Käyntejä kotisivuilla:
150061 kpl
Emppu kävi kylässäLauantai 26.9.2009 klo 20:24 - Marja J Tänään Emppu kävi kylässä pentukotonaan yhdessä Esko-isännän kanssa. Koirakolla oli mukavana tuomisenaan CD-levyllinen kuvamuistoja Empun ensimmäisestä kesästä omassa perheessä. Empusta oli kasvanut todella komea poika! Emppu oli pikkupentuna joukon lupsakkain kaveri! Emppu osasi olla omassa rauhassaan ja oli aina paikalla ruoka-aikana. Ja sellainen on Emppu edelleenkin! Emppu on tosi mukava kaveri, joka istahti kaikessa rauhassa pihaan tuumailemaan ja tutkailemaan maisemia. Nora-mamma ei oikein tykännyt, että Emppu tuli vierailulle - niin kuin ei ole tykännyt kenenkään lapsensa vierailusta (kumma mamma!). Pyrykin suhtautui kilpailijaan hieman ärhäkästi, joten poika sai olla nyt jäähyllä kaltereiden takana. Välillä pojat kyllä nuuskuttelivat toisiaan ihan rauhassa ja hännät heiluivat. Emppu on toimelias poika ja jo nyt aikamoinen komistus! Poika puuhastelee kaikenlaista mukavaa Oulujärven mökillä, tutkii metsän hajuja, tekee pitkiä tutkimusmatkoja yhdessä Eskon kanssa ja purkaa energiaa koirapuistoissa muitten koirien kanssa. Empulla onkin paljon mukavia koirakavereita. Vauhtia riittää, mutta Emppu osaa myös rentoutua. Erityisesti poika tykkää loikoilla auringon lämmössä. Emppu on tutustunut jo metsän hajuihin mökkimmaastoissa ja pääseekin varmaan pian nuuskimaan myös riistanjälkiä. Mukavia yhteisiä hetkiä jatkossakin Empulle ja perheelle!
Emppu terävänä - komea poika! Myös Empulla on nyt Joenpenkan sivuilla oma kuva-albuminsa! Suurkiitokset Eskolle mukavista kuvista!
|
Uusimmat kommentit
Onnea Mirolle! Marja J 23.1.2012 22:28
Onnea Mirolle! Riikka&Nelli 23.1.2012 20:43