Ulkoasun, tekstin ja kuvien kopiointi sekä linkittäminen ilman lupaa kielletty!
© Joenpenkan kennel,
Marja Junttila
Ulkoasun, tekstin ja kuvien kopiointi sekä linkittäminen ilman lupaa kielletty!
© Joenpenkan kennel,
Marja Junttila
81876
Noran eräjutut
Noran kanssa on metsästelty ensi alkuun jänistä ja kaurista, mutta sitkeäkään ajo ei oikein tuota tulosta, kun neiti ei hauku ajossa lainkaan. Mykkäajoja on kuitenkin harrastettu ihan senkin vuoksi, että koira saa siinä runsaasti monipuolista liikuntaa. Tutkapanta on ollut välttämätön varuste hiljaisessa ajossa, jotta koira on löydetty metsästä. Olemme kuulleet, että vieläkään ei ole syytä heittää toivoa kokonaan ajoäänen löytymisessä, mutta aika vaikea sellaiseen on uskoa. Luolametsästys alkoi Noran kanssa puolivahingossa sattumasupin kanssa tavanomaisella päiväkävelyllä. Runebergin päivänä 2005 oli lämmin sää ja vettä tihkutti. Supit olivat olleet liikkeellä ja jälkien löytymisestä alkoi jahti, josta kerrotaan P.S.Mäykyn numerossa 1/2005. Luolilla Noran kanssa on käyty harkiten ja suhteellisen harvoin, vaikka intoa koiralla olisi enempäänkin. Riistan kanssa Nora on luonteeltaan suhteellisen kova – ei kuitenkaan mikään nippukoira. Sisua on sen verran, että supikoira ja kettu pysyvät kyllä luolan perällä mikäli umpiperään joutuvat. Ja jos ajossa ei ääntä tule, niin luolassa haukku on sitäkin kovempaa ja kiivaampaa. Aika usein metsästäjien työksi jäävätkin lapiohommat eli luolan kaivaminen auki. Noralta saatiin kettu 10.2.2007, kun ajokoira Riku oli sitä ajellut ensin nelisen tuntia. Ajokoira väsähti ja kettu paineli peltotien rumpuun, jossa Nora pidätteli sitä hienosti, kunnes metsämiehet saapuivat paikalle lapioiden ja muiden työvälineiden kanssa.
![]() Nora on käynyt haistelemassa myös suden ja ahman jälkiä eikä tyttö epäröinyt kummankaan kanssa yhtään. Hihna kireällä olisi ollut valmis jäljitykseen, vaikka tuskin ymmärsi mitä jälkien päästä olisi löytynyt. Mutta ei kyllä petojen hajut Noraa pelottaneet. Susia liikuskelee aina silloin tällöin lähimetsissä, mutta helmikuussa 2006 kohdattiin tosi harvinaisuus, kun ahma asusteli muutaman viikon näillä main. Seuraavan kerran kun löytyy karhun jäljet, niin kokeilemme mitä Nora nallesta tuumaa – niitäkin näillä seuduin majailee joka kesä. Kuvassa Nora suden jäljillä keväällä 2005. Autoilija oli nähnyt suden ylittämässä nelostietä keskellä päivää meiltä viisi kilometriä etelään.
![]() Nora on onnistunut jäljittämään pari kertaa haavoittuneen hirven omalle hirviporukalle. Kuvassa Nora ja jäljitetty hirven vasa syksyllä 2006. |
Viimeisin kommentti
Emma ja Pyry Ylivieskan KV:ssä 18.7.2010 Marja J 21.7.2010 13:01