päivä oli päättynyt erinomaiseen tunnin ajoon.

Riikka kirjoittaa facebookpäivityksessään: "Tänään sitten VIHDOIN onnisti! Tapahtumarikkaan päivän päätteeksi Nelli ajoi yli tunnin ja MINÄ pääsin pamauttamaan jäneksen nurin. Vieläkin on fiilikset huipussaan! On sitä tahkottu monta reissua ja vierestä on viety eräskin kerta ja ohikin on ammuttu jne.

Nyt voi vain sanoa, että koira toimi ja minä olin kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ennen pupun ajoa neiti tunki itsensä yhteen ketun pesäkoloon ja kerkesin sen takajaloista vetasta ulos ja hetki sen perään lähti vihainen ärjy ketun ajo joka 15min jälkeen päättyi TOISEEN ketun koloon! Onneksi isäntä oli lähellä ja kerkesi saada hännän päästä neitiä kiinni.. Olivat ketun kanssa kerenneet iskuja vaihtaa kun neitin nenästä löytyi hampaan reijät ja kielestä pieni reikä."


Sunnuntai 6.10.2013

eeti_2013-10-06.jpg

Eeti (Joenpenkan Etevä-Eeti) oli ollut taas supihommissa ja tässä yksi eräksi saatu turrikka.


Sunnuntai 6.10.2013

emma_6.10.2013_2.jpg

Emma (Joenpenkan Ehtoisa-Emma) oli ollut jänisajossa Ala-Temmeksellä ja eräksi oli tullut jänis. Emmalla on kuvassa naama hieman verinen, sillä palkaksi hyvästä ajosta oli saatu maistella pupun sydäntä. Pupu oli näyttänyt oudolta ja epäilys on, että tämäkin olisi rusakon ja metsäjäniksen risteymä, joita nyt tuntuu löytyneen useampikin tältä kylältä. Lue lisää


Torstai 3.10.2013

elmerin_teeri_3.10.2013.jpg


Elmeri (Joenpenkan Iskevä-Ippo) oli sattumalta löytänyt siipeen haavoittuneen teeren, joka räpisteli Elmerin ajossa aikansa ja pysähtyi lopulta seisontahaukkuun. Elmeri ol kerinnyt vähän lintua pöllyyttämään ja oli tosi ylpeä omasta linnustaan!


Sunnuntai 29.9.2013

emma_29.9.2013.jpg

Hannu oli Emman (Joenpenkan Ehtoisa-Emma) isännän Karin kanssa jänismetsällä, mutta Emma törmäsikin taimikossa supiin. Muutaman lähityöskentelyhetken ja ajopyrähdyksen jälkeen Hannu sai ammuttua supin eräksi.


Lauantai 21.9.2013

eetin_supit_20130921.jpeg

Eetin (Joenpenkan Etevä-Eeti) työskentelystä eräksi 3 supia. Toni kertoi, että Eeti on taitava, toimii supin kanssa kuin ajatus.


Sunnuntai 15.9.2013

emman_janis_15.9.2013.jpg

Syksyn ensimmäinen jänis eräksi Emman (Joenpenkan Ehtoisa-Emma) ajosta.


Sunnuntai 8.9.2013

aatun_eka_janis_8.9.2013.jpg

Lumijoella asuva Aatu (Joenpenkan Iso-Iiro) oli ajanut jo lyhyen ajon ja Aatun ensimmäinen jänis oli saatu eräksi.

Kiitos mukavista uutisista ja kuvasta Aatun emännälle Tiialle. Hyviä riistatapahtumia jatkossakin, tästä on mukava jatkaa harrastamista.


Sunnuntai 8.9.2013

Musun_eka_janis_8.9.2013.jpg

Sunnuntain kuluessa tuli jahtiuutisia myös Musun (Curlyco Where Is My Fox)  isännältä- Musunkin ajosta oli saatu jänis!

Lue lisää

Mukavia jahtireissuja myös Musulle - tästäpä ne reissut vaan paranee!


Perjantai 6.9.2013

Perjantaina tuli terveiset Kannonkoskelta Eetin isännältä Tonilta ja Eetin (Joenpenkan Etevä-Eeti) monivaiheisen työskentelyn jälkeen oli saatu tämän syksyn ensimmäinen supi. Sinnikäs Eeti oli ensin jäljestänyt supia kilometrin pitkin rantoja, uinut 50 metriä pienen lahden yli otuksen perässä, haukkunut sitä kiven alla, antanut sieltä lähdöt ja jatkanut sitten toisen kiven alla, josta supi lopulta saatiin eräksi. Monipuolinen mäyräkoira!

Lumikelejä kuulemma odotellaan Kannonkoskella - onnistuneita jahtireissuja Eetille!

Avainsanat: Emppu, Joenpenkan Empivä-Emppu, jäljestys, Nelli, Joenpenkan Eloisa-Ella, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Musu, CurlyCo Where Is My Fox, metsästys, Aatu, Joenpenkan Iso-Iiro, ajometsästys, Eeti, Joenpenkan Etevä-Eeti, luolametsästys

Eetin terveisiä

Maanantai 8.4.2013 klo 11.06 - Marja J

eeti_3.4.2013.jpg

Kannonkoskelta Eetin isännältä Tonilta on tullut kevään aikana mukavia uutisia Eetistä (Joenpenkan Etevä-Eeti). Eeti on innostunut viime vuosina kovasti luolakoiran hommista ja koiralle onkin saatu viime vuoden ja tämän kevään aikana jo paljon riistaa kettuja ja supeja ammutttua. Eeti myös ajelee, mutta kuulemma vaihtelevalla menestyksellä. Kuvassa Eeti sekä yksi viime viikon kolmesta supista.

Muutama uusi jahtikuva lisää

Avainsanat: luolametsästys, Eeti, Joenpenkan Etevä-Eeti

Pyrylle 2 supia

Sunnuntai 15.4.2012 klo 17.52 - Marja J

pyry_ja_2_supia_ala-temmes_15.4_18.jpg

Hannu ja Pyry saivat tänään kutsun saapua luolatöihin eräälle meidän kylällä sijaitsevalle ladolle. Pyry oli sujahtanut heti ladon alle ja aloittanut hyvän haukun.

Ensimmäinen supi saatiinkin eräksi melko pian, mutta toinen teetätti vähän enemmän töitä. Supi vaihtoi paikkaa ladon alla ja piiiloutuikin välillä. Ladon alla oli kuulemma juostu aikamoinen supi-mäyräkoira-ralli, ennen kuin supi jumittui nurkkaan ja se saatiin pois avaamalla lattia.

Hyvä juttu Pyrylle, jolle Hannu on ahkerasti etsinyt luolatöitä. Supeja ja kettuja on nimittäin meidän aluella ollut todella vähän viime vuosina.

Lisää kuvia

Kiitokset kuvista ja videoleikkeistä Pauliinalle!

Alla pari videoleikettä ja Pyryn haukkunäytteet



Avainsanat: luolametsästys, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi

Elmo luolahommissa

Keskiviikko 22.2.2012 - Marja J

Elmon jahtiuutisia 16.2.2012

Elmon (Joenpenkan Ehtivä-Elmo) isännältä Villeltä tuli Alajärveltä mukavia terveisiä - Elmo on kunnostautunut myös luolapyynnissä!  Lunta on jo tullut niin paljon, että kauriin ja jäniksen ajot ovat menneet hankaliksi, joten Elmo oli aloittanut ajohommien lisäksi nyt myös luolahommat, kun kettu on ajosta mennyt luolaan, kiven alle tai heinälatoon. Tilanteita on ollut tämän vuoden puolella jo viisi ja niistä kolmesta on tullut saalistakin. Myös supijahti tuntuu Elmoa ja isäntää kiinnostavat. Ehkäpä innokkaalle Elmolle saadaan myös tulos luolakokeesta….

Ville kertoo Elmon luolareissuista: ”Kolme reissua on tuottanut tulosta ja neljäskin oli lähellä, mutta ampuja (uuden haulikkonsa kanssa) ei ollut hereillä :) Kerran meni kettu tervahautaan jossa aluksi hieman oteltiin, mutta sitten kettu vetäytyi ahtaaseen umpiperään joka sijaitsi ison kivenlohkareen alla, tästä paikasta on ennenkin yritetty ottaa kettua tuloksetta. Kaiken kukkuraksi oli pesään joskus raahautunut ilmeisesti haavakko kettu joka oli kuollut sinne ja sitähän Elmo jäi syömään mielellään. :)

Huonojakin reissuja on ollut kun poika on jäänyt tyhjiä luolia merkkaamaan, jossa on kovasti kyllä hajuja ollut. Naamatusten Elmo ei mene mielellään ketun kanssa yhteen, vaan haukkuu läheltä, mutta jos jahdattava vähänkään liikahtaa käy se nappaamassa. Tänään torstaina meni kettu heinälatoon paalien alle, jossa se viimein erehtyi kääntymään ahtaaseen paikkaan ja Elmo sai sitä takaapäin vedettyä, niin että päästiin kettua rassilla kiinni ja saatiin vedettyä ulos. Nyt odotellaan että supit alkaisivat liikkua ja päästäisiin taas niiden kimppuun.”

Kiitokset terveisistä ja hyviä jahteja Elmolle ja Villelle jatkossakin!

Ja jatkoa seuraa tiistailta 22.2.2012.....

Ville oli laittanut tänään jahtiuutisia Facebookiin Joenpenkan kennelin sivuille ja julkaistaanpa se tuoreeltaan myös täällä: "Tiistai aamusta jahtikaveri haavoitti kettua, joka paineli lähes heti reikään. Elmo kipaistiin paikalle ja ojanpenkassa olevasta reiästä alkoi haukku kuulua.

Aluksi kettu seilasi luolastossa, mutta lopulta Elmo painosti sen umpiperään josta lyhyen kaivuun jälkeen saatiin kettu saaliiksi. Vieläkin on työskentelyssä parannettavaa, mutta eiköhän se siitä kun vaan jaksetaan kulkea."


elmon_kettu_22.2.2012.jpg

Kuva: Ville Toppinen


Avainsanat: luolametsästys, Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo

Mäyräkoira Martalle ja saku Penulle jättiläismäyrä!

Keskiviikko 5.10.2011 klo 14.15 - Marja J

Jonilta tuli viesti maanantaina, että Pyryn tytölle Martalle ja saku Penulle oli saatu Muurolassa tosi iso 18-kiloinen mäyrä. Nyt asiaa uutisoi myös Lapin Kansa.

Tässä artikkeli ja kuva

Avainsanat: luolametsästys

Eräkoira Eeti

Tiistai 14.12.2010 - Marja J

Eetin Toni-isännältä tuli jahtiuutisia viime viikonloppuna - Eetille oli ammuttu taas supi ja rusakko. Rusakkoja olisi ollut ajettavaksi enemmänkin, mutta ne pyörivät niin lähellä asutuksia ja teitä, että Eeti oli jouduttu ottamaan pois ajosta turvallisuussyistä. Supikoiriakin tuntuu Keski-Suomessa olevan taas paljon runsaammin kuin täällä päin.

Toni kirjoitti, että Eetistä on kasvanut todella taitava ja innokas metsästyskoira, joka toimii niin ajossa kuin luolahommissakin ja saalista on tullut.

eeti_11.12.2010.jpg

Tässä Eeti ja saaliiksi saatu supi 11.12.2010. Kuva: Toni Kauppinen

Avainsanat: luolametsästys, ajometsästys, Eeti, Joenpenkan Etevä-Eeti

Lisää jahtiuutisia - Eetille ammuttu kaksi supia

Sunnuntai 10.10.2010 klo 21.15 - Marja J

Eetin isäntä Toni lähetti pojan viimeisimmät terveiset - Eetille oli ammuttu perjantaina kaksi supia. Eeti pääsi hoitamaan sekä luolakoiran että ajokoiran tehtäviä. Eeti oli löytänyt vanhan tervahaudan ja aloittanut haukun. Toni sai muutaman kaverinsa kanssa yhden supin ammuttua, mutta toinen oli karannut. Pian Eeti oli löytänyt senkin kiven alta.

Toni kertoo Eetistä: "Eeti toimii supien kans hienosti eikä revitytä itseä. Yllätyin kuinka rohkeasti Eeti meni maan alle, eikä ollut moksiskaan - se oli ensimmäinen kerta. Ja sitkeästi jaksoi touhuta melkein 3h."

Eeti oli ajanut muutama viikko sitten myös kettua jonkin aikaa, mutta sitä ei Toni ollut kuitenkaan saanut ammuttua.

Vaikuttaa siltä että myös Eeti on taitava metsästyskoira ja toimii niin luolassa kuin ajossakin - hieno juttu! Jatkakaahan samaan malliin!

Avainsanat: luolametsästys, metsästys, Eeti, Joenpenkan Etevä-Eeti

Elmon ja Eetin syysterveisiä

Keskiviikko 6.10.2010 klo 21.18 - Marja J

Elmon Ville-isäntä lähetti eilen terveisiä Alajärveltä. Elmo oli aloitellut kesän jälkeen ajohommia ja hyvin nuo tuntuvat alkaneen. Poika on kokeillut myös luolakoiran hommia niin luonnonluolilla kuin keinoputkillakin.

Ville kirjoitti niin hyvin Elmon kaurisjahdista ja luolahiommista, että lainaan jutun suoraan tähän blogiin.

"Kaurisjahti alkoi vihdoin ja viimein viime viikonloppuna. Sitä ennen syksyllä käytiin useita kertoja kiertelemässä, mutta lähes joka kerta Elmo löysi hirven tai hirvet ja seuraili niitä pitkiä matkoja. Aina tietenkin yritin ottaa koiran pois jäljeltä mahdollisimman pian. Kaurisajoja saatiin alku syksystä tasan yksi, joka ei sekään kestänyt kuin kymmenisen minuuttia. Hirvelle Elmo ei antanut kunnolla ääntä, haukkui vaan aina kun hirvet pysähty.

Kaurisjahti lähestyi ja alkoikin mietityttämää, että onkohan Elmo unohtanut kokonaan haukkumisen :) Lauantaina en kerennyt kuin 50 m kävellä metsään ja niin alkoi komeasti haukku raikumaan. Vähän ajan päästä ilmoitettiin radiosta, että neljä kaurista oli liikkeellä ja Elmo n.150 m perässä. Tällä kertaa tulosta ei tullut, mutta useaan kertaan kauriit nähtiin. Elmo ajoi reilun tunnin isolla neva-alueella joka on tiheästi ojitettu, silloin tuli ensimmäinen hukka ja pääsin ottamaan koiran pois.

Vaikka vieläkään ei tullut ensimmäistä kauriskaatoa antoi se taas uskoa tulevaan :) Lauantain iltana epäiltiin että ei taida Elmo jaksaa sunnuntaina metsälle, mutta aamulla se oli ensimmäisenä ovella vinkumassa mukaan. Syksyllä hankittu kova peruskunto näytti kyntensä nopealla palautumisella. Sunnuntaina ei löydetty Elmon kanssa kuin jänis, mutta sitä ei nyt voitu ampua kun yritettiin kaurista.

Luolatoimintaakin on käyty vähän treenaamassa. Elmon ensimmäinen luolareissu tuli äkkiä kun isän hirvikoira oli ajanut supin tai ketun koloon. Sain mukaan kaverin jolla on paljon kokemusta luolahommista. Hän otti mukaan terrierinsä varalta jos Elmo ei syttyisikään. Koloja oli 6 kpl pienessä haapasaarekkeessa. Elmo ei kauaa pihalla vetkutellut kun se jo painui ensimmäiseen koloon. Aluksi se viihtyi maan alla pieniä hetkiä, kierrellen kolosta koloon.
Jonkun ajan päästä kaksi reikää haisi voimakkaimmin. Lopulta toinen kolo vei voiton ja siellä Elmo antoi ääntä n.20min.

Huomasimme että se haukkui isomman puun alla, ja ajattelimme että se ei siitä enää pääse eteenpäin. Niinpä viimein saimme Elmon houkuteltua ulos kolosta ja laitoimme sinne kaverini terrierin. 10 min se työsti äännellen puun alla ja sitten kuului puun toiselta puolelta töminää ja murinaa. Muutaman kerran tarvi lapiolla kääntää maata pois kun osuttiin koloon ja terrieri veti perässään ulos poika kettua. Kuollutta kettua Elmo haukkui ja välillä intoontui repimään.

Putkillakin on käyty kuolleella supilla treenaamassa ja hyvin Elmo menee putkiin ja jää haukkumaan pesän suulle. Jonkun ajan päästä olisi tarkoitus mennä putkille reenaamaan tarhaketulla, niin näkisi miten se elävälle elukalle siellä sanoo."

elmo_2.9.2010_pieni.jpg 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiitokset Satulle sekä Villelle Elmon terveisistä ja mukavaa jahtisyksyä Elmon kanssa!

 

Toni lähetti myös Eetin viimeisimmät terveiset. Toni ja Eeti olivat muuttaneet Saarijärveltä Kannonkoskelle. Eeti oli päässyt Tonin kanssa lintujahtiin ja vähän riepotellutkin metsoa. Kovasti siellä jo odoteltiin ensilunta, että pojat pääsisivät supijahtiin. Hirviä tuntuu Eetikin paremman puutteessa ajelevan ja haukkuvan.

Terveiset myös Tonille ja Eetille ja vauhdikasta jahtisyksyä teillekin!

Avainsanat: LUT, luolametsästys, metsästys, Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo, Eeti, Joenpenkan Etevä-Eeti

Aaretti metsällä

Sunnuntai 5.9.2010 klo 11.02

Annelta tuli taas mukavaa juttua ja kuvia Noran Jämsän pojasta Aaretista. Aaretilla kuten muillakaan pennuilla ei ole ollut hankaluuksia muiden koirien kanssa ja Aarettikin leikkii kovasti Annen koirien kanssa. Onpa Aaretti saanut ihan mäykkykaverinkin!

Viime viikonluppuna Aaretti pääsi mukaan supimetsälle. Kun supin luola oli löytynyt, Aaretti olisi mennyt mielellään itsekin luolaan tutkimaan, mutta miehet päättivät kuitenkin vetää supin kolosta rassilla. Kun supi oli saatu ulos, Aaretti oli aluksi vähän ihmetellyt juttua, mutta kun turrikka oli yrittänyt pojan kimppuun, oli Aaretti näyttänyt supille, että "mun silmille ei kyllä hypitä!" Annen veli oli jälkeen päin kertonut, ettei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt Aarettia niin ärhäkkänä, kun se supille oli ollut.

Jos vain yhtään on Nora-mammaan Aaretti-poika tullut, siitä kyllä tulee ärhäkkä ja periksiantamaton luolakoira, kunhan vielä ikää ja taitoa tulee lisää. Riistaveret tuntuvat ainakin olevan kohdallaan!

Joenpenkan väki toivottaa Aaretille je perheelle mukavia mettäreissuja jatkossakin!

aaretti_supin_kanssa_10.2.2008.jpg

Avainsanat: luolametsästys, Aaretti, Joenpenkan Aimo-Aaretti

Emma ja Pyry luolilla

Sunnuntai 25.7.2010 klo 22.01 - Hannu P

Syksy ja jahtikausi lähestyvät, vaikka helteet eivät vielä hellitä. Lauantaiaamu oli vaihteeksi kylmän yön jälkeen sopiva luolatutkimuksille. Pauliina, Kari ja Emma sekä meidän Pyry tutkivat aamun aikana yhden ladonalustan ja useita isoja ja pienempiä luolastoja, mutta tällä kertaa kaikki olivat tyhjiä.

Emmalle olisi hyvä saada harjoitusta tositoimissa tulevaa LUT-koetta ajatellen. Ainakin luonnonluolan tarkastus tuli epävirallisesti nyt tehtyä. Päivän lämmettyä sääskiarmeija heräsi ja koiratkin alkoivat olla uuvuksissa, joten reissu lopetettiin. Näissä hommissa jatkamme varmasti vielä monta kertaa….

Kuvia helteiseltä luolapäivältä

Avainsanat: luolametsästys, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma

Emman, Pyryn ja Noron luolapäivä 9.5.2010

Maanantai 10.5.2010 klo 11.26 - Marja J

Emma sekä Pyry ja sk kettuterrieri Noro kävivät tutkailemassa luonnon luolia. Mukana reissulla olivat Pauliina ja Kari, Noron emäntä Kaisu, Hannu sekä oppaana Pekka. Koirilla oli oikein puuhakas päivä - saivatpa ainakin harjoitella tyhjän luolan tarkastusta. Noro pääsi ensimmäistä kertaa nyt oikein kunnolla nuuskimaan luonnonluolia. :)

Mukana olleet saavat antaa päivästä tarkemman selvityksen, tässä ensiksi kuitenkin Pauliina ottamia hienoja kuvia reisssusta. Hannu otti myös muutaman kuvan.

Emman, Pyryn ja Noron luolapäivä 9.5.2010

Avainsanat: luolametsästys, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma

Emman ja Pyryn viikonloppujahti 10.-11.4.2010

Tiistai 13.4.2010 klo 13.12 - Hannu P

Pitkä luminen talvi huhtikuulle saakka on mahdollistanut supien jäljityksen ja asiaa ovat parantaneet lämpimät yöt, jolloin aamuisin jäljet ovat näkyneet selvästi märässä lumessa.  Lauantaiaamuna emäntä lähti aamujunalla Seinäjoelle ja minä samalla reissulla kattelemaan jälkiä. Ketunmaasta jäljet löytyivätkin ja alun sotkujen ja kierrosten jälkeen jälkijono kulki melko suoraan peltojen yli tuttuun jahtimaastoon. Lunta oli vielä paikoin polveen saakka, mutta pelloilla ja kuusikoissa kulku onnistui kävelytahtiin.

Jäljet erkaantuivat metsässä toisistaan ja valitsin vasemmalle johtavan jäljen. Arvelin, että pian toinen jälki yhtyisi tähän jotokseen. Meni kuitenkin puolisen kilometriä ennen kuin jäljet taas kohtasivat. Syykin selvisi, sillä pienen matkan päässä oli ilveksen talvella tappama kaurispukki. Kurkussa oli niin selvät pistojäljet, ettei tekijä oikein mikään muukaan voi olla. Ja koko talven ilvekset ovat alueella kierrelleet. Jäniksen selkäranka löytyi myös hieman ennen kauriin raatoa – sen oli toinen supi kaivanut hangen alta.

Raadolla oli jälkiä paljon, sillä toinenkin supipari tai kenties yksinäinen supi oli käynyt samalla haaskalla. Otin erään jälkijonon seurattavaksi ja se erkaantuikin omille teilleen ja huomasin kahden supin jatkaneen matkaa. Vain muutama sata metriä ja jäljet menivät tosi tiheään taimikkoon, josta mörrimöykyt löytyivät kuusen alta. Kevätsupit ovat laihoja ja liukasliikkeisiä ja saattavat tuollaisessa kohtaamisessa helposti karata. Nämä kuitenkin tunkeutuivat syvälle juurakkoon ja lymysivät siellä.

Otin supit eräksi ja tallustelin takaisin autolle. Kello oli jo sen verran, että oli syytä lähteä toisaalle, kun edellisiltana sovittiin Emman isäntäväen Pauliinan ja Karin kanssa supireissu toiseen paikkaan. Ja itse asiassa kahvitauko kyläkaupan baarissa oli paikallaan kahden ja puolen tunnin jäljityksen jälkeen. Pian oltiinkin porukalla uudessa paikassa ja autoilta ehdittiin kulkea vain pari sataa metriä kun Emma veti hihnassa kovasti ojanpenkassa olevan juurakon alle. Pari haukahdusta ja supi ärähti takaisin. Emma vetäytyi vähän taaksepäin ja haukkui tomerasti. Samassa supi livahti juurakon alta ja karkkosi ojanpenkka pitkin. Karin nopea haulikon laukaus hoiti tilanteen ja Emma sinkosi irtipäästyään supin turkkia muokkaamaan.

Kierreltiin alueella vielä pitkään ja yritettiin selvittää muut supien jäljet, joita alueella oli tosi paljon. Lopulta oli luovutettava eikä muuta saalista saatu. Pauliinan ja Karin kauriiden syöttöpaikka oli täynnä jälkiä ja ilmeisesti supitkin ovat hyödyntäneet osansa siitä pitkän kevättalven aikana. Oli hyvä havaita kuinka ruokinta kerää pienelle alueelle monenlaista riistaa ja samalla alue toimii ikään kuin pankkina tyhjille lähialueille.

Sunnuntaiaamuna lähdin Pyryn kanssa kahdestaan etsimään jälkiä, mutta kahdella eri alueella kiertely ei tuottanut tulosta. Vain muutama jäniksen jälki ja vanhat ilveksen jäljet ”saaliina” kävelimme takaisin autolle. Kari soitti matkalla ja kertoi, että Pauliina oli jäljittänyt supin tai ketun erään haaskan läheiseen luolastoon. Lähdettiin Pyryn kanssa paikalle ja soitin vähän lisävoimiakin paikalle, mikäli joudutaan kaivuhommiin.

Pauliina odotteli luolalla, jonne tulin ennen apuvoimia ja laskin Pyryn irti. Ensimmäinen sisäänmeno ei kiinnostanut, mutta toisella reiällä Pyry innostui ja painui maan alle. Välittömästi alkoi tasainen haukku eikä ollut epäselvää missä kohde on. Putsailtiin yläpuolelta lumet pois ja kun kaverit tulivat paikalle, aloitettiin kaivaminen. Pyry haukkui siihen asti tasaisesti, mutta kun reikä alkoi syvenemään, tuli hiljaisia hetkiä ja oletimme Pyryn olevan lähisuhteessa kohteen kanssa. Emme ehtineet kaivaa luolan kattoa auki kun Pyry ilmestyi reiälle vetäen kaveriaan mukana. Tuomas kurkotteli reikään ja nosti elukan ulos, joka osoittautui olevan kehnossa kunnossa olevaksi kapiketuksi. Porukalla inhoteltiin ja ihmeteltiin kuinka noin laiha ja huonokuntoinen elukka on selvinnyt kovan talven aikana.

Kotiin tultuani Pyry joutui K-hex –pesulle ja kodinhoitohuoneeseen eristykseen muista koirista.  Kaikki mettäkamppeet jäivät ulos ja illalla vielä Pyryn alta lensivät matot pihalle. Soitto ellipäivystykseen ja yliopiston apteekkiin resepti Strongholdille. Samana iltana estolääkitys päälle ja kuukauden päästä uusinta.  Pauliina ja Kari kävivät vielä Karin isän kanssa polttamassa kapisen ketun ruhon, ettei kapi enää leviäisi muihin eläimiin. Tosi ällöttävä ja elukalle varmaan hirmuisen kamala vaiva. Mutta vaiherikas viikonloppu ja monenlaisia tapahtumia koirien kanssa ja ilman. Illalla vielä Tuomas soitti ja kertoi löytäneensä yksinäisen supin kauriin raadon lähettyviltä päivän luolareissun jälkeen. Seuraavana yönä olikin pakkasta ja jäljityskelit ohi ainakin toistaiseksi.

  

emman_eka_supi_10.4.2010.jpg

Emma ja turrikka sekä Kari ja Hannu.

Ps. Tuo tekstissä mainittu kyläkauppa tarkoittaa Ala-Temmeksen K-Ekstraa ja SEO-huoltoasemaa, josta löytyy myös koira- ja hevostarvikkeita, koiranruokaa sekä nettikauppa: valiheikki.fi

Emman supijahtikuvat löytyvät täältä

Avainsanat: luolametsästys, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi

Pyryn kanssa supijahdissa

Maanantai 5.4.2010 klo 19.15 - Hannu P

Aamulla sain puhelinsoiton, että supit ovat yöllä olleet liikkeellä. Vaikka lunta on vielä paljon, on hangen pinta niin tiivis, että se kantaa talviunien jälkeen kevenneitä supeja. Jäljitys oli kerrankin helpoimmasta päästä, sillä kolmensadan metrin päässä tieltä supit olivat menneet latoon sisälle ja lattian alle.

Ensin töihin meni lk mäykky Nella ja sillä aikaa kävin hakemassa Pyryn autosta. Supit rallasivat paikasta toiseen lattian alla eikä koira saanut niitä pysäytettyä. Vaihdettiin jonkin ajan kuluttua Pyry töihin ja otettiin Nella huilaamaan. Olkipaaluja oli lattialla ja niitä siirreltiin ja nostettiin pari lattialankkuakin, kun Pyrykin joutui liikkumaan koko ajan paikasta toiseen supien perässä. Yritettiin saada niiden aluetta pienemmäksi, kun yks kaks molemmat supit sinkosivat lattian alta ja saman tien seinän raosta ulos. Pyry vispasi toisen perässä, joka kiersi ulkokautta kulman takaa takaisin samaan paikkaan latoon. Toinen supi juoksi pellon poikki seuraavalle ladolle ja katosi sinne vaikka kaveri yritti saada sen kiinni matkalla. Paksussa lumessa pitkäjalkainenkin mies on lujilla.

Siinä sähäkässä laskettiin Nellakin irti ja se otti haukun lattian alla, jolloin laitoin Pyryn kiinni. Yhdessä emme koiria työmaalle laskeneet. Samassa paikalle tuli lisävoimia ja porukalla supi otettiin talteen Nellan avustuksella.

Toisella ladolla oli vaikeuksia löytää supi, sillä olkipaaluja ja heinäseipäitä oli paljon eivätkä koiratkaan paikantaneet turrikkaa. Nosteltiin paaluja ja seipäitä ja tutkittiin paikkoja. Sen verran saatiin aukkoa, että Nella pääsi lattian alle, mutta alkuun ei supia löytynyt. Kun Nella oli toisella puolella latoa, laskin Pyryn samaan paikkaan ja aikansa siellä oltuaan kuului vähän haukkua ja intovikinää. Oli ilmeisesti niin ahdas paikka, ettei koira päässyt eteenpäin. Aukaistiin vähän lattiaa ja Pyry jatkoi heti muutaman metrin lattian alla ja aloitti kiivaan haukun. Keskellä latoa oltiin juuri pääsemässä koiran ja supin tuntumaan, kun supi livahti siihen suuntaan mistä Pyry oli tullut. Onneksi oli kaveri vastassa ja hän sai napattua supin kiinni. Pyrykin tuli ulos samalla, kun roikkui supissa kiinni.

Siistittiin paikat ladoissa entiselleen ja lähdettiin autoille. Aikaa meni kaikkiaan kolmisen tuntia ja koirat saivat hyvät rupeamat supityöskentelyä. Nella on kokenut konkari, mutta hienoa oli nähdä miten Pyry touhusi kuin vanha tekijä, vaikka kokemuksia oikeasta supityöskentelystä tähän malliin ei aiemmin olekaan. Tästä on hyvä jatkaa!

 pyry_ja_supi_5.4.2010.jpg

Pyry ei meinannut päästää ollenkaan irti supista - "Tämä on mun!"

Avainsanat: Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi, luolametsästys

Jämsän Aaretin alkutalven kuulumisia

Tiistai 17.11.2009 klo 20.33 - Marja J

Anne kirjoitteli kuulumisia Jämsän Aaretista eli Arskasta (Joenpenkan Aimo-Aaretti).

Aaretista on kasvanut aikamoinen komistus ja mukavat jahtihommat jatkuvat pojan kanssa. Arska oli ollut syksyllä Annen veljen mukana sorsajahdissa ja kuulemma nauttinut kovasti veneessä olemisesta. Myös luolatouhut ovat jatkuneet entiseen malliin. Aarettihan aloitti luolakoiran hommat ihan tosissaan jo aivan nuorena poikana -  oli muistaakseni alle 8-kuukautta, kun haukkui ensimmäiset ketut ja supit.

Mukavaa jahtireissuja Aaretille ja perheelle Jämsään! Kiitokset Annelle Arska-pojan terveisistä ja kuvista - lisää saa lähettää! :)

aareetisorsalla.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aaretti sorsajahdissa syksyllä 2009

Lisää kuvia Arskan omassa albumissa

Avainsanat: Aaretti, Joenpenkan Aimo-Aaretti, luolametsästys, metsästys

PENTUPORINAA: Aaretti ja supi 10.2.2008

Torstai 14.2.2008 klo 10.10 - Marja Junttila

Annelta tuli taas mukavaa juttua ja kuvia Noran Jämsän pojasta Aaretista. Aaretilla kuten muillakaan pennuilla ei ole ollut hankaluuksia muiden koirien kanssa ja Aarettikin leikkii kovasti Annen koirien kanssa. Onpa Aaretti saanut ihan mäykkykaverinkin!

Viime viikonluppuna Aaretti pääsi mukaan supimetsälle. Kun supin luola oli löytynyt, Aaretti olisi mennyt mielellään itsekin luolaan tutkimaan, mutta miehet päättivät kuitenkin vetää supin kolosta rassilla. Kun supi oli saatu ulos, Aaretti oli aluksi vähän ihmetellyt juttua, mutta kun turrikka oli yrittänyt pojan kimppuun, oli Aaretti näyttänyt supille, että "mun silmille ei kyllä hypitä!" Annen veli oli jälkeen päin kertonut, ettei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt Aarettia niin ärhäkkänä, kun se supille oli ollut.

Jos vain yhtään on Nora-mammaan Aaretti-poika tullut, siitä kyllä tulee ärhäkkä ja periksiantamaton luolakoira, kunhan vielä ikää ja taitoa tulee lisää. Riistaveret tuntuvat ainakin olevan kohdallaan!

Joenpenkan väki toivottaa Aaretille je perheelle mukavia mettäreissuja jatkossakin!

aaretti_supin_kanssa_10.2.2008.jpg

Avainsanat: Aaretti, Joenpenkan Aimo-Aaretti, luolametsästys