Musu ja kaverit ajoharjoituksissa

Share |

Keskiviikko 19.11.2014 klo 11.30 - Hannu P


Rantsilassa asuvat mäyräkoira Musu sekä suomenajokoirat Metku ja Karu kävivät viikonloppuvisiitillä Limingassa. Tarkoitus oli saada ajokokemusta ja harjoitusta jänisten kanssa. Rantsilan seudulla susitilanne on ollut huolestuttava ja ilman lumipeitettä ei ole tietoa niiden liikkeistä. Koirien laskeminen ajoon on ollut riskialtista ja niinpä sovittiin, että koirat voivat tulla vierasmetsälle Liminkaan.

Lauantaina 15.11. totuteltiin nuorempien Musun ja Metkun kanssa uusiin maisemiin eivätkä ajot oikein meinanneet sujua. Vanhempi herra Karu teki pitkän haun, mutta ajo jäi tällä kertaa konkariltakin saamatta.

Sunnuntaina 16.11. olikin pikkuisen lunta maassa ja jäniksen jälki näkyi ojien pohjalla jään päällä sekä tien pinnalla. Keli oli hyvä ja heti aamulla Metku tekikin ylösoton ja ajoi komeasti vitivalkoista jänistä ensikertalaiselle hyvän tovin.

Musu jatkoi saman jäniksen jäljellä, kun ensin oli löytänyt tiheässä kuusikossa piilotelleen puppelin. Ajo kesti parikymmentä minuuttia kunnes hukka hiljensi koiran. Hiljaisuutta kesti jonkin aikaa, mutta sitten alkoikin kiivas ja matalaääninen paikallaan pysyvä haukku, jota luulimme ensin supihaukuksi. Lähettyville päästyämme haukku muuttui kiivaaksi ajohaukuksi, joka loppui lyhyen ajon päätteeksi. Ihmettelimme kovasti mistä oli kyse, mutta kun löysimme jäljet maastosta, niin selvisi, että Musu ja nuori, pienikokoinen ilves olivat kohdanneet toisensa tiheässä risukossa. Kauempana kuulunut toinen ajo oli ilmeisesti karkottanut ilveksen meidän suuntaan.

Musun haukusta oli helppo tunnistaa tapahtuman vaiheet. Jänisajo oli tiheää, korkeaäänistä ja hyvin kuuluvaa. Ilveshaukku taas oli matalaa, murahtelevaa ja kiivasta kuten haukku keinoluolilla ketun kanssa.

Lopulta Karukin pääsi saman jäniksen jäljelle ja ajoi pitkään jänistä pienellä alueella, joka alkoi olla jo täynnä koirien, miesten ja jäniksen jälkiä. Metsätiellä ajoa kuunnellessamme tielle ilmestyi jokin eläin melko kauas, emmekä heti tunnistaneet sitä. Ilvekseltä se alkuun näytti kohti tullessaan, mutta kääntyessään näkyi pitkä häntä ja kettuhan se oli, mutta todella pitkäjalkainen ja isokokoinen. Kettu kulki tien yli ja jatkoi kohti Karun ajoa. Ihmettelimme sen rohkeutta kun se oli kulkenut aivan auton ja savuavan nuotion vierestä ja jatkoi kohti koiran ajoa.

Tapahtumarikas päivä ja kokemuksia tuli sekä koirille että miehille. Seuraavalla kerralla otetaan ehkä pyssytkin mukaan.

Ehkäpä seuraavalla kerralla otetaan myös kamerat mukaan.... (Toim. huom.)

Avainsanat: CurlyCo Where Is My Fox, Musu, metsästys, ajometsästys