Joenpenkan Ehtivä-Elmo - FI KVA-L

Sunnuntai 9.9.2012 klo 11.37 - Marja J

Alajärvellä asuva Elmo on nyt Suomen käyttövalio luolilta, kun Ilmajoella tuli A-tulos pistein 47!

Elmo on suorittanut LUT-kokeensa tämän kesän aikana ja valioitui minimikoemäärällä. Poika toimii erinomisesti myös luonnonluolilla ja tänä keväänä Villellä ja Elmolla on ollut paljon onnistuneita luolametsästyspäiviä.

Elmo on myös kunnostautunut ajavana koirana ja hyvin tuloksin: MÄAJ-1 ja MÄAJ-2.

Onnittelut Elmolle ja kotiväelle Satulle ja Villelle!

Avainsanat: LUT, Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo

Joenpenkkalaisille menestystä viikonloppuna

Maanantai 6.8.2012 klo 19.58 - Marja J

Joenpenkan koirilla oli vilkas viikonloppu, kun koiria osallistui näyttelyyn ja kokeisiin. Perjantaina olimme Pauliinan ja Emman kanssa Kuopiossa näyttelyreissulla ja matkaseurana menomatkalla oli vielä Purasten karkkari Pipsa, joka oli menossa sulhasen luona käymään.

Emma_ja_Pauliina_Kuopio.jpg

Emma (Joenpenkan Ehtoisa-Emma) oli nyt ensimmäistä kertaa näyttelykehässä keväisen mammalomansa jälkeen ja eipä olisi uskonut, että Emmalla oli vasta pennut - niin hyvässä ja timmissä kunnossa tyttö oli! Karkkarinarttuja oli mukana 14 ja Emma sijoittui hienosti narttujen viidenneksi ja käyttöluokan kakkoseksi saaden erinomaisen laatuarvostelun ERI SA eli erinomainen ja sertin arvoinen.

Onnittelut Emmalle ja Pauliinalle!

Lauantaina tuli Elmon (Joenpenkan Ehtivä-Elmo) isännältä Villeltä Alajärveltä terveiset, että Elmo oli saanut toisen LUTB-tuloksen pistein 42 Ilmajoen kokeessa. Elmo oli antanut kuulemma liikaa ääntä tyhjässä luolassa, mutta varsinaisessa riistakokeessa koe keskeytettiin kuten ensimmäinen koekin turhien vahinkojen välttämiseksi. Elmo suoritti myös luonnonluolan tarkastuksen ja nyt on edessä kolmas eli A-koe syyskuun alussa.

Onnittelut Elmolle ja Villelle!

Lauantaina valmistelimme Pauliinan ja Hannun kanssa oman kerhon sunnuntain VAHI-koetta. Keskuspaikkana oli Ala-Temmeksen kylätalo, joka on oikein hyvä paikka kokeiden keskuspaikaksi. Päivä alkoi klo 7 aamupalalla ja kohta porukka siirtyi jälkien tekoon Temmekselle Linnakankaantien varteen.

vahi-koe_liminka_5.8_2.jpg

Minulla oli kaverina Emman tyttö Hertta (Joenpenkan Iloinen-Ilmi), jonka isäntä Mika oli kokeessa maalimiehenä. Hertta on terhakka tyttö, ja tykkäsi olla ihmisten rapsuteltavana. Kun väki alkoi tulla jäljiltä syömään ja kahville, ei hälinä ja puheensorina häirinnyt tyttöä, joka nukkui kaikessa rauhassa omassa häkissään. Loppupäivästä Hertan keveriksi tuli myös veli Elmeri (Joenpenkan Iskevä-Ippo), jonka kanssa piti kisuta ja riekkua.

PSMKK:n kolmanteen VAHI-kokeeseen osallistui viisi koiraa ja nyt koe mentiin läpi uusilla säännöillä. Jälki tulee olla nyt 2 - 36 tuntia vanha, tuomari on koirakon mukana vain ensimmäiselle makaukselle ja koiran on löydettävä makauksilta yhteensä kaksi kapulaa. Kokeen voi suorittaa myös todellisessa haavakko/kolaritilanteessa.

Emmankin piti osallistua kokeeseen, mutta Emma pääsikin suorittamaan kokeen luonnonjäljestystilanteessa, kun ylituomari Mikko Taipaleenmäelle tuli aamulla pyyntö jäljittää Rantsilassa kolarihirvi. Emma onnistui jäljityshommassaan ja sai hyväksytyn tuloksen. Myös varsinaiseen kokeeseen osallistuneet 4 mäyräkoiraa ja labradorinnoutaja saivat hyväksytyn - eli päivä oli kaikin puolin onnistunut!

Pyry meni jäljen todella hyvin ja kaikilta osa-alueilta arvosteluksi tuli erinomainen. Myös makaus oli merkattu hyvin ja Pyry löysi makauksilta kaikki 5 kapulaa.

Onnittelut Emma ja ohjaaja Kari sekä Pyry ja ohjaaja Hannu!

Nyt Emmalla ja meidän Pyryllä on kaksi hyväksyttyä tulosta VAHI-kokeesta ja molemmat kokeilevat lumien tultua hirvikoirien jäljestyskoetta. VAHI-kokeen suorittivat onnistuneesti Pyryn ja Emman lisäksi myös karkkari Ursula, pitkikset Risto ja Bantsu sekä labbis Sara.

Onnittelut kaikille!

 

Avainsanat: Hertta, Joenpenkan Iloinen-Ilmi, jäljestys, näyttelyt, LUT, VAHI, Pyry, Joenpenkan Aito-Artturi, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo

Elmo luolahommissa

Keskiviikko 22.2.2012 - Marja J

Elmon jahtiuutisia 16.2.2012

Elmon (Joenpenkan Ehtivä-Elmo) isännältä Villeltä tuli Alajärveltä mukavia terveisiä - Elmo on kunnostautunut myös luolapyynnissä!  Lunta on jo tullut niin paljon, että kauriin ja jäniksen ajot ovat menneet hankaliksi, joten Elmo oli aloittanut ajohommien lisäksi nyt myös luolahommat, kun kettu on ajosta mennyt luolaan, kiven alle tai heinälatoon. Tilanteita on ollut tämän vuoden puolella jo viisi ja niistä kolmesta on tullut saalistakin. Myös supijahti tuntuu Elmoa ja isäntää kiinnostavat. Ehkäpä innokkaalle Elmolle saadaan myös tulos luolakokeesta….

Ville kertoo Elmon luolareissuista: ”Kolme reissua on tuottanut tulosta ja neljäskin oli lähellä, mutta ampuja (uuden haulikkonsa kanssa) ei ollut hereillä :) Kerran meni kettu tervahautaan jossa aluksi hieman oteltiin, mutta sitten kettu vetäytyi ahtaaseen umpiperään joka sijaitsi ison kivenlohkareen alla, tästä paikasta on ennenkin yritetty ottaa kettua tuloksetta. Kaiken kukkuraksi oli pesään joskus raahautunut ilmeisesti haavakko kettu joka oli kuollut sinne ja sitähän Elmo jäi syömään mielellään. :)

Huonojakin reissuja on ollut kun poika on jäänyt tyhjiä luolia merkkaamaan, jossa on kovasti kyllä hajuja ollut. Naamatusten Elmo ei mene mielellään ketun kanssa yhteen, vaan haukkuu läheltä, mutta jos jahdattava vähänkään liikahtaa käy se nappaamassa. Tänään torstaina meni kettu heinälatoon paalien alle, jossa se viimein erehtyi kääntymään ahtaaseen paikkaan ja Elmo sai sitä takaapäin vedettyä, niin että päästiin kettua rassilla kiinni ja saatiin vedettyä ulos. Nyt odotellaan että supit alkaisivat liikkua ja päästäisiin taas niiden kimppuun.”

Kiitokset terveisistä ja hyviä jahteja Elmolle ja Villelle jatkossakin!

Ja jatkoa seuraa tiistailta 22.2.2012.....

Ville oli laittanut tänään jahtiuutisia Facebookiin Joenpenkan kennelin sivuille ja julkaistaanpa se tuoreeltaan myös täällä: "Tiistai aamusta jahtikaveri haavoitti kettua, joka paineli lähes heti reikään. Elmo kipaistiin paikalle ja ojanpenkassa olevasta reiästä alkoi haukku kuulua.

Aluksi kettu seilasi luolastossa, mutta lopulta Elmo painosti sen umpiperään josta lyhyen kaivuun jälkeen saatiin kettu saaliiksi. Vieläkin on työskentelyssä parannettavaa, mutta eiköhän se siitä kun vaan jaksetaan kulkea."


elmon_kettu_22.2.2012.jpg

Kuva: Ville Toppinen


Avainsanat: luolametsästys, Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo

Elmolle MÄAJ-1-tulos sekä jänis- ja kauriskaadot!

Sunnuntai 2.10.2011 klo 22.09 - Marja J

elmon_kauris.jpg

Elmo eli Joenpenkan Ehtivä-Elmo on osallistunut ensimmäiseen MÄAJ-kokeeseensa Etelä-Pohjanmaan Mäyräkoirakerhon järjestämässä pitkässä kokeessa Alajärvellä ja työskennellyt komeasti heti ykköstuloksen pistein 71,26!

Elmon ajoharrastukset ovat menneet erinomaisesti ja ensimmäinen jäniskaatokin on pojalle saatu. Ja tänään tuli Villeltä terveisiä, että Elmon ajosta oli eilen saatu myös kauris!

Ville kirjoittaa Elmon hyvin alkaneesta ajosyksystä seuraavaa:

"Syksy täällä Alajärvellä on lähtenyt täydellä tohinalla käyntiin. Elmon kanssa ollaan vietetty useampi päivä metsässä ja etenkin jäniksen ajossa kehitystä on tullut viime syksyyn verrattuna. Kahden viime syksyn epäonni on jollain lailla alkanut kääntymään onneksi, saadun riistan muodossa. Linnustuksen avajaispäivänä saatiin ensimmäinen jäniskaato ja eilen tuli se kauan odotettu kauriskaato. Luolillakin on käyty, mutta pienpetokosketuksia ei ole saatu muualla kuin keinoluolilla. Tähänkin hommaan kiinnostusta kyllä löytyy ja odottelemmekin talvea että päästää tositoimiin. 
 
Pitkässä ajokokeessa startattiin 17.9 Lauantaina. Keli oli kerrankin puolella ja koe vietettiin aurinkoisena päivänä Alajärvellä. Ensimmäisessa erässä ei kauan tarvittu hakea kun ajo alkoi. Koko erän aikana ei nähty ajossa olevaa eläintä ja erä päättyi 55min kohdalla kohtuuttomaan esteeseen, vilkasliikenteisen maantien varteen. Toiseen erään siirryttiin ampumaradan ympäristöön, jossa tiesin jäniksiä olevan runsaasti. n. 40min haun jälkeen Elmo alkoi taas ajaa. Ajo kiersi läheisen pururadan kautta kohti ampumarataa. Seisoimme ampuma radalla (300m rata.) ja näimme jäniksen juoksevan radan halki. Radan alkupäässä Elmolle tuli hukka ja sen selvitettyä erä alkoi jo olla lopussa. Tarkkaa ajoaikaa toisessa erässä en nyt muista kun laput vielä kiertävät maailmalla. Kokonaispisteiksi kertyi 71,26 ja MÄAJ-1 tulos. Joulukuussa osallistumme luultavasti kiinteään kokeeseen joka on Alajärven lähellä." 
 
 
Hienosti on Elmon syksy lähtenyt käyntiin! Kuulin myös, että Ville on käynyt MÄAJ-palkintotuomarikurssin, niin kuin Emman kotiväki Pauliina ja Kari sekä Nellin emäntä Riikka! On kyllä hieno juttu, että olette koirienne myötä kiinnostuneeet koetoiminnasta - kiitokset teille!
 

Lämpimät onnittelut vielä Elmolle ja kotiväelle Villelle ja Satulle!

 

Elmon uusimmat kuvat

Avainsanat: MÄAJ, ajometsästys, Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo

Elmon ja Eetin syysterveisiä

Keskiviikko 6.10.2010 klo 21.18 - Marja J

Elmon Ville-isäntä lähetti eilen terveisiä Alajärveltä. Elmo oli aloitellut kesän jälkeen ajohommia ja hyvin nuo tuntuvat alkaneen. Poika on kokeillut myös luolakoiran hommia niin luonnonluolilla kuin keinoputkillakin.

Ville kirjoitti niin hyvin Elmon kaurisjahdista ja luolahiommista, että lainaan jutun suoraan tähän blogiin.

"Kaurisjahti alkoi vihdoin ja viimein viime viikonloppuna. Sitä ennen syksyllä käytiin useita kertoja kiertelemässä, mutta lähes joka kerta Elmo löysi hirven tai hirvet ja seuraili niitä pitkiä matkoja. Aina tietenkin yritin ottaa koiran pois jäljeltä mahdollisimman pian. Kaurisajoja saatiin alku syksystä tasan yksi, joka ei sekään kestänyt kuin kymmenisen minuuttia. Hirvelle Elmo ei antanut kunnolla ääntä, haukkui vaan aina kun hirvet pysähty.

Kaurisjahti lähestyi ja alkoikin mietityttämää, että onkohan Elmo unohtanut kokonaan haukkumisen :) Lauantaina en kerennyt kuin 50 m kävellä metsään ja niin alkoi komeasti haukku raikumaan. Vähän ajan päästä ilmoitettiin radiosta, että neljä kaurista oli liikkeellä ja Elmo n.150 m perässä. Tällä kertaa tulosta ei tullut, mutta useaan kertaan kauriit nähtiin. Elmo ajoi reilun tunnin isolla neva-alueella joka on tiheästi ojitettu, silloin tuli ensimmäinen hukka ja pääsin ottamaan koiran pois.

Vaikka vieläkään ei tullut ensimmäistä kauriskaatoa antoi se taas uskoa tulevaan :) Lauantain iltana epäiltiin että ei taida Elmo jaksaa sunnuntaina metsälle, mutta aamulla se oli ensimmäisenä ovella vinkumassa mukaan. Syksyllä hankittu kova peruskunto näytti kyntensä nopealla palautumisella. Sunnuntaina ei löydetty Elmon kanssa kuin jänis, mutta sitä ei nyt voitu ampua kun yritettiin kaurista.

Luolatoimintaakin on käyty vähän treenaamassa. Elmon ensimmäinen luolareissu tuli äkkiä kun isän hirvikoira oli ajanut supin tai ketun koloon. Sain mukaan kaverin jolla on paljon kokemusta luolahommista. Hän otti mukaan terrierinsä varalta jos Elmo ei syttyisikään. Koloja oli 6 kpl pienessä haapasaarekkeessa. Elmo ei kauaa pihalla vetkutellut kun se jo painui ensimmäiseen koloon. Aluksi se viihtyi maan alla pieniä hetkiä, kierrellen kolosta koloon.
Jonkun ajan päästä kaksi reikää haisi voimakkaimmin. Lopulta toinen kolo vei voiton ja siellä Elmo antoi ääntä n.20min.

Huomasimme että se haukkui isomman puun alla, ja ajattelimme että se ei siitä enää pääse eteenpäin. Niinpä viimein saimme Elmon houkuteltua ulos kolosta ja laitoimme sinne kaverini terrierin. 10 min se työsti äännellen puun alla ja sitten kuului puun toiselta puolelta töminää ja murinaa. Muutaman kerran tarvi lapiolla kääntää maata pois kun osuttiin koloon ja terrieri veti perässään ulos poika kettua. Kuollutta kettua Elmo haukkui ja välillä intoontui repimään.

Putkillakin on käyty kuolleella supilla treenaamassa ja hyvin Elmo menee putkiin ja jää haukkumaan pesän suulle. Jonkun ajan päästä olisi tarkoitus mennä putkille reenaamaan tarhaketulla, niin näkisi miten se elävälle elukalle siellä sanoo."

elmo_2.9.2010_pieni.jpg 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiitokset Satulle sekä Villelle Elmon terveisistä ja mukavaa jahtisyksyä Elmon kanssa!

 

Toni lähetti myös Eetin viimeisimmät terveiset. Toni ja Eeti olivat muuttaneet Saarijärveltä Kannonkoskelle. Eeti oli päässyt Tonin kanssa lintujahtiin ja vähän riepotellutkin metsoa. Kovasti siellä jo odoteltiin ensilunta, että pojat pääsisivät supijahtiin. Hirviä tuntuu Eetikin paremman puutteessa ajelevan ja haukkuvan.

Terveiset myös Tonille ja Eetille ja vauhdikasta jahtisyksyä teillekin!

Avainsanat: LUT, luolametsästys, metsästys, Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo, Eeti, Joenpenkan Etevä-Eeti

Elmon juhannusterveiset

Torstai 24.6.2010 klo 21.08 - Marja J

Elmon isäntä Ville lähetti mukavia kuvia kesäpojasta kauniissa järvimaisemassa - tässäpä Elmon juhannusterveiset kaikille!

elmo_23.6.2010.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elmo on ollut paljon mökillä Satun ja Villen kanssa. Mikäpä parasta, kun saa olla vapaana ja nuuskutella rannassa ja läheisellä pellolla. Elmo on käynyt nyt keväällä kahdessa näyttelyssä Tampereella ja Tuurissa ja molemmista on tullut arvosteluksi H eli hyvä. Näyttelyharrastus tulee jatkumaan ja verijälkikin kiinnostaa. Ja "Tietenkin syksyä jo kovasti odotellaan että pääsisi antamaan kauriille kyytiä. :)": kirjoitteli Ville viestissä.

Lisää kuvia komeasta ja hyväturkkisesta Elmosta löytyy täältä Elmon omasta kuva-albumista. Siellä on myös näyttelykuvia Satusta ja Elmosta kehässä Tuurin näyttelyssä 13.6.2010. 

Ps. Elmo temppuilee nami nenällä! Hieno kuva!

Kiitokset kuvista ja terveisistä!

Avainsanat: Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo

Elmo Match Showssa sinisten ykkönen!

Keskiviikko 26.5.2010 klo 8.23 - Marja J

Elmo oli osallitunut eilen Satun kanssa Alajärvellä mätsäreihin ja poika valittii pienten koirien sinisten ykköseksi! Tuomarin mielestä Elmo on vilkas ja reipas koira ja poika sai erityiskehut liikkumisesta. Mukava alku näyttelyharrasyuksella! Jatkakaahan samaan malliin!

Mätsärit ovat hyvä paikka harjoitella kehäkäyttäytymistä. Ne ovat todella mukavia ja rentoja tapahtumia, joissa on mahdollisuus tavata muita koiria ja koiraihmisiä Ja palkinnot näissä leikkimielisissä näyttelyissä ovat yleensä hyvät: pokaalit, ruusukkeet, koiratarvikkeita, koiranruokaa ja lahjakortteja - Suosittelen lämpimästi!

Tässä tietoa Match Showsta enemmän

Koiratapahtumat ja Match Showt löytyvät vaikkapa täältä

Avainsanat: näyttelyt, Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo

Videoleike vuoden takaa: Emma ja Elmo painivat 7.5.2009

Tiistai 4.5.2010 klo 11.58 - Marja J

Löytyipä mukava namupala vuoden takaa! Emma ja Elmo siinä painivat. Emma oli aikamoinen emäntä jo pikkupentuna. :)

Tässä videopätkä

Avainsanat: Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo, Emma, Joenpenkan Ehtoisa-Emma

E-poikien terveisiä

Keskiviikko 24.3.2010 klo 12.08 - Marja J

Toni kertoili Eetin kuulumisia ja hyvin ovat alkaneet yhteiset supi- ja kettujahdit pojilla!

Elmo oli elämänsä ensimmäisessä näyttelyssä Tampereella 21.3. ja tuloksena oli H eli HYVÄ! Pirkkahallissa oli ollut taas tosi paljon koiria ja hulinaa, mutta Elmo oli osannut ottaa kaiken tosi lunkisti - hyvä juttu!

Empun ekaa vuotta oli juhlistettu oikein jauhelihakakulla ja kylläpä tuo näytti pojalle maistuvan!

emppu_juhla_alkaa.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Juhla alkaa!

emppu_kynttila_on_jo_sammutettu.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Kynttilä on jo sammutettu

emppu_olipa_hyv_2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

"Olipa hyvää!", tuumii Emppu. Nyt voi vähän taas köllöttää.

pyyhe.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikki E-pennut saivat synttärilahjaksi Joenpenkan uudet pyyhkeet. Kylläpä nyt on mukava pyyhkäistä kuratassut omaan pyyhkeeseen.

Avainsanat: Emppu, Joenpenkan Empivä-Emppu, Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo

Elmo kävi kylässä

Lauantai 20.2.2010 klo 22.33 - Marja J

Elmo oli reissussa kotiväkensä kanssa Kuusamossa ja pistäytyi pentukodissaan meitä tervehtimässä kotimatkalla Alajärvelle. Elmosta oli kasvanut todella komea ja hyvätapainen nuorimies! Lomareissu Kuusamoon oli mennyt kuulemma tosi hyvin. Elmo on sutjakka poika, turkki on niukka ja mukavan karkea. Elmo ajaa jo hyvin kaurista kuuluvalla haukulla ja on menossa maaliskuussa ensimmäiseen näyttelyynsä.

elmo_kylss_20.2_9.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elmo osaa seisoa tosi hienosti!

elmo_kylss_20.2_6.jpg

Elmo käyttäytyi todella mallikkaasti, eikä turhia hötkyillyt vaan maisteli aivan rauhassa melkein kaikki puruluut. ;)

Täällä lisää kuvia Elmosta kyläreissulla

Avainsanat: Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo

Minä olen Elmo!

Keskiviikko 18.11.2009 klo 16.42 - Marja J

Villeltä tuli uusimmat kuvat Elmosta. Poika oli käynyt trimmauksella ja päässyt pentukarvastaan. Sieltäpä löytyikin oikea komistus!

Elmo_trim_2009_2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mukavaa talven odotusta Elmolle ja kotiväelle!

Avainsanat: Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo

Elmon pentuaikojen kuulumisia ja ensimmäiset riistajutut

Tiistai 13.10.2009 klo 16.22 - Marja J

Elmon kuulumisia 26.9.2009

Ville kirjoitti syysterveiset Elmolta: "Vuoden paras-aika on menossa, kun metsästykset ovat pyörähtäneet käyntiin. Kovasti riittää hommia tuolla tontilla kun puita on kaadeltu ja risuja pitäisi kerätä pois kaivinkoneen alta. Elmon kanssa ollaan käyty metsässä/pelloilla ja hirvenjäljet ainakin näyttävät kiinnostavan. Rohkeutta ja intoa löytyy kun ei meinaa aina autoon tulla :) Pentukouluun Elmo on ilmoitettu ja sen pitäisi alkaa ensikuun alkupuolella. Painoa Elmolla oli jo miehekkäät 8-9kg ja karvakin alkaa olemaan karkeaa. Matotkin ovat saaneet olla jo kuukauden lattioilla, mutta välillä kyllä tulee lirautettua. :) Elmosta on tulossa hieno ja rauhallinen koira kun vain ei anna sen komennella."

Mukavasti tuntuu Elmollakin menevän! Terveiset vaan Alajärvelle! 


Elmon kuulumisia 16.6.2009

Ville kirjoitti Elmon viimeisimmistä kuulumisista. Poika oli käynyt ensimmäisillä rokotuksilla ja muutenkin tuntuu menevän tosi hyvin. "Elmo se vaan kasvaa niin hurjaa vauhtia ettei meinaa perässä pysyä. Eilen sai ensimmäisen rokotteen. Eläinlääkäri reissu meni todella hienosti. Elmo oli tosi rauhallinen ja antoi lääkärin tutkia huolella, piikin pistoa ei edes huomannut. Lääkäri kehui Elmoa rohkeaksi ja rauhalliseksi, tästä on hyvä jatkaa. Lähes joka ilta opetellaan pöydällä seisomista ja näperrellään korvia, hampaita ja turkkia. Mökillä Elmo tonkii joka paikkaa ja välillä suusta löytyy mitä ihmeellisimpiä raatoja/esineitä :) veteen Elmo ei vielä ole rohjennut mennä."

toppinen_elmo__3_14.6.2009.jpg

Elmo ja Pandora 14.6.2009 - Elmo osaa jo seisoa hienosti!

toppinen_elmo_14.6.2009.jpg

Elmo 14.6.2009

Elmon kuulumisia 29.5.2009

Ville kirjoitti: "Elmon kanssa menee edelleen erinomaisesti, todella lupsakka koira se on ja kasvaa hurjaa kyytiä :) Uutta koirakaveria Elmo kiusaa ja härnää, mutta välillä saa opetuksen milloin kannattaa pysyä kauempana. Mökillä olosta Elmo nauttii kovasti kun saa vapaana juoksennella. Parina päivänä on joutunut olla yksinkin, mutta aina kun kotiin on menty takaisin on Elmo ollut nukkumassa ja paikatkin ovat olleet ehjät." :)

Elmon kuulumisia 21.5.2009

Ville kirjoitti: "Elmon kanssa päivät ovat vierähtäneet nopeasti ja hauskaa on riittänyt. Uusiin ihmisiin ja paikkoihin ollaan tutustuttu viimepäivinä. Pandoora-koirasta (tiibetinspanieli) Elmo alkaa saamaan itselleen kaveria kun pikkuhiljaa jo tohtivat leikkimäänkin ryhtyä.

Ihmisiä ei arkailla ja uusiin paikkoihin sopeudutaan erittäin nopeasti. Automatkat tuntuvat olevan Elmon mieleen, silmät menevät kiinni jo ennen kun tallista päästään pois :) Veneelläkin ollaan käyty vesillä ja nukkuessa sekin reissu meni :) Lapsien kanssa Elmo käyttäytyy tosi hyvin, leikkiessä ei näyki tai hyökkäile heidän kimppuun."

toppinen_elmo_21.5.jpg

Elmon kuulumisia 15.5.2009

Ville kertoi Elmon ensimmäisistä päivästä seuraavaa: "Kotiutuminen on onnistunut todella hienosti. Elmo on tosiaankin reipas poika. Leikitty on ja välillä myös nukuttu. Ulkonakin käytiin jo pissalla jee!! :D On toki matollekkin pissattu sekä kakattu :) Ruokakin näytti maistuvan tosi hyvin. Annoimme Hill's:ä sekä raejuustoa ja se näytti maistuvan. Nyt nukahti Satun syliin sohvalle :)

Yö meni kyllä kanssa todella hyvin. Kymmeneltä mentiin nukkumaan ja laitettiin sängyn viereen boksi, jonne rauhoitettiin Elmo, 10 min meni istuessa siinä vierellä ja sitten oli Elmolta oli taju pois. Yhden aikaan alkoi kuulua vinkumista sängynvierestä, sitten otettiin Elmo sänkyyn rauhoittumaan ja taas oltiin ketarat ojossa. Vähän aikaa annettiin pennun nukkua siinä keskellä ja sitten laitettiin takaisin boksiin. Kuudelta herättiin taas vinkumiseen kun oli kakka tullut sängyn viereen ja siitä se päivä sitten lähtikin käyntiin. :)

Osaa jo kyllä kerjätä sohvalle syliin nukkumaan. Ruokahalutkaan eivät ole näyttäneet katoavan :) Ensimäisen pissankin päästi jo lehdelle ja siitä sai namupalan sekä kovasti kehuja, oli niin tohkeissaan että pissasi heti uudelleen :) Tykkää tosiaan tunkeutua kaikkiin pieniin koloihin, erityisesti eräänlaisen arkun alla on mukava pötkötellä ja luurailla. Taka pihalla on käyty pissattamassa ja aina ollaan onnistuttu. On todella utelias ja rohkea pihallakin eikä näytä pelkäävän minkäänlaista hälinää."

Hienoa Elmo!

toppinen_elmo_kotona.jpg 

toppinen_elmo_syliss_2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elmon ensimmäiset riistakuulumiset 13.10,2009

Myös Alajärveltä Elmon Ville-isännältä tuli mukavia kuulumisia! Elmo on aloittanut pentukoulun ja opettelee oikean herrasmiesmäykyn tavoille. Elmo oli jo pentuna rauhallinen ja tasapainoinen kaveri, joten luulenpa että poika läpäisee kurssin loistavin arvosanoin! :) Elmo on menossa myös trimmatavaksi - katsotaanpa millainen mäyräkoirahurmuri sieltä pentukarvan alta löytyykään!

Elmo on aloitetellut myös metsästyskoiran hommia muutamalla reissulla Villen kanssa ja alku näyttää jo tosi lupaavalta. Ville kertoo ekasta reissusta: "Ensimmäisellä reissulla Elmo lähti tuoreille hirvenjäljille ja löytikin hirvet. Aluksi haukkui paikallaan muutamia minuutteja ja sitten alkoi seuraamaan. Porukassa oli kolme hirveä, mutta uros lähti omille teilleen. Elmon eteen jäi emä ja vasa, jotka hiljalleen siirtyivät eteenpäin ja välillä antoivat haukuttaa paikallaankin. Tunnin seurannan/ajon kohtiilla hirvet saivat minusta vihiä ja ottivat pidemmät karkot. Silloin Elmokin tuli ensimmäisen kerran minun luona käymään ja päätin että tämä sai riittää tällä kertaa kun näytti poika olevan aika väsynyt. Maasto oli todella haastavaa neva-aluetta, jossa oli isoja ojia, onneksi kuivia. Ennen Elmo vinkui pienenkin ojan kohdalla että piti nostaa yli, mutta valtavalla sisulla kämpesi hirvien perässä."

Toisella reissulla Elmo pääsi jo haistelemaan kauriinkin jälkiä. Ville jatkaa: "Toinen reissu oli eilen (sunnuntaina 11.10.) iltapäivästä kun lähdimme Elmon kanssa pelloille jossa oli nähty kauriita. Pellolta ei jälkiä löydetty niimpä siirryimme helppokulkuiseen kankaaseen. Ei montaa kymmentä metriä päästy kävelemään kun Elmo sai hajun. Eleistä päättelin että nyt löytyi jotain. 5 minuuttia odotellessa alkoi kiivas haukku, joka eteni tiheään pusikkoon. Epäilykset heräsivät taas hirvistä, mutta haukun löytö paikallä ei näkynyt jälkeäkään hirvistä.

Yksi pieni tökin jälki heinikossa sai minut uskomaan että edessä oli kauris. 10 min kesti ajoa ja sitten tuli hukka. 20 minuuttia kesti jäljen selvittely ja taas alkoi kiivas haukkuminen. Tällä kertaa se eteni suoraviivaisesti useita satoja metrejä. 10 min. Elmo haukkui tehden ison lenkin, jonka jälkeen ajo suuntautui kohti peltotietä. En aivan kerennyt tielle, kun Elmo tuli jo minua vastaan. Tie oli jäätynyt kovaksi eikä jälkeäkään löytynyt mistään. Lähdettiin Elmon kanssa kotia kohti odottelemaan uusia reissuja."

Homma kannattaa ottaa vielä leikin varjolla ja edetä koiran ehdoilla - E-pennuthan täyttäävät vasta seitsemän kuukautta. Mutta kyllä näyttää jo siltä, että Elmo on syttynyt riistalle ja alkaa opetella, miten metsällä pitää toimia. Hieno homma, että Elmo osaa ottaa hyvin kontaktia isäntäänsä! Metsässä kannattaakin harjoitella yhteydenpitoa ja kutsusta luokse tulemista. Näistä taidoista tulee olemaaan paljon hyötyä. Alle vuoden ikäisen koiran kanssa ei kannata myöskään kiirehtiä, sillä se vielä kehittyy. Jos metsästyshommat menevät liian vaativiksi, saattaa kehitys jopa hidastua.

Mukavia metsästysreissuja tulevaisuudessakin Elmolle ja Villelle!  


Avainsanat: Elmo, Joenpenkan Ehtivä-Elmo